Huilataan hetki – tai yritetään edes…

Tätä kirjoittaessani elellään joulun välipäiviä – siis niitä muutamaa päivää joulunpyhien ja vuoden vaihtumisen välissä. Opiskelijat – myös monimuoto-opiskelijat – viettävät joululomaa. Tai ainakin pitäisi viettää, sillä kyllä tässä vaiheessa lukuvuoden puolivälissä opiskeluasioiden laittaminen hetkeksi syrjään työpöydältä ja mielestä olisi ihan paikallaan. Jostain syystä tuntuu vaan siltä, että helpommin sanottu kuin tehty. Syyslukukauden viimeiset rutistukset…

Jatka lukemista

Opinnäytekesän sietämätön keveys

Onnekseni tästä kesän- ja auringontäyteisestä toukokuusta löytyi yksi harmaa perjantai-ilta, jonka päätin hyödyntää viimeisten rästiin jääneiden koulutöiden tekemiseen. Kouluvuoden suurimmat projektit ja koitokset ovat takana päin, enää yksi raportti ja blogikirjoitus työn alla. Paitsi ai niin, sitten on se kesäprojekti. Opinnäytetyö. Päädyin opinnäytetyökurssille puoliksi vahingossa, vaihtoehtona työpestille Inarissa. Ajattelin, että tässä vaiheessa, opintojeni viimeisen vuoden…

Jatka lukemista

Kesä töissä vai ei?

Kesätyöt. Sana, jota varmaan jokainen opiskelija on pyöritellyt kielellään viimeiset pari kuukautta. Niin kurjaa kuin se onkin, on opiskelijan yleensä oltava kesä työn touhussa. Jos niitä töitä sattuu saamaan. Ensi kesä tulee olemaan minulle itselleni ihan uusi kokemus. Olen ollut myrskyisistä teinivuosista asti joka kesä töissä, viimeisimmässä työpaikassa kolme kesää, yhden talven ja monta muuta…

Jatka lukemista

Viisi vinkkiä uusiin kokemuksiin Jyväskylässä

Talvilomani kului vanhojen tuttujen aktiviteettien, hiihtämisen ja luistelun, lisäksi uusien kokemuksien parissa. Uusien asioiden kärkiviisikko Jyväskylässä, opiskelijabudjetilla, hinta laskevassa järjestyksessä kalleimmasta halvimpaan, olkaapa hyvä. Ja jotta kenellekään ei jäisi epäselväksi: Tämä postaus on ilmaista mainosta alla esitellyille yrityksille. Aivan itse olen opiskelijabudjetistani kyseiset lystit kustantanut eikä kukaan tietääkseni ole tätä blogia sponsoroinut. 1: Kylpylä Peurunka,…

Jatka lukemista

Vuosi 2016 ja opiskelut jatkuvat

Heissan! Nyt on lusittu 3 viikon lomat, itsekkin olin pari viikkoa Balilla rentoutumassa. Mutta ihana oli palata kouluun tekemään juttuja. Kurssit valittiin jo marraskuun puolella ja nyt vain ekalle kontaktille ja siitä se lähtee kevät 2016 alkamaan. Itse en päässyt maanantai-keskiviikon tunneille, koska olin WWF-perehdytyksissä hallituksen asioilla. Mutta ilmoitin opettajille, että en pääse valitettavasti paikalle,…

Jatka lukemista

2016?

Alkuvuoden pahin päänvaiva. Miten osaan kirjoittaa vuosiluvuksi 2016 entisen 2015 sijaan. Huomasin myös, että uudesta vuodesta kirjoittaminen on äärettömän vaikeaa. Tekstistä oli hyvää vauhtia tulossa synkkä paasaus kaikesta siitä, mikä tässä maailmassa ja ihmisten toiminnassa mättää. Mainituksi tulivat muun muassa uudenvuodenaaton ”nämä asiat tajusin ja koin ja selvisin vuonna 2015” -facebookpäivitykset, Imetysgate ja #teriniitti, Tour…

Jatka lukemista

Kohti joulua

Hei taas! Tosiaan viimeinen viikko koulussa lähti käyntiin. Itsellä on ollut viimeisen kahden viikon aikana 6 tenttiä, yhden pitkän raportinpalautus ja etätyön sekä on pitänyt kuvata itsearviointi ja palauttaa se. Viimeiset viikot koulussa on todella hektisiä ja raastavia, mutta kyllä niistä selviää. Periaatteessa kontaktit loppuivat tuossa pari viikkoa sitten, että pitää vain selvitä kurssien tenteistä….

Jatka lukemista

Kesä tulee?!?!

Lauantaina sai todeta ääneen, että mikä ***** kesäloma? Koska olio-ohjelmoinnin tenttiä en saanut läpi, osallistun nyt tukiopetukseen joka kestää jussiin asti. Jippiiii. Mahtavasti kyllä välillä näitä asioita järjestetään, kun tukikurssi loppuu kesäkuussa ja tenttiä pääsee uusimaan syyskuussa. Saa nähä minkä verran sitä sitten enää on tietoa päässä, pitääkö taas aloittaa alusta. Kontaktitunteja ei oo ollu…

Jatka lukemista

Vapun odottelua

Kevään kohokohtaa, vappua, juhlitaan tämän viikon torstaina. Opiskelijalle se tarkoittaa haalariin hyppäämistä, serpentiiniin sotkeutumista sekä joillekin valkolakin päähän panoa. Sanotaan, että Jyväskylä on opiskelijakaupunki, ja sen kyllä huomaa etenkin vapun aikana. Keskusta ja etenkin Harjun rinne sekä Kirkkopuisto täyttyvät haalarikansasta. Mutta ennen tätä kaikkea pitää selviytyä palauttamattomista koulutöistä, vappuun valmistautumisesta ja mahdollisen muuttamisen päättämisestä. Eilinen päivä (sekä…

Jatka lukemista

Ruskeiden raitojen jälkeen…

On se elämä kummallista. Havahduin just, että en oo käyny ulkona torstain jälkeen! Ei sitä oo ees ajatellu että pitäis käydä jossain tai nähä joitain tyyppejä. Sitä vaan on hengannu neljän seinän sisällä. Onkohan tää nyt joku ensiaste tulevaan nörttiyteen? Alanko käyttämään kohta niitä höpöhöpösanoja joita meijän pojat käyttää.. Onko elämä kohta eeppistä ja servausta?…

Jatka lukemista