Oppia ikä kaikki

Teen monimuoto-opintoina kuntoutuksen ohjaaja (AMK) -tutkintoa. Olen siis monimuoto-opiskelija. Lisäksi olen mitä suurimmassa määrin myös aikuisopiskelija, kuten hiljalleen harmaantuvasta parrasta voi päätellä. Opiskelemaan lähteminen lähes viisikymppisenä ei ole tänä päivänä enää kovinkaan tavatonta. Monimuoto-opiskelukin lisääntyy – kiihtyvällä vauhdilla.

Kertoilen blogikirjoituksissani omia taustojani ja tarinaa siitä, miten tämä mielenkiintoinen matka on sujunut. Keski-ikäisen monimuoto-opiskelijan arki kun on vähän toisenlaista kuin opiskelupaikkakunnalla asuvan päiväopiskelijan. Toivottavasti kokemuksistani ja näkemyksistäni on ainakin pientä iloa ja apua niille, jotka omia mahdollisuuksiaan pohtivat.

Olen ehtinyt työurani olla monessa mukana. CV on monipuolinen – jonkun mielestä ehkä repaleinenkin – lajitelma kokemusta monenlaisilta areenoilta. Töitä on tullut tehtyä niin metalliteollisuudessa, opetusalalla, lastensuojelulaitoksessa, myynnin ja markkinoinnin parissa, ravintola-alalla kuin liikunnan urheilun valmennus- ja järjestötehtävissäkin. Siinä sivussa harrastuneisuutta on ollut moneen suuntaan ja monenlaista osaamista on kertynyt.

Jäin pari vuotta sitten ensimmäistä kertaa elämässäni virallisesti työttömäksi. Katselin hetken taakse jäänyttä taivalta ja aloin pohtia, miten vietän vielä jäljellä olevat kaksi vuosikymmentä työikäisen elämää. Joutenolo ei tuntunut houkuttelevalta vaihtoehdolta, joten ryhdyin suorittamaan opintojaksoja Jyväskylän AMK:n avoimessa ammattikorkeakoulussa. Vähä vähältä kuntoutuksen ohjaajan amk-tutkinto alkoi vaikuttaa yhä houkuttelevammalta mahdollisuudelta yhdistää työssä, harrasteissa ja yleensäkin elämässä kertynyttä osaamista sekä omia intohimoja ja mielenkiinnon kohteita.

Niinpä hain opiskelupaikkaa ja tulin hyväksytyksi kuntoutuksen ohjaajan tutkinto-ohjelmaan. Virallisesti aloitin opiskelijana vuoden 2015 syksyllä, vaikka hyvän läjän opintoja olin avoimen ammattikorkeakoulun tarjonnasta jo kokoon haalinut. Vaikka monimuoto-opiskelu näin ”vanhoilla päivillä” on haastavaa, ovat opinnot edenneet varsin hyvin. Moneen otteeseen olen yllättänyt itsenikin!

Motto: ”Jos se olisi helppoa, sitä tekisivät kaikki!”