Jambo ja tervehdys Keniasta!

Kaskaat sirittävät, katukoirat tappelevat, aurinko paistaa, vettä sataa, moottoripyörätaksit ja tuk-tukit vievät eteenpäin, lapset nauravat ja haluavat tervehtiä valkoista, tori on täynnä elämää ja tarjottavaa, puisto tarjoaa viileän levähdyspaikan…

Sosiokulttuurisen työn opiskelijana olen tekemässä opintojani ja harjoittelua lastenkodissa Nakurussa Keniassa. Suoritan täällä monikulttuurisentyön syventävät opinnot, asiakastyönharjoittelun sekä työelämälähtöiset kehittämisopinnot. Kaiken kaikkiaan olen Keniassa viisi kuukautta ja matka Afrikkalaiseen elämään on vasta alussa.

Harjoittelu ulkomailla soveltuu omiin opintoihini paremmin kuin hyvin, koska opintopolkuni tiivistyy lastensuojeluun, nuoriso-, mielenterveys-, päihde- ja monikulttuuriseen työhön, sekä kriminaalihuoltoon. Tulevaisuudessa näenkin itseni työskentelemässä monikulttuurisella nuorisotyön kentällä.

Palataanpas takaisin tähän viikkoon. Eli aloitin harjoitteluni maanantaina ja olen ehtinyt tutustua lastenkodin toimintaan jo pari päivää. Mielenkiintoista ja erilaista on ollut! Lastenkodissa on 100 lasta, ihan pienistä vastasyntyneistä aina 15-vuotiaisiin saakka. Työntekijöitä, joihin todellakin lasketaan kaikki johtajasta, lastenhoitajiin ja pyykinpesijöihin, on kaiken kaikkiaan 20. Eli aikalailla erilaisilla resursseilla mennään kuin Suomessa.

Tällä viikolla olen ehtinyt vierailla kouluissa katsomassa miten lastenkodin lapset edistyvät opinnoissa, tutustunut Kenian lastensuojelulakiin ja adoptio prosessiin, sekä tänään leiponut paikallista chapati-leipää, koska huomenna meillä on pienet läksiäiset ja lastenjuhlat.

En ehkä ihan vielä ymmärräkään, että olen vihdoin viimein täällä; harjoittelun suunnitteluun on mennyt kaiken kaikkiaan vähän reilu vuosi. Siinä vuodessa olen ehtinyt täyttää hakemuksia, ottaa rokotteita, selvitellä vakuutus- sekä opintotukiasioita, opetella vähän swahilia ja jännittää sitä, mihin tulikaan lähdettyä.

Vaikka olen ehtinyt olemaan täällä vain hetken tovin, niin olen varma että tästä tulee todella rikas elämänkoulu. Afrikkalainen aikakäsite on luku erikseen, mutta se on sanottava että ihmisten elämänasenne on erilainen: asiat tehdään rauhassa, jutellaan, otetaan toiset ihmiset huomioon ja jos väsyttää niin otetaan pienet tirsat vaikka puun varjossa tai toimiston sohvalla. Jospa tästä asenteesta jotain tarttuisi itselle mukaan ja opiskelijanakin oppisi elämään ilman jatkuvaa suorittamista.

Otetaan tästä oppia, Hakuna matata!

Kommentit pois päältä artikkelissa Jambo ja tervehdys Keniasta!

Elämää JAMKissa

Jälleen koittaa maanantaiaamu, mutta tämä maanantai on HYVIn erilainen kuin aikaisemmat. On nimittäin ensimmäinen koulupäiväni. Niin, ensimmäinen koulupäivä kahdeksaan viikkoon. Pitkän päiväkodissa vietetyn harjoittelujakson jälkeen on mukavaa palata takaisin koulunpenkille ja nähdä koulukavereita. Palataanpa kuitenkin hieman ajassa taaksepäin…

On tammikuinen maanantaiaamu. Kello pirisee. Ennen kuin huomaankaan olen jo pukeutuneena, syöneenä ja lähes heränneenä ulkona pimeässä tallustelemassa kohti bussipysäkkiä. Tänään on harjoittelujaksoni ensimmäinen päivä ja vatsa on täynnä perhosia. Kahdeksan viikkoa kestävän harjoittelun aikana harjoitellaan ja opitaan varhaiskasvatustyössä tarvittavia valmiuksia ja taitoja. Pitkä harjoittelujakso on minulle tärkeä osa opintoja, koska toiveenani on työskennellä tulevaisuudessa päiväkodissa lastentarhanopettajana.

