Ajatuksia koulutusviennistä

WANTED – MAHDOLLISUUKSIEN TAJUINEN TEKIJÄ

Päivi Lipposen vetämä kolmihenkinen selvitysryhmä luovutti opetusministeri Krista Kiurulle 4.11.2013 toimenpideohjelman koulutusviennin edellytysten parantamiseksi.[1]

Kun edellinen blogini ”Kuka, mitä, häh” koostui terveisistä ryhmälle, pohdiskelen tällä kertaa – kohtuuttoman myöhässä tosin – ryhmän työn tuloksia.

Selvitysryhmä on rajannut tehtävänsä korkeakoulutukseen ja koulutukseen, joka johtaa suomalaiseen korkea-asteen tutkintoon. Niinpä rajaan myös omat kommenttini tutkintokoulutusliiketoimintaan, joka on globaalisti merkittävin koulutusviennin liiketoiminta-alue.

Selvitysryhmä ehdottaa, että Euroopan talousalueeseen kuulumattomien valtioiden kansalaisille korkeakoulututkintoon johtava koulutus olisi maksullista, kun se järjestetään muulla kuin suomen ja ruotsin kielellä. Korkeakoulut päättäisivät itse lukukausimaksun suuruudesta. Maksujen perimisen edellytyksenä olisi, että korkeakoululla on apurahajärjestelmä, jolla voidaan tarvittaessa tukea maksulliseen tutkintokoulutukeen osallistuvien opiskelijoiden opiskelua.[2]  

Suomessa ei koskaan päästä englantia äidinkielenään puhuvien maiden, kuten Iso-Britannian, lukuihin. Siellä tutkintokoulutuksen tuloiksi on arvioitu 17,5 miljardia puntaa[3] ja sen on arvioitu muodostavan 75 % koulutusviennin yhteenlasketuista tuloista. Siitä huolimatta Suomessakaan koulutusviennistä ei voi muodostua merkittävää vientisektoria ilman tutkintokoulutusliiketoiminnan mahdollistumista ja tämän mahdollisuuksien hyödyntämistä. Mahdollistaminen on viime kädessä poliittisten päättäjien käsissä; hyödyntämisestä vastaisivat viime kädessä korkeakoulut, mutta nekään eivät pystyisi selviämään urakasta yksin, ilman julkista tukea ehkäpä yhteistyötä yksityisen sektorin kanssa.

Tavoitteiden realistisuus

Selvitysryhmä esittää tavoitteeksi, että vuonna 2025 suomalaisissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa tutkintoa suorittavia ulkomaisia opiskelijoita on vähintään 60 000. Tavoitteen toteutuminen edellyttäisi tutkinto-opiskelijoiden määrän kolminkertaistamista noin kymmenessä vuodessa.

Voidaan kysyä: onko tavoitetaso realistinen? Kansainvälisiin, ennen muuta Ruotsista ja Tanskasta saatuihin kokemuksiin perustuen voidaan ennakoida, että tutkintokoulutuksen muuttaminen maksulliseksi vähentäisi ensimmäisten vuosien aikana merkittävästi ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrää yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa, ennen muuta ETA—maiden ulkopuolelta, mahdollisesti ETA-maistakin.

Entäpä, toteutuuko tavoitetaso pidemmällä eli kahdentoista vuoden aikajaksolla? Tavoitteen saavuttaminen vuoteen 2025 mennessä riippuisi osaksi korkeakouluista, osaksi suomalaista koulutusvientijärjestelmästä ja sen toimijoiden yhteistyöstä, ja osaksi olisi täysin suomalaisten toimenpiteiden saavuttamattomissa. Kun maksullisen tutkintokoulutuksen muuttaminen kannattavaksi kansainväliseksi liiketoiminnaksi ei varmasti tule olemaan läheskään kaikkien ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen strategioiden mukaista, niiden korkeakoulujen, jotka ottaisivat haasteen vastaan, urakka on melkoinen. Yksinään, ilman selvityksessä esitettyjä – ja muitakin – tukirakenteita ja uudenlaisia kumppanuuksia, korkeakoulut eivät varmasti tavoitteiseen pääsisi. Lisäksi kansainvälinen politiikka ja talous sekä kilpailijoiden tarjooma ja ulkomaille opiskelijoita lähettävien maiden omien korkeakoulujen kehittyminen vaikuttavat tavoitteen saavuttamiseen.

Selvitysryhmä korostaa, että kaikki tavoitelukuihin mukaan lasketut opiskelijat eivät suorittaisi tutkintoa koko ajan fyysisesti Suomessa oleskellen, vaan tutkinto-opiskelua tapahtuisi myös opiskelijoiden lähtömaissa, suomalaisten korkeakoulujen kumppanimaissa ja lisääntyvässä määrin verkon välityksellä. Tutkintokoulutuksen monimuotoinen toteutus helpottaa yhtäältä tavoitteiden saavuttamista, toisaalta se merkitsee tutkintokoulutusliiketoimintaan lähteviä korkeakouluja todella merkittävään pitkäaikaiseen rahalliseen panostukseen, onnistumiseen eri tavoin toteutettavassa tutkintokoulutuksen tarjonnassa ja sisäisten haasteiden ratkaisemisessa.

En uskalla arvioida kuinka suurivolyymistä tutkintokoulutus olisi vuonna 2025, vaikka mahdollisuus tutkintokoulutusliiketoimintaan tulisi parissa vuodessa. Varmaa on, että pidän Lipposen ryhmän luottamuksesta suomalaisten korkeakoulujen muuntautumiskykyyn ja niiden tarjoamien ohjelmien vetovoimaan sekä argumentaatiosta, jonka mukaan maailma muuttuu suuntaan, jossa tutkintojen maksullisuudesta tulee tietyssä mielessä ”välttämättömyys”.

“If there is a sense of reality, there must also be a sense of possibility. To pass freely through open doors, it is necessary to respect the fact that they have solid frames. This principle, by which the old professor had lived, is simply a requisite of the sense of reality. But if there is a sense of reality, and no one will doubt that it has its justifications for existing, then there must also be something we can call a sense of possibility (Musil, Robert. 1942. The Man without Qualities)

Aika ajoin yllä oleva kohta lukioaikoinani lukemasta Robert Musilin tunnetuimmasta kirjasta nousee mieleeni eri yhteyksissä, ja välillä myös hieman eri merkityksessä kuin kirjoittaja sillä tarkoitti. Suomalaiset ovat kovin todellisuudentaju-uskoista kansaa, joka välillä tuntuu käyttävän mielellään aikansa keskusteluun, onko joku ehdotus realistinen. Jos ei löydetä hyviä argumentteja realismin puolesta ja maailman fundamentteja – kuten koulutuksen maksuttomuutta – vastaan, saadaan olla tekemättä mitään, ei edes virheitä. Tässä valossa pidän tärkeänä mahdollisuuksien tajua: maailman kaikkeuden perusteetkin voivat muuttua ja mahdotonkin voi olla – melkein – mahdollista.

Tutkintokoulutus Suomessa

Tässä tutkintokoulutuksen toteutustavassa vahvuus on opiskelijoiden Suomessa asumisen kerrannaisvaikutukset paikallistaloudelle ja mahdollisuudet liittyvät tulla palkatuksi suomalaisten yritysten palvelukseen opintojen jälkeen. Haasteet liittyvät kaikkeen mitä tarvitaan vetovoimaisten ja laadukkaiden ohjelmien toteuttamiseen sekä opiskelijoiden viihtymiseen ja opiskeluiden rahoittamiseen Suomessa.

Apurahoihin liittyen paras vaihtoehto on, että opiskelijat saisivat apurahan omasta maastaan, esimerkiksi valtion ohjelmista, tai järjestäisivät rahoituksen itse, esimerkiksi perheensä kautta. Optimaalinen ratkaisu olisi saada näin rahoitettuja opiskelijoista maista, joihin Suomella on kaupallisia intressejä. Näin ei puhu Zarathustra, vaan puhtaasti taloudellisista näkökulmasta asiaa katsova koulutusvientipäällikkö.

Tilauskoulutus ja sivukampukset

Selvitysryhmä ehdottaa myös, että korkeakoulu voisi järjestää opiskelijaryhmille maksullista tilauskoulutusta, ja että korkeakoulut voisivat periä lukukausimaksuja ulkomailla toteutettavasta ensimmäisen ja toisen syklin tutkintoon johtavasta koulutuksesta. Korkeakoulu voisi järjestää Suomessa maksuttomana tarjottavaa koulutusta ulkomailla maksullisena.

Tilauskoulutuksen järjestämiseen suomalaisilla korkeakouluilla on jo mahdollisuus, tosin hyvin ehdollisesti. Ehtoja olisi syytä purkaa sen suhteen, kuka maksaa tilauskoulutuksen.

Sivukampuksien aukaiseminen ulkomaille yksin, yhdessä muiden suomalaisten korkeakoulujen tai paikallisten korkeakoulujen kanssa, olisi looginen päätös niiltä korkeakouluista, jotka haluavat tehdä tutkintokoulutusliiketoiminnasta merkittävää liiketoimintaa. Palvelu tuodaan kohdemaahan, jossa se on helpommin saatavilla ja edullisemmin kulutettavissa. Sivukampus mahdollistaisi myös muiden koulutusvientituotteiden myynnin ja selvitysryhmän kumppanuuden julkisten korkeakoulujen ja suomalaisten – ja miksei paikallisten tai kansainvälisten – yksityisten yritysten välillä.

On selvää, että sivukampusten perustamiseen sisältyy vielä suurempia riskejä kuin tutkintokoulutukseen Suomessa ja siinä onnistuminen on vielä kotikonnuilla toimimista vaativampaa. Miten saadaan rekrytoitua opettajat? Miten saadaan riittävästi kotikorkeakoulujen opettajia lähtemään ulkomaille expateiksi? Miten saadaan korkeakoulujen johdon, omistajien, henkilöstön ja opiskelijoiden hyväksyntä asialle? Miten pystytään toimimaan ulkomaille rekisteröidyn laillisen oikeussubjektin kautta vieraassa toimintaympäristössä?

Hyviä kysymyksiä on liuta realismintajuisen ratkaistavaksi; toivottavasti Suomestamme löytyy myös mahdollisuuksien tajuisia korkeakouluja, jotka ratkovat osan kysymyksistä vasta lentokoneessa Kiinaan ja Saudi-Arabiaan.

