iPad

Vinkkejä iPadin tehokkaaseen käyttöön

Avainsana-arkistot: App Store

Explain Everything

Ihastuin Explain Everything -sovellukseen. Olin nähnyt messuilla ja seminaareissa pikademoja sovelluksen käytöstä, mutta tutustuttuani itsekseni sen ominaisuuksiin, innostuin todella. Helmikuun päivitys teki sovelluksesta vielä kätevämmän.

Explain Everythingin avulla saa tehtyä pikapikaa kivoja esityksiä. Ideana on, että sovelluksessa tehdään sivuja koostamalla niihin kuvia, videoita ym. tiedostoja ja lisäämällä näihin sovelluksen elementtejä. Sovellus nauhoittaa liikkeen (kaiken, mitä ruudulla tapahtuu) ja äänen. Voin siis esimerkiksi tehdä ensin sivuille PowerPoint-tyylisen esityksen ja nauhoittaa sitten äänen ja havainnollistavat animaatiot esitykseeni.

Sovellus on tarjolla App Storessa ja se maksaa muutaman euron.

20130320-130034.jpg

Hauskaa matematiikkaa

Silloin tällöin tulee tarvetta ynnäillä lukuja iPadilla. Valitettavasti iPadin mukana ei jostain syystä tule laskinta, kuten esimerkiksi iPhonessa. 

AppStoresta löytyy onneksi useita sovelluksia tähänkin tarpeeseen. Hauskin laskinsovellus, mihin olemme törmänneet, on nimeltään MyScript Calculator. Kyllä, matematiikkakin voi olla hauskaa ;) .

Sovelluksen käyttö on hyvin yksinkertaista. Näytöllä olevalle ruutupaperille piirretään sormella haluttu laskutoimitus ja sovellus suorittaa laskutoimituksen. Kaavat ja laskutoimitukset voidaan jakaa edelleen esimerkiksi sähköpostilla. MyScript Calculator on ilmainen ja löytyy AppStoresta.

   

 

Apple ID

Säännöllisen epäsäännöllisesti saamme kysymyksiä Apple ID:hen liittyen sekä vanhoilta että uusilta käyttäjiltä. Palautamme tässä artikkelissa mieliin muutamia perusasioita Apple ID:een liittyen.

Vuosien varrella käytänteet ovat hieman muuttuneet ja tunnuksia voi luoda useammassakin eri yhteydessä. Apple ID:n voi luoda ilman luottokorttia, mutta suosittelemme vahvasti luottokortin käyttöä, jos sellainen on käytössä. Ilman luottokorttia maksullisia sovelluksia voi hankkia vain erikseen ostettavien Gift Cardien avulla. Suurin osa hyödyllisistä sovelluksista on maksullisia. AppStoren idea perustuu luottokortin käyttöön, emmekä keksi yhtään hyvää syytä olla käyttämättä luottokorttia. Karkeasti sanoen, rahapussin kantaminen takin taskussa on suurempi riski kuin luottokortin tietojen syöttäminen AppStoreen tunnusta luodessa.

Mikä on Apple ID? -linkin takaa löytyy kaikki oleellinen tieto tunnuksesta. Suosittelemme Apple ID -tunnusten luomista juuri tätä kautta. Sivustolta löytyy tietoa myös tunnuksen hallinnasta, salasanan resetoinnista ym. hyödyllisestä. Tukisivustolla on vastauksia useimpiin kysymyksiin ja ohjeita tunnuksen hallintaan.

Mobiiliblogausta

Viime kevään työpajoissa kävimme pikaisesti läpi Blogger+ -sovelluksen. Blogger+ oli tuolloin mielestämme paras mobiiliblogaussovellus.

Itsekin kirjoittelin kyseisellä sovelluksella toistasataa blogikirjoitusta. Viime kesänä Blogger+ -sovelluksen kehitys pysähtyi

omistajavaihdoksesta johtuen ja nykyään Blogger+ -sovellus ei ole uusille käyttäjille App Storessa saatavilla.