Ensimmäinen päivä hujahtaa vauhdilla ohi ja huomaan, että perhoset ovat kadonneet vatsasta ja ”töissä” on kivaa. Alun tutustumisvaiheen jälkeen on aika ottaa pikkuhiljaa enemmän vastuuta, joka on nuorelle opiskelijalle suuri askel kohti ammattilaisuutta kokeneiden työntekijöiden seurassa. Kannustuksen ja rohkaisun avulla vastuuta oppii kuitenkin ymmärtämään enemmän haasteena ja mahdollisuutena kuin pelottavana mörkönä. Lapsille kerrotaan usein, että mörköjä ei ole olemassa. Myös me aikuiset voisimme välillä muistaa tämän ja lähteä rohkeammin kohti uusia haasteita.

Minulta kysytään usein, että miksi juuri sosiaaliala ja varhaiskasvatus? Vastaukseni on aina yhtä yksinkertainen: ”Tulen hyvin lasten kanssa juttuun ja niiden kanssa on hauskaa!” Siitähän tässä on pohjimmiltaan kyse ja tämän huomasin myös harjoittelussani. Se, että viihtyy työssään, on erinomainen pohja työelämään. Se, että voisi herätä joka aamu iloisena uuteen työpäivään eikä tarvitsisi äristä ja murista töihin menosta, on mielestäni tavoittelemisen arvoista. Nuori on haastavassa paikassa kun korkeakoulupaikkaa pitäisi hakea: sukulaiset painostavat tilastojen valossa ”hyville” aloille, joissa työllistyminen näyttää lupaavalle. Minun neuvoni on, että kulje rohkeasti omat polkusi ja ajattele myös itseäsi.

Harjoittelujaksoni etenee vauhdilla ja kiintymyssuhde erityisesti lapsiin on muodostunut erittäin vahvaksi. Harjoittelussa hankkimat kokemukset tulevat varmasti pysymään mukanani pitkään ja niihin on mukava palata koulunpenkiltä. Nyt on jälleen pitkäksi aikaa kirkkaana mielessä se tavoite, minkä takia täällä koulunpenkillä ollaan.

Koulun aulassa tuoksuu kahvilan herkullinen kahvi, joka poistaa tämänkin aamun väsymyksen ainakin hetkeksi. Luokkatovereiden kanssa keskustellessani huomaan luokan olevan täynnä opiskelijoita tuhat kokemusta rikkaampana. Harjoittelun aikana useat ovat kokeneet tietynlaisen aikuistumisen tunteen, vaikka itselleni ei kyseistä ”arvonimikettä” lasten puolelta annettu:

”Sä et voi kyllä olla vielä aikuinen ku sulla ei kasva parta!”

–          Poika 6 v.

Kommentit pois päältä artikkelissa Elämää JAMKissa

Seuraavaksi tarjolla aiemmin lupaamani opiskelijatoverin aatoksia. Olkaapa hyvät!

Kommentit pois päältä artikkelissa

Tulevaisuuden sosionomit vol. 1

Hei kaikille!

Nyt olisi vuorossa ajatuksia ja tarinoita sosiaalialan opiskelusta JAMKissa. Olen houkutellut lisäkseni kaksi toisissa suuntautumisvaihtoehdoissa opiskelevaa toveriani ja he kertovat loppuviikosta itsestään ja tarkemmin omista opinnoistaan. Luvassa on siis esittelyä varhaiskasvatuksen ja sosiaalipedagogiikan sekä sosiokulttuurisen suuntaavien näkökulmasta.  Kenties saatte tervehdyksen Keniasta saakka. Opetussuunnitelmat ja niiden toteutustavat vaihtelevat joskus koulutusohjelmissa jopa vuosittain ja siksi pyydänkin teitä arvon lukijat, että ette ottaisi sanojamme absoluuttisena totuutena, sillä kohdallanne voi hakuprosessi ja opintojen toteutus erota meistä joissain yksityiskohdissa.

Pahoitteluni näin myöhäinen aloitus kirjoittelulle! Olen keskellä pahinta muuttohärdelliä ja se on vienyt pitkälti kaiken vapaa-aikani. Ensi syksynä myös yksikkömme Keskussairaalantieltä muuttaa Rajakadulle pääkampuksen tuntumaan. Joten jännitystä ja vauhtia piisaa ensi syksynä niin uusille kuin vanhoillekin opiskelijoille.

