No niin, nyt ollaan jo oltu hyvän matkaa Suomen puolella ja voiskin vihdoinkin lopetella tämän blogin kirjoituksen. Tässä nyt ei ole hirveää järkeä lähteä toisteleen kaikkea mitä Matti jo kirjoitti omassa lopetusosiossaan, sillä suurin piirtein samoista asioistahan tässä on kyse. Mutta nyt kun olen ollut jo muutaman viikon Suomessa, niin on hyvä kerrata ne tärkeimmät ja keskeisimmät asiat vaihdon kannalta ja sitten myös kirjoittaa ylös ne positiivisimmat edut mitä vaihdon ajalta on jäänyt käteen.
Ihan ensimmäisenä mieleen tulee kaikki uudet ystävät mitä on tavannut ympäri Eurooppaa ja myös sen ulkopuolelta. Tällaisia kontakteja ei varmaan pystyisi solmimaan yhtä vaivattomasti missään muussa tilanteessa. Toivottavasti näitä uusia tuttavuuksia tulisi nähtyä myös tulevaisuudessa. Siinä kun tapaa lukemattoman määrän uusia ihmisiä suhteellisen lyhyessä ajassa niin automaattisesti kehittyy ne sosiaaliset taidotkin.
Itse huomasin myös suuren kehityksen Englannin kielen hallitsemisessa. Tämä oli ensimmäinen kerta itselleni kun opiskelen pidemmän ajan vieraalla kielellä, joten Englannin kielen ymmärtäminen niin kuultuna kuin luettunakin kehittyi mukavasti. Lisäksi Englannin kielellä kirjoittaminen muuttui jo jokseenkin automaatioksi.
Oli myöskin mielenkiintoista nähdä hieman erilainen koulumaailma. Aluksi tuntui hieman vaikealta pysytellä tempossa mukana, sillä vaatimustaso tuntui olevan hieman korkeammalla mihin olin tottunut. Jokaiselle kouluviikolle riitti tekemistä. Lopussa huomasi että sitä on todellakin oppinutkin asioita.
Tietenkin kannattaa pitää huolta että kaikki vakuutukset ovat kunnossa ennen kuin vaihtoon lähtee, sillä aina niitä pieniä haavereita ja sairastumisia sattuu itse kullekin, varkauksista puhumattakaan.
Pitäähän tässä itsekin painottaa että Hollannissa se pyörä on todellakin ehdoton kapistus. Sillä kun pääsee vaivattomasti minne tahansa, ja kun niitä mäkiäkään ei ole riesana niin jaksaa sitten polkea vähä heikommallakin kunnolla. Matti listasi jo kaikki hyödylliset asiat mitä ottaa huomioon kun tulee Bredaan omaan osuuteensa, joten en nyt sitten toista niitä kaikkia vaan allekirjoitan kaiken sanasta sanaan.
Eiköhän tämä ollu tässä sitten, kuhan muistaa olla avoin ja valmis kaikkiin kokemuksiin niin hyvä tulee. Sanon vielä, että jos vain on pienikin mahdollisuus lähteä vaihtoon, niin lähtekää, moista kokemusta ei saa mistään muualta! Puoli vuotta meni älyttömän nopeasti eikö edes se kuuluisa koti-ikävä päässyt pahemmin yllättämään. Nyt ei muuta kuin uusia mahdollisuuksia etsimään ja mieleen jäi kyllä palava halu kokea vastaavan tapaista uudestaan.
antti