T’ga za jug – Longing for the South..?

Reilu vuosi Kosovon kivihiilen harmaissa savuntuoksuissa ja Makedonian etnisesti värikkäissä katumaisemissa alkaa olla loppurutistusta vaille valmiina. Vietimme menneellä viikolla molemmissa maissa juhlavasti hankkeen päätösseminaareja.

Hankkeemme sisällön tärkeyttä ja tulosten merkitystä korostivat Makedonian opetusministeri ja Kosovon opetusministerin neuvonantaja, jotka olivat päätösseminaareissa puhumassa maidensa koulutuksen kehittämisen suuntaviivoista. Makedonian opetusministeri totesi, että heidän kannaltaan hankkeemme toteutettiin kreivin aikaan. Kummankin maan puhujat painottivat hankkeemme vaikuttavan niin ammatilliseen opettajankoulutukseen kuin ammatilliseen koulutukseenkin, ja toivoivat yhteistyön jatkuvan.

Ammatillisen koulutuksen kehittämisen tärkeyttä korostettiin molemmissa maissa.  Kosovossa opetusministeriö on nostanut myös opettajankoulutuksen yhdeksi koulutuksen prioriteettialueeksi. Saimme käsiimme ministeriön linjauksiin perustuvan kasvatustieteen tiedekunnan uunituoreen toimintasuunnitelman. Iloksemme saatoimme todeta, että yliopiston kehittämisideoissa näkyi vahvasti myös ammatillinen opettajankoulutus, siihen liittyvä kehitystyö kanssamme ja toiveet yhteistyön jatkumisesta.

Näkyviä uudistuksia

Koulutuksen kehittämisen tärkeys näkyy myös muilla tavoin. Pristinan yliopiston kasvatustieteen tiedekunta muutti juuri uusiin hienoihin tiloihin. Vielä viime syksynä kumppanimme tiedekunnassa epäilivät, että tilat menisivät ”tärkeämmille” opinaloille. Epäily on nyt kuitenkin hälvennyt, kun uusiin tiloihin oli juuri päästy taloksi!


Kuvassa: Pristinan yliopiston kasvatustieteen tiedekunnan uusi uljas rakennus.

Samaa todistivat myös ammatillisten oppilaitosten opettajat, jotka kokivat saaneensa hankkeesta pedagogisia taitoja, osaamista ja voimaa tiimityöhön sekä rohkeutta hakea erilaisia mahdollisuuksia opiskelijoilleen. Joidenkin opettajien kohdalla muutos näkyi myös ulkoisesti: kasvanut itsevarmuus ja uudenlaisen opettajuuden sisäistäminen antoivat hehkua koko olemukseen. Hankkeen alkupuolen vakavat ilmeet muuttuivat hymyksi ja onnistumisen kokemuksiksi.

Ruusuinen päätös

Päätösseminaarissa Makedoniassa jaettiin todistukset ja ruusut 15 rehtorille ja 33 opettajalle sekä 5 yliopiston asiantuntijalle. Kosovossa vastaavasti 14 rehtoria, 25 opettajaa ja 4 yliopiston asiantuntijaa saivat todistuksen ja ruusut. Mukana olleiden oppilaitosten kautta hanke kosketti satoja opiskelijoita, yli sataa työpaikkaa ja kymmeniä opettajia, jotka eivät varsinaisesti olleet hankkeessa toimijoina mutta osallistuivat kehittämistoimintaan kouluissaan.

Kuvassa: Kosovon opettajia ja rehtoreita todistuksen saamisen jälkitunnelmissa.

Kuvassa: Makedonian opettajat ja rehtorit todistukset ja ruusut kädessään.

Päätösseminaareissa oli myös media vahvasti edustettuna ja saimme runsaasti näkyvyyttä. Juttuja tekivät mm. Makedonian opetusministeriö, Macedonian Information Agency, Kosovon opetusministeriö, Kosovo Express sekä Kosovo RTV (toimimattomat linkit poistettu 2023).

Hvala & Falimenderit!

Vaikka hankkeen ”Handbookin” työstäminen ja loppuraportointi vielä jatkuvat, niin Skopjen ja Pristinan autoja täynnä olevat ahtaat kadut, taksiajelut kiellettyyn ajosuuntaan ja katujen ylittäminen liikenteen keskellä henkeä pidätellen jäävät nyt ainakin vähäksi aikaa taakse – Hvala & Falimenderit!  Ehkä pieni kaipaus sinne etelään meille kuitenkin jäi…

Mikä T’ga za jug? Lue lisää tästä.

Matkassa mukana olivat JAMKin ammatillisesta opettajakorkeakoulusta Timo Juntunen, Leena Kaikkonen, Jari Kalavainen ja Irmeli Maunonen-Eskelinen.

Teksti: Leena Kaikkonen ja Irmeli Maunonen-Eskelinen
Kuvat: Irmeli Maunonen-Eskelinen ja Jari Kalavainen