Verkko-opinnot

Verkossa tapahtuvan opintotarjonnan ja sen kysynnän merkittävä lisääntyminen on muun muassa skaalattavuuteen liittyvistä tekijöistä johtuen edellytys ulkomaisten tutkinto-opiskelijoiden määrän kasvattamiselle Lipposen selvitysryhmän viitoittamalle tasolle. Kun kysymys on maksullisista ohjelmista, verkko-opiskeluun täytyy liittää adjektiivi ”laadukas”. Laadukasta verkko-opiskelua on jo tarjolla, mutta epäilemättä sitä pitää kasvattaa tuntuvasti, mikä edellyttää investointeja korkeakouluilta.

Selvityksessä ei juurikaan oteta kantaa siihen, miten korkeakoulujen tulisi toteuttaa verkko-opintoja, miten yritykset ja korkeakoulut voisivat tehdä yhteistyötä, ja miten viranomaiset olisivat mukana verkko-opetuksen kehittämisessä. Korkeakoulujen keskinäinen yhteistyö tuntuu selvältä; sitä tehdäänkin AMK:jen kesken muun muassa virtuaaliammattikorkeakoulun puitteissa ja yliopistot tekivät sitä vuoteen 2010 saakka Suomen virtuaaliyliopistossa. Jonkinlainen verkosto tuntuisi järkevältä rakentaa tutkintokoulutusliiketoimintahaluisten korkeakoulujen välille. Osana Iso-Britannian koulutusvientiä paikalliset yliopistot ovat luoneet yhteisen ympäristön on-line kursseille https://www.futurelearn.com/.  Ympäristö on käynnistetty joulukuussa 2012 ja ympäristön taustalla on yksityinen yritys, jonka omistaa Open University. Ainakin vuoden 2014 ympäristössä opiskeltavat kurssit, joita tuottaa 29 yliopistoa tai instituutiota, ovat opiskeltavissa maksutta. Ympäristön beetta –version, jota vuonna 2013 kehitetään, kursseihin pääsee käsiksi kaikilla PDA –laitteille, älypuhelimella, tabletilla ja kannettavalla tietokoneella.

Brittivirityksen soveltamista suomalaisen koulutusviennin palvelukseen kannattaisi analysoida. Esimerkiksi Tekesin, joka on käynnistänyt ”Uudet oppimisratkaisut” –ohjelman, rahoituksella voitaisiin tutkia, millaista teknologian, pedagogiikan ja sisältöjen liittoa sekä liiketoimintamallia entisestä matkapuhelinvalmistuksen maailman mahdista olisi löydettävissä ”kotikutoiseksi” vastineeksi briteille.  

Sanoista tekoihin ja Dream Team

Elinkeinoministeri Vapaavuoren kutsumassa Selkärankaseminaarissa 16.1.2014 puhunut Metalliliiton puheenjohtaja Riku Aalto totesi, että seminaarien pitäminen olisi syytä jo lopettaa ja siirtyä päätöksentekoon.[4] Toivottavasti selvitysryhmän työn pohjalta tehdään päätöksiä. Itse toivon päätöksen olevan ehdotuksen mukainen mahdollistaen tutkintokoulutuksen maksullisuuden esityksen mukaisesti. Maksulliseen tutkintokoulutukseen sisältyy riskejä, totta kai, mutta, myöskään maksuton ratkaisu ei ole riskitön. Kun Suomen vientiyritysten toimintaedellytykset muuttuvat maailman talouden rakenteiden muuttuessa, täytyy pystyä tekemään rohkeita ratkaisuja yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi uskon parasta; analogiaa voi soveltaa myös korkeakoulujen maailmaan.

Luin joululomallani Jorman Ollilan ja Harri Saukkomaan kirjan ”Mahdoton menestys”. ”Dream teamiksi” on kutsuttu joukkoa Nokian entistä johtoa, joka teki mahdottomasta mahdollista eli nosti Nokian yritykseksi, jonka osuus maailman matkapuhelin markkinoista oli parhaimmillaan yli 70 %. Löytyisikö korkeakouluista joukko operatiivista johtoa ja hallituksia, jotka uskoisivat pystyvänsä tekemään tutkintokoulutusliiketoiminnasta merkittävän tulorahoituskanavan ja sitoutuisivat pitkäksi aikaa huolellisesti kehittämänsä strategian toteuttamiseen hyväksyen riskit? Tässä olisi maukas kulaus Dream Team henkeä, vaikka tavoite ei olisikaan 70 % markkinaosuus.

Korkeakoulujen yhteistyö, yhteistyö yritysten kanssa ja osittain samoista tukimuodoista nauttiminen, kun mitä yrityksillekin tarjotaan, lisäisi todennäköisyyttä sille, että löytyisi niitä korkeakouluja, jotka ottavat haasteen vastaan. Selvityksessä on nippu ideoita, joilla korkeakouluja tuettaisiin kehittämistyössään. Ideanippua voisi mielestäni täydentää edellisessä blogissani kuvaamilla ratkaisuilla.

Selvityksen mukaan julkisen koulujärjestelmän ja huomattavia investointeja vaativan vientiliiketoiminnan rajapintaan on luotava uudenlaisia toimintamalleja, jotka houkuttelevat myös yksityistä pääomaa mukaan. Tämänkin selvitysryhmän huomion voi mielellään allekirjoittaa; etenkin ulkomailla toimivien sivukampusten ja virtuaaliopintojen osalta ns. public-private partnerships olisi tavoiteltava asiantila.

Apurahajärjestelmä ja kehitysmaat

Selvitysryhmä ehdottaa, että kehitysyhteistyövaroista rahoitettaisiin kehitysmaista tuleville opiskelijoille stipendejä, jotka kattaisivat ainakin osittain lukukausimaksun. Apurahaohjelma tulisi kohdentaa köyhimmille kehitysmaille ja Suomen kehitysyhteistyön pitkäaikaisista yhteistyömaista tuleville opiskelijoille. Suomen kehitysyhteistyörahoitusta voitaisiin työryhmän mielestä käyttää apurahajärjestelmien luomiseen.

Selvitysryhmän ehdotus on näiltä osin herättänyt jonkun verran kritiikkiä. Argumentaatio on nojannut viime kädessä joko siihen että tämä kehitysvarojen käyttö on epäeettiistä tai tehotonta. Tehotonta se voi olla esimerkiksi siksi että apurahaopiskelijat eivät palaa kotimaahansa opintojen jälkeen. Epäeettiseksi rahojen käyttö on esimerkiksi siksi, että rahat palautuvat viime kädessä takaisin Suomeen tai että raha ei hyödytä viime kädessä kohdemaata. Ymmärrän argumentit, mutten voi mitenkään ymmärtää miksei kehitysyhteistyörahojen käyttöä voisi kokeilla tutkintokoulutukseen joko Suomessa, sivukampuksilla tai virtuaalisesti. Apurahojen myöntämisperusteet ovat suomalaisen viranomaisten käsissä ja niistä voidaan sopia kehitysyhteistyön kohdemaiden viranomaisten kanssa. Esimerkiksi kohdemaahan perustettavat korkeakoulujen yksiköt tai Afrikkaan tarjottavat virtuaaliohjelmat, joita rahoitetaan osaksi kehitysyhteistyövaroin allokoimalla viime kädessä apurahat suomalaiselle korkeakoululle, voivat tuottaa vaikuttavia ja kestäviä ratkaisuja kohdemaan kehityksen haasteisiin. Asiaa pitää lähestyä käytännöllisesti ja innovatiivisesti, ideologisointia ja menneisiin epäonnistumisiin vetoamista välttäen.

Maksullinen korkeakoulutuksen etiikka

Selvitysryhmän työn ehdotuksia tutkintokoulutuksen muuttamista maksulliseksi ETA-alueen ulkopuolisille opiskelijoille on arvosteltu niin seurausetiikan – eli arvioimalla hyödyt haittoja suuremmiksi – näkökulmasta kuin arvioimalla tutkintokoulutuksen maksullisuuden arvojamme vastaiseksi eli tutkinto-opiskelun maksuttomuus ulkomaalaisillekin on arvo sinänsä.

Millainen moraali on luettavissa tekijöiden selvityksestä?

”Suomalainen yhteiskunta elää keskellä rakennemuutoksia: elinkeinorakenne on nopeasti muuttumassa ja Suomesta on muutamassa vuodessa hävinnyt noin 60 000 työpaikkaa. Samaan aikaan ikääntyvä väestö tarvitsee entistä enemmän palveluja, joita kutistuvan kansantalouden on vaikea rahoittaa. Meidän on käytettävä kaikki mahdollisuudet uusien liiketoiminta-alueiden synnyttämiseksi. Tarvitsemme uudenlaisia työmahdollisuuksia ja vientituloja, jotta hyvinvointipalvelut voidaan rahoittaa.

Korkeakoulutus on ollut maailman nopeimmin kasvavia sektoreita. Vuonna 2000 korkeakouluissa opiskeli OECD:n ja Unescon mukaan noin 100 miljoonaa henkilöä ja vuonna 2010 jo noin 177 miljoonaa. Korkeakoulututkinto on myös yleisin rajat ylittävä koulutustuote. Pääosa maailmanlaajuisen koulutuspalveluiden kaupan arvosta muodostuu tutkintoon johtavan korkeakoulutuksen myynnistä.

Korkeakoulutuksen määrällinen kasvu sekä opiskelijoiden kansainvälinen liikkuvuus ovat seuranneet maailman kaupan liikkeitä. Siellä missä hyvinvointi lisääntyy, lisääntyy myös koulutuksen kysyntä sekä opiskelijaliikkuvuus. OECD:n ja Unescon tietojen mukaan vuonna 2011 noin 4,1 miljoonaa korkeakouluopiskelijaa opiskeli tutkintoon johtavassa koulutuksessa oman maansa ulkopuolella. Yli puolet kansainvälisistä opiskelijoista tulee Aasian maista, erityisesti Kiinasta, Intiasta ja Koreasta. Lähes 80 prosenttia kaikista kansainvälisistä opiskelijoista opiskelee OECD-maissa.

