Digiloikkaa UP-hankkeen kyydissä: Osallisuus ja yhteisöllisyys – case työvoimakoulutus

Osallisuus ja yhteisöllisyys ovat asioita, jotka on aina syytä ottaa huomioon kaikessa opetuksen järjestämisessä ja yhtä lailla otettaessa digivälineitä opetuksen tueksi. Kun korvataan fyysiseen kokoontumiseen ja läsnäoloon perustuvaa lähiopetusta digivälineillä tapahtuviin yhteyksiin ja vuorovaikutukseen, on osallisuus ja yhteisöllisyys haasteellisempaa saada toteutettua.

Asia ei tietenkään ole yksioikoinen – yhtä lailla osallisuus ja yhteisöllisyys voi loistaa poissaolollaan perinteisestä lähiopetuksesta. Eikä aina edes ole tarkoituksenmukaista tai mahdollista tuoda yhteisöllisyyden elementtejä opetukseen – videoluento on tästä hyvä esimerkki. Sen sijaan osallisuuden tunne onkin kenties arvo, jota pitäisi edistää aina.

Kun opiskelijaryhmä koostuu työttömistä henkilöistä, on osallisuus kuitenkin olennainen asia. Työttömät tai työttömyysuhan alaiset ihmiset voivat olla tilanteessa, jossa elinpiiri on kaventunut tai parhaillaan kaventumassa, ja saattaa olla tarpeen tuoda ihmisiä ulos neljän seinän sisältä. Tällöin voi hyvällä syyllä miettiä, että onko tarkoituksenmukaista siirtää koko opetus pelkästään verkon välityksellä tapahtuvaksi.

Teimme UP hankkeessa biotalousalan työvoimakoulutuksen pilottikokeilun, jossa kaikki tekeminen ja vuorovaikutus siirrettiin yksinomaan verkkoon. Tulokset ovat sikäli mielenkiintoisia, että pilotin tehneen Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston luonnonvara-alan saaman palautteen perusteella opiskelijoiden kokemukset olivat kahtalaiset. Pääosin ihmisten tilanteeseen sopi erittäin hyvin verkko-opetukseen perustuva koulutusmalli. Koulutus koettiin saavutettavammaksi ja osallistuminen joustavammaksi. Eräissä tapauksissa koulutukseen osallistuminen ei olisi ollut mitenkään muuten mahdollista. Ihmisillä kun on lähtökohtaisesti eri elämäntilanteita, joihin kuuluu mm. erinäisiä siviilielämän velvollisuuksia, lasten harrastuksiin viemistä ja niin edelleen. Tuntikaupalla matkustaminen ei ole kaikille mahdollista, vaikka siihen olisikin rahaa.

Toisaalta palautteissa kävi selväksi, että jotkut kokivat irrallisuuden ja yksinäisyyden tunteita, kun koulutukseen osallistuminen tapahtui aina kotoa käsin. Koettiin, että seinät alkavat kaatua päälle ja olisi tarve päästä ihmisten pariin ns. livenä. Tämä on helppo ymmärtää. Varsinkin jos työttömyys on kestänyt jo jonkin aikaa, voivat kontaktit ulkopuolisiin ihmisiin olla merkittävästi vähentyneet. Perheettömillä ihmisillä tilanne voi olla vieläkin konkreettisempi.

Iso kysymys onkin, voidaanko verkko-opetusta kehittää siten, että osallistujat eivät kokisi yksinäisyyttä ja irrallisuutta. Vai olisiko sittenkin jonkinlainen monimuotototeutus optimaalisin toteutustapa – ihmiset tapaisivat ainakin muutaman kerran fyysisesti verkko-opiskelun lisäksi. Osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokeminen useissa tapauksissa edistää oppimista, mutta niiden liittäminen sopivassa määrin verkko-opetuksen kaikkiin vaiheisiin, tekemiseen ja vuorovaikutukseen on jo vaikeampaa.

Teksti: Ari Langén
Kuva: iStockphoto