Olin jo aikaisemmin tutustunut Blogsy-nimiseen sovellukseen, mutta tuolloin sovelluksessa oli erinäisiä puutteita ja käyttö oli huomattavasti kankeampaa verrattuna Blogger+:iin. Joulunpyhinä asensin Blogsyn takaisin iPadiin ja totesin, että reilussa vuodessa oli tapahtunut hurjasti kehitystä.

Blogsy tukee useimpia maailmalla toimivia blogipalveluita. Myös omia blogipalveluita voi käyttää, esim. JAMK:n WordPress-alustalle julkaisu onnistuu ilman ongelmia. Integraatiot suosituimpiin kuva- ja videopalveluihin löytyvät valmiina, mukana on mm. Picasa, Flickr, Instagram, Facebook, YouTube ja Vimeo. Kuvia ja videoita voi tuoda myös suoraan omasta iPadistä ja PhotoStreamista. Blogsy sisältää myös erinomaiset opetusvideot ohjelman eri toiminnoista.

Tekstin ja kuvien muokkaus on monipuolista ja jos valmiit toiminnot eivät riitä, julkaistavaa tekstiä voi editoida myös kooditasolla.

Olen käytellyt sovellusta nyt kuukauden päivät ja näyttäisi siltä, että Blogsy on tällä hetkellä ylivoimaisesti monipuolisin blogisovellus iPadille. Uskallan suositella kaikille työn tai harrastusten puitteissa blogaajille.

Mobiiliblogaus vapauttaa kirjoittamaan blogia missä ja milloin tahansa, suosittelen kokeilemaan!

Blogsy löytyy App Storesta

Blogsyn kotisivu löytyy osoitteesta blogsyapp.com

 

Sosiaalisen median sovellukset

Erilaisia sosiaalisen median sovelluksia löytyy iPadille lukemattomasti. Monelle sosiaalisen median palvelulle on tarjolla useampi ohjelma ja näiden vertailu on aika hankalaa ilman ohjelman lataamista laitteelle. Esittelemme meidän mielestämme parhaat sovellukset kuhunkin sosiaalisen median palveluun:

Blogin kirjoittaminen: Blogger+

Blogger+ on monipuolinen ja helppokäyttöinen sovellus blogia tai useampia blogeja kirjoittavalle. Sen avulla voi päivittää yleisimpien blogipalveluiden blogeja ja se mahdollistaa mm. kuvien lisäämisen ja muokkaamisen. Blogger+ on maksullinen sovellus ja löytyy App Storesta.

 

Myös Blogsy-sovelluksella voi päivittää eri blogialustoja. Eri blogipalveluita varten on omat sovelluksensa, mm. WordPress- ja Posterous-palveluita voi käyttää niiden omilla mobiilisovelluksilla. Blogien hallinta ja päivittäminen onnistuu toki myös www-selaimella, esimerkiksi Safarilla.

Twitter: Twitterrific

Tweettamiseen on tarjolla paljon sovelluksia. Suosikkimme näistä on ilmainen Twitterrific. Tämä ohjelma on yksinkertainen, selkeä ja käyttövarma.

Facebook: Facebook

Myös Facebookin käyttöä varten App Storesta löytyy useampia sovelluksia. Peruskäytössä kätevä ja nopea on Facebook-sovellus, joka on ilmainen. Facebook-sivujen hallinnoiminen ja asetusten säätäminen onnistuvat paremmin www-selaimella (esim. Safarilla). PhotoLoader HD for Facebook -sovelluksella on mahdollista lähettää kuvia Facebookiin parempilaatuisina kuin Facebookin omalla sovelluksella. Tämän sovelluksen Lite-versio on ilmainen, laajempi versio on maksullinen.

RSS-syötteiden lukeminen: Pulse ja Flipboard

Kaksi omaa suosikkiani blogien ja www-sivujen seuraamiseen ovat Pulse ja Flipboard.  Kummatkin näistä sovelluksista ovat ilmaisia, visuaalisesti miellyttäviä ja helppokäyttöisiä. Pulsen ideana on, että valitut syötteet tulevat kuvanauhana näytölle ja kuvaa klikkaamalla sivu avautuu.  Flipboard on tyyliltään taitettu lehti, jonka ikkunoihin lisätään seurattavia blogeja, julkaisuja ja muita sosiaalisen median palveluita kuten esimerkiksi Facebook tai Twitter.

