Asta Wahlgren

Oppijat mukaan uuden sukupolven korkeakoulun rakentamiseen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) panostaa vahvasti uuden sukupolven korkeakoulun rakentamiseen. Keskiössä ovat erityisesti digitaaliset oppimisympäristöt, uudet oppimisen muodot ja pedagogiikka, mutta toki myös uutta sukupolvea edustavat oppijat itse. Kun oppiminen siirtyy verkkoon, huomio pitäisi tutkijoiden mukaan suunnata ensivaiheessa pedagogisiin ratkaisuihin. Näin varmasti onkin. Vanhat OPSit, sisällöt, oppimistavoitteet ja arviointi eivät enää sellaisenaan toimi, vaikka teknologia taipuukin…

Jatka lukemista

Uutta syvyyttä kansainvälistymiseen

Suomi on pieni maa. Pienet maat ovat pikkutekijöitä globaalissa taloudessa. Globaalissa taloudessa pienten toimijoiden menestyminen edellyttää vahvaa osaamista ja kilpailukykyä. Kansainvälisyysosaaminen on oleellinen osa molempia. Suomalaiset yliopistot ja korkeakoulut ovat osavastuussa opiskelijoiden kansainvälisen osaamisen rakentumisesta ja vahvistamisesta. Korkeakouluilla on lisäksi erinomaiset mahdollisuudet, jopa velvollisuus, edistää suomalaisten yritysten kansainvälistymistä. Näin myös JAMKilla. Blogini taustoittaa JAMKin strategiatyötä…

Jatka lukemista