Tuotteistaminen ammatillisen opettajakorkeakoulun koulutusviennin apuna

1. Tuotteistamisen tavoitteet JAMK:n Ammatillisessa opettajakorkeakoulussa

Elinikäistä oppimista edistävälle toiminnalle asetetut tavoitteet olivat asiakasymmärryksen hankkiminen ja tarjoaman muotoilu asiakasvaatimusten mukaiseksi sekä sisäinen tuotteistaminen. Sisäinen tuotteistus määriteltiin koulutustuotteiden moduloinniksi siten, että niiden avulla voidaan aiempaa helpommin tarjota asiakasräätälöityjä kokonaisratkaisuja.

Asiakasymmärryksen kartuttamiseksi tuotteistamisen pääkehityskohteiksi asetettiinkin tosielämän identifioidut liiketoimintamahdollisuudet, jotka olivat

  1. opettajankoulutuksen tuotteistaminen siten, että se voidaan tarjota joukolle opiskelijoita Suomen ulkopuolella
  2. lyhyiden opettajankoulutuksen verkkokurssien laatiminen
  3. Iris Connectin käyttö ohjauksen modulaarisena kehitysvälineenä

1.1 Opettajankoulutuksen tuotteistaminen

Opettajankoulutuksen tuotteistamista varten perustettiin opettajankouluttajista ja koulutusviennin myynti- ja koordinointitoimijoista koostuva työryhmä. Työryhmän tavoite oli opettajankoulutuksen (60 op) suunnittelu ja modulointi siten, että se koulutus voidaan toteuttaa valtaosin verkossa ja siten, että sen sisällöt palvelevat kansainvälisten opiskelijoiden tarpeita Suomen ulkopuolella.

Työ aloitettiin opettajankoulutuksen tavoitteiden kokonaisvaltaisella tarkastelulla, minkä jälkeen opintojaksojen sisällöllisen tavoitteet muokattiin kansainväliseen toimikenttään sopiviksi.

Samalla opintojaksot aikataulutettiin siten, että prosessi kokonaisuudessaan tukee koulutuksen oppimistavoitteita.

1.2 Verkkokurssien tuotteistaminen

Verkkokurssien tuotteistaminen alkoi verkkokurssikokonaisuuden laatimisella. Yksittäisten verkkokurssien teemoiksi valittiin:

  1. Rethinking curriculum
  2. Rethinking assessment
  3. Rethinking roles of teachers and students
  4. Rethinking learning environments and methods
  5. Rethinking working-life collaboration

Verkkokurssien rakenne ja laajuus sovittiin yhdessä partneriorganisaation kanssa. Tuotteistaminen päätettiin aikatauluttaa siten, että kaksi ensimmäistä lyhytkurssia laaditaan ensin, ja työtä jatketaan niistä saadun palautteen (kouluttajat, partneriorganisaatio, koeyleisö Kolumbiassa) perusteella.

Jo ennen tätä kuitenkin opetussuunnitelmaverkkokurssin ”maistiainen” kävi koekierroksella Kolumbiassa, jossa partneriorganisaatio kertoi sen saaneen positiivisen vastaanoton.

1.3 Iris Connectin käyttö modulaarisena ohjausvälineenä

Tuotteistamisosuudessa on muodostettu IRIS Connect -järjestelmää hyödyntävä kansainvälisille koulutusvientimarkkinoille suuntautuva koulutus. Se kohderyhmää ovat opetus-, konsultaatio- ja asiakastyötä tekevät ammattilaiset, jotka hyödyntävät järjestelmää opetus- ja ohjaustyöhön sekä asiakaskohtaamisiin liittyvän osaamisen kehittämiseen kunkin omien tarpeiden mukaisesti. Koulutus tarjoaa mallin, miten videota ja sen analysointia voi käyttää tehokkaasti osaamisen kehittämiseen eri tilanteissa.

Työskentely rakentuu neljän keskeisen ammatillisen osaamisen kehittämisen työkalun pohjalle. Opintojakso jäsentyy neljään moduuliin:

  1. Video peilinä omaan toimintaan
  2. Reflektointi ja vertaispalaute osaamisen kehittämisen välineinä
  3. Osaamisen kehittäminen / Videoinnit
  4. Juurruttaminen

Reflektointi on oppimisen ja opettajan ammatillisen kasvun tärkein elementti ja osaamisen kehittämisen edellytys. Jotta omaa toimintaa voi kehittää, on pystyttävä reflektoimaan itseä ja omaa toimintaa. Videoinnin avulla voidaan pysähtyä tilanteiden äärelle ja tarkastella niitä lähemmin. Vertaistyöskentely on tutkitusti tehokas tapa osaamisen kehittämiseen. Vertaispalaute tarjoaa uusia pedagogisia ideoita ja näkökulmia oman toimintasi kehittämiseen. Oppimispäiväkirja kokoaa reflektoinnit, videoinnit ja vertaispalautteet yhteen, kokoaa oppimisprosessin yhdeksi kokonaisuudeksi ja ohjaa omakohtaiseen, reflektiiviseen ajatteluun.

2 Jatkotoimet

Verkon yli tapahtuvien koulutusten ja muiden verkkokoulutustuotteiden (esim. arviointi) kysyntä on osoittanut jatkavan kasvuaan. Tuotteistamisprosesseja jatketaankin AOKK:ssa vuonna 2018 edellä mainittujen ja yllä kuvattujen sekä niiden jälkeen ilmenneiden liiketoimintamahdollisuuksen edistämiseksi.

Kirjoittaja: Juha Hautanen, Ammatillinen opettajakorkeakoulu, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Jyväskylän ammattikorkeakoulu uudistaa elinikäistä oppimista tukevat koulutusrakenteensa koulutuslupauksensa mukaisesti vv. 2017-2020. Tässä julkaisussa kuvataan elinikäisen opiskelun uusiin avauksiin liittyvää kehitystyötä JAMKissa vuonna 2017.