Jospa sitten esittäytyisin eli olen Miisa ja toisen vuoden sosiaalialan opiskelija ja tulevien vuosien myötä toivottavasti myös sosionomi AMK suuntautuen erityiskasvatukseen ja vammaistyöhön. Polkuni Jyväskylän ammattikorkeakouluun kulki lukion jälkeen muutaman mutkan ja välivuoden kautta. Nuo vuodet antoivat minulle arvokasta kokemusta työelämästä ja alaltani. Työmarkkinatuen mahdollistaman pitkän harjoittelun aikana syttyi kipinä alavalintaani ja se kytee yhä, toisinaan leimahtaen suorastaan leimuaviin liekkeihin. On toki myös aikoja jolloin tuhkakasasta kiemurtelee vain surkea harmaa savuvana, mutta se taitaa olla osa elämän koulua, jossa ammattiinkin kasvetaan kysymysten kautta.

Sosionomin tutkinto onkin aika laaja ja se kattaa värikkäästi koko elämän kirjon.  Siksi myös monenlaiselle osaamiselle ja taidoille on kysyntää. Uskon, että jokaiselle löytyy se oma polku josta matkan työelämässä jatkaa opintojen jälkeen. Harjoittelut ovat ehdottomasti kolutuksemme parasta antia ja niiden kautta voikin vahvasti suunnata omien mielenkiintojen pariin. Ei niin että opintomme olisi vain pelkästään ruusunpunertavia unelmia, vaan esim. pohdintaa herättää monesti työelämästä kumpuavat asiat siitä vastaako koulutuksemme työelämän haasteisiin. Tässä vaiheessa opintoja voisin sanoa, että pääaisassa kyllä. Mutta on toki monia asioita joita olisi toivonut toteutettavat toisella tavoin tai lisää osaamista esim oman suuntautumisvaihtoehdon näkökulmasta perushoitotyötä olisi saanut olla enemmänkin, vaikka se ei olekaan sosionomin pääasiallinen työnkuva, niin osaamista tarvitaan ja arvostetaan kentällä.

Hops eli henkilökohtaisen opetussuunnitelman laaditaan kaikille heti opintojen alkuvaiheessa. Kannattaakin heti alussa aloittaa suunnittelu ja miettiminen missä vaiheessa opintoja mitäkin haluaa tehdä esim kansainvälistymisen suhteen. Meidän alalla pääsääntöisesti ulkomailla tehdään harkkoja, mutta toki ihan opintojakin. Tai näin olen ymmärtänyt vaihdossa olleilta ja sinne aikovilta opiskelutovereiltani.

Yliopistomaailmasta tulleilta olen joskus kuullut kummastelua, siitä miten meillä on pääsääntöisesti aina luennoilla läsnäolopakko. Mikä on toisaalta ihan hyvä, koska kontakteja ei aina turhan paljoa järjestetä. Oma aktiivisuus on myös oleellista, niin kurssi sisällöissä kuin opetuksenjärjestämisessä ja käytännöissä.

On kovin tavallista, että kaikkien muidenkin opiskelijoiden tapaan myös me paiskimme hommia opintojemme ohessa. Toiset enemmän, toiset vähemmän. Joillankin oman alan työtä kun taas, joillan jotain aivan muuta.  Edeltäneet harkkapaikat ovat kultaakin kalliimpia töiden ja sijaissuuksia saamisessa omalta alalta. Mutta eivät suinkaan ainoa vaihtoehto. Ja toisaalta voi olla mukava tehdä jotain aivan muuta, että jaksaa puurtaa seuraavan lukuvuoden taas opintojen parissa.  Jokainen tavallaan.

Minulle ehdottomasti yksi opiskelijaelon ja oppimisen siivittäjistä on kanssaopiskelijat ja omat ryhmäläiset. Ääneen ihmetellään ja kummastellaan samoja asioita ja niin ollaan toistemme tukena niin myötä kuin vastoinkäymisissä. Vietetään joskus jopa vapaa-aikaakin yhdessä.  On ollut mahtava oppia porukassa jossa on niin kirjavien taustojen omaavia persoonia. Ikähaarukkakin on ryhmissämme usein aika laaja, mikä on mielestäni vain suuri rikkaus!  Aiemmin hankittua osaamista voi ja on suotavaa hakea opintoihinsa hyväksi luetuksi, mutta sen prosessin kiemuroihin en nyt tarkemmin mene.