Mikäli koulutusviennin lainsäädännöllisiä esteitä ei pureta, suomalaisten oppilaitosten ja korkeakoulujen resurssit eivät lisäänny, vaikka suomalainen koulutusjärjestelmä houkuttelisi merkittävästikin ulkomaisia opiskelijoita suorittamaan tutkintoja Suomeen. Suomen ei ole mahdollista kattaa kehittyvien maiden tai nousevien talouksien koulutuskysyntää kasvattamalla jatkuvasti maksuttoman koulutustarjonnan volyymiä samaan aikaan kun koulutuksen julkiseen rahoitukseen kohdistetaan merkittäviä leikkauksia. Tällainen kehitysnäkymä ei edistä globaalia vastuun kantoa inhimillisen pääoman kasvattamisesta, uhkaa opetuksen ja tutkimuksen kansainvälistymistä ja sitä kautta koulutuksemme ja osaamisemme laatua ja kilpailukykyä.”

Selvityksen tekijöiden arvopohjan voisi lukea niin että he haluavat tukea suomalaisten korkeakoulujen kilpailukyvyn säilyttämistä tarjoamalla uuden mahdollisuuden tulojen hankintaan niukkenevien perinteisten tulokanavien oloissa. Kilpailukykyinen ja korkealaatuinen korkeakoulusektori on välttämätöntä viennistä riippuvaiselle kansantaloudellemme, joka on edellytys Pohjoismaiselle hyvinvointivaltiolle. Korkeakouluille halutaan antaa mahdollisuus yritysten rinnalla tuoda uutta jaettavaa, olla myös business –toimijoita ja osa vientisektoria.

Minua edellä kuvattu arvopohja miellyttää.

Kansainvälinen korkeakoulu

”Kansainväliset esimerkit osoittavat, että koulutusviennin vahvistaminen edellyttää alan toimijoilta merkittävää strategista panostusta koulutustuotteiden kehittämiseen ja viennin edistämiseen. Menestyminen edellyttää resursoinnin lisäksi kykyä ja halua riskinottoon.”[5]

On helppo yhtyä selvityksentekijöiden näkemykseen, että tutkintokoulutusliiketoiminnassa ei ole ulosmitattavissa pikavoittoja. Saaliin saamisen edellytys – muttei tae Pietarin kalansaaliista – on pitkän aikavälin panostus tutkintokoulutusliiketoiminaan osana koulutusvientiä ja osana kansainvälisyysstrategiaa.

  • Tutkintokoulutusliiketoiminnan vesille kalastamaan lähtevän korkeakoulun on löydettävä ratkaisu muun muassa seuraaviin haasteisiin:
  • ·         Miten varmistetaan useammaksi vuodeksi rahoitus liiketoiminnan kehittämiseen ensimmäisistä vastoinkäymisistä ja riskien realisoitumista huolimatta?
  • ·         Miten tutkintokoulutusliiketoiminta organisoidaan korkeakoulun sisällä?
  • ·         Miten saadaan rekrytoitua henkilökuntaa tai kehitettyä olemassa olevasta henkilökunnasta tiimi, joka hoitaa liiketoimintaprosessit siten että tiimi pysyy ”talossa”?
  • ·         Miten motivoidaan korkeakoulujen henkilöstö asiantuntijatehtäviin tutkintoliiketoimintaan?
  • ·         Miten saadaan korkeakoulun ”yrityskulttuuri” mahdollistamaan toiminnan?
  • ·         Miten löydetään liiketoimintastrategia, jolla menestytään kansanvälisessä kilpailussa?

Mietin itsekseni, millä nimellä voidaan kutsua korkeakoulua, joka päättää tehdä tutkintokoulutusta merkittävän tulonhankintakanavan. Kansainvälinen korkeakoulu voisi olla nimi tämmöiselle korkeakoululle. Suomessa toteutettavan tutkintokoulutuksen lisäksi sillä olisi sivukampuksia ulkomailla ja virtuaaliopintoja ulkomaisille tutkinto-opiskelijoille.[6] Tutkintokoulutusliiketoiminnan lisäksi kansainvälinen korkeakoulu toteuttaisi muunkinlaista koulutusvientiä, jolla olisi positiivinen vaikutus korkeakoulun markkina-asemaan kaikilla korkeakoulun toiminta-alueilla ja toisi positiivisia vaikutuksia muuhunkin toimintaan. Lisäksi kansainvälinen korkeakoululla olisi uudenlaisia yhteistyönmalleja suomalaisen teollisuuden ja yritysten kanssa, ja korkeakoulu edistäisi omalla toiminnallaan suomalaisen yksityisen sektorin vientiä.

Korkeakoulu voi olla kansainvälinen muutoinkin ja kaikkien korkeakoulujen ei todellakaan kannata pyrkiä ”koulutusvientikorkeakouluksi”. Kuitenkin hartaasti toivon, että muutama suomalainen korkeakoulu haluaisi; se olisi mielestäni isänmaallinen teko.

Todellisuuden tajuisten keskustelijoiden ohella Suomi ilmiselvästi tarvitsee myös mahdollisuuden tajuisia tekijöitä.


[1] Selvityksen nimi kokonaisuudessaan: Suomi kansainvälisille koulutusmarkkinoille. Selvitysryhmän muistio. Toimenpideohjelma koulutusviennin edellytysten parantamiseksi. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmämuistioita ja selvityksiä 2013:9. Selvitys on ladattavissa verkosta: http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2013/11/koulutusvienti.html.

[2] Selvitysryhmän muistio, s. 11-13.

[3] Arvio sisältää myös lukukausimaksujen Englannissa opiskelevien ulkomaisten opiskelijoiden kulutuksen maassa opintojen aikana. Selvitysryhmän raportti s. 26.

Selvitysryhmän raportti s. 11.

[5] Selvitysryhmän muistio s. 10.

[6] Vrt. Ritva Laakso-Mannilan blogi 17.11.2013 http://blogit.haaga-helia.fi/rehtorienblogi/?p=188

Kommentit pois päältä artikkelissa WANTED – MAHDOLLISUUKSIEN TAJUINEN TEKIJÄ

KUKA MITÄ HÄH – PAMFLETTI KOULUTUSVIENNISTÄ

Minullekin tarjottiin mahdollisuutta palvella isänmaata ja sen uudistumista esittämällä kolme keskeisintä keinoa ja ajatuksia siitä, miten suomalaista koulutusvientiä voidaan edistää. Vaikuttaminen oli kätevää: näppäilemällä vastaukset kenttiin Opetus- ja kulttuuriministeriön kotisivuilla antaisin terveiset opetusministeri Kiurun nimittämälle ja tohtori Päivi Lipposen vetämälle selvitysryhmälle.

Vastaaminen kyselyyn tuntui vaikealta ja jossakin vaiheessa päässäni alkoi soimaan Sleepy Sleepersin ”Kuka mitä häh”. Pitkän matkan ”Sliipparifanina” ja juoksijana suomalaisen koulutusviennin väreissä tuntui välttämättömältä jättää väliin nettikysely ja laatia terveiset omien kysymysten alla lähtien käsitteestä koulutusvienti (häh), edeten koulutusviennin keskeisiin haasteisiin (mitä) ja päätyen siihen, kenen tulisi tehdä toimia koulutusviennin edistämiseksi (kuka).

Nimesin tekstini vaatimattomuuden puutostaudista kärsivänä ihmisenä ”pamfletiksi”, jotta ymmärrettäisiin sen paikoitellen yksinkertaistava tyyli ja kantaaottavuus. Pamflettini sujahti myös sähköpostiterveisenä vallan kammareihin. Nyt voin vain odotella milloin Lipposen työryhmän 30. lokakuuta jättämä toimenpideohjelma koulutusviennin edellytysten parantamiseksi putkahtaa ulos kammareista.

 

Osa: Häh

Vuonna 2009 valtioneuvostolle koulutusvientistrategiaa valmistellut työryhmä totesi, että koulutusosaamisen vientiä voidaan pitää koulutusvientiä tarkempana terminä kuvaamaan ryhmän työn aihetta. Tästä huolimatta ryhmä päätyi käyttämään strategiassa termiä koulutusvienti, koska education export on englanninkielisissä maissa opetuspalvelujen viennistä käytetty käsite. Ryhmä kuitenkin muistutti, että koulutusvienti on ymmärrettävä laajassa merkityksessä tarkoittaen kaikkea koulutukseen liittyvää vientiä.[1]

Vuonna 2009 pyrin ottamaan haltuun koulutusvienti-ilmiötä jäsentelemällä sen alla tapahtuvaa koulutusosaamiseen perustuvaa ulkomaisille asiakkaille suuntautuvaa tuotteiden, palveluiden, ratkaisuiden ja teknologioiden myyntiä liiketoiminta-alueisiin. Tunnistin kuusitoista koulutusviennin liiketoiminta-aluetta:

1. Kv. kehityskonsultaatio opetussektorilla

2. Konsultointipalvelut oppimisen, oppimisympäristöjen ja –järjestelmien

kehittämisessä

3. Täydennyskoulutus julkisille asiakkaille

4. Suomalaiset tutkinnot

5. Henkilöstökoulutus suomalaisille kv. yrityksille

6. Suomalaisten yritysten asiakkaiden koulutus

7. Modernit oppimisympäristöt ja e-oppiminen

8. Oppimispelit

9. Sosiaalinen media (yhteisöt)

10. Langattomat koulutuspalvelut ja -ratkaisut

11. Oppikirjat ja opetusmateriaalit

12. Osaavan työvoiman kouluttaminen suomalaisyrityksille

13. Seminaarit ja konferenssit, oppimistapahtumat

14. Koulutuksen tutkimus

15. Konseptien kehitys

16. Oppilaitos ja leikkikenttäinfrastruktuuri[2]

Liiketoiminta-alueiden tunnistaminen oli yritys vastata yhdestä näkökulmasta kysymykseen: mitä on ”koulutusvienti”? Näkökulma oli määritellä sitä, mitä viedään kun tehdään kansainvälistä kauppaa ”koulutusvientisektorilla”.

 

Vuonna 2013, vanhempana ja visaisempana kaiketi, määrittelen koulutusviennin liiketoiminta-alueet toisin, mutta katson yhä, että jäsennys niistä pitäisi olla yksi koulutusvientikeskustelun ja politiikan tekemisen keskeisistä lähtökohdista. Jäsentely auttaa hahmottamaan missä on pihvi, kuka on kokki ja mistä löytyy oikea ravintoloitsija.

