Opiskelua Ilembulassa

Kuulumisiani vaihtoajastani Tansanian Ilembulassa

LOPPURAPORTTI

Ohessa liitteenä vielä loppuraportti, jonka kirjoitin Suomeksi lähinnä itseäni varten täydentämään blogiani, sillä välillä minusta tuntui että englanniksi kirjoittamalla en saanut harjoittelun tehtävästä (blogista) irti kaikkea minkä olisin halunnut.

 

 

 

 

SISÄLLYS

 

 

  1. ALUKSI

 

  1. TANSANIASTA

 

  1. ILEMBULA

 

3.1 ILEMBULA LUTHERAN MISSION HOSPITAL

3.2 TOIMIMINEN SAIRAALASSA

 

4. MERKITTÄVIMMÄT KANSANSAIRAUDET

 

4.1 H.I.V JA AIDS

4.2 MALARIA

 

5. KOTIHOITOTIIMIT

 

5.1 KUNTOUTTAVA HOITO JA NEUVOLAKLINIKAT

5.2 MIELENTERVEYSTYÖ

5.3 MUFINDI

 

6. ORPOLATOIMINTAA

 

7. KIRURGISTA JA PERIOPERATIIVISTA HOITOTYÖTÄ

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  1. ALUKSI

 

Jo ennen kuin olin päättänyt hakea sosiaali- ja terveysalalle, olin kiinnostunut ajatuksesta työskennellä osana jonkinlaista kehitystyötä. Olisiko homma sitten opettajan, hoitajan tai vapaaehtoistyön nimissä toimimista, ajatus Afrikkaan matkustamisesta oli ollut jo pitkään mielessä. Se syntyi jo vuosia sitten, kun pidemmällä lomamatkalla oleskelin Gambiassa. Tuona aikana ihastuin niin maahan itseensä kuin luontoon-, ihmisiin- ja kulttuuriinsakin. Tapasin silloisella matkallani myös eurooppalaisen lääkärin, joka oli mukana paikallisessa sairaalassa meneillään olevassa kehitystyöprojektissa. Työ kuulosti uskomattoman mielenkiintoiselta. Tuolloin tiesin, että haluaisin palata maahan vielä toistamiseen..

 

Kun lukion jälkeen terveystieteiden jatkaminen yliopistossa, tai terveydenhoitajaksi opiskeleminen AMK:issa, alkoi muotoutua seuraavaksi askeleeksi, aloin myös silmäillä erilaisia mahdollisuuksia jatkaa valmistumisen jälkeen kehitystyöprojekteissa Afrikassa tai Aasian maissa. Kaikkialla arvostetaan kokemusta, ja itsekin punnitsin mahdollisuuksiani päästä kokeilemaan olisiko minusta haaveitteni toteuttajaksi. JAMK:in hyvät vaihtoyhteyden eripuolille maailmaa kantautuivat korviini, ja päätinkin hakea kevään 2009 haussa terveydenhoitotyön linjalle. Pääsin onnellisesti sisään jo ensimmäisellä yrittämällä ja aloitin opintoni syksyllä 2009.

 

Jo ensimmäisenä vuotenani otin selvää opiskelijavaihtoon hakemisesta ja hakukohteista. Tansanian Ilembulassa oli koulustamme ollut monia sairaanhoitajaopiskelijoita vaihdossa ja yhteistyöstä olin kuullut paljon hyvää. Lopulta Ilembulan vaihto vei hyvällä maineellaan voiton ensimmäisestä vaihtoehdostani Etelä-Afrikasta, ja täytin vaihtohakemukseni keväällä 2010. Vaihtoon hakijoita on vuosittain paljon ja olinkin varautunut siihen, että ensimmäisellä kerralla minua ei onnistaisi.. Sain kuitenkin ennen kesää yllättävän ilouutisen: Minut ja luokkakaverini oli valittu puolen vuoden vaihtoon Tansaniaan kevätlukukaudeksi 2011!

 

Aloin siis muovailla opintosuunnitelmaa seuraavalle vuodelle. Koska kyseessä oli puolen vuoden vaihto, päädyin ohjaavien opettajien kanssa siirtämään peräti seuraavat kolme harjoittelukokonaisuutta kaikki samalle puolelle vuodelle. Vaihtoa edeltävänä syksynä kävisin puolestaan harjoitteluja edeltäviä teoriaopintoja. Loppujen lopuksi harjoittelupaketiksi muovautui sisältäväksi Lasten ja nuorten hoitotyön -, Mielenterveys-, päihde- ja kriisihoitotyön – , Sisätautien -, Kotihoidon -, Perioperatiivisen- ja kirurgisen hoitotyön osuudet. Yhteensä siis 30op suoritettavaksi kevätlukukaudella 2011.

 

Loppuvuoden 2010 kävin paperisotaa niin vakuutusyhtiöiden, koulun, vaihtokohteen kuin KELA:nkin kanssa, suunnittelin matkaani, kävin töissä niin rahan kuin hoitotyökokemuksenkin vuoksi ja opiskelin harjoitteluja alustavia teoriaopintoja. Loppuvuosi oli matkan alustuksen vuoksi melko rankka, mutta palkitsi: Pitkän odotuksen jälkeen löysin itseni lopulta Helsinki-Vantaan lentokentältä 17.1.2011 rinkka selässä ja valmiina kohti seuraavaa haastetta!

 

 

 

(Kuva1.) ”Matkaan!”

 

 

 

 

 

2. TANSANIASTA

 

Tansania (The United Republic of Tanzania) on Afrikan itärannikolla sijaitseva n. 40 miljoonan asukkaan valtio. Pinta-alaa maalla on lähes 950 000 neliökilometriä, johon kuuluu myös rannikolla sijaitseva Sansibarin saari. Virallisen kielen, Swahilin, lisäksi maassa on satoja epävirallisia heimokieliä.

 

 

 

(Kuva 2.) “Tansania”

 

Tansania oli Saksan siirtomaana osana Saksan Itä-Afrikkaa vuosina 1885–1919. Toisen maailmansodan jälkeen Tansania siirtyi Iso-Britannian hallituksen alaiseksi. Iso-Britannian vaikutteet näkyvät vieläkin maan arkipäivän elämässä. Englannin kieli on maan toinen virallisista kielistä sekä virallinen yliopisto-opetuksen kieli. Tämän lisäksi esimerkiksi sisäoppilaitosjärjestelmä on voimassa useimmissa kouluissa ympäri Tansaniaa.

Tansania itsenäistyi omaksi itsenäiseksi valtiokseen (Tansanian yhdistynyt tasavalta) 9.12 1961. Sansibarin saari yhdistyi Tansaniaan 1964. Vaikka Sansibar kuuluu Tansaniaan, siellä on oma hallituksensa ja presidentti, joilla on valtaa Sansibarin sisäisissä osissa.