Mielestäni opinahjomme ei ole aivan mahdottoman suuri, etteikö sitä voisi käsittää ja kärryillä pysyisi kaikkine tietojärjestelmineen. On ollut mainiota huomata miten kadun vilinässä tunnistaa paljonkin porukka eri koulutusohjelmista ja tutustuu myös yhteisillä luennoilla. Opettajat tykkäävät markkinoida sitä meille moniammatillisena oppimisena, mitä se toki onkin.

Tästä tuli ehkä hiukan sekava ja hyppelehtivä postaus…Nyt on kuitenkin lopeteltava kirjoittelu tältä erää ja painuttava unten maille, että jaksaa huomenna kantaa muuttolaatikoita ylös ja alas.

Huomiseen!

Kommentit pois päältä artikkelissa Tulevaisuuden sosionomit vol. 1

Koulukavereille

”Elämän tärkeimmät asiat eivät ole tavaroita.”

Viimeisen kirjoitukseni haluan omistaa koulukavereilleni. Aina, kun ihmiset puhuvat tai esittelevät opiskelupaikkaansa, he selittävät mitä ovat viimeksi oppineet, miten hyvät/huonot opettajat heillä siellä on, miten paljon kursseja ja vapaata valintaa on ynnä muuta, mutta harvemmin olen kuullut, että kouluja mainostettaisiin hyvillä tyypeillä. Kyllä villistä opiskelijaelämästä tiedetään ja siitä miten helposti jotkut kurssit päästään läpi, mutta kukaan ei koskaan puhu miten mukaviin ihmisiin tutustuu ja miten hyviä kavereita puolenkin vuoden opiskelun jälkeen saa.

Itse lähdin hyvin avoimin mielin JAMKiin opiskelemaan ja ensimmäisinä päivinä halusin tutustua mahdollisimma moneen ihmiseen. Nimiä ja naamoja jäi mieleen, mutta viimeistään silloin, kun meillä alkoivat labratunnit huomasin miten hauskoja ja samanhenkisiä tyyppejä on meidänkin ryhmään sattunut. Kaikki olemme kuitenkin hyvin erilaisia; meitä on tyttöjä, poikia, suomalaisia, maahanmuuttajia, nuoria, äitejä, sinkkuja ja koiranomistajia, mutta meitä kaikkia kumminkin yhdistää jokin. Yhdistävä tekijä taitaa olla jokin mielenlaatu tai sitten vaan se, että joudumme päivä toisensa jälkeen ahtautumaan pieniin luokkiin 40 ihmisen voimin, mutta olen todella iloinen, että olen saanut tutustua ryhmässämme joka ikiseen. Paljon on vielä tutustumista ja toisen naamojen ”kestämistä” jäljellä, mutta odotan innolla jokaista päivää jotka saan viettää näiden ihmisten kanssa.

Neuvoksi Teille uusille opiskelijoille voisin antaa, että menette vaan rohkeasti ensimmäisenä päivänä kättelemään ihan jokaista ryhmäläistänne ja esittäydytte. Näin saatte varmasti tulevaisuudessa monta mukavaa oppituntia, ruokailua ja ehkä jopa saunailtoja niiden ihmisten kanssa yhdessä. Kaikkien kanssa ei voi olla hyvä kaveri, mutta kaikkien kanssa tulee toimeen, kun laittaa asiat toimimaan 🙂

Tämän bloggaamisen lopetan erääseen Facebook-kommenttiin kuvasta jossa koulukaverini olivat tarkastamassa uutta asuntoani: näistä hetkistä syntyy ihania, elämän läpi mukana kulkevia muistoja, ystävät on yksi elämän tärkeimmistä asioista ♥

Kommentit pois päältä artikkelissa Koulukavereille

Hoitotyönopiskelijan arkea

”Oppiminen ei ole keino päästä tavoitteeseen, vaan se on tavoite itsessään.”

