TPP- Nepal hanke edistyi viime viikolla Suomessa

Viime viikolla saimme vieraaksemme komean joukon Tribhuvanin yliopiston johtajia Nepalista. Ihmettelimme yhdessä viimeisten vuosien aikana JAMKissa ja koko Suomessa tapahtunutta opetusteknologista kehitystä. Suurena haasteena on se, miten meidän ideoitamme voidaan soveltaa nepalilaisiin olosuhteisiin. Yhteisenä ajatuksena oli kuitenkin, että vastuunotto ja paikallinen kehittäminen ovat avainasemassa yhteiskunnasta riippumatta.

Continue reading

UP hankkeen seminaari kokosi pedagogisia toimintamalleja digivälineiden opetuskäyttöön

UP hankkeen toimijat kokoontuivat huhtikuun lopulla JAMKiin kokoamaan yhteen ja levittämään tietoa hankkeen toiminnasta ja tuloksista biotalousalan koulutuksen digitalisoimisessa. Nyt kun hanke on loppumetreillä ja ollut käynnissä kaksi vuotta, ovat hankkeen keskeisimmät konkreettiset tuotokset – pedagogiset toimintamallit – valmiina levittämistä varten. Lisäksi digioppimisen laatuun vaikuttavista keskeisistä kysymyksistä on selkeä käsitys.

Continue reading

Digiloikkaa UP-hankkeen kyydissä: Osallisuus ja yhteisöllisyys – case työvoimakoulutus

Osallisuus ja yhteisöllisyys ovat asioita, jotka on aina syytä ottaa huomioon kaikessa opetuksen järjestämisessä ja yhtä lailla otettaessa digivälineitä opetuksen tueksi. Kun korvataan fyysiseen kokoontumiseen ja läsnäoloon perustuvaa lähiopetusta digivälineillä tapahtuviin yhteyksiin ja vuorovaikutukseen, on osallisuus ja yhteisöllisyys haasteellisempaa saada toteutettua.

Continue reading

Digiloikkaa UP hankkeen kyydissä – miten ja kenelle?

UP hanke on runsaan vuoden aikana toiminut kumppanina edistämässä keskisuomalaisten oppilaitosten digitaalisten välineiden hyödyntämistä biotalousalan opetuksessa. Hankkeen varsinaisena kohderyhmänä ovat opettajat Viitasaaren ja Pihtiputaan lukioista, Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistosta ja JAMKin Biotalousinstituutista. JAMK ammatillinen opettajakorkeakoulu toimii hankkeen koordinaattorina.

Continue reading
www.jamk.fi/eteva

Videotuokiosta dynamiittia opettajana kehittymiseen

Jokainen opetustuokio ja oppitunti ovat mahdollisuus uuden oppimiseen ja kehittymiseen, ei vain opiskelijoille mutta myös opettajalle. Opetus- tai ohjaustilanteen videointi ja sen analysointi tarjoavat ainutlaatuisen mahdollisuuden omien opetustaitojen kehittymiseen. Videoita on hyödynnetty oppimisen tukena jo kauan, sen sijaan opettajien perus- ja täydennyskoulutuksessa ne ovat vasta vähitellen yleistymässä.

Continue reading
eTEVÄ -toimijat ajosimulaattoreiden kimpussa

Videot kehiin kun taitoa opitaan

eTEVÄ-projektimme kaahasi Pelastuslaitokselta Jämsän ammattiopistolle oppimaan, miten siellä käytetään simulaatioita, videoita ja kameroita oppimisen tukena. Metsäkoneenkuljettajakoulutuksessa projektitoimijoilta jäisivät kyllä hongat pystyyn, sillä sen verran vaikeaa – mutta samalla niin kiehtovaa – metsäkonesimulaation käyttö oli.

Continue reading