Tansaniassa valitaan viiden vuoden välein järjestettävillä yleisillä vaaleilla yhtä aikaa parlamentin uudet jäsenet sekä presidentti. Viimeisimmät vaalit järjestettiin syksyllä 2010.

 

 

Monipuoliselta luonnoltaan ja eläimistöltään Tansaniaa pidetään Afrikan helmenä, jonka vuoksi turismista onkin tullut yksi suurimmista Tansanian kansantalouden aloista. Tansaniassa on parisenkymmentä luonnonsuojelualuetta, joista laajimmin tunnettu on Serengetin kansallispuisto. Lähellä Kenian rajaa on Afrikan korkein vuori Kilimanjaro (5 895 m.).

Korkeimpia vuoria ja ylängön alueita lukuun ottamatta koko maassa vallitsee trooppinen ilmasto. Rannikolla sataa enemmän ja tasaisemmin kuin sisämaan laajoilla savannialueilla, mutta lähes koko maassa sadekausi kestää marraskuusta huhtikuuhun.

(http://fi.wikipedia.org/wiki/Tansania)

 

 

3. ILEMBULA

 

Ilembula on Iringan alueella sijaitseva noin 30 000 ihmisen kaupunki. Itse kylä on pieni, ja suurin osa ihmisistä asuukin hajautetusti kylän ympäristössä ja lähialueella. Suurin osa kyläläisistä on maanviljelijöitä tai yksityisiä pienyrittäjiä. Kylän lähiympäristö koostuukin laaja-alaisista maissi-, auringonkukka- ja papuviljelmistä, joista suurin osa ihmisistä saa päivittäisen elantonsa.

Ilembulan ohi kulkee suuri valtatie, joka alkaa rannikon suurimmasta kaupungista, Dar es Salaamista, ja jatkuu aina Sambian pääkaupunkiin, Lusakaan, saakka. Ilembulan lähellä sijaitsevia suurempia kaupunkeja ovat Makambako (25km), Iringa-Town (200km) ja Mbeya (150km).

(Rotari Doctor Bank Finland, 2004)

 

 

3.1 ILEMBULA LUTHERAN MISSION HOSPITAL

 

Ilembulan keskus on Iringan alueen suurin sairaala, Ilembula Lutheran Mission Hospital. Sairaala toimii valtion kirkolle myöntämällä rahoituksella, mutta ulkopuoliset lahjoitukset ja avustukset (esim. Oulun Ilembulan Ystävät ry) ovat keskeisessä avainasemassa sairaalan toiminnassa.

Sairaalan osastoilla (mm. Kirurginen-, synnytys-, lasten- ja sisätautien-) on reilut 300 petipaikka. Lisäksi sairaalassa toimii neuvola ja perhesuunnittelu-osasto, hammasklinikka sekä uusi, vuonna 2002 avattu leikkaussali. Kuntouttavat tiimit (neuvola-, mielenterveys- ja kotihoito-) kiertävät viikoittain kylän lähiympäristön klinikoilla pitämässä vastaanottoa ja tekemässä kotikäyntejä. Sairaala toimii myös opetussairaalana Ilembulan sairaanhoitaja-koulun opiskelijoille. Alueen suurin orpokoti sijaitsee myös sairaala-alueella.

Henkilökunta koostuu suurimmaksi osaksi paikallisista lääkäreistä ja sairaanhoitajista sekä muutamista länsimaalaisista lääkäreistä. Sairaalalla vierailee vuosittain myös kymmeniä eurooppalaisia rotary-lääkäreitä sekä sairaanhoitaja- ja lääkäriopiskelijoita ympäri maailmaa.

(Rotari Doctor Bank Finland, 2004.)

 

 

3.2 TOIMIMINEN SAIRAALASSA

 

Sain luokkakaverini kanssa kunnian tutustua sairaalan toimintaan lähes viiden kuukauden ajan. Meidät otettiin hyvin vastaan, sillä sairaalassa ja Ilembulan kylässä vierailee vuosittain kymmeniä länsimaalaisia tutustumassa sairaalan toimintaan. Koska vaihtomme sisälsi monta eri harjoittelukokonaisuutta ja työskentelimme monilla eri osastoilla, saimme kuukausien aikana hyvin kokonaisvaltaisen kuvan sairaalan toiminnasta.

Toiminta on monelta kannalta hyvin samankaltaista kuin Suomessa, mutta eroavaisuuksiakin löytyy. Työvuorot ja henkilökunta koostuvat esimerkiksi lähes samalla tavalla. Sairaanhoitajaksi opiskellaan kolme vuotta, jonka jälkeen vaaditaan kahden vuoden työkokemus ennen erikoistumista.

 

Suurimmat eroavaisuudet löytyvätkin lähinnä resurssien puutteesta. Välineistöön, lääkkeisiin ja tiloihin on hyvin rajattu määrä rahaa, joka rajoittaa toimintaa. Olen kuitenkin monesti ajatellut, että näillä resursseilla toimiessa omaa ammattitaitoa tulisi monessa suhteessa käytettyä paljon luovemmin kuin omassa maassa, jossa resurssipulamme on niin eri kokoluokkaa.. Lääkevaihtoehtoja ja haavanhoitotuotteita on murto-osa omistamme, eikä kerta-käyttöiseen välineistöön ole mahdollisuutta. Tämä aiheuttikin kulttuurishokkia varsinkin aluksi, toimenpiteet kun tuntuivat niin erilaisilta länsimaalaisen kertakäyttötoiminnan jälkeen. Mutta ajan kanssa, kun oppi toimimaan maailmassa jossa ainoastaan neulat ja suoja-hansikkaat ovat kertaalleen käytettyä, oppi myös sen että lähes aina on mahdollista päästä samaan lopputulokseen; Steriili toimenpide on mahdollista järjestää autoklavoitujen suojapeitteiden ja –vaatetusten avulla, ja tippapullokin kestää steriloinnin kun se on valmistettu lasista.

Monessa suhteessa harjoitteluiden oppimistavoitteet täyttyivät todennäköisesti yhtä hyvin kuin jos olisi suorittanut ne Suomessa. Sain periaatteessa koko sairaalan kaikkine osastoineen omaan”käyttööni”, ja päättää hyvin vapaasti mitä haluan harjoitella ja missä. Pyrinkin ottamaan kaiken irti vaihto-ajastani ja vierailin niin monella osastolla kuin mahdollista.