– Robert A. Heinlein

Maanantaina aloitin taas koulunpenkin kuluttamisen harjoittelujakson jälkeen. Oli kyllä todella mukava nähdä koulukavereita pitkästä aikaa ja jutella kaikesta maan ja taivaan väliltä. Vaikka olen vasta ensimmäistä vuotta opiskelemassa, olen oppinut paljon hoitotyöstä, mutta huomaan, että paljon on vielä opittavaa. Tällä hetkellä aloitamme kliinistä hoitotaitoa, ennaltaehkäisevän hoitotyön kurssin englanniksi sekä mielenterveys, päihde ja kriisityön kurssin, joissa varmasti on viimeiselle jaksolle paljon tekemistä!

Syksymme pyörähti käytiin hoitotyön perusteita opiskellessa kahdella seminaarityöllä, lukuisilla kotitehtävillä ja itselleni uudella opiskelumuodolla eli labratunneilla. Labroissa opettelimme niitä asioita käytännössä nukeille ja toisillemme, joita tulisimme tarvitsemaan kolmannessa jaksossa olevassa harjoittelussa. Harjoittelussa sitten huomasikin, että on ihan eri asia tehdä hoitotoimenpiteitä samanikäiselle opiskelutoverille kuin yli 80-vuotiaalle potilaalle.

Harjoittelu meni todella mahtavasti ja se muutti paljon käsitystäni itsestäni ja hoitotyöstä ylipäätään. Edellisessä kirjoituksessa mainitsinkin äidistäni ja niistä mielikuvista joita minulle pienenä tyttönä tästä työstä oli tullut. Muistelen, että äitini sanoi aina minulle, että yrittää ”suojella” meitä tältä työltä. Harjoittelussa ymmärsin mitä hän oli tällä tarkoittanut. Vaikka tämä työ on älyttömän raskasta ja välillä hyvin epäkiitollista, se antaa kuitenkin älyttömän paljon. Se antoi niin paljon, että jaksoin lähes joka aamu astua harjoittelupaikan ovesta sisään hymyillen aamu-unisuudestani huolimatta. Se antaa niin paljon, että en osaisi enää kuvitella itseäni missään muulla alalla laajasta työkokemuksestani huolimatta. Äitini ei ollut leipääntynyt tai tympiintynyt työhönsä vaan ehkä hän näki minussakin jotain semmoista mitä tällä alalla tarvitaan.

Nyt minulla on vaan se ongelma, että minun pitäisi päättää mitä haluaisin tehdä sitten isona. Vaikka olen kätilölinjalla, mielessäni on pyörinyt monet hoitotyönalat. Viimeisimpänä minua alkoi kiinnostaa mielenterveys, päihde ja kriisityö, kiitos juuri alkaneen kurssin ja vierailun Kangasvuoren sairaalaan.

Ei voi tietää mitä tulevaisuus tuo tullessaan, mutta oppimiselle ja opiskelulle nämä pohdinnat antavat älyttömän paljon puhtia. Se, että on koko ajan altis uuden oppimiselle on varmasti vain hyvä johdattaja tällä alalla. Ehkä löytää joskus harjoittelussa tai tenttikirjoja lueskellessa sen mitä on koko ajan etsinytkin!

Kommentit pois päältä artikkelissa Hoitotyönopiskelijan arkea

Lähtemisen vaikeus

”Usein elämässä on niin, että näennäinen vastoinkäyminen itse asiassa onkin mitä suurimmaksi onneksi.”

– Minna Canth

 

Muutto toiselle paikkakunnalle satojen kilometrien päähän kotoa muutti 19-vuotiaan ylioppilaan elämän täysin: sai tulla kotiin ihan milloin vaan, syödä mitä vaan ja tehdä mitä vaan ilman, että äiti olisi seuraavana hetkenä siitä muistuttanut. Abiturientille tuli myös lisää vastuuta vuokranmaksun ja ruuan ostamisen sekä kaikenlaisten tavaroiden ja hyödykkeiden hankkimisen myötä. Enää ei riittänyt, että tulit vain kotiin ja avasit jääkaapin vaan sinne oli saatava muutakin kuin valo. Ylioppilas oli todella onnellinen, mutta myös todella ahdistunut siitä faktasta, että elämää pitäisi rueta elämään ihan itsenäisesti siitä hetkestä eteenpäin, kun äidin auton takavalot näkyisivät seuraavassa risteyksessä. Tähän itsenäisyyteen ja yksinäisyyteen oli haluttu ja valmistauduttu, mutta siihen joutuminen ei ollutkaan niin mukavaa kuin oli ajatellut.  Tuli koti-ikävä.