Pihvi on siinä, että tunnistetaan ja panostetaan niihin koulutusviennin muotoihin, joilla menestymisen myötä on mahdollista kehittää kannattava ja merkittävä uusi vientisektori post-nokialaiseen Suomeen vuoteen 2015 mennessä. Ilman tutkintojen vapauttamista, koulujen operointeja koskevia sopimuksia, koulutusteknologiayritysten tuotemyynnin merkittävää kasvua, sisältötuotanto ja –jakeluyritysten kansainvälistymistä, ratkaisumyyntiä ja järjestelmän kehittämisiä koskevia suuria kehityskonsultointiprojekteja koulutusvienti tulee olemaan nappikauppaa. Ilman näitä PISA menestyksestä uhkaa jäädä käteen vain VISA:n vingutus, panostuksia ilman tuloksia.

Kokit vastaavat pihvin paistamisesta eli liiketoiminta-alueensa toimintaympäristön haasteiden ja suomalaisten menestystekijöiden tunnistamista sekä systemaattisesta työstä liiketoiminnan volyymin ja kannattavuuden kasvattamiseksi liiketoiminta-alueellaan. Tilauskoulutuksessa keskeisin este on lainsäädäntö ja koulujen operoinnissa riskinottohalukkuus, menetystekijä tilauskoulutuksissa on palvelun laatu ja operoinnissa suomalaisen koulukonseptin kiinnostavuus, käynee esimerkkinä ajatuksesta. Ravintoloitsija on liiketoiminta-alueen luontevin business -toimija. Oppimispelien osalta luontevin toimija ei ole korkeakoulu ja tilauskoulutuksen osalta se ei ole pienyritys.

Koulutusviennin liiketoiminta-alueiden luokittelu antaisi osaltaan ryhtiä toisinaan analyyttisyyden puutteen vaivaamaan keskusteluun koulutusviennin orkestroinnista ja koulutusviennin kehittämisestä. Edellistä voidaan kutsua edellistä metaforaa seuraten ”ravintoloitsija”- ja jälkimmäistä ”kokki” –keskusteluksi. Jos keskustelussa ei aluksi tarkenneta mitä koulutusviennillä tarkoitetaan, lähtee keskustelu helposti lapasesta.

 

Osallistuin Tekesin Koulutusmarkkinat kasvavat – Miten Suomi pelaa? -tilaisuuteen 2.10.2013 Finlandia-talossa. Tilaisuuden, jossa sinänsä saatiin aikaan hyviä ajatuksia koulutusviennin kehittämisestä, alussa minua häiritsi Tekesin edustajan johdanto, jota en muista sanatarkasti, mutta sisälsi yksinkertaistaen seuraavan ajatuksen: koulutusvienti on yritysten – mielellään yksityisten reilusti voittoa tavoittelevien – asia, jossa oppilaitoksilla voi olla vain tukirooli.

Niitä, jotka kategorisesti vannovat yksityisen yritysten nimeen koulutusviennin vetureina, pyytäisin tutkimaan maailman markkinaa. Tutkimusmatkalla tekee havainnon, että monessa maassa ja monella liiketoiminta-alueella veturiyritykset ovat korkeakouluja, korkeakoulujen tai oppilaitosten omistamia yrityksiä, säätiöitä jopa valtion virastoja. Niiden viiden vuoden aikana, jolloin toimin kansainvälisessä kehityskonsultoinnissa, en voinut välttyä vaikutelmalta, että sekä asiakkaat eli kohdemaan viranomaiset että rahoittajat – EU, kehityspankit ja ns. bilateraalirahoittajat – tekivät mielellään monesti yhteistyötä julkistaustaisten palvelun tarjoajien kanssa.  Samansuuntainen asiakkaan mieltymys on nähtävissä myös muilla liiketoiminta-alueilla kuin vain kehityskonsultaatiossa. En yritä sanoa etteivätkö yksityiset suomalaisyritykset voi toimia koulutusviennin vetureina. Varmasti, mutta yksityisen yritysten ylivoimaa ei voi yleistää läheskään kaikkeen koulutusvientiin. Yksityiset yritykset ovat luontevia vetureita esimerkiksi opetusteknologioissa, sisältötuotannoissa, opetuspeleissä ja yleisesti liiketoiminta-alueilla, joilla ei esimerkiksi tarvita kohtuuhintaan in-house asiantuntijoita palveluiden tuottajina ja markkinoilla, joilla asiakkaat eivät lähtökohtaisesti odota sitoutumista pitkän aikavälin kehityskumppanuuteen.

Orkestrointiin, mikä on mielestäni ehkä kovakuorisin älyllinen haaste koulutusviennin kehittämisessä, palaan myöhemmin uudestaan. Haasteena on löytää eri liiketoiminta-alueille orkestrointimalleja, jotka mahdollistaisivat laadullisen ja hintakilpailukyvyn markkinoilla sekä joustavan palvelun toimittamisen vielä niin että kaikki palvelun tarjoamisen osallistuvat olisivat osaansa tyytyväisiä. Pysy kanavalla, pamflettini lukija.

 

Koulutusvienti voitti ja koulutusosaaminen hävisi termien taistelun uuden ilmiön ottamisessa käsitteellisesti haltuun. Ilmiö koski suomalaista oppimiseen liittyvään osaamiseen kohdistunutta kansainvälisestä kiinnostusta ja ajatusta kiinnostuksen muuttamista liiketoiminnaksi, jopa uudeksi vientisektoriksi vuoteen 2015 mennessä. Pidän itse yhä koulutusosaamisen viennistä käsitteenä; se kiinnittää huomion koulutusviennin kivijalkaan ja palveluiden ydinsisältöön eli moderniin käsitykseen oppimisesta, uudistuviin oppimisympäristöihin ja kilpailukykyä tukevaan koulujärjestelmään.

Koulutusosaaminen on oppimisprosessin tukemista kehittämällä koulutusjärjestelmiä, oppimisympäristöjä sekä oppimiseen ja kouluttamiseen liittyviä malleja ja konsepteja. Ilman suomalaiseen koulutusosaamisen kohdistuvaa kansainvälistä mielenkiintoa, koulutusvientiin ei ole minkäänlaisia edellytyksiä.

Koulutusosaamisen jatkuva kehittäminen, kansainvälisen mielenkiinnon ylläpitäminen ja kyky lokalisoida koulutusosaamista koulutusviennin kohdemaissa muodostavat alan kovan ytimen. Tämä tulee pitää kirkkaana mielessä asiasta puhuttaessa.

 

Osa II: Mitä

Keskeiset kehittämisehdotukseni – mitkä eivät ole tarkoitettu kaiken kattavaksi tehtävälistaksi eikä minulla ole myöskään kuvitelmaa etteikö näitä ehdotuksia olisi jo aikaisemmin esitetty – seuraavien viiden otsikon alle:

–          tutkintomyynnin vapauttaminen pyrkien avaamaan mistä kaikesta tutkintojen myynnissä on kysymys

–          tarinallistaminen pyrkien avaamaan joitakin ulottuuksia brändäämisestä

–          orkestrointi ja infrastruktuurin tuki pyrkien ottamaan kantaa koulutusviennin orkestrointiin eri tasoilla ja viranomaisapua koskeviin kysymyksiin

–          Suomen koulutusvientiliiketoiminnan fokus pohtien sitä, mitä vietäisiin, jotta koulutusviennistä saataisiin merkittävä vientisektori

–          tuotteistaminen, liiketoimintamallien kehittäminen ja skaalautuvien pilottien luominen

 

Tutkintomyynnin vapauttaminen

Maailman koulutusviennistä suurin osa on opiskelijoiden tuontia. Esimerkiksi Iso-Britanniassa tutkinto-opiskelijoiden osuudeksi maan koulutusviennistä on arvioitu 75 %. Iso-Britanniakaan ei mitenkään voisi korvata tutkintokoulutuksen millään muulla koulutusvientimuodolla. Ilman tutkintokoulutusta maan koulutusviennin liikevaihto olisi ollut vuonna 2011 17,5 miljardin punnan sijasta vain vaivaiset neljä miljardia![3]

Kuten kaikki valistuneet koulutusvientikeskustelijat tietävät, tutkintomyynnin vapauttaminen on edellytys sille, että koulutusviennistä muodostuisi merkittävä vientisektori Suomessa. Keskustelussa on tuotu riittävästi esille ”mutta kun” -argumentteja eli järkeilyjä tutkintokoulutuksen myynnin haasteista, riskeistä ja syistä, miksi Suomesta ei voi tulla niin Iso-Peluri kuin Iso-Britannia. Tätä näkökulmaa toki tarvitaan, mutta tarvitaan myös ”entä jos” –näkökulmaa. Koulutusvientilobbarikeskustelijana voin olla reipasotteinen ”entä jos” –pamfletistimies.

Tutkintokoulutuksen vapauttaminen tukisi kaikkia tutkintokoulutuksen toteutusmuotojen liiketaloudellistamista: opintojen tarjoaminen niin Suomessa kuin kohdemaassa, mutta myös verkossa ja sivukampuksilla ulkomailla.[4] Keskustelu tuntuu usein rajoittuvan Suomessa tapahtuvaan tutkinto-opiskeluun; vähemmälle huomiolle on jäänyt muiden tutkintokoulutuksen toteutustapojen analysoiminen ja niiden taloudellisen merkityksen arvioiminen.

Olen mukana kaksissa neuvotteluissa, joissa aasialainen yliopisto ja paikallinen ministeriö haluavat kehittää suomalaiseen – ja samalla eurooppalaiseen – tutkintorakenteeseen perustuvan ohjelman ja toteuttaa sen yhdessä suomalaisten osapuolten kanssa. Nykyisen lainsäädännön puitteissa suomalainen osapuoli voi laskuttaa asiantuntijapalveluista opetussuunnitelman kehittämisessä, opetuspalveluista ohjelmien toteutuksessa sekä innovoida ansaintamalleja muilla sektoreilla käytettävien franchising ja lisensointi -mallien soveltamisesta business caseen.

”Suomalaista bachelor tutkintoa emme voi antaa, ainoastaan taata että yhteisen kehittämistyömme tuloksena saatte opetussuunnitelman, joka vastaa suomalaista bachelor -tutkintoa.” Tämä on neuvottelupositio ko. business caseissa, jotka eivät todellakaan ensimmäisiä viimeisen kymmenen vuoden aikana. Tilanteissa suomalainen korkeakoulu ei siis voi antaa sitä, mitä ulkomainen opiskelija, yhteistyöyliopisto, kohdemaan ministeriö tai muu koulutuksen rahoittaja eniten haluavat ja mistä he olisivat valmiita maksamaan. Pahimmassa tapauksessa tilanteesta seuraa kaupan valuminen kilpailijoille, jotka pystyvät lainsäädäntönsä puitteissa tarjoamaan tutkinnon ja joskus jopa katsomaan tutkinnon myöntämisen kriteereitä karheammalla kammalla kuin omassa maassaan tutkintoa suorittavien kohdalla. Tutkintolainsäädäntö vaikuttaa siis myös muiden kuin pelkästään tutkintokoulutusta sisältävien kauppojen valumiseen käsistä; lisäksi se – ei tutkintoa, ainoastaan vastaavuus – heikentää palvelun arvoa ja laskee siitä saatavaa hintaa.