Perustoiminnoissa saikin paljon harjoitusta ja ne muodostuivat rutiiniksi; Kanylointi on kanylointia, injektioiden antaminen noudattaa samaa kaavaa, haava hoidetaan samoin periaattein ja sairaalahierarkia on yhtä painostavaa kuin kotipäässä.

Toimintatavoissa on kuitenkin myös niin paljon eroavaisuuksia, että joidenkin harjoittelujen kohdalla aloin harkitsemaan niiden osa-alueisiin tutustumista myös Suomessa. En esimerkiksi haluaisi jäädä toistaitoiseksi toiminnassa, joissa äkkiä tarvitaankin taitoa pelata pelkästään kertakäyttötuottein. Kanylointivälineiden avaaminen paketeistaan voi olla hyvinkin haastavaa töissä, kun palaa takaisin Suomeen. Lisäksi tietämys eri lääke- ja haavanhoitovaihtoehdoista voi olla liian suppeaa, että hyvällä omalla tunnolla pystyisi ennen kertausta jatkamaan toimintaa Suomessa.

 

Toinen yksi suurimmista eroista Suomen toimintaan verrattuna on ollut potilaiden kohtaaminen; Perushoitoa kun sairaalan arjessa ei tule vastaan lähes ollenkaan. Perushoito on osa täkäläisenkin sairaanhoitajan koulutusta, mutta käytännössä sitä tulee tehtyä hyvin vähän. Potilaalla on osastolla mukanaan omaiset, jotka tekevät kaikki perushoidolliset työt (syötöt, vessa- ja suihkukäynnit, potilaiden siirrot jne.). Tämä vähentää luonnollisesti myös hoitajien kanssakäymistä potilaiden kanssa, enkä ole täällä kohdannut samankaltaisten suhteiden muodostumista. Mutta tähän tietysti myös vaikuttaa se, että tulen eri kulttuurista enkä puhu heidän kieltään.

Sairaalalla kuitenkin toimii henkilökuntaa, joiden työtehtävät ovat suurin piirtein omien laitoshuoltajiemme ja perushoitajiemme välimuotoa. He esimerkiksi vastaavat osastojen siivoamisesta ja välineiden huollosta, mutta huolehtivat sairaanhoitajien kanssa myös potilaiden hoidosta. Jos Suomessa hoitotyön opiskelijat laitetaan tekemään omia perushoidollisia työtehtäviemme, täällä opiskelijat siivoavat osaston päivittäin ”perushoitajan” kanssa.

 

Potilaiden suhtautuminen hoitohenkilökuntaan on myös hyvin erilaista kuin Suomen päässä. Lääkäreitä ja sairaanhoitajia, opiskelijaakin, kunnioitetaan ihan eri tavalla. Kiitollisuutta kohtaa paljon useammin kuin valitusta. Tästä on jäänyt itselleenkin hyvä olo omasta toiminnasta: voin tehdä hyvää ja joku on aidosti kiitollinen avustani.

 

Aluksi ahdistavaa oli se että ei pystynyt, tai saanut, tehdä käytännössä paljoakaan. Olin vieraasta kulttuurista enkä puhunut kieltä, joten toimintaan mukaan pääsemiseen meni paljon aikaa. Asiaa ei helpottanut se, että esimerkiksi Ruotsista käy jatkuvasti monia sairaanhoitajaopiskelijoita tutustumassa sairaalan toimintaan. Merkittävä ero on juuri se, että he ovat täällä tutustumassa, eivät suorittamassa samalla tavalla käytännön harjoittelujaan. Pohjoismaalaiset kun olemme paikallisten silmissä samannäköisiä valkonaamoja kaikki, meni aikaa ennen kuin erotuimme joukosta ja pääsimme kunnolla työtehtäviin mukaan.

 

Koska sähköistä tietokantaa ei ole sairaalalla käytössä ja käsin kootut potilastietokannat koostuvat lähinnä lyhyistä yhteenvedoista – joita olen kuitenkin päässyt myös hyödyntämään – suurin osa tässä raportissa käytetyistä lähteistä koostuvat sairaalan henkilökunnan ja suomalaisten lääkärien kertomuksista. Olen merkinnyt nämä lähteet raporttiin ”Ilembulan sairaalan potilastietokannat” – joka tarkoittaa siis henkilökunnan suullisia kertomuksia sekä käsin arkistoituja potilastietoja osastoilla. Kirjallisten lähteiden käyttö jäi kirjastojen puutteesta myös pitkälti uupumaan, joten olen hyödyntänyt raportissani pitkälti vain internet-lähteitä.

4. MERKITTÄVIMMÄT KANSANSAIRAUDET

 

Jos länsimaiden suurimmaksi terveysongelmaksi nykypäivänä ovat muodostuneet korkeasta elintasosta johtuvat elintapasairaudet, ovat infektiosairaudet edelleen kehitysmaiden suurin vitsaus. Myös Ilembulan sairaalan suurimmat potilasjoukot muodostuvat juuri H.I.V- ja tuberkuloosipotilaista, mutta myös Malaria ja tummaihoisten geneettinen sirppisoluanemia ovat osastojen hoidetuimmat sairaudet.

 

Suoritin sisätautien hoitotyön harjoitteluni naisten sisätautien osastolla. Vakavien infektiosairauksien lisäksi kotoista sydämen- ja maksan vajaatoimintaa tuli vastaan paljon, mutta esimerkiksi allergiaperäiset astmat ja kakkostyypin diabetekset loistivat poissaolollaan.

 

 

4.1 H.I.V ja AIDS

 

AIDS:iin kuolee vuosittain valtavasti ihmisiä, mutta H.I-viruksen aiheuttaman immuunikadon vuoksi se altistaa kantajansa muillekin vakaville infektioille. Tansaniassa n. 8% väestöstä on saanut tartunnan ja Iringan alue on yksi mustimmista H.I.V-alueista.

 

H.I-virus (Human Immunedeficiency Virus) lamauttaa vähitellen ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän hyökkäämällä elimistön T-imusoluja vastaan. AIDS (Acquired immunedeficiency syndrome) puolestaan on saman taudin eri muoto. AIDS-vaiheesta puhutaan silloin, kun ihmisen immuniteettisuoja on merkittävästi alentunut. Tällöin potilas sairastuu – ja lopulta kuolee – infektioihin, joihin terve ihminen ei välttämättä pystyisi sairastumaan (esim. Influenssat ja erilaiset syövät).

H.I.V-tartunta on lopullinen, sillä vielä nykypäivänäkään ei tunneta menetelmää jolla virus saataisiin häädettyä elimistöstä. Jos tauti kuitenkin diagnosoidaan – ja lääkitys saadaan aloitettua ajoissa, oireetonta vaihetta voidaan pitkittää eikä tartunnan saanut välttämättä koskaan sairastu AIDS:iin. Kehitysmaiden suurin ongelma onkin se, ettei suurimmalla osalla sairastuneista ole mahdollisuutta kalliisiin lääkkeisiin tai he eivät pääse ajoissa diagnosoitaviksi.

