Asta Wahlgrén

Oppiminen ei ole määränpää vaan matka

Kevät on koulunsa lopettavien ja valmistuvien aikaa. Osalle koulu on ollut vain pakollinen välietappi matkalla elämään, osalle innostava ja oppimisvalmiuksia kehittävä pätkä matkalla aikuisuuteen. Osa uusista ylioppilaista ja ammattiin valmistuvista on opiskellut ensisijaisesti koulua varten, osa elämää varten. Itse taisin valkolakkini kanssa kuulua kaikkiin ryhmiin. Muistan huhtikuisen päivän, jolloin valmistuin kauppatieteiden maisteriksi. Paperit taskussa, elämä…

Jatka lukemista

EduFutura-yhteistyö etenee

JAMK, Jyväskylän yliopisto sekä Jyväskylän koulutuskuntayhtymä käynnistivät vuonna 2016 oppilaitosten välisen EduFutura-yhteistyön, jota viedään nyt vauhdilla eteenpäin. Tammikuussa 2017 pidettiin Taulun Kartanossa EduFutura-johtoryhmän strategiapäivät, joissa sovittiin tämän vuoden painopistealueista. Yhteistyön tavoitteena on kehittää oppilaitoksia vahvistavia uusia toimintoja ja käytäntöjä. Vuodelle 2017 on sovittu yhteensä 14 konkreettista uutta avausta tai toimintoa. Yhteistyötä viedään eteenpäin oppilaitosten edustajista…

Jatka lukemista

Oppijat mukaan uuden sukupolven korkeakoulun rakentamiseen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) panostaa vahvasti uuden sukupolven korkeakoulun rakentamiseen. Keskiössä ovat erityisesti digitaaliset oppimisympäristöt, uudet oppimisen muodot ja pedagogiikka, mutta toki myös uutta sukupolvea edustavat oppijat itse. Kun oppiminen siirtyy verkkoon, huomio pitäisi tutkijoiden mukaan suunnata ensivaiheessa pedagogisiin ratkaisuihin. Näin varmasti onkin. Vanhat OPSit, sisällöt, oppimistavoitteet ja arviointi eivät enää sellaisenaan toimi, vaikka teknologia taipuukin…

Jatka lukemista