AMK-maisteritutkintokaupassa ulkomaalaisille haasteena on kolmen vuoden työkokemusvaatimus. Tästä ja tutkinnon kielivaatimuksesta joustaminen helpottaisi huomattavasti monimuoto-opetuksena toteutettavien AMK-maisteriohjelmien kauppaa. Menoleikkurin alla uusia tulovirtoja etsiville ammattikorkeakouluille tämä olisi merkittävä käden ojennus.

Abu Dhabin Emiraatissa sijaitsee 12 ulkomaista yliopistoa; Dubain Emiraatissa vastaava lukumäärä on 27, ja yliopistot sijaitsevat Dubai Knowledge Villagessa.[5] Huolimatta EduClusterFinland Oy:n ja Jyväskylän yliopiston operoimista kouluista Abu Dhabissa ja Al Ainissa sekä siitä, että Gulfiin alue on koulutusviennin strateginen painopistealue, suomalaisinvaasio ei ole tietääkseni yltänyt varsinaisen sivukampuksen perustamiseen yhteenkään Lähi-idän maista. Haaga-Helian vetämän konsortion sopimuksen allekirjoitus saudiarabialaisen ammatillisesta koulutuksesta vastaavan viranomaisen TVTC:n kanssa ammattikoulun operoinnista olisi käytännössä johtanut tietynlaisen sivukampuksen perustamiseen Riadiin ja EduClusterFinland Oy:n King Saud Universityn kanssa tehtävässä yhteistyössä on joitakin sivukampuksen piirteitä, mutta pisimmällä varsinaisen sivukampukseksi luokiteltavan ilmiön realisoimisessa on Itä-Suomen yliopisto ja sen suunnitelmat Pretoriassa.

Sivukampukset tarjoaisivat koulutusviennille sillanpääaseman, mikä on wikipedian mukaan sotilastermi tarkoittaen vesistön ylityksen jälkeen saavutetun aseman vahvistamista lisäjoukoilla ja sen käyttämistä jalansijana jatkohyökkäyksille. ”Itä-Suomen rykmentin komentajan” professori Erkki Sutisen strategia näyttäisi olevan yliopiston tiedotteiden ja Ylen uutisen perusteella sillanpääasemaideologiaa noudattava: tuodaan Pretoriaan omia asiantuntijoita, tarjotaan siellä tutkintokoulutusta ja muitakin asiantuntijapalveluita Etelä-Afrikan kautta koko Afrikkaan.[6]

Savo-karjalaisten valloitusretken tilanne on minulle arvoitus, mutta toteaisin, että sivukampuksien perustaminen riippumatta siitä, mitä etabloitumisen muotoa hyödyntäen se tapahtuukaan, on myöskin ilmiö, jota ilman suomalainen koulutusvienti uhkaa jäädä nappikaupaksi. Sivukampuksia täytyisi saada vain perustettua ja niiden kautta pitäisi saada aikaan, ei vain tutkintojen, vaan kaikenlaisen koulutusvienniksi kutsuttavan myyntiä hyödyntäen sillanpääaseman tuomaa myynti-, markkinointi-, tuotanto-, jakelu- tuotekehitys- ja laskutuskanavaa.  Etabloitumista vakavasti suunnittelevia rohkelikkoja pitäisi tukea kaikin mahdollisin keinoin: sivukampukset olisivat mahdollisuus myös muille kuin niiden perustajille ja omistajille!

Oma liiketoiminta-alueensa ovat ammattitutkinnot. Kansainvälisesti alan suurin tai ainakin yksi suurimmista kaupallisista pelureista on City & Guilds. Se kehittää ammatillisia tutkintoja esimerkiksi ammatillisen koulutuksen reformeissa; City & Guildsin myöntämiä tutkintoja on annettu yli 10 000 koulutuskeskuksessa ympäri maailmaa.[7] Kehityskonsultointivuosieni aikana havaitsin sen olevan hyvin haluttu konsortion jäsen kehityspankkien, EU:n ja kahdenkeskisten rahoittajien kehitysprojekteissa, koska se oli markkinajohtaja ja sen palveluilla oli selkeä arvo.

Kun Päivi Lipposen vetämä työryhmä selvittää lukukausimaksukokeilusta saatuja kokemuksia, korkeakoulujen näkemyksiä sekä muiden maiden kokemuksia ja käytänteitä tutkintokoulutuksen maksullisuudesta[8], olisi tärkeää pitää mielessä tutkintomyynnin merkityksen kirjo sateenkaaren koko värikartassa. Mikäli vapautta pidetään enemmän uhkana kuin mahdollisuutena, voidaan unohtaa sateenkaaren pää. Sadun mukaan siellä on kultaa ja rahaa – ja ennen kuin sinne saa kulkea emme tiedä onko satu totta vai tarua.

 

Tarinallistaminen

Vuonna 2004 alkanut koulutusvientiodysseiani on kiteyttänyt yhdeksi myynnin käyttöteoriaksi ajatuksen, että koulutusvientipäällikön ja muiden koulutusvientisotureiden pitää pystyä myyntiretkeillään perustelemaan kilpailukykynsä ja osoittamaan uskottavuutensa kolmella tasolla: järjestelmän, palveluntarjoajan ja tuotteen. Kaikilla näillä tasoilla on pystyttävä kertomaan uskottava napakka myyntipuhe, jonka ydinsisältö liittyy koulutusosaamiseen. Hyvä tuote ja hyvät referenssit eivät useinkaan riitä, tarvitaan vielä hyvä tarina suomalaisesta järjestelmästä.

Koulutusvientiä vauhdittamaan tarvitaan kansallisia tarinoita suomalaisen järjestelmän eri tasojen vahvuuksista ja innovaatioista.

Ensimmäisen asteen koulutuksen osalta suomalainen tarina on nojannut vuodesta 2003 lähtien PISA menestykseen ja – ennen muuta – sen selittämiseen suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksilla. PISA tarina on tukenut mm. alakoulun mallin, opettajakoulutuksen, inkluusiomallin ja arviointikulttuurin kauppaa. Alakoulun tarina on luotu ja maailmalla tunnettu.

PISA näyttää olevan paras liittolaisemme; se näyttää tulevan halutessamme avuksi myös aikuiskoulutusjärjestelmän kauppamiehille, kun Suomi sijoittui Japanin jälkeen toiseksi aikuisten PISA:ssa, joka mittasi lukemista, numerotaitoja ja tietotekniikkaa soveltavaa ongelmanratkaisua.

Ammatillisen toisen asteen ja korkeakoulutuksen osalta koulutusvientiä tukevat tarinat ovat vasta runoilijoiden suissa, korkeintaan muutaman – toivottavasti ei kuolleen – runoilijankerhon käytössä, mutta eivät missään tapauksessa kansallista omaisuutta. Tilanne on harmillinen. Ammatillinen koulutus on maailman nopeitten kasvava koulutuksen markkina ja erittäin suuria järjestelmän uudistuksia, kuten Saudi-Arabian ammatillisen koulutuksen reformi, ovat jo menossa. Korkeakoulutuksessa yksi kasvava markkina näyttää koskevan käytännönläheistä, suomalaista ammattikorkeakoulusta lähellä olevaa, korkeakoulutusta sekä työelämäyhteistyön ja innovaatiotoiminnan kehittämistä tähän kontekstiin. Kansalliseepokset, koulutusviennin kalevalat kuitenkin loistavat vielä poissaolollaan.[9]

Kun PISA-menetykseen nojautuva koulutusvienti on valistuneiden arvioiden mukaan uhattuna seuraavien PISA tuloksen myötä, tulisi tarina suomalaisesta koulusta monipuolistaa koskemaan myös ammatillista koulutusta ja ammattikorkeakoulutusta. Suomalainen koulu vientituotteena – kärjistäen sanottuna – rajoittuu alakouluun; tämä on sekä riski – kun koululaitos taistelee resurssihaasteiden myötä heikkenevän laadun kanssa – että turhan yksipuolinen lähtökohta koulutusvientiin.

Oppilaitostarina ja tuotetarina ovat kunkin business -toimijan tehtäviä, mutta kansalliseepoksen luomisen täytyy olla yhteinen ponnistus; lisäksi ponnistuksen tuloksen täytyy olla aikanaan kaikkien runonlaulajien hallussa. Koulutusvientimatkoilla, joilla Kiurun ja muidenkin etevien lintujen siivellä olen mukana, hallittua ja yksiäänistä tarinaa koulutusvientijärjestelmämme eri tasoilta emme vielä kuule. Riittävän yhtenäisenä sitä eivät kuule myöskään ulkomaiset delegaatiot, alias ”asiakkaat”, vieraillessaan Suomessa järjestelmäämme tutustumassa. Tarinoiden luominen ja kertominen kaikkien koulutusvientipelin suomalaisten pelimiesten ja -naisten voimin tulisi olla keskeinen osa brändityötä, jonka tärkeydestä kaikki ovat yhtä mieltä. Lipposen vetämältä työryhmältä jään mielenkiinnolla odottamaan miten Suomen koulutusvientibrändityötä ehdotetaan jatkettavan ja miten se niveltyy Team Finland toimintoihin.

Ammatillisen opettajakorkeakoulujen verkoston markkinointiesitteessä suomalaisen ammatillisen koulutuksen vahvuuksiksi kiteytetään seuraavat:[10]

–          Teachers combining expert knowledge gained from work experience with 21st century pedagogical skills and methodologies

–          Educational institutions’ close cooperation with the labour market

–          Ongoing curriculum development to meet the current and future needs of employers in both the private and public sectors

–          Further education programmes and qualifications to support different career paths

–          Teacher training programmes with flexible study modes, including the latest in advanced

–          e-learning solutions, to gain a vocational teacher qualification

–          Specialisations for vocational education teachers to further their careers as guidance counsellors and special needs education teachers

–          No dead ends in the system as students can continue to study in higher education institutions even after completing a vocational qualification

–          Life-long learning through vocational education ensures that learners of all ages are prepared for current and future challenges in the knowledge society

–          Personalised learning environments improve learning outcomes and student motivation by enhancing collaboration and guidance

Tämä lista on yksi lähtökohta tarinan kirjoittamiseen suomalaisesta ammatillista koulutuksesta. Tarinallistaminen helpottaisi tuotteistamista, myyntiä ja markkinointia sekä erilaistumista kilpailijoista. Joiltakin osin ammatillisenkin koulutuksen tarinaa voitaisiin tukea kansainvälisin tutkimuksin tai vertailuin. PISA puuttuu, mutta etsivä löytää ja kolkuttavalle avautuu joku KISA.