Tämä on minun ja varmasti monen muun opiskelijan tarina siitä, miten joudut yksin tähän maailmaan. Pitäisi aikuistua sillä kerralla, kun kamat on kannettu uuteen asuntoon ja on lähtöitkujen aika.  Sosiologian tunnin opetus siitä, että ihmiselle on tärkeää kuulua johonkin yksikköön oli se sitten perhe tai opiskeluyhteisö, muuttui konkretiaksi juuri tuossa tarinassa ensimmäisestä syksystäni Jyväskylässä.  Arki oli vaikea aloittaa yksin, mutta ei ollut muuta vaihtoehtoa. Kamala oli tajuta, että nytpä sitä ollaan sitten aikuisia. Koko teini-iän mietti, että sitten mä oon onnellinen, kun pääsen täältä tuppukylästä pois, mutta onnellisuus löytyi vasta ajallaan.

Vähitellen tutustuin ihmisiin ja sain uusia kavereita. Kavereiden ja uusien harrastusten kautta oli yhä helpompi soittaa kotiin ja sanoa, että en pääsekkään tänä viikonloppuna. Kun tulin opiskelijaksi Jyväskylän ammattikorkeakouluun tänä syksynä, olin jo kotiutunut Jyväskylään. Elämäni pyöri arkirutiinien ympärillä ja opiskelut oli helppo aloittaa. Kävin viikonloppuisin kotipaikallani sillä poikaystäväni oli samassa tilanteessa armeijan jälkeen kuin minä olin edellisenä syksynä. Hänen ja uusien opiskelukavereiden ahdistusta ja tilannetta oli helppo ymmärtää, sillä se oli sama missä olin itse rypenyt koko edellisen syksyn. Koti-ikävä oli vielä minunkin sydämessä, mutta se ei enää pistänyt.

Tuli joulu ja poikaystävästä tuli entinen. Muutin omaan asuntoon ja aloitin oman elämäni. Viime viikolla  tajusin katsellessani kevätaurinkoa, että en ollut käynyt kotipaikallani sitten tammikuun. Äitiäni en ollut nähnyt sitten joululoman. Huomaan, että uusi oma elämä ja uudet ystävät tulevat joka päivä minulle entistä tärkeämmäksi ja kotipaikka jää joka päivä kultaiseksi ja kaukaiseksi muistoksi ”lapsuuteen”.  Nyt voin sanoa, että olen onnellinen; koti on muuttunut isosta perheestä yhden naisen kotitaloudeksi ja opiskelut alkavat sujua. Lähteminen takaisin kotipaikalle joka viikonloppu on nyt yhtä vaikeaa kuin tänne Jyväskylään jääminen syksyllä 2009.

 

”Home is where your heart is
Find where you belong, start to take control, show a little soul
Then you feel who you are”

-The Sounds

Kommentit pois päältä artikkelissa Lähtemisen vaikeus

Muutosten vuosi

”Ole se muutos, jonka maailmassa haluat nähdä.”

-Mahatma Gandhi

Kulunut vuosi on ollut minulle suurien päätösten aikaa, mutta en voi olla kuin erittäin iloinen siitä, että olen juuri tässä ja nyt kirjoittamassa blogia opiskelijana Jyväskylän ammattikorkeakoulussa. Vuosi sitten opiskelin ensimmäistä vuotta yliopistossa, eikä se ala tai koulu tuntunut sopivan minulle, vaikka kovasti yritinkin. Olin todella pettynyt siihen, että lukion opinto-ohjaajan pienessä toimistossa tarkaan valittu ja perusteltu opiskelupaikka ei ollutkaan sitä mitä minä halusin tai minne minä kuuluisin. Jätin opinnot kesken ja aloitin työt kaupanalalla.

Jossain vaiheessa kevättä, kun lumi rupesi sulamaan, korkeakoulujen hakuaika päättymään ja Jyväskylän ammattikorkeakoulun opintotarjonta oli lähes ulkoa opeteltu päässäni sain erittäin hyvän idean: haen opiskelemaan kätilöksi. En muista tarkkaa sitä hetkeä, kun sain tuon mahtavan idean, mutta en ole katunut tuota päätöstä kertaakaan. Hakupapereihin laitoin varuilta muitakin paikkoja, mutta salaa mielessäni päätin, että pääsisin Jyväskylän ammattikorkeakouluun opiskelemaan. Jos se ei tapahtuisi nyt, niin se tapahtuisi tulevaisuudessa. Olin myös aika hämmentynyt  tästä päätöksestäni, sillä hoitoala oli juuri se vaihtoehto, jota olin karttanut ensimmäistä hakuani tehdessä. Minun kokemukset hoitoalasta olivat niitä, mitä ne sairaanhoitajan tyttärellä yleensä on. Vuorotyön ja asiakkaiden kamaluus oli jäänyt minulle päälimmäisenä äitini kertomuksista mieleen. Mutta noilla tarinoilla tai muistoilla ei oikeastaan ollut enää tuon loistavan idean saamisen jälkeen mitään väliä, sillä asenteeni oli, että kerrankos sitä eletään ja onhan tätäkin nyt sitten kokeiltava.