H.I.V tarttuu  suojaamattomassa seksikontaktissa, piikkihuumeiden käytön yhteydessä, veren tai elinsiirteiden välityksellä sekä tartunnan saaneesta äidistä lapseen raskauden, synnytyksen tai imetyksen yhteydessä. Tärkein ase H.I.V:tä vastaan taistelussa onkin ihmisten tiedotus viruksen tartuntatavoista ja vaaroista sekä mahdollisuus diagnosointiin.

(www.ktl.fi.  (THL 2009) Terveys ja sairaudet: Infektiotaudit, HIV ja AIDS)

 

Ilembulassa H.I.V:n läsnäolo arjessa oli vahvasti läsnä. Merkittävä osa potilaista, jotka ovat olleet osastolla syystä tai toisesta, kantavat myös tätä tappavaa virusta. Ihmisiä kannustetaan avoimuuteen sairauden osalta, jotta harhaluulot taudista ja syrjintä kantajia kohtaan saataisiin vähitellen karsittua pois. Kuitenkin osastolla henkilökunnan toimintatapojen mukaan tartunnan saaneen kohdalla ei saa puhua, juuri syrjinnän pelossa, ”H.I.V-positiivisesta potilaasta”, vaan tartunnan saaneesta sanotaan tarvittaessa ”reactive-patient”. Lähes sama koskee tuberkuloosia sairastavaa potilasta, sillä suurin osa tuberkuloosia sairastavista potilaista on myös H.I.V-positiivisia.

Osastoilla, klinikoilla ja neuvoloissa H.I.V:sta tiedottaminen näkyy vahvasti. Joka paikassa on saatavilla lehtisiä – ja jokaisen käynnin yhteydessä potilaita valistetaan aiheesta ja heitä kannustetaan käymään testeissä. Diagnosointi onkin saatu entistä helpommaksi, sillä esimerkiksi Ilembulan sairaalassa ja sen klinikkatiimien vastaanotoilla pikatesti on kaikille kyläläisille ilmainen.

 

Vaikka tautiin tulee suhtautua vakavasti ja sairaanhoitajana täällä toimiessa omissa toimintatavoissa tulee noudattaa erityistä varovaisuutta, olin melkein yllättynyt miten vähän loppujen lopuksi tieto näinkin suuresta sairastumisprosentista vaikutti omaan kykyyn toimia sairaalassa. Olin varautunut turhaankin stressaamiseen  H.I.V-positiivisten potilaiden kanssa toimiessa, mutta sain pian huomata että osastolla toimiessa en välttämättä aina edes muistanut kuka oli positiivinen ja kuka ei – jos he olivat osastolla muista syistä. Jokaisen kohdalla noudatetaan täällä samoja toimintatapoja ja varatoimenpiteitä – oli potilas positiivinen tai ei – eikä kenenkään kohdalla noudateta erityistä erikoiskohtelua. Kuitenkin sitä huomasi, varsinkin terävien esineiden tai eriteiden kanssa toimiessa, kiinnittävänsä varovaisuuteen ja tilanteeseen aina ehkä enemmän huomiota kuin mitä Suomessa on välttämättä tehnyt.

 

4.2 MALARIA

 

Malaria on Anopheles-hyttysen piston välityksellä tarttuva alkueläin ja on edelleen sen esiintymisalueilla tropiikissa yksi suurimmista kuolleisuutta lisäävä tauti. Malariaan ei ole rokotetta ja estolääkityksenä loista varten malaria-alueelle matkustavat käyttävätkin edelleen tablettikuuria. Sen oireita ovat korkea kuume, ripuli ja vatsaoireet. Erityisen vaarallinen se on lapsilla, vanhuksilla ja potilailla joiden yleiskunto on huonontunut.

(Lääkärikirja Duodecim (29.12.2009), Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Pentti Huovinen)

Malaria-alueilla asuvien ihmisten ongelmana onkin lääkkeiden saatavuus: suurimmalla osalla kehitysmaissa malaria-alueilla asuvilla ihmisillä ei ole taloudellisesti mahdollisuutta kalliisiin lääkkeisiin. Edelleen tärkein malarian ennaltaehkäisymenetelmä onkin suojautua hyttysten pistoilta. Monet avustusprojektit panostavatkin tähän halpaan menetelmään ja jakavat ihmisten käyttöön esimerkiksi hyttysverkkoja.

 

Malaria on yksi osastoilla eniten kohtaamistani sairauksista. Koska Ilembulan alueella esiintyy paljon Malariaa, jokaisen osastolle tulevan uuden potilaan rutiinitarkastukseen kuuluu aina malariatesti. Se on helppo testata verinäytteestä, joka analysoidaan mikroskoopin avulla sairaalan laboratoriossa. Jos malarialoisia saadaan näytteessä näkyviin, tai infektiota epäillään vahvasti eikä diagnosointiin ole aikaa, lääkitys (guinine) aloitetaan.

 

 

Naisten sisätautien osastolla toimiessa oppi paljon Tansanian merkittävimmistä kansansairauksista, niiden oireista ja hoidoista, sekä sai paljon harjoitusta sairaanhoitajan perustehtävissä. Moni asia herätti – varsinkin aluksi – kummastusta ja vaati totuttelua, mutta ajan kanssa kulttuurishokki lieventyi ja maan toimintatapoihin alkoi päästä mukaan. Totuttelun lisäksi pyrimme kuitenkin myös soveltamaan ja jakamaan omia tietojamme ja taitojamme osastoilla, sillä saimme tänä aikana vastaanottavalta tasolta itsellemme niin paljon.

 

 

5. KOTIHOITOTIIMIT

 

Ilembulan sairaalassa toimii kuntouttavan hoitotyön (Palleative Care) – sekä Mielenterveyshoitotyön- tiimit, jotka kiertävät viikoittain Ilembulan lähialueen kylien klinikoilla pitämässä sairaanhoitajan- ja lääkärin vastaanottoa sekä jakamassa lääkkeitä. Vanhempien tai huonokuntoisempien potilaiden, jotka eivät kykene saapumaan klinikalle, luona käydään kotona.

Alkuperäisen suunnitelman mukaan olin suorittamassa osan kotihoidosta sekä mielenterveyshoitotyön harjoittelut Ilembulassa juuri näiden tiimien mukana. Osallistuinkin moneen kertaan tiimien toimintaan, joka oli mukavaa vaihtelua osastojen arkeen. Samalla pääsin käymään paikallisten luona näkemässä heidän arkipäivän elämäänsä. Ilman tämäntapaisia harjoittelumahdollisuuksia osa Afrikan arkipäivän elämästä olisi auttamatta jäänyt kokematta.

