Vapun odottelua

Kevään kohokohtaa, vappua, juhlitaan tämän viikon torstaina. Opiskelijalle se tarkoittaa haalariin hyppäämistä, serpentiiniin sotkeutumista sekä joillekin valkolakin päähän panoa. Sanotaan, että Jyväskylä on opiskelijakaupunki, ja sen kyllä huomaa etenkin vapun aikana. Keskusta ja etenkin Harjun rinne sekä Kirkkopuisto täyttyvät haalarikansasta. Mutta ennen tätä kaikkea pitää selviytyä palauttamattomista koulutöistä, vappuun valmistautumisesta ja mahdollisen muuttamisen päättämisestä. Eilinen päivä (sekä […]

Makaronia ja tonnikalaa – Ruoka kotona ja kampuksilla

Viikonloppuna tuli syötyä taas itsensä täyteen vanhempien luona. Palaaminen takaisin kämpälle ja opiskelun pariin tarkoittaa purkkitonnikalaa ja halpaa makaronia ja kyytipojaksi lasillinen vettä… Ei ihan. Korkeakouluopiskelija on oikeutettu ateriatukeen, jonka avulla opiskelija voi ruokaila opiskelija-aterian hinnalla ravintoloissa, jotka kuuluvat ateriatuen piiriin. Tällöin, esimerkiksi JAMKissa, aterian hinnaksi tulee 2,60€. Itse hyödynnän ateriatuen tarjoamaa halpaa ja hyvää […]

Takaisin koulun penkille

”Mikä päivä tänään on?” Tätä tuli monena päivänä kysyttyä. Joskus perjantai tuntui keskiviikolta, joskus torstai lauantailta. Lomalla sitä ollaan, ei tarvitse miettiä mikä päivä nyt on… ainiin, kursseille pitää ilmoittautua, milloinkohan se tapahtui? Mitä kursseja minulla edes on keväällä? Milloin koulu jatkuu?! Onneksi olin laittanut puhelimen kalenteriin ilmoitukset, jotta en unohtaisi tärkeitä päiviä. Ilmoittautuminen kursseille alkoi […]

Lomalla viimeinkin.. melkein

Taas puoli vuotta vierähti opiskelun parissa. Kouluprojektit ja -tehtävät on saatu palautettua, ainoastaan tavarat autoon ja nokka kohti lomaa. Ei tarvitse ajatella koulua, voi vaan rentoutua ja vetää henkeä. Ei mennä vielä lomatunnelmiin, vaan palataan hieman taaksepäin. Syksy alkoi muuttumaan talveksi: päivät lyhentyivät, kylmän tullessa piti laittaa enemmän päälle (että tarkeni ajaa pyörällä joka päivä […]