 

Kuvien käsittely ja jakaminen

iPadista löytyy valmiina työkalut kuvien peruskäsittelyyn. App Storessa on tarjolla useita ilmaisia ja maksullisia sovelluksia erilaisiin kuvankäsittelytarpeisiin. Seuraavassa lyhyt katsaus muutamiin hyviksi havaittuihin ohjelmiin:

Photos/Kuvat

iPadista valmiina löytyvällä sovelluksella sujuu kuvien rajaus, pyöritys, parannus ja punasilmäisyyden poisto. Tällä ohjelmalla pystyysiis tekemään kaikki peruskuvankäsittelyn toimet. Tällä hetkellä kuvien editointi toimii vain iPad2:ssa, mutta tulevat ohjelmistopäivitykset saattavat muuttaa tilannetta.

Photogene

Tämä iPadin “Photoshop” on hyvin kattava kuvankäsittelyohjelma, joka sisältää yleisimmät kuvankäsittelyssä tarvittavat toiminnot.

PhotoPal, Photoforge 2, PS Express (Adobe Photoshop) ja Adobe Photoshop Touch

Nämä ovat myös ominaisuuksiltaan monipuolisia  ja helppokäyttöisiä kuvankäsittelyohjelmia iPadille. PS Express on ilmainen sovellus.

PiRAWnha

Sovellus RAW-kuvien käsittelyyn. Se sisältää kaikki perustyökalut RAW-kuvien käsittelyyn, esimerkiksi valkotasapainon, terävöityksen, valotuksen, rajauksen ja histogrammin. Käsitellyt RAW-kuvat voi tallentaa JPEG-muodossa edelleenjakelua varten.

Diptic

Dipticillä voi tehdä kahden tai useamman kuvan kokoelmia. Sovellus sisältää erilaisia valmiita pohjia, kuvia voi hieman muokata ja kuviin voi lisätä efektejä.

Muita tutustumisen arvoisia ohjelmia ovat esimerkiksi PhotoRaw, PhotoWall, Photone ja Color Effects. Kannattaa myös etsiä App Storen laajasta tarjonnasta muita kuvankäsittelyohjelmia!

Kuvien jakaminen

Valmiit kuvat tallentuvat iPadin omaan kuvakirjastoon. Jos käytössä on Photo Stream, kuvat tallentuvat automaattisesti myös sinne. Kuvia voi jakaa iPadin kuvakirjastosta suoraan sähköpostiin, iMessageen ja Twitteriin. Useimmista sovelluksista kuvia voi jakaa suoraan myös Flickriin, Facebookiin, Picasaan, Dropboxiin ja moniin muihin sosiaalisen median palveluihin.

 

Näy ja kuulu iPadin kautta

Videopuhelut ja verkkokokoukset on näppärä toteuttaa  iPadilla. Tabletin lisäksi tarvitaan kuulokemikrofoni tai kuulokkeet. Kimmo kirjoittaa näistä lisälaitteista samaan teemaan liittyvässä artikkelissaan iPad-lisälaitteet videopuheluissa.

iPad 2:ssa on valmiina FaceTime-sovellus. FaceTimella voi soittaa videopuheluita iPad 2:een, iPhone 4:ään tai Maciin. Toiseen iPadiin soitettaessa tulee tietää kumppanin FaceTimeen määrittelemä sähköpostiosoite. FaceTimen kanssa kannattaa huomioida, että se toimii vain WLAN-verkossa, ei 3G-yhteydellä.

Skypeä varten tarvitaan iPadiin Skype for iPad -sovellus, jonka saa ladattua ilmaiseksi App Storesta. Videopuhelut, ryhmävideopuhelut ja tavalliset puhelut onnistuvat Skypellä, lisäksi sitä voi käyttää pikaviestintään. Kuten FaceTimessä, Skypeä käytettäessä on tiedettävä kumppanin Skype-nimi ja hänellä on oltava Skype-ohjelma päällä. iPadissa Skype on oletusasetuksena koko ajan päällä. Skypen asetuksia voi säätää Settings/Asetukset -kohdasta.