 

 

5.1 KUNTOUTTAVA HOITO JA NEUVOLAKLINIKAT

 

Palliatave Care- tiimi kiertää kylissä kahdesti viikossa, jokaisella kierrettävällä klinikalla käydään kerran kuussa. Suurin osa tapaamistani potilaista on ollut H.I.V-, syöpä-, aivohalvaus- tai sydäninfarktipotilaita (diagnoosi on yleensä merkitty vain ”stroke”). Uusien potilaiden tiedot kerätään sairaalan tietokantaan ja jokaisen vanhan potilaan kuntoa kartoitetaan kuukausittain tehtävällä kyselyllä. Sairaala antaa tietyn määrän tarvittavia lääkkeitä tiimille käytettäväksi, joista potilaat saavat hallituksen myöntämän rahoituksen mukaan pienen korvauksen. Jos potilaat tarvitsevat lisätutkimuksia tai erikoisempia lääkkeitä, he saavat lähetteen sairaalaan. Tästä he kuitenkin joutuvat kustantamaan hoitonsa kokonaan itse. Tiimin saapuminen klinikoille on melko liukuvalla aikataululla järjestetty, ja suurin osa potilaista saapuukin paikalle koko perheen voimin päivän ruuat mukanaan, varautuen odottamaan pitkiäkin aikoja.

 

 

(Kuva 3) ”Lääkäriä odotellessa”

 

 

Ensimmäisellä kerralla tiimin mukana ollessani kävimme Ilembulasta n. 10 km päässä olevalla pikkuklinikalla, joka järjestetään pienessä kappelissa. Ennen vastaanottoa osallistuimme potilaiden kanssa klinikan emäntien järjestämään teehetkeen. Saimme tutustua potilaisiin ennen heidän tapaamistaan ja esittelimme itsemme. Suurin osa potilaista ei puhu englantia ollenkaan, mutta sairaalan henkilökunta toimi tilanteissa meille tulkkeina.

Tämän jälkeen potilaat saivat vuoronumerot joiden mukaan he pääsivät tapaamaan sairaanhoitajaa tai lääkäriä. Potilaita oli paljon ja suurin osa potilaista joutuikin odottamaan klinikalla koko päivän.

Koko tilanne oli erittäin mielenkiintoinen, niin teehetken kuin vastaanottotilankin takia. Myös meidät länsimaalaiset otettiin hyvin vastaan, niin potilaiden kuin henkilökunnankin osalta. Saimme mm. osallistua potilaiden diagnosointiin, antaa heille itsehoito- ja kuntoutusohjeita ja jakaa lääkkeitä.

 

 

 

(Kuva 4) ”Kappeliklinikka”

 

Kun osa tiimin jäsenistä piti vastaanottoa, lähdin yhden sairaanhoitajan mukana käymään muutaman aivohalvauspotilaan luona.

Toinen potilaista, joita tällä kertaa kävimme tapaamassa, oli iäkäs nainen, jonka oikea puoli oli halvaantunut aivoverenvuoden seurauksena. Nainen oli kotiutettu tilansa tasaannuttua ja hänet oli otettu mukaan kotihoidon ohjelmaan. Ohjelman mukaan sairaanhoitaja pyrkii käymään hänen luonaan kuukausittain antamassa kuntoutusohjeita omaisille ja viemässä hänelle lääkkeitä. Naisen tila olikin jo parantunut sen verran, että hän pystyi jo liikuttamaan kättään niin, että pystyi jo syömään itsenäisesti. Puheen tuottaminen oli kuitenkin edelleen hyvin hankalaa.

Tässä tilanteessa tunsin enemmän olevani tiellä kuin hyödyksi. Naisen keskittyminen kuntoutusohjeiden kuuntelemiseen kun häiriintyi hänen ollessaan lähinnä huolissaan siitä, ettei ollut järjestänyt meille mitään tarjottavaa..

 

Kotihoitopäivät saattoivat usein venyä hyvinkin pitkiksi. Vaikka useimmat klinikat eivät olleet kuin korkeintaan muutamien kymmenien kilometrien päässä Ilembulasta, tiet kyliin olivat usein muhkuraisia ja huonokuntoisia, joten matkoissa meni paljon aikaa. Kotikäyntiä vaativien potilaiden luokse joutui myös usein kävelemään useita kilometrejä maissipeltojen läpi, ja usein matkan varrella moni muu halusi pysäyttää hoitajat neuvomaan omien vaivojensa hoidossa.

 

Sairaalassa järjestettävän neuvolan lisäksi neuvola-tiimi kiertää kotihoitotiimien tavoin Ilembulan lähiympäristössä. Neuvolaklinikan toiminta on samanlaista kuin sairaalassa; Raskaana olevat naiset saavat neljä rahoituksen avulla tuettua neuvolakäyntiä, joidenka aikana heidän kuntoaan ja kasvuaan seurataan. Klinikoilla on mahdollista kuunnella sikiön sydänääniä ja halutessaan naisilla on mahdollisuus kahteen ultraäänitutkimukseen Ilembulan sairaalassa.

Lapset tuodaan neuvolaan ensimmäisen kerran pian syntymänsä jälkeen. Tämän jälkeen he käyvät neuvolassa kerran kuukaudessa yhdeksän kuukauden ajan. Lapsen kasvua ja vointia seurataan, ja äideille annetaan imetys- ja ravitsemusneuvontaa. Yleensä lapsen mukana neuvolassa on vain äiti, mutta henkilökunta kannustaa aina molempien vanhemman läsnäoloon. Uuden rokotusohjelman mukaan lapset myös saavat neuvolassa mm. polio- ja jäykkäkouristusrokotteen.

 

 

 

(Kuva 5.) ”Jäykkäkouristusrokotusta”

 

Neuvolassa raskaana olevia äitejä ja heidän puolisoitaan kannustetaan myös käymään H.I.V-testeissä. H.I.V on helppo testata pikatestillä neuvolakäynnin yhteydessä ja nykyään ihmiset suhtautuvat siihen yleensä hyvin myönteisesti.

Kuten sairaalan neuvolassa, myös neuvolaklinikalla toimii perhesuunnitteluosasto, jossa ihmiset pääsevät tapaamaan sairaanhoitajaa. He saavat ehkäisyneuvontaa, heille kerrotaan eri sukupuolitaudeista ja halutessaan heillä on mahdollisuus saada ehkäisypillerit tai -injektio seuraavan kolmen kuukauden ajalle.

