Monikulttuurinen kohtaaminen ja vuorovaikutus

Kotopaikka- ja Yhdessä enemmän -hankkeissa kehitettiin räätälöityjen koulutusten ja mentoriryhmätoiminnan avulla maahanmuuttajia ohjaavien toimijoiden monikulttuurisuusosaamista. Yksi toivotuimpia koulutusteemoja on ollut monikulttuurinen kohtaaminen ja vuorovaikutus. Kohdekunnissa toivottiin, että erityisesti maahanmuuttoon liittyviä käsitteitä ja interkulttuurista kompetenssia avataan. Monikulttuurisen kohtaamisen ja vuorovaikutuksen keskusteluttajina ja kouluttajina kohdekunnissa toimivat kotoutumissuunnittelija Tiia Ollikainen ja Sara Robinson-Moncada (Yhdessä enemmän –hanke, Keski-Suomen Yhteisöjen […]

2 viikkoa, 7 kampusta, 100 opettajankouluttajaa – oppimisen palo yhdistää

Kaksi viikkoa, seitsemän kampusta ja suomalaisnepalilainen opettajankoulutustiimi. Siinä asetelma, josta lähdimme liikkeelle, kun suunnittelimme kampusten ohjauskoulutuksia TPP-Nepal hankkeessa. Mitä siitä syntyi? Aikamoinen määrä lentotunteja, autossa istuttuja kilometrejä, syvää pohdintaa aikuisoppimisen ydinkysymyksistä, yhteistyön iloa, riemullisia oivalluksia ja työn motivaatiota. Kahden päivän koulutukset pidettiin ensimmäisellä viikolla kolmella kampuksella. Kaksi oli pääkaupungissa Katmandussa ja yksi aivan etelässä Intian […]

TTT4WBL menestyksekäs Baltiassa työssä oppimisen ohjaajien osaamisen kehittäjänä

Iloinen puheensorina täytti seminaaritilan, kun virolaiset, latvialaiset liettualaiset sekä me suomalaiset kokoonnuimme yhteen tarkastelemaan aikaan saatuja asioita Testing New Approaches to Training VET and Workplace Tutors for Workplace Learning (TTT4WBL)-hankkeen partneritapaamisessa Latviassa 19. – 20.2.2019. Tällä kertaa pääpaino oli kussakin Baltian maassa toteutettujen WBL-tutorkoulutusten esittelyssä, analysoinnissa, vertailussa ja yhtäläisyyksien ja erojen hahmottamisessa. Lisäksi työpaikkaohjaajien kouluttajat […]

Sosiaaliselle ja inklusiiviselle yrittäjyyskasvatukselle selvä tarve

Start In -hankkeen toimijat tapasivat Kreikan Haniassa 11.-15.2.2019. Ennen tapaamista toimijat tutustuivat olemassa oleviin yrittäjyyskasvatuksen materiaaleihin ja työkaluihin jokainen omassa maassaan. Tuloksena saatiin 28 benchmarkattua aineistoa. Yleiseen yrittäjyyskasvatukseen, yrityksen perustamiseen ja talouden hallintaan löytyy hyvin tukimateriaalia ei kohderyhmille ja monissa muodoissa. Selvityksen perusteella voidaan todeta, että on erityinen tarve aineistolle sosiaalisen ja inklusiivisen yrittäjyyskasvatuksen tukemiseksi. […]

TECIP-hankkeella kollegoja tutkijavaihdossa

TECIP-hankkeemme yhteistyökumppanin, Federal TVET Instituten, ammatillinen opettajankoulutusyksikkö on kehittänyt henkilöstön osaamista erityisen tuen ja inklusiivisen koulutuksen alueella. Yhtenä osana kehitystyötä kaksi opettajankouluttajaa, Tiegist Bayleyegn ja Temesgen Tadessa, aloittivat 1.2.2019 kaksi kuukautta kestävän opiskelijavaihdon Jyväskylän yliopistossa. Kollegamme perehtyvät tutkimuksen tekemiseen, laativat väitöskirjasuunnitelman ja suunnittelevat yhteistyön laajentamisen muotoja Raija Pirttimaan opastuksella. Opiskelu on lähtenyt hyvin käyntiin, mutta […]