Tuli kesä, uusi työpaikka ja sain kutsun pääsykokeeseen Kyllönmäelle. Monta päivää murehdin juuri tuota koetta, vaikka minulla oli muitakin pääsykokeita, joihin minun olisi pitänyt osallistua ja jopa lukea.Näiden kokeiden kanssa minulla kävikin hieman huonosti, sillä myöhästyin joka ikisestä enkä päässyt edes osallistumaan niihin. Kun haastattelupäivä Hyvinvointiyksikössä koitti, muilla kokeilla ja paikoilla ei ollut mitään väliä. Aurinko paistoi ja minulla oli jännityksestä huolimatta sellainen olo, että juuri tänään minua onnistaisi. Ja niinhän se sitten onnistikin..

Vaikka lähdin valintakokeesta itkua pidätellen pois uskoen vakaasti siihen, että olin mokannut yksilöhaastatteluni ihan täysin, mielessäni oli silti rauha ja se sama päättäväisyys, joka minulla oli hakupapereita täyttäessä. Olin aivan varma, että tulisin pääsemään tuolle alalla joku päivä, vaikka se päivä ei tulevana syksynä koittaisikaan. Kun löysin paksuhkon Jyväskylän ammattikorkeakoulusta tulleen kirjeen potilaatikostani, en voinut muuta kuin hyppiä tasajalkaa ja nauraa. Olin päässyt opiskelemaan kätilöksi!

Syksy sitten alkoikin erittäin vauhdikkaasti kahden jakson opintoputkella ja juuri päättyneellä harjoittelujaksolla, joista kerron hieman myöhemmin lisää. Tämän syksyn tapahtumat ovat opettaneet minulle, että pitää uskaltaa unelmoida. Muutos kuitenkin lähtee ihmisestä itsestään, eikä maailman muuttumista voi jäädä odottamaan.

Kommentit pois päältä artikkelissa Muutosten vuosi

Kesää odotellessa

IMAG0358

Kuvaa Jyväskylän laajavuoresta ja tuosta kyseenalaiseksi haukutusta maamerkistä.

Täytyy myöntää, että onhan se aina mielessä, loma nimittäin. Onneksi olen saanut mahdutettua pieniä vapaahetkiä ja kokonaisia vapaapäiviäkin tähän kevääseen. Monet kurssitkin loppuvat jo hyvissä ajoin ennen toukokuuta. Opiskelujen kannalta kevät onkin ainakin omasta mielestäni kaikin puolin rennompi ja löysempi kuin syksy. Tänä keväänä en ole sisällyttänyt opintoihini harjoittelua, joten se on vielä yksi helpotus lisää. Harjoitteluthan ovat todella mukavia (ehdottomasti yksi amk opiskelun plussista) ja ainakin itselle juuri tuo käytännön kautta oppiminen on ihan paras tapa sisäistää asioita. Uutta asiaa vaan tulee harjoitteluissa aika paljon ja sopeutuminen uuteen työyhteisöön on aina oma prosessinsa. Välillä on siis hyvä käydä hengähtämässä ja hakemassa uutta näkökulmaa teoriaopintojen parista. Kaikki opiskeluhan on tietysti kivaa, mutta silti kesää (lomaa) odotellessa!

Asiasta kolmanteen tai oikeastaan tuohon toiseen. Nuorten yhteishaku on nyt meneillään ja vaihtoehtoja on paljon. Tiedon aktiivinen hakeminen ja omien ennakkotietojen päivittäminen auttaa vallinnassa. Vaikka suunnitelmissa olisi välivuosi, kannattaa hakea! Ja vaikka ei olisi ihan tosissaan tai täysin varma pääsykokeisiin osallistuminen itsessään tuo varmuutta ja kokemusta  seuraavaa hakua ajatellen. Niin ja olisihan sitä välivuottakin paljon mukavampi viettää jos olisi se koulupaikka odottamassa!

