Vuosi 2016 ja opiskelut jatkuvat

Heissan! Nyt on lusittu 3 viikon lomat, itsekkin olin pari viikkoa Balilla rentoutumassa. Mutta ihana oli palata kouluun tekemään juttuja. Kurssit valittiin jo marraskuun puolella ja nyt vain ekalle kontaktille ja siitä se lähtee kevät 2016 alkamaan. Itse en päässyt maanantai-keskiviikon tunneille, koska olin WWF-perehdytyksissä hallituksen asioilla. Mutta ilmoitin opettajille, että en pääse valitettavasti paikalle, […]

Kansainvälisyyttä parhaimmillaan

Tähänastisen opiskelu-urani aikana olen ehtinyt oppimaan monipuolisten kurssien lisäksi paljon uutta etenkin opiskelusta kansainvälisessä ryhmässä. Ennen opiskelujen alkamista olin ehtinyt jo kiertämään jonkin verran ympäri maailmaa, joten opiskelu kansainvälisessä ryhmässä tuntui melko luonnolliselta. Unohda ennakkoluulot ja hyödynnä kulttuurien väliset erot International Business-ohjelmasta löytyy opiskelijoita lukuisista eri maista ja on selvää että huippuhetkien mukaan on mahtunut […]

2016?

Alkuvuoden pahin päänvaiva. Miten osaan kirjoittaa vuosiluvuksi 2016 entisen 2015 sijaan. Huomasin myös, että uudesta vuodesta kirjoittaminen on äärettömän vaikeaa. Tekstistä oli hyvää vauhtia tulossa synkkä paasaus kaikesta siitä, mikä tässä maailmassa ja ihmisten toiminnassa mättää. Mainituksi tulivat muun muassa uudenvuodenaaton ”nämä asiat tajusin ja koin ja selvisin vuonna 2015” -facebookpäivitykset, Imetysgate ja #teriniitti, Tour […]