Personalised Learning -hankkeen projektitapaaminen Jyväskylässä

Oppimisen ja opetuksen henkilökohtaistamiseen liittyvän Personalised Learning -hankkeen viimeisin toimijoiden yhteinen tapaaminen pidettiin Jyväskylässä 10.-11.12.2018. Tapaamiseen liittyi myös 12.12. kaikille avoin seminaari hankkeen teemasta. Erasmus+-rahoitteinen kansainvälinen hanke toteutetaan yhdessä hollantilaisten, puolalaisten ja ruotsalaisten kumppaneiden kanssa. Hankkeen ulkomaiset toimijat olivat toivoneet jo etukäteen useita kouluvierailuja. Tällä kertaa saimmekin järjestettyä tutustumisen Jyväskylän Lyseon lukioon, Huhtasuon yhtenäiskouluun sekä […]

Koulutusvientiä Kiinaan!

JAMK:ssa vieraili syksyllä 2018 kolmen viikon ajan Kiinan Hunan Railway Technological Collegen 16 opettajakuntaan kuuluvaa jäsentä. He osallistuvat koulutusohjelmaan, jossa paneudutaan opettajankoulutuksen ja pedagogiikan lisäksi työelämälähtöiseen korkeakoulutukseen. Sen yhteydessä tutustutaan käytännön esimerkkien kautta suomalaiseen koulutusjärjestelmään. Vierailuun kuuluikin luentojen ja työskentelyn lisäksi erilaisia vierailuja sekä opiskelijoiden tapaamisia. Vieraille haluttiin esitellä laajasti JAMK:n ja yhteistyökumppaneidemme toimintaa, minkä vuoksi vierailuja olikin […]

Inkluusio etenee koulutuksen keinoin Etiopiassa

TECIP-hankkeen toinen toimintavuosi käynnistyi heinäkuussa, kun Etiopian Federal TVET Instituutissa (FTI) jatkui jo aiemmin aloitettu ammatillisen opettajankoulutuslaitoksen henkilöstön inkluusiokoulutus (9.-13.7.2018). Seitsemäntoista opettajankouluttajaa eri osastoilta jatkoi perehtymistä inkluusion mahdollisuuksiin ja haasteisiin Etiopiassa, etiopialaisten asiantuntijoiden johdolla. Osallistujat syvensivät mm. käsitteiden ”Universal Design” ja ”Accessibility” merkitystä ja pohtivat inkluusion yhteiskunnallista merkitystä sekä taloudellisia haasteita. Saman koulutuksen kolmas vaihe […]

Työpaikkaohjaajien tandem-koulutuksen kehittäminen Baltiassa etenee

TTT4WBL “Testing New Approaches to Training VET and Workplace Tutors for Work-Based Learning” -hankkeessa on lukuvuoden 2017-2018 aikana käynnistetty ensimmäiset työpaikkaohjaajakoulutukset kaikissa Baltian maissa. Koulutuksissa työpaikkojen ja oppilaitosten edustajia koulutetaan yhdessä kehittämään työssä tapahtuvan oppimisen ohjausosaamistaan.

Ohjaamojen tukemista webinaarien keinoin  

Onko Ohjaamoissa riittävästi uraohjausosaamista? Kuinka herättelisimme mahdollisimman monia Ohjaamoja miettimään tätä kysymystä? Voisiko TESSU-projekti tarjota tukeaan monialaisen Ohjaamo-työhön myös verkon kautta? Miten edistämme Ohjaamo-työntekijöiden verkostoitumista – ja mitä he voisivat oppia toisiltaan? Millainen on projektimme seuraava videojulkaisu?