 

 

5.2 MIELENTERVEYSTYÖ

 

Koko maassa ei vielä tänäkään päivänä ole psykiatrisia osastoja tai toimivaa terapiatoimintaa. Nykyään Tansaniassa kuitenkin mielenterveystyön parissa voi sairaanhoitajana toimia pienen lisäkoulutuksen jälkeen ja ympäri maata toimii useita ympäri maailmaa opiskelleita psykiatreja.

Viitisen vuotta sitten Ilembulan sairaalassa saatiin aluilleen mielenterveyshoitotyön yksikkö, jonka tavoitteena on lisätä kylän ihmisten hyvinvointia ja toimintakykyä. Paikallinen psykiatri ja joukko sairaanhoitajia työskentelee sairaalalla ja lähikylissä eriasteisista mielenterveydellisistä ongelmista kärsivien ihmisten parissa. Hoitotyö on vielä lähinnä potilaiden diagnosointia ja oireiden parantamista lääkinnällisesti. Koska psykologin tai terapeutin koulutusta ei ole, ja psykiatreja on niin vähän, ei potilaiden henkilökohtaiseen tapaamiseen ja terapia-istuntoihin ole vielä mahdollisuutta.

Mental Health – tiimi kiertää kaksi kertaa viikossa Ilembulan ympäristössä, kuntouttavan tiimin tavoin, pitämässä kyläklinikoilla psykiatrin ja sairaanhoitajien vastaanottoa.  Suurin osa tapaamistani potilaista on ollut skitsofrenia-, masennus-, psykoottisista oireista kärsiviä (harhaluuloja mm.) – tai epilepsiapotilaita. Jo pelkkä lääkitseminen ja mahdollisuus tavata psykiatria kerran kuussa on kuitenkin jo tuonut tulosta. Monen toimintakyky on parantunut jo niin paljon että he pystyvät käymään töissä ja huolehtimaan perheestään. Myös itsemurha- ja masennusluvut ovat olleet laskussa.

Tansaniassa epilepsiapotilaat lasketaan edelleen mielenterveyshoitotyön piiriin. Yleisesti epilepsiaa pidetäänkin vielä mielenterveydellisenä ongelmana, tai heimouskontojen parissa pahojen henkien aikaansaannoksena, sillä hoitamattomana se usein aiheuttaa vaurioita aivokudoksessa ja tätä kautta myös psyykkisiä oireita. Kun tietämys epilepsiasta on lisääntynyt ja lääkkeitä on alkanut olla saatavilla, epilepsiapotilaat pystytään yhä useammin diagnosoimaan ja he pystyvät elämään lähes normaalia elämää.

Mielenterveyshoitotiimin mukana liikkuminen on ollut yksi mielenkiintoisimmista kotihoitotiimeistä. Psyykenlääkkeiden jakaminen pomppivassa autossa ja niiden ojenteleminen auton ympärillä parveileville potilaille oli hiukan erilainen kokemus kuin lääkkeiden jakamisen opiskelu laboratoriotunneilla koulussa..

Ilembulan mielenterveystyön toimintaan oli mielenkiintoista ottaa osaa enkä näitä kokemuksia olisi mistään hinnasta vaihtanut pois. Tulin nopeasti kuitenkin siihen tulokseen, että osa tästä harjoittelusta minun olisi pakko jättää Suomeen suoritettavaksi; Harjoittelun oppimiskokonaisuuden kannalta haluan osallistua myös toimintaan, jossa potilaiden kanssa keskusteluun – ja tutustuminen muihin hoitomenetelmiin kuin lääkitsemiseen – olisi mahdollista.

 

5.4 MUFINDI

 

Osan kotihoidosta (sekä lasten- ja nuorten hoitotyön harjoittelusta) suoritin pienessä Mufindissa, pienessä ja rutiköyhässä kyläsessä muutaman sadan kilometrin päässä Ilembulasta.

Ilembulan yhteyshenkilömme Leena Pasanen otti minut ja luokkatoverini reiluksi viikoksi mukaansa hänen taas vieraillessaan kylässä. Leena viettää suurimman osan aikaansa Mufindissa pitämässä lääkärin vastaanottoa kylän klinikoilla, sekä kiertelee ihmisten luona tekemässä kotikäyntejä. Vaikka Mufindin vierailu olikin meille lähinnä lääkärin toiminnan vierestä seuraamista, oli viikko oppimiskokonaisuutena erittäin valaiseva. Leena opetti meille paljon eri sairauksista ja niiden hoidosta niillä resursseilla, joihin täällä on nykypäivänä mahdollisuus.

 

Eräs mieleenpainuvimmista potilastapauksista Mufindin aikana oli osteogenesistä sairastava iäkäs nainen ja hänen H.I.V-positiivinen lapsenlapsensa. Leena pyrkii aina Mufindissa vieraillessaan kyläilemään naisen luona tarkastamassa hänen ja hänen lapsenlapsensa kunnon. Tällä kertaa Leena toi naiselle kalsiumia luuston vahvistamiseksi sekä C-vitamiinilisää kalsiumin imeytymistä edistämään. Naisen tyttärentyttärelle Leena toi H.I.V-lääkelisäystä. Koska lapsi oli todettu pian syntymänsä jälkeen positiiviseksi ja hänen lääkityksensä oli jo silloin saatu kohdilleen, hänen ennusteensa on erittäin hyvä. Hän on vastikään aloittanut koulunkäynnin sisarustensa kanssa ja elää lähes normaalia elämää.

Mufindin tapaisen kylän ihmisten elämän vierestä näkeminen on ehkä ollut silmiä eniten avannut kokemus koko Tansanian aikanani. En ole eläissäni nähnyt niin köyhiä ihmisiä, ja vaikka tämäntapaisesta elämästä ollut periaatteessa tietoinen, ei sitä voi kuvitellakaan ennen kuin sen pääsee itse näkemään. Vaikka sairaalalla tapaakin paikallisia ja on saanut kontaktia heidän kanssaan, tämä ”ruohonjuuritasolla” toimiminen on tuonut ihan eri perspektiiviä tämäntapaisessa työssä toimimiselle.

Kylän ihmiset ottivat meidät hyvin vastaan ja kiitollisuus varsinkin Leenan toimintaa kohtaan oli sydäntä lämmittävää. Vaikka ihmisillä ei olisi ollut mahdollisuutta maksaa tarjoamistamme lääkkeistä tai lääkärikäynneistä, joutui Leena silti viettämään monesti suurimman osan ajastaan suostuttelemalla heitä edes ottamaan vastaan apua. Monesti päädyimmekin ostamaan, tai ottamaan vastaan, potilaiden tekemiä esineitä tai kasvattamaansa ruokaa, kiitoksena tarjoamastamme avusta.

