Toni Pekkola

Aktiivisuutta rannekkeilla osa 2

eBOSS-hankkeessa rannekehankintojen osalta päädyttiin syksyn 2017 osalta kilpailutuksessa Garmin Vivosmart 3 – rannekemalliin. Aiemmista hankkeessa käytetyistä rannekkeista poiketen Vivosmart 3:ssa on mukana myös rannesykemittari. Lisäksi se sisältää kuntoilun seurantatyökaluja, kuten maksimaalinen hapenottokyky, fyysinen ikä ja voimaharjoittelu, sekä henkilökohtainen toistolaskuri. Ranneke seuraa hyvinvointia koko päivän stressinseurantatoiminnolla. Vuorokauden ympäri toimivan sykemittauksen lisäksi se seuraa esimerkiksi askeleita, noustuja…

Jatka lukemista

Aktiivisuuden mittaamista

Hankkeessa hankittiin pilottiryhmien aktiivisuuden, unen ja palautumisen seurantaan tarkoitetut puettavat aktiivisuusmittarit. Hankinta tehtiin kilpailuttamalla sopivilta tarjoajilta. Kilpailutus osoittautui jonkin verran haastavaksi, sillä sopivaa kriteerit täyttävää ranneketta ei alkuun tahtonut löytyä. Muutaman kilpailutuskierroksen jälkeen lopulta kuitenkin käyttöön otettavaksi aktiivisuusrannekkeeksi valikoitui Polarin Loop 2. Kuva: polar.com Ranneketta testattiin ensin projektitiimissä sekä pilotteihin osallistuvien oppilaitosten vastaavan opetushenkilöstön kanssa….

Jatka lukemista

Mobiilisovelluksella kiusaamista vastaan

Uusi mobiilisovellus auttaa nuoria kun kiusataan… Lapset ja nuoret voivat hakea ikäviin tilanteisiin apua ja neuvoa Help.some-mobiilisovelluksesta. Pelastakaa Lapset ry:n, nettipoliisien ja Rikosuhripäivystyksen ylläpitämässä palvelussa on chat, kysy–vastaa-palvelu sekä pikaoppaita pulmatilanteiden ratkaisuun. Sovelluksen voi ladata Google Playsta ja App Storesta maksutta, ja se löytyy nimellä Help.some.   http://www.maaseuduntulevaisuus.fi/ihmiset-kulttuuri/help-some-mobiilisovellus-auttaa-nuoria-kun-kiusataan-tai-ahdistellaan-1.177843  

Jatka lukemista