Yrittäjyyskasvatusta kehittämässä

Yrittäjyyden ja yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen on osa Eurooppa 2020 –strategiaa. EU tukee yrittäjyyttä keskeisenä osaamisalueena, joka voi edistää kilpailukykyä ja kehitystä. Yrittäjyyden edistäminen on olennaista taistelussa korkeaa nuorisotyöttömyyttä vastaan useimmissa EU-jäsenmaissa. Yrittäjyys 2020 -toimintasuunnitelman perustana on kolme pääperiaatetta: yrittäjyyskasvatuksen kehittäminen, oikeanlaisen liiketoimintaympäristön luominen sekä roolimallien tarjoaminen ja tiettyjen kohderyhmien tavoittaminen. 

TPP-hankkeen maaliskuinen matka Nepaliin

TPP Nepal -hankkeen nepalilaiset ja suomalaiset toimijat alkavat olla toisilleen tuttuja, kiitos intensiivisen yhteydenpidon ja jo neljännen tapaamiskerran (sitten aloituksen elokuussa 2017). Nyt maaliskuussa meitä suomalaisia toimijoita oli Nepalissa kahden-kolmen viikon reissuilla. TPP-hankkeessa on mukana Tribhuvanin yliopiston seitsemän opettajankoulutuskampuksen opettajia, koordinaattoreita, ICT- asiantuntijoita ja kirjastoeksperttejä. He kehittävät kampuksillaan uusia Open and Distance Learning (ODL)-koulutusohjelmia, jotka […]

KEHTO-hankkeessa VR vie leikkaussaliin

VR kehittyy osaksi opetusta Virtuaalitodellisuus eli VR on tullut suomalaisiin koulutusympäristöihin. Yleistyminen alkoi vuonna 2014 Googlen julkistaessa edulliset, pahviset virtuaalilasit (Google Cardboard), joissa katselulaitteen muodosti kotelo ja käyttäjän älypuhelin. Innostus oppilaitoksissa heräsi ja käyttäjämäärät lähtivät kasvuun – kiinnostus VR:n tuomaan lisäarvoon koulutussisältöjen havainnollistamisessa ja laajentamisessa heräsi maailmanlaajuisesti. Kilpailua syntyi nopeasti. Pian markkinoille tuli edistyneempi silmikko, […]

Kohtaamisia ja kuulumisia hanketorilla

Torstaina 5.4. järjestettiin Jyväskylässä Opettajankoulutusfoorumin seminaari, jonka yhteyteen JAMKin opekorkea organisoi hanketorin. Tori tarjosi hankkeille mahdollisuuden esitellä toimintaansa ja verkostoitua – molemmista näkökulmista otettiin ilo irti. Yhteistyökuvioita viriteltiin ja kuulumisia vaihdettiin 12 keskisuomalaisvetoisen hankkeen voimin.    JAMKin opekorkean hankkeista mukana olivat esimerkiksi OSMO ja TESSU. OSMOn kuulumisista kertoili projektipäällikkö Riikka Michelsson: – OSMO – Monikulttuurista osaamista […]

Kotopaikka-hanke maahanmuuttajien kotouttamispalveluita kehittämässä

Kotopaikka-hankkeen tavoitteena on tukea sujuvien, kustannustehokkaiden ja paikallista työllistymistä tukevien maahanmuuttajien kotouttamispalveluiden kehittämistä kohdekunnissa. Hankkeen kohdekuntia ovat Saarijärvi, Viitasaari, Kyyjärvi, Äänekoski, Laukaa, Keuruu ja Jämsä sekä perusturvaliikelaitos Saarikka.

Outside in Inside out –työkalupakki ohjaajille tulossa syksyllä

Outside in Inside out –hankkeen toiseksi viimeinen projektitapaaminen oli Plymouthissa helmikuun lopulla. Ajankohta oli matkustamisen kannalta haasteellinen, koska juuri tuolloin läntistä Eurooppaa koettelivat poikkeuksellisen kylmät sääolot, Beast from the East, kuten britit sanoivat. Onneksi kuitenkaan mitään isompia myöhästymisiä tai lentojen peruuntumisia ei osallistujien kohdalle sattunut ja kaikki pääsivät turvallisesti kokouspaikalle ja sieltä pois. Meidän lisäksemme […]