Näillä pölinöillä jätän hyvästit tälle blogille ja alan pakata huomista Helsingin visiittiä varten, ehkä joskus törmätään JAMK:n käytävillä!

Kommentit pois päältä artikkelissa Kesää odotellessa

Töitä etsimässä

IMAG0535 Matkalla työhaastatteluun, vähän jänskättää 🙂

Tänään ajattelin hieman puhua työnhausta ja työskentelystä opiskelujen ohessa. Itse olen harrastanut tuota työskentelyä opiskelujen lomassa hieman vaihtelevasti. Nyt en ole reiluun vuoteen tehnyt varsinaisia palkkatöitä. Kahden perheellisen opiskelija taloudessa kun on molempien hieman vaikeaa käydä samanaikaisesti osa-aikatöissä. Avomieheni on peruskoulutukseltaan lähihoitaja, joten yhtälö on mennyt seuraavasti mies+lähihoitaja+ihan pätevä tyyppi= töitä löytyy helposti.

Nyt on minulle kuitenkin tullut sellainen olo, että olisi taas ihan kiva tehdä välillä itsekkin töitä ja kartuttaa omaa ansioluetteloa. Valitettavasti en ole lähihoitaja, enkä myöskään mies. Työnhaku ei siis ole ihan edellä mainitun kaltainen prosessi. Jyväskylä ei muutenkaan ole ihan paras kaupunki työpaikan hankkimisen kannalta. Vaikka tämä kylä on Suomen mittakaavassa ihan kohtuullisen kokoinen on täällä aika monta eri asteen koulutuslaitosta, joiden opiskelijat sitten keskenään kilpailevat niistä samoista kesä- ja osa-aikatyöpaikoista.

Sosiaali- ja terveysalan opiskelijoilla ei tuo tilanne kuitenkaan ole ihan sieltä toivottomimmasta päästä. Erityisesti saikkari-, kätilö- ja terkkariopiskelijat ovat haluttua työvoimaa kesätyömarkkinoilla. Meillä kuntsareilla ei valitettavasti ole tilanne ihan niin helppo :/ (ellei sitten pohjalla ole se lähihoitajakoulutus). Uskon kuitenkin, että jotain aina järjestyy kun jaksaa tarpeeksi ajoissa ja ahkerasti etsiä.

Tänään kävin työhaastattelussa eräässä paikassa ja voin kyllä sanoa, että oli positiivinen kokemus. Haastattelu järjestettiin ryhmähaastatteluna. Meitä työnhakijoita oli kuusi ja haastattelijoita kaksi. Meille tarjottiin kahvit ja kerrottiin työpaikan toiminnasta, tavoitteista ja käytänteistä. Jokainen kertoi sitten omalla vuorollaan omasta kokemuksestaan ja kiinnostuksistaan haettavaa työtä kohtaan. Lopuksi meille esiteltiin työpaikka tiloineen. Haastattelutilanne oli selvästi mietitty ja valmisteltu etukäteen, mutta silti siinä oli onnistuttu säilyttämään tietty rentous.

Se saanko työpaikan selviää vasta ensi viikolla. Mitään etukäteisjuhlia en kuitenkaan lähtisi järjestämään. Muut hakijat olivat hyviä. Tuossa tulikin tuo ryhmähaastattelun nurja puoli. Itsevarmuus hieman karisee kun muut hakija kertovat koulutuksestaan ja kokemuksestaan ja tietää, ettei itsellä ole ihan samat eväät repussa. Mutta eipä siinä auta muu kuin nostaa pää pystyyn ja ajatella, että ehkä tässä katsotaan kokonaisuutta ja itsekin voi pärjätä!

Mutta saa nähdä ja onneksi minulla on takataskussa jotain muutakin pienimuotoista jos tämän kanssa ei tärppää. Kiva vaan olisi jo päästä hieman omaa alaa sivuaviin töihin!

Tsemppiä kaikille muillekin kesätyöhakuun ja olkaa aktiivisia, soitelkaa, etsikää!  Sijaisia ja tuuraajia tarvitaan aina. Pitää vaan löytää se oikea paikka ja vielä oikeaan aikaan.

Kommentit pois päältä artikkelissa Töitä etsimässä

css.php