 

 

 

(Kuva 7) ”Mufindin kotikäynnillä”

 

 

 

6. ORPOLATOIMINTAA

 

Suoritin lasten- ja nuorten hoitotyön harjoitteluni pääosin lastentautien osastolla Ilembulan sairaalassa, mutta tutustuin lasten perushoitotyöhön myös Ilembulan-, Mafingan- sekä Mufindin orpokodeissa.

Tansaniassa on tuhansia ja tuhansia orpolapsia ilman toista tai molempia vanhempia. H.I.V-positiivisten lukumäärän kasvettua räjähdysmäisesti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana, myös orpolapsien määrä on lisääntynyt valtavasti. Lohduttomalta vaikuttavaa orpotilannetta ei helpota maan välillä kummallisiltakin tuntuvat tavat: Jos lapsen äiti kuolee, eikä hänellä ole elossa olevia naispuolisia sukulaisia jäljellä, lapsi siirretään automaattisesti asumaan orpokotiin ensimmäisiksi kolmeksi elinvuodekseen. Tämä tehdään, vaikka lapsen isä tai muut miespuoliset sukulaiset olisivat elossa.

Orpolasten valtavasta lukumäärästä ja maan tiukasta adoptiojärjestelmästä käydään myös paljon keskustelua nykypäivänä. Esimerkiksi eri maasta tulevien potentiaalisten adoptiovanhempien tulee asua maassa lapsen kanssa peräti kahden vuoden ajan, jotta motivoituminen ja kiinnostuminen lapsen omaan lähtökulttuuriin olisi osoitettavissa.

 

Ilembulan sairaalan yhteydessä toimii yksi alueen suurimmista orpokodeista. Sairaalan rahoitus tukee myös orpolan toimintaa, ja lapsien olot ovatkin erittäin hyvät. Harjoitteluaikanamme Ilembulan orpolassa asui kolmetoista alle vuoden ikäistä lasta, kolmivuotias pian kodin paikalliselta sairaanhoitajapariskunnalta saava pikkutyttö, sekä viisi viisivuotiasta villikkoa.

Nuorempien kanssa vaipanvaihto- ja syöttöhässäkässä olisi aina riittänyt hommaa koko päiväksi: kun kierroksen oli saanut valmiiksi, saikin aloittaa taas alusta. Vanhempien kanssa aika kului piirtäen ja leikkien. Lapset olivat tottuneet länsimaalaisiin vieraisiin, eikä kukaan pahemmin vierastellut. Kielikään ei noussut läheskään niin usein esteeksi kanssakäymiselle kuin aikuisten kanssa osastoilla toimiessa.

 

 

 

(Kuva 8.) ”Iltapuurolla”

 

Ilembulan orpolapset viedään Mafingan orpolaan heidän täytettyään viisi vuotta. Mafingassa he aloittavat koulunkäynnin läheisellä ala-asteella. Näin kävi myös viiden villikon joukolle: pääsin Leenan ja parin Ilembulan orpolan hoitajan mukaan muuttamaan lapset Mafingan orpolaan. Lähtö oli haikea, mutta muutto oli lapsille myös jännittävän mieluisa. Ja saivathan he mukaan tutun kaveriporukan sekä muutaman vanhan hoitajan omasta orpokodistaan. Vietimme yön Mafingassa lasten kanssa ja autoimme heidät uuteen alkuun uudessa kodissa.

 

 

 

(Kuva 9.) ”Muutto Mafingaan”

 

 

7. KIRURGISTA JA PERIOPERATIIVISTA HOITOTYÖTÄ

 

Neljännen harjoitteluni – kirurgisen- ja perioperatiivisen hoitotyön –  olin alkuperäisen suunnitelmani mukaan suorittamassa Ilembulassa. Tämän kokonaisuuden osalla tulin loppujen lopuksi myös siihen tulokseen, että haluaisin lohkaista siitä osan pois ja suorittaa sen loppuun Suomessa, jotta minulla olisi valmiudet toimia myös kotimaassani. Lisäksi se, että suoritin tämän harjoittelun Ilembulassa kirurgisella- ja teho-osastolla sekä leikkaussaleissa, tarvitsisin terveydenhoitaja-opiskelijana suorituksen myös vastaanotto-työskentelystä.

 

Kirurgisella osastolla saimme myös paljon harjoitusta mm. haavan hoidosta ja pääsimme näkemään monia erilaisia potilastapauksia. Teho-osastolla toimiessa osallistuimme lähinnä potilaiden perushoidollisiin menetelmiin ja pääsimme mm. valmistelemaan ja vastaanottamaan leikkaukseen meneviä ja sieltä tulevia potilaita. Leikkaussalissa pääsimme mm. avustamaan instrumentti- ja anestesiahoitajaa.

 

 

(Kuva 10.) ”Silmäoperaatio”

 

 

Hoitokokonaisuutena mieleenpainuvin potilastapaus oli keskenmenon saanut nuori nainen, jonka hoitoon pääsin ottamaan osaa hänen hoitonsa lähes jokaisessa vaiheessa.

 

7.1 KESKENMENOPOTILAAN HOITOTYÖ

 

Ilembulan alueelta kotoisin oleva reilu kaksikymmentävuotias nainen oli käynyt Ilembulan neuvolassa kerran aikaisemmin, todettuaan kotona tehdyllä apteekista saatavalla testillä olevansa raskaana. Edellisten kuukautisten perusteella neuvolassa laskettiin hänen olevan ensimmäisellä neuvolakäyntikerrallaan raskausviikolla 9 (Rv 8+4). Ilembulan sairaalassa raskaus varmistetaan virtsasta tehtävällä testillä, mutta verikokeita ei tehdä.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä naisen yleiskunto tarkistettiin ja hänelle annettiin oma neuvolakortti. Naisen paino ja pituus mitattiin, hänen rokotushistoriansa tarkistettiin ja mikä erityisen tärkeää Ilembulassa, häneltä kysyttiin onko hän käynyt H.I.V-testissä (nainen kertoi tuolloin käyneensä tarkastuksessa muutamia kuukausia aikaisemmin, jolloin testi oli todettu negatiiviseksi).

Naiselle annettiin ruokailu- ja muita elintapa-ohjeita odotusajalle. Käynnin lopuksi hänelle annettiin seuraava käyntiaika reilun kuukauden päähän, jolloin hänellä olisi halutessaan myös mahdollisuus sikiön ensimmäiseen ultra-tarkastukseen. Naista kehotettiin myös olemaan yhteydessä neuvolaan, mikäli mitään erikoista tulisi vastaan tai hänellä olisi jotain kysyttävää.