 

Koulutusviennin orkestrointi ja infrastruktuurin tuki

”Tule apuun, Anja”, laulettiin vuonna 1989 ensi kertaa esitetyssä Eläinrääkkäystä kappaleessa. Nyt ei Anja Eerikäinen riitä, vaan tarvitaan Suomen valtio, on ydinsanoma parissa syyskuisessa mielipidekirjoituksessa koulutusviennin orkestroinnista.

Outi Mäkelä ja Petri Uusikylä kutsuvat Helsingin Sanomien vieraskynässä 21.9.2013 valtiota apuun koulutusviennin pelastajaksi. Vieraskynäilijät käyttävät perustelunaan Haaga-Helia ammattikorkeakoulun johtaman konsortion vetäytymistä voitetusta kaupasta saudiarabialaisen viranomaisen, TVTC:n kanssa. Allekirjoitusta vaille jäänyt sopimus koski 30 miljoonan euron operointisopimusta Saudi-Arabiaan perustettavasta ammattikoulusta.

Uusikylän ja Mäkelän ratkaisu siihen, että tämä katastrofi ei toistu, on hallituksen interventio; hallituksen tulisi ottaa koulutusviennin koordinointivastuu niin että Suomeen pitää luoda resursseiltaan riittävän vahva ja kansainvälisen myyntiosaamisen hallitseva koulutuksen myyntiorganisaatio. Se johtaisi markkinointia sekä kokoaisi riittävän vahvat kansalliset konsortiot vientiponnistelujen taakse. Myyntiorganisaation vastuulla olisi myös koulutustuotteiden konseptointi, tarjousvalmistelu sekä myynti- ja neuvotteluprosessien johtaminen. Ehdotuksessa ei suoraan sanota, tulisiko perustaa valtion yritys, mutta oletan tämän olevan kirjoittajien ajatus.

Uusikylän ja Mäkelän ehdotus on linjassa Jouko Skinnarin räväkämmän, samana päivänä julkisuuteen tulleen ehdotuksen kanssa. Skinnarin mukaan ”jahkailu koulutusviennin käytännön toteutuksesta tulee lopettaa ja perustaa valtiojohtoinen koulutuksen vientiyhtiö”. ”Sillä olisi mahdollisuudet tehdä tarjouksia ja malleja esimerkiksi valtioiden koulutusjärjestelmien uudistamiseen. Yhtiön edustaja voisi olla mukana opetusministerin johtamilla tai vastaavilla opetusalan matkoilla. Koulutusviennin edustaja voisi neuvottelupöydässä todeta, että yhtiömme tekee tarjouksen valtiollenne tai alueellenne koulutus- tai opetusmallista”, Skinnari ideoi.[11]

Skinnarin sekä Uusikylän ja Mäkelän koulutusviennin ehdotuksissa minua vaivaa kolme asiaa. Ensiksikin valtion yhtiö ei olisi pelastanut saudien suurhanketta[12]. Valtionyhtiö ei itse asiassa olisi päässyt edes tarjoamaan koulun operointia, koska sillä ei olisi ollut vähintään kolmen vuoden kokemusta ammatillisen koulutuksen ohjelmien toteuttamisesta. Niinpä valtion yhtiöstä ei ole apua parhaillaan käynnissä olevan TVTC:n (http://www.tvtc.gov.sa/english) ja paremminkin CoE:n (http://coe.com.sa) toisen ja eikä todennäköisesti kolmannenkaan vaiheen tarjouskilpailuissa.

Toiseksi ehdotuksissa ei kunnolla täsmennetä, millaisissa koulutusvientikaupoissa valtion yhtiö on se puuttuva ässä, jota ilman koulutusviennin korttitalo luhistuu. Uusikylä ja Mäkelä eivät mitenkään täsmennä kauppojen kokoa tai liiketoiminta-alueita; Skinnarin mielestä valtion yhtiötä tarvitaan jotta pystytään tarjoamaan järjestelmien uudistuksia. Uusikylältä ja Mäkelältä kysyisin, eikö Suomessa vieläkään ole yhtään koulutusviejää, joka pyrkii tekemään ja tekee ihan hyvin asioita, joita varten kutsutte valtion yhtiötä pelastajaksi. Skinnarille toteaisin, että suomalaiset instituutiot ovat olleet jo vuosia toteuttamassa koulutusjärjestelmien reformeja kehittyvissä maissa. Alan pioneeri Finnish Consulting Group on toiminut tässä liiketoiminnassa jo yli kaksikymmentä vuotta, ja itsekin olen ollut voittamassa Suomeen kansainvälisiä reformien toteutuksia koskevia tarjouskilpailuja.[13]

Kolmanneksi ehdotuksissa ei kunnolla perustella, miksi valtion koulutusvienti yhtiö olisi parempi kuin olemassa olevien koulutusviejien kehittäminen. Yksikään niin sanotun ensimmäisen vaiheen tarjouskilpailun voittajista Saudeissa ei ollut valtion yritys.[14] Ehdotuksissa ei myöskään jätetä mahdollisuutta, että nykyiset koulutusviejät, jopa samasta joukosta kuin edellisen kierroksen osallistujat, seuraavalla tarjouskilpailukierroksella sekä voittaisivat tarjouskilpailun että allekirjoittaisivat operointisopimuksen. Toisaalta ehdotuksissa ei myöskään pohdita, mitä aiheutuisi valtion markkinoille tulemisesta liiketoimintaan, jossa toimii jo yksityisiä ja julkisia yrityksiä, oppilaitoksia ja korkeakouluja.

En pysty löytämään riittäviä perusteita, miksi valtion pitäisi perustaa ”Suomen koulutusvienti Oy Ab” ja ryhtyä business -toimijaksi koulutusvientiin. Mutta olen samaa mieltä Uusikylän ja Mäkelän kanssa siitä, että hallituksen tulisi voimistaa koordinoivaa rooliaan koulutusviennissä ja koordinaatiorooli pitäisi siirtää pois Finpro:lta.

 

Orkestroinnissa on kaksi tasoa, kansallinen viranomaisten ja business –toimijoiden. Viranomaisiksi käsitän tässä yhteydessä ministeriöistä ennen muuta TEM:in, UM:n ja OKM:n, mutta myös Tekesin, lähetystöt, kulttuuri-instituutit, OPH:n ja Finpro:n. Ne muodostavat koulutusviennin infrastruktuurin, jonka tehtävänä on tukea business -toimijoita niillä markkinoilla, asiakassegmenteissä ja sisällöissä, jotka kansallisesti valitaan painopistealueiksi.[15]

Olen hyvin pitkälti samaa mieltä Jari Poikosen, Lars Eltvikin ja Jan-Markus Holmin kanssa, jotka laativat Koulutusvientiselvityksen vuonna 2012. Siinä ehdotetaan, että Future Learning Finland toiminta irrotetaan Finpro:sta ja uusi kansallinen orkestrointimalli rakennetaan Uuden Seelannin mallin mukaiseksi, jolloin keskeiset ministeriöt sitoutuvat toimintaan yhdessä yritysten ja oppilaitosten kanssa. Toiminta, uusi yksikkö Education Export Finland, sijoitettaisiin joko tarjouskilpailun kautta ulkopuoliselle toimijalle tai osaksi Opetus- ja kulttuuriministeriötä. Rahoitukseen osallistuvat sekä businesstoimijat että viranomistahot. Toimintaa ohjaisi johtokunta, ja yksikkö keskittyisi ns. ylätason toimintaan eli Suomen koulutusbrändin vahvistamiseen, ulkomaisten delegaatioiden vastaanottamiseen ja uusien markkina-alueiden korkean tason avauksiin. Yksikkö järjestäisi myös korkean tason opetussektorin kansainvälisiä myyntitapahtumia Suomessa ja ulkomailla, toimittaisi materiaalia yleiseen käyttöön ja tekisi markkina- ja tuoteselvityksiä sektoritasolla. Yksiköllä olisi korkean tason opetussektorin edustajia ulkomailla, ensimmäisenä Saudi-Arabiassa. Myös rahoitusinstrumentti, jolla tuetaan isojen markkinalähtöisten volyymihankkeiden liikkeellelähtöä, kuuluisi yksikön keinovalikoimaan. Alaklustereiden toiminta käynnistettäisiin uudelleen yksikön toimesta.[16]

Uuden-Seelannin mallin lisäksi kansallisen tason orkestroinnissa kannattaa selvittää ainakin Saksan, ehkä myös Tanskan ja Hollannin, malli soveltuvin osin. Ammatillisessa koulutuksessa, joka on tällä hetkellä kasvavin markkina, saksalaiset, huippuesimerkkinä GiZ (http://www.giz.de/en/aboutgiz/profile.html), ovat markkinajohtajia ja saksalaisen koulutusvientiklusterin eri tasot sekä julkisen ja yksityisen kumppanuus tuntuvat toimivan kadehdittavan hyvin. Uuden-Seelannin lisäksi kannattaa mielestäni tutkia muidenkin koulutusviennin mahtimaiden ”johtokuntamallit”.

 

Koulutusvientiliiketoiminnan täytyy tapahtua yritysten, oppilaitosten ja korkeakoulujen toimesta. Näyttöjen perusteella on tunnistettavissa eri liiketoiminta-alueilla ja erityyppisissä koulutusvientiorganisaatioissa veturiyrityksiä. Kansallisen tason tukea pitäisi kohdistaa näille vetureille sikäli, kun niillä on näköpiirissä lupaavia ja realistisia merkittäviä, skaalautuvia ja markkinavetoisia hankkeita, jotka mahdollistavat ei-veturiyritystenkin osallistumisen koulutusvientiin. Myös yliopistoille, ammattikorkeakouluille ja ammatillisille oppilaitoksillekin tulee antaa mahdollisuus olla veturiyrityksiä, jos ne pystyvät asemansa ansaitsemaan näytöillä ja verkoston tuella. Toisin kuin muiden vientisektoreiden arvoverkoissa ja klustereissa oppilaitosmaailma voi toimia maailman esimerkkien perusteella myös merkittävänä businesstoimijana, ei pelkästään tukiroolissa. Toisaalta niin oppilaitostenkin kuin pienten yritystenkin tulisi harjoittaa itsetutkiskelua ja tehdä johtopäätöksiä, onko siitä veturiyritykseksi, pääsopijaosapuoleksi suuriin koulutusvientikauppoihin tai volyymeihin vai alihankkijaksi veturiyrityksille.[17]

Turun, Tampereen ja Itä-Suomen yliopistot perustavat koulutusvientiyhtiön, joka aloittaa toimintansa 2014. Koulutusvientiyhtiö alkaa markkinoida ja myydä omistajayliopistojensa kansainvälisiä koulutuspalveluja; aluksi yliopisto myyvät yhtiön kautta täydennyskoulutusta, opintomoduuleja ja tilauskoulutuksia sekä tutkintokoulutusta, mikäli siihen tulee mahdollisuus lainsäädännön puitteissa.[18]

Savolaissatakuntalaishämäläiselle yliopistokonsortiolla on yhteisen myynti- ja markkinointiyhtiön perustamisessa oikea ote; on mietitty, millaisia palveluita yrityksen kautta tarjotaan ja miksi yritystä tarvitaan. Toivon menestystä heimorajat ylittävälle yritykselle ja niiden omistajille koulutusvientiin; jään mielenkiinnolla seuraamaan, miten yliopistoyhtiö ja yliopistojen johto pystyvät saamaan laitosten ja tiedekuntien – joissa palveluiden toteuttajat ovat – tuen – kun nekin halunnevat resurssiensa käytöstä taloudellista korvausta ja näkyvyyttä – kansainvälisen palvelutoiminnan ulkoistamisjärjestelylle yhteisyritykseen.

Ollako oppilaitoksilla ja korkeakouluilla yritys vai eikö olla, siinäpä kysymys, jota on pohdittu, pohditaan – ja toivottavasti pohditaan analyyttisesti.

 

Suomen koulutusviennin liiketoiminnallinen fokus

Australian, maailman kolmanneksi – joidenkin tilastojen mukaan Yhdysvaltojen, Iso-Britannian, Saksan ja Ranskan jälkeen vasta viidenneksi – suurimman koulutusviejän, koulutusviennin volyymi oli vuosina 2009 – 2010 19,1 miljardia dollaria. Leijonan osa eli 18,5 miljardia dollaria koostui ulkomaalaisten opiskelijoiden opiskelusta Australiassa ja siis vain 585 miljoonaa dollaria muusta koulutusviennistä. Korkeakoulusektori muodosti merkittävimmän osan opiskelijoiden tuontia, mutta merkille pantavaa tilastoissa oli se, että ammatillisenkin koulutuksen osuus oli kolmannes. Ei siis ihme, että Australian kansainvälisen koulutusjärjestöjen (International Education Association) johtaja Phil Honeywood vaatii viranomaisia ulottamaan vuonna 2011 käyttöönotetut viisumien saannin helpotukset ulkomaalaisille korkeakouluopiskelijoille ulottumaan myös ammatilliseen koulutukseen.[19]

Muusta koulutusviennistä konsultointi muodosti suurimman (35,8 %) osan ja sen suunta on 2009 – 2010 oli laskeva. Käytännössä konsultointi muodostui käsittääkseni suurelta osin opetusjärjestelmien reformeista KEHY-maissa ja mahdollisesti myös vauraissa maissa, joita australialaiset yritykset ja korkeakoulut voittivat kansainvälisten tarjouskilpailuiden kautta. Seuraavaksi suurin liiketoiminta-alue oli koulutusinstituutioiden palvelut (17,4 %). Sen osuus oli nouseva ja koostunee täydennyskoulutuksista ulkomaisille asiakkaille ja sivukampusten palveluista kohdemaassa. Lisäksi australialaiset saivat koulutusvientituloja kirjekursseista (12 %), rojalteista (7,4 %) ja muista koulutukseen liittyvistä palveluista (9,3 %).[20]

Australian koulutusvientistrategiasta sen painopisteiden osalta ei Suomessa ole mielin määrin opittavaa, koska lähtökohtamme ja toimintaympäristömme koulutusvientimme fokuksen rakentamisen ovat erilaiset. Miettimisen arvioisia kohtia on ehkä kolme: konsultoinnin osuus on laskeva Australiassa, sivukampusten ja etabloitumisen merkitys on kasvussa, ja ammatillisella sektorilla halutaan toimia.

Keskusteltaessa koulutusviennin fokuksesta pitäisi toki ottaa kantaa sisältöihin, asiakkaisiin ja kohdemaihin. Seuraava, TOP 10 listani, ottaa kantaa ainoastaan siihen, millaisesta koulutusviennistä tai liiketoiminta-alueista tuntuisi muodostavan sellaista volyymibusinestä, jonka kautta koulutusviennistä voisi muodostua Suomelle merkittävä uusi vientisektori. TOP 10 on seuraava:

  1. Koulujen operoinnit ulkomailla
  2. Strategiset kumppanuudet ulkomaisille operattoreille niin että suomalainen osapuoli on mukana koulujen suunnittelussa, kalustamissa, pedagogisten ratkaisuiden ja ohjelmien suunnittelussa sekä soveltuvien osin toimintojen toteutuksessa
  3. Suomalaisen järjestelmän joidenkin mallien ja konseptien lokalisointi ratkaisuksi johonkin paikalliseen tarpeeseen merkittäväksi pilotiksi
  4. Tutkintokoulutus liikkuvuuden malleja monipuolisesti hyödyntäen
  5. Skaalautuva ja monimuotoisesti toteutettava julkisen sektorin täydennyskoulutus, jossa verkossa tapahtuva oppiminen on vahvasti mukana
  6. Oppimispelit, kuten Rovion tuotteet
  7. Oppimisalustat ja niille rakennettavat palvelut (kuten Tribelearningin tuotteet)
  8. Opetusteknologiat, jotka voivat liittyä kielenopetukseen (kuten Sanakon tuotteet), insinöörikoulutuksen ympäristöiksi (kuten Teklabin tuotteet) tai johonkin muuhun
  9. Opetusjärjestelmien reformiprojektit KEHY-rahoituksella tai kohdemaiden viranomaisten rahoituksella
  10. Uudenlaiset oppikirjat ja –materiaalit (kuten Sanoma Pro:n tuotteet)

Eri liiketoiminta-alueet eri maissa ja eri sisällöissä sopivat erilaisille koulutusviejille. Orkestrointia ja julkisten tuen kohdentamista auttaisi merkittävästi, jos suomalaiset koulutusviejät tai sitä haaveilevat tekisivät kotiläksynään vastaavan TOP 10 listan. Mitkä ovat liiketoiminta-alueemme? Mitkä ovat liiketoimintamallimme?

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa on tunnistettu 10 liiketoiminta-aluetta, jossa se joko toimii, on pyrkinyt toimimaan tai haluaa toimia. Ne ovat seuraavat satunnaisessa järjestyksessä ottamatta kantaa tarkemmin liiketoimintamalliin:

  1. Täydennyskoulutus julkisille asiakkaille
  2. Täydennyskoulutus yrityksille
  3. Kehityskonsultointi eli kansainvälisen kehityksen rahoittajien tarjouskilpailuiden kautta saatavat järjestelmien kehittämisprojektit
  4. Suoraan sopimukseen perustuvat konsultaatioprojektit ja ratkaisujen myyminen
  5. Koulujen operointi
  6. Ratkaisuiden ja palveluiden tarjoaminen operaattoreille strategisena kumppanina / Suomalainen ammattikoulun/ammattikorkeakoulun koulukonsepti
  7. Tutkintokoulutus eli AMK-maisteri opiskelijaryhmille
  8. Bachelor ja Masters –ohjelmien kehittäminen ja yhteistoteutukset
  9. Kansainvälinen kesäkoulu
  10. Tuotemyynti

Liiketoiminta-alueittain on tunnistettu asiakassegmenttejä ja markkinoita maantieteellisessä mielessä sekä määritelty markkinointi-, myynti-, tuotekehitys-, tuotanto- ja laskutuskanavia ja prosesseja. Samoin on määritelty, kuinka luomme ja ylläpidämme asiakassuhdetta sekä mikä on ansaintalogiikkamme palvelustamme kussakin asiakassegmentissä. Liiketoiminta-alueittain on tunnistettu liiketoiminnassa tarvittavat prosessit, resurssit, niiden käytön kustannukset ja kumppanuussuhteet. Suunnittelun perustana on käytetty ns. Canvas –mallia, jonka esittelin Jari Poikosen ja Ari-Matti Auvisen kanssa Koulutusviennin käsikirjassa 2010.[21] Canvas –harjoitus on ollut varsin hyödyllinen; se on pakottanut  pohtimaan kuinka asiantuntijat saadaan riittämään, millaisia ansaintamalleja voidaan kehittää asiantuntijapäivähinnan rinnalle, ja miten myynti-, markkinointi-, tuotekehitys-, tuotanto ja jakelukanavat jäsentyvät eri tyyppisissä palveluissa. Suunnittelutyötä riittää edelleen tämänkin syksyn pimeisiin iltoihin – ja hyvinkään suunniteltu ei ole aina puoliksi tehty.

 

Tuotteistaminen, liiketoimintamallit ja skaalautuvat pilotointiympäristöt

On selvää, että Lipposenkin työryhmän peräänkuuluttamaa, tuotteistamista tulee jatkaa. Tuotteistamisessa ja sen julkisessa tukemisessa tulisi pitää mielessä pyrkimys laajempaa tarjoamaan, ratkaisuiden myymiseen ja pitkäaikaisten asiakkuuksien luomiseen, mitä edistää yhteistyö arvoverkoissa.

Pelkkä tuotteistaminen ei riitä, vaan tarvitaan myös innovatiivisia liiketoimintamalleja, jotka mahdollistavat skaalaamisen, etabloitumisen markkinoille ja toimimisen arvoverkoissa. Varsinkin oppilaitosten ja korkeakoulujen liiketoimintamallit perustuvat vielä liikaa asiantuntijoiden saatavuuteen toteuttamaan asiantuntijapalvelua, jolla on päivähinta.

Lisäksi suomalainen koulutusvienti tarvitsee mittavia ja huomioita saavia tilaisuuksia rakentaa skaalautuvia pilottiympäristöjä. Kuten koulutusvientistrategiassa 2010 korostettiin ”koulutusosaamisen kotimarkkinoita on kehitettävä ja avainasemassa on vaativan ostajuuden kehittäminen etenkin julkishallinnossa.” Siitä huolimatta skaalautuvia pilotteja on saatava myös ulkomaille – ja niiden onnistumiselle tulee nostaa pystyyn pikkuvarvaskin unohtaen suomalaisten perisynti, kateus.

”Koulutusliiketoiminnan ja ICT-sektorin kesken ei ole riittävästi yhteistyötä. ICT-sektorillamme löytyy maailmanluokan pitkälle viriteltyjä ja tuotekehitettyjä laitteita, sovelluksia ja palveluja joilla on hyvät markkinanäkymät. Voidaan tehdä karkea johtopäätös että Suomella on paljon valmiita tuotteita, palvelu-ratkaisuja ja sisältöjä molemmilla sektoreilla joiden yhteistyömahdollisuuksia ei ole riittävästi tarkasteltu.”[22] On helppo yhtyä näkemykseen, että tarvitaan teknologian, oppimissisältöjen ja pedagogiikan uudenlaisia liittoja – nämä olisivat mitä toivotuimpia skaalautuvia pilotteja ulkomailla.

 

Osa III: Kuka

Oppilaitokset, ammattikorkeakoulut ja yliopistot ovat hyvin samannäköisessä koulutusvientiveneessä. Joidenkin vene vain on kauempana kuin toisten. Niiden koulutusviennissä keskeisiä kysymyksiä vielä ovat: millaisessa koulutusviennissä ne ovat mukana, missä asemassa arvoverkkoa, millaiseen liiketoimintamalliin niiden toiminta perustuu ja tekevätkö ne toimintaa suoraan oppilaitoksena vai omistamansa yrityksen kautta.

Näiden kysymysten itsearviointi oppilaitos, ammattikorkeakoulu ja yliopistotasolla auttaisi huomattavasti koulutusviennin orkestroinnin ja julkisen tuen kohdentamisen kysymyksissä sekä suomalaisen koulutusviennin fokuksen löytämisessä.

Yritykset muodostavat heterogeenisen ryhmän omistajuuden, tuotteiden ja kokemuksensa koulutusviennistä suhteen. Yhteisenä toivomuksena yritykset –kollektiivisubjektille on toivomus tutustua yhteistyömahdollisuuksiin oppilaitosten, ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen kanssa. In-house kapasiteetiltaan vahvat, akateemista kansainvälistä yhteistyötä sekä T&K&I toimintaa harjoittavat, joskus jopa asiakkaan ”suosikkivävyn” asemassa olevat ja joiltakin osin kansainvälistä palveluliiketoimintaa hallitsevat ”julkiset toimivat” voivat olla hyviäkin yhteistyökumppaneita puhtaasti kaupallisista lähtökohdista ponnistaville yrityksille.

Viranomaistahoilta toivon järkeviä päätöksiä orkestroinnin osalta sekä sen suhteen, miten ja mihin julkista tukea kohdennetaan. Lipposen ryhmä on antanut muitakin vaikutusmahdollisuuksia kuin alussa esiintuomani nettikyselyn. Kiitos siitä!

 

Keskustelevin terveisin

Timo Juntunen

 

Lähteitä

Yhteenveto: Koulutusmarkkinat kasvavat – Miten Suomi pelaa? 2.10.2013, Finlandia-talo

Jari Poikonen, Lars Eltvik ja Jan-Markus Holm. Koulutusvientiselvitys. FCG Finnish Consulting Group – FCG Koulutus ja Konsultointi Oy yhdessä Haaga-Helia Global Education OY:n ja EduClusterFinland OY:n kanssa 31.12.2012.

Kiinnostuksesta kysynnäksi ja tuotteiksi. Suomen koulutusvientistrategia. 2010.

Juntunen, Timo 2009. Selvitys suomalaisen koulutusosaamisen viennistä. Ajatuksia viennin edistämisestä perustuen ”Future Learning Finland” – verkoston kokemuksiin

World Trade Organisation Restricted S/C/W/49 3 September 1998 (98-3691) Council for Trade in Education Services.

Australian ulkoasiain- ja kansainvälisen kaupan ministeriön (Department of Foreign Affairs and Trade) analyysi koulutusviennistä 2011. Analysis of Australia’s Education exports http://www.dfat.gov.au/publications/stats-pubs/analysis-of-australias-education-exports.pdf

HM Government. Industrial Strategy: government and industry in partnership International Education – Global Growth and Prosperity: An Accompanying Analytical Narrative. July 2013

Auvinen, Ari-Matti & Juntunen, Timo Juntunen & Poikonen, Jari. Koulutusviennin käsikirja. 2010. Verkkoversio FLF:n jäsenten käyttöön OKM:n rahoituksella.

A. Osterwalder, Yves Pigneur, Alan Smith. Business Model Generation, 2010.

Viitteet 


[1] Kiinnostuksesta kysynnäksi. Suomen koulutusvientistrategia. 2009, sivu 9.

[2] Juntunen, Timo. 2009. Selvitys suomalaisen koulutusosaamisen viennistä – ajatuksia viennin edistämisestä perustuen ”Future Learning Finland” – verkoston kokemuksiin. S. 3-4.

[3] Industrial Strategy: government and industry in partnership International Education: Global Growth and Prosperity July 2013.

[4] GATS jakaa koulutuspalvelun liikkuvuuden muodot neljää kategoriaan (modes): ylirajojen (cross-border supply) tapahtuva palvelutarjonta, palvelun kuluttaminen ulkomailla (Consumption abroad), kaupallinen läsnäolo kohdemaassa (commercial presence) ja luonnollisten henkilöiden liikkuvuus (Presence of a natural person). Jaottelu luo pohjan neuvotteluille koulutuspalveluiden verokohtelusta.

[5] GlobalHigherEd.org sivustoa ylläpitää Cross-Border Education Research Team New Yorkin valtion yliopistossa Albanyssä http://www.globalhighered.org/branchcampuses.php.

[6] 2.10.2009 Itä-Suomen yliopiston uutisarkisto http://www.uef.fi/fi/uef/uutisarkisto-2009/-/asset_publisher/p0gH9lkJTie3/content/ita-suomen-yliopiston-afrikan-kampus-rakentuu-pretoriaan

YLE 6.10.2009 http://yle.fi/uutiset/itasuomalaista_it-kampusta_avataan_etela-afrikkaan/5894924

[7] City & Guildsin kotisivut ovat osoitteessa: http://www.cityandguilds.com/

[8] Ryhmän tavoitteet ovat kuvattu ministeriön sivulla: http://www.minedu.fi/OPM/Tiedotteet/2013/08/koulutusvienti.html

[9] Palveluiden vapaakauppaa koskevissa GATS neuvotteluissa koulutuspalvelut jaetaan perusopetukseen, toisen asteen opetukseen, korkeakouluopetukseen, aikuisopetukseen ja muihin koulutuspalveluihin. Korkeakoulutukseen sisällytetään myös ylemmän toisen asteen ammatillinen koulutus. Aikuiskoulutus tarkoittaa kaikkia koulutuspalveluita, jotka toteutetaan koulutusjärjestelmän ulkopuolella. (Ks. esimerkiksi World trade Organization Restricted S/C/W/49 23 September 1998 tai http://portal.unesco.org/education/en/ev.php-URL_ID=21758&URL_DO=DO_TOPIC&URL_SECTION=201.html)

[10] Ammatillisten opettajakorkeakoulujen yhteinen markkinointiesite: “Your Partner in Development of VET.”

[11] Jouko Skinnarin blogi: http://www.joukoskinnari.com/2013/09/21/valtiojohtoinen-yhtio-toteuttamaan-koulutusvientia

[12] Lähtökohta niin Skinnarin kuin Mäkelän ja Uusikylänkin kirjoituksissa oli Suomen Kuvalehden julkisuuteen kesäkuussa tuoma juttu ”Suomalaisyhtiöt hylkäsivät saudien suurhankkeen”. Itsekin tässä tarjousprosessissa kädet savessa” toimineena kommentoin vain siitä virinneitä aloitteita, en itse SK:n juttua.

[13] Itse asiassa kehityskonsultaatioliiketoimintaa ja opetussektorin reformeja varten on viime vuosituhannella perustettu hyvin valtion yhtiöksi luokiteltava FTP International. Sen omistaja Opetushallitus myi yrityksen Finnish Consulting Groupin edeltäjälle Helsinki Consulting Groupille vuonna 2002.

[14] Voittajat olivat yliopistojen verkosto Laurette, TQ osana Pearson Groupia, Algonquin College, oppilaitosverkosto Nescot ja Mondragón yhtymä. Ks. esim.  http://coe.com.sa/Partnerse.aspx

[15] Vrt. Timo Juntunen: Ajatuksia viennin edistämisestä perustuen ”Future Learning Finland” – verkoston kokemuksiin” 2009, s. 22.

[16] Poikosen, Eltvikin ja Holmin koulutusvientiselvityksen loppuraportin 31.12.2012) tiivistelmä.

[17] Vrt. Poikosen, Eltvikin ja Holmin koulutusvientiselvityksen loppuraportti 31.12.2012 tiivistelmä.

[20] Australian ulkoasiain- ja kansainvälisen kaupan ministeriön (Department of Foreign Affairs and Trade) analyysi koulutusviennistä 2011. Analysis of Australia’s Education exports http://www.dfat.gov.au/publications/stats-pubs/analysis-of-australias-education-exports.pdf

[21] Tein digitaalisen Koulutusviennin käsikirjan OKM:n tuella yhdessä Jari Poikosen ja Ari-Matti Auvisen kanssa. Käsikirja on FLF:n jäsenten käytettävissä Auvisen HCI Productions Oy:n palvelimelta.

[22] Poikosen, Eltvikin ja Holmin koulutusvientiselvityksen loppuraportti 31.12.2012 sivu 37.

Kommentit pois päältä artikkelissa KUKA MITÄ HÄH – PAMFLETTI KOULUTUSVIENNISTÄ

Moikka maailma!

Tervetuloa käyttämään JAMK Blogipalvelu blogipalvelua. Tämä on ensimmäinen merkintä blogissasi. Muokkaa tai poista se, ja aloita bloggaaminen!


css.php