Adobe Connect Pro -verkkokokoukseen osallistumista varten App Storesta löytyy ilmainen Adobe Connect Mobile for iOS -sovellus. Kirjauduttaessa kokoukseen on tiedettävä kokoushuoneen osoite. Osoitteet jäävät muistiin kirjautumissivulle seuraavaa kertaa varten. Kirjautuminen tapahtuu Guestina nimimerkillä tai Memberinä tunnuksilla. iPadin käyttöliittymä on hieman eri näköinen ja yksinkertaisempi kuin tietokoneella. Ääni, kuva ja chat ovat käytössä, mutta Share-ikkunassa voi jakaa vain aiemmin tietokoneelta kokoushuoneeseen ladattuja dokumentteja (PowerPoint, pdf, kuvat) eli esimerkiksi iPadin kautta työpöydän tai sovellusten jakaminen ei onnistu.

Vinkkejä videopuheluihin:

  • Selvitä etukäteen kumppaneiden FaceTime- ja Skype-osoitteet.
  • Sovi verkkokokouksesta etukäteen ja saavu kokoushuoneeseen vähän aikaisemmin testaamaan äänen kuuluvuus.
  • Voit valita sovelluksessa, kumpaa iPadin kameraa käytät videopuhelussa.
  • Lataa materiaalit tietokoneella etukäteen verkkokokousta varten Adobe Connect Mobile -sovellukseen.

 

Videopuheluita 21.2.2012

Seuraavassa iPad-työpajassamme tutustumme iPadin Adobe Connect Pro-, Skype- ja FaceTime-ohjelmiin. Soitamme ääni- ja videopuheluita sekä treenaamme videoneuvottelun pitoa Connect Prolla.

Voit valmistautua työpajaan lataamalla App Storesta ilmaiset Adobe Connect Mobile for iOS ja Skype for iPad -ohjelmat. Ota työpajaan mukaan kuulokkeet, jotka käyvät iPadin kuulokeliitäntään, jos käytössäsi on sellaiset.

Sormileikkejä

iPadia voi ohjata useilla eri tavoilla, käytössä on muutama fyysinen näppäin ja omalla sormella/sormilla eritavoin näyttöä koskettelemalla tapahtuu erilaisia asioita. Käymme seuraavassa läpi muutamia perusjippoja.

Home-näppäin

iPadin alareunassa on ns. Home-näppäin, jota painamalla pääsee aina sovelluksesta pois ja takaisin kotiruudulle. Home-näppäintä tuplaklikkaamalla aukeaa näytön alareunaan palkki, josta näkyy viimeksi käytetyt ohjelmat. Pyyhkäisemällä palkkia oikealle tai vasemmalle voi etsiä ohjelman, jota haluaa käyttää. Halutun ohjelman saa käynnistymään sitä koskettamalla. Ohjelman saa sammutettua alapalkista pitämällä sormea hetki ohjelman kuvakkeen päällä ja koskettamalla kuvakkeen vasempaan yläkulmaan ilmestyvää punaista pallukkaa. Alapalkin saa piiloon painamalla mitä tahansa kohtaa näytön yläosassa tai Home-näppäintä kerran.

Ohjelmien järjestely ja poistaminen

Näytöllä olevia ohjelmia voi järjestellä oman mielensä mukaan ja niitä voi koota omiin alikansioihinsa. Osoittamalla hetken mitä tahansa kuvaketta näytöllä, kuvake alkaa värisemään ja vasempaan yläkulmaan ilmestyy musta pallukka valkoisella rastilla. Värisevää kuvaketta voi nyt siirrellä näytöllä haluamaansa paikkaan. Jos kuvakkeen haluaa eri näytölle niin kuvaketta tarpeeksi sivulle raahaamalla näyttö vaihtuu toiseksi. Eri sovelluksia voi koota alikansioihin siirtämällä värisevän kuvakkeen toisen kuvakkeen päälle. Tällöin iPad luo automaattisesti alikansion, jonka käyttäjä voi itse nimetä. Ohjelman poistaminen iPadista tapahtuu painamalla vasemman yläkulman rastia, jolloin sovellus poistuu iPadista. Kaikki sovellukset säilyvät edelleen iCloud-palvelussa ja sovelluksen saa aina takaisin iPadiin App Storen kautta ilman uutta ostamista. Sovellusten siirtely ja poisto -tilasta pääsee takaisin normaalitilaan painamalla kerran Home-näppäintä.