 

Noin kuukausi ensimmäisen käyntinsä jälkeen nainen tuli käymään neuvolassa, sillä hän oli huolestunut pienestä tiputteluvuodosta. Naisen laskettiin tuolloin olevan raskausviikolla 12, joten sikiö oli n. kymmenen viikon ikäinen. Neuvolasta annettiin hänelle aika gynekologille heti samalle päivälle.

Gynekologi teki ultra-tarkastuksen ja totesi tuolloin sikiön olevan kunnossa. Naista kehotettiin menemään kotiin, lepäämään ja välttämään ylimääräistä rasitusta ja stressiä.

Nainen tuli kuitenkin takaisin heti seuraavana päivänä ja kertoi vuodon voimistuneen jo kuukautisvuodon tapaiseksi. Lisäksi hän kertoi yöllisistä alavatsakivuista. Nainen otettiin osastolle tarkkailua varten, sillä lääkärit eivät suositelleet rasittavaa matkustusta epävarmassa tilanteessa (paikalliset matkustavat sairaalaan usein pitkiäkin matkoja busseilla, sillä heillä ei useinkaan ole mahdollisuutta omaan autoon tai ambulanssikyyteihin).

Illalla naisen alavatsakivut yltyivät ja hän kuvaili niitä kouristeleviksi krampeiksi. Kipuihin hänelle annettiin paracetamolia, jonka on todettu olevan turvallinen kaikissa raskauden vaiheissa.

Kipujen jatkuessa seuraavanakin päivänä, gynekologi teki naiselle uuden tarkastuksen. Tuolloin hän totesi ettei enää löytänyt sikiön pulssia ja naiselle kerrottiin että valitettava keskenmeno oli käynnissä.

Hoidoksi suositeltiin raskauden näin aikaisessa vaiheessa kohdun supistuksia voimistavaa lääkettä (Ilembulassa käytetään Zytotec – nimistä lääkettä) kolmena peräkkäisenä päivänä aamuin illoin otettuina, sekä kipuihin Paracetamolia (500mg x 3) ja lisäksi Ibuprofeinia (200mg x 3), jos kivut kävisivät voimakkaammiksi. Lisäksi hänellä aloitettiin viikon mittainen antibioottikuuri ennaltaehkäisemään infektioita.

Ilembulassa käytetään paljon antibiootteja ennaltaehkäisevinä jo ennen bakteeri-infektioiden toteamista. Lääkärien mukaan infektiot ovat niin yleisiä ympäri vuoden (kuuma ja kostea ilma, epäpuhdas vesi jne.) että tällaisessa tilanteessa antibioottien käyttö olisi naisen tulevaisuuden kannalta paras vaihtoehto. Infektiot sisäsynnyttimien alueella lisäävät kiinnikkeiden muodostumista, jotka puolestaan voisivat vaikeuttaa myöhempää raskaaksi tulemista.

Vuodon sekä supistelujen tulisi loppua muutaman päivän sisällä. Tämän jälkeen naiselle tehtäisiin jälkitarkastus, jolla varmistettaisiin kohdun tyhjentyminen. Raskauden mennessä kesken ennen ensimmäisen kolmanneksen täyttymistä raskausmateriaalia on niin vähän, että se poistuu yleensä itsestään tai lääkkeellisin menetelmin muutamien päivien kuluessa. Näiden ohjeiden kanssa nainen kotiutettiin.

Nainen tuli kuitenkin neljän päivän jälkeen uudestaan osastolle, sillä kivuliaat supistukset eivät olleet lakanneet ja vuoto jatkui ja oli voimistunut entisestään. Ultrassa todettiin etteivät sikiöpussi ja istukka olleet kokonaan poistuneet kohdusta lääkehoidon avulla. Lääkärien mukaan kaavinta olisi tässä tilanteessa paras vaihtoehto. Raskausmateriaalia sisältävä kohtu olisi suuri infektioriski ja lisäksi voimakas vuoto vaarallinen naiselle. Naiselle varattiin aika kaavintaan seuraavaksi aamuksi ja hän jäi yöksi osastolle tarkkailtavaksi.

Kaavinta suoritettiin, kuten Suomessa, päiväkirurgisesti. Itse operaatio kesti n. puoli tuntia ja tämän jälkeen nainen oli osastolla tarkkailtavana muutaman tunnin. Operaation yhteydessä naiselle tehtiin ultra-tarkastus, jossa todettiin kaavinnan onnistuneen, joten jälkitarkastusta ei tarvittaisi ellei ongelmia ilmenisi. Vuodon tulisi loppua seuraavaan päivään mennessä jos kaavinta oli onnistunut. Jos vuoto alkaisi uudestaan se olisi merkki siitä, että istukkaa on jäänyt pieni pala jäljelle. Se poistuisi todennäköisesti itsestään seuraavan kuukautisvuodon mukana (n. neljän viikon päästä), mutta jos vuotoon liittyisi lämpöä tai alavatsakipuja, naisen tulisi olla yhteydessä gynekologiinsa. Tällöin uusintakaavintaa saatettaisiin mahdollisesti tarvita.

Tarkkailun jälkeen nainen lähetettiin näiden ohjeiden kanssa omaisten mukana kotiin.

 

Nukutus suoritettiin ketamin-lääkkeellä, joka on Ilembulassa ainut nukutksessa käytettävä lääke. Kaavinta suoritettiin instrumentein sekä imulaitetta käyttäen.

 

Naisen tapaukseen oli mielenkiintoista ottaa osaa, sillä sain olla hänen hoidossa mukanaan niin pre-, peri- kuin postoperatiivisessakin vaiheessa.

Suurin ero Suomessa hoidettavaan potilaaseen verrattuna, kiinnitin huomiota potilaan kanssa tekemisissä olemiseen. Sillä potilailla on lähes poikkeuksetta mukanaan aina omaiset, jotka hoitavat lähes kaikki perushoidolliset menetelmät (ruokailu, vessakäynnit..) aika potilaiden kanssa hoitajilta jää hyvin pieneksi.

Lisäksi potilaan kotiutus hoitui myös hyvin nopeasti. Hän sai hyvät ohjeet fyysisen kuntonsa ylläpitämistä varten, mutta henkistä puolta ei koko naisen sairaalaoloaikana mielestäni paljoa otettu huomioon.

Lääkärien mukaan terapiamahdollisuudet potilaille ovat hyvin huonot, eikä niitä usein edes tarjota. Kulttuuriin yleisesti kuuluu, ettei omista asioista puhuta, varsinkaan ikävistä, eikä negatiivisia tunteita näytetä. Tämän vuoksi ihmiset usein jