Yleinen

Ensiotokset

Aika kuluu yllättävän nopeasti ja kevään kurssien ensimmäiset deadlinetkin ovat saapuneet viihdyttämään opiskelijoita. Siinä samalla täytyisi muistaa myös lähestyvä myyntikilpailu...

Esittelyssä Brändikärki 2018-2019

Lukuvuoden 2018-2019 brändiosaajan kärki, eli tuttavallisemmin brändikärki, koostuu kahdeksasta huipputyypistä. Me olemme päässeet tutustumaan toisiimme jo viime syksystä lähtien, mutta...

Ensiaskeleet kohti ValueSelling -myyntikilpailua

Jälleen tänä vuonna me Jyväskylän ammattikorkeakoulun toisen vuoden tradenomiopiskelijat myynnin osaaja -kärjestä osallistumme vuotuiseen ValueSelling -myyntikilpailuun. Tänä vuonna pääsemme näyttämään...

Viimeinen silaus brändiopintoihin Länsimetron kyydissä

Upeiden kesäkelien ohella omavalintaisista projektiopinnoista nautimme myös me, brändikärjen opiskelijat Kaisa, Sara, Anette ja Toni. Projektitoimeksianto saatiin Länsimetro Oy:n viestintäjohtajalta...

Digitaaliset työkalut myyjän tukena

Digitalisaatio on myyntityössä kuuma puheenaihe tällä hetkellä. Isäni on toiminut myynnin tehtävissä jo vuosikymmeniä, ja olen itse nähnyt vierestä, kun...

Lopussa kiitos seisoo – Brand It-seminaari 2018

Brändikärjen koko kevään kestänyt intensiivinen uurastus palkittiin keskiviikkona 18.4. Toista kertaa järjestettävä Brand It –seminaari kokosi yhteen brändin rakentamisesta kiinnostuneet...

GDPR HR-opiskelijan näkökulmasta

Yksi viime aikojen kuumimmista puheenaiheista: GDPR (General Data Protection Regulation) eli Euroopan tietosuoja-asetus joka astuu voimaan 25.05.2018. Asetus vaikuttaa selvästi...

Eettinen johtaminen ja henkilöstöhallinto

Johtamista ja henkilöstöhallintoa ei voi erottaa toisistaan. Ilman henkilöstöä, ei ole johtamista. Ihmiset sekä ansaitsevat että arvostavat hyvää johtamista. Mitä...

Yritysvierailuista on hyötyä oppilaille sekä yrityksille

Kirjoitukseni aiheena on tällä kertaa yritysvierailut ja niiden merkitys opiskelijalle, sekä yritykselle. Jyväskylän ammattikorkeakoulun HR-kärjen opintoihin kuuluu yritysvierailuja ja yrityksiin...

Brändikärki 2017 Makulakun tehtaalla

Syksy saapui, ja meidän toinen opiskeluvuotemme lähti heti työntäyteisenä käyntiin. Me kuulumme niiden kahdeksan onnekkaan joukkoon, jotka valittiin keväällä JAMKin...