   
Spotlight                                              Kahden sormen nipistys                  ”Apinaote”

 

Spotlight-hakukone

iPadin sisäisen hakukoneen eli Spotlightin saa käyttöön siirtymällä tarpeeksi vasemmalle eli pyyhkimällä sormella niin monta kertaa oikealle, että näytölle aukeaa musta ruutu, jossa on näppäimistö alareunassa ja yläreunassa on hakukenttä. Spotlight käynnistyy myös kun kotiruudulla painaa kerran Home-näppäintä.

Kahden sormen nipistys

Monessa ohjelmassa toimii ns. kahden sormen nipistys eli peukalo-etusormiotteella voi esimerkiksi pienentää tai suurentaa ruudulla olevaa kuvaa. Kuva pienenee kun nipistää ja liikuttamalla etusormea ja peukaloa kauemmas toisistaan kuva suurenee.

“Apinaote”

Nipistämällä kaikkia sormia käyttäen pääsee nopeasti käytössä olevasta sovelluksesta takaisin kotinäytölle. Monisormiele toimii vain iPadissa, jossa on iOS5 tai uudempi käyttöjärjestelmä.

  
 Vertikaali pyyhkäisy                         Horisontaali pyyhkäisy

 

Neljän tai viiden sormen vertikaali pyyhkäisy

Pyyhkäisemällä näyttöä neljällä tai viidellä sormella ylöspäin, saa näkyviin alapalkin kuten Home-näppäintä tuplaklikkaamallakin. Alapalkki menee piiloon pyyhkäisemällä samalla tavalla alaspäin. Monisormiele toimii vain iPadissa, jossa on iOS5 tai uudempi käyttöjärjestelmä.

Neljän tai viiden sormen horisontaali pyyhkäisy

Pyyhkäisemällä neljällä tai viidellä sormella oikealle tai vasemmalle, onnistuu siirtyminen sovelluksesta toiseen ilman kotiruudulla käyntiä. Monisormiele toimii vain iPadissa, jossa on iOS5- tai uudempi käyttöjärjestelmä.

Kosketelkaa toisianne!

“Office”-työkalut

Tiistain 24.1. työpajan aloitimme Citrix-demolla. Citrix mahdollistaa lähes minkä tahansa Windows-sovelluksen käyttämisen iPadissa ja kaikissa muissakin laitteissa mihin vain Citrix-asiakasohjelma löytyy (Mac, Windows, Linux, Android, iOS). Näillä näkymin palvelu tullaan julkaisemaan henkilökunnan käyttöön kevään 2012 aikana. Kävimme pikaisesti läpi miltä Travel ja Microsoft Office 2010 näyttävät iPadin näytöltä katseltuna.

Varsinaisessa työpaja osuudessa kokeilimme iPadillä Webfile palvelua mikä löytyy osoitteesta http://webfile.jamk.fi.

Webfile mahdollistaa pääsyn JAMKin verkkotunnuksilla omaan kotihakemistoon (H-asema) ja yhteisiin levyalueisiin (M-asema). Webfilen kautta voi avata esim. Word ja tai Excel dokumentteja suoraan iPadiin joko katseltavaksi tai editoitavaksi.

iPad osaa näyttää natiivisti kaikkia yleisimpiä MS Office -dokumentteja, mutta editointia varten on käytettävä jotain tarkoitukseen sopivaa ohjelmaa. Kävimme läpi Applen Office-työkalut: Pages (Word), Numbers (Excel) ja Keynote (PowerPoint).

Edellämainittujen lisäksi tutustuimme myös muihin “Office”-työskentelyssä hyväksi havaittuihin ohjelmiin. Tarkemmat kuvaukset alla mainituista ohjelmista löytyvät App Storesta.

Evernote
Notes
GoodReader for iPad
iBooks
QuickOffice
Etherpad
Adobe Ideas
Poll Daddy
Prezi Viewer
Mindnode
Bamboo Paper
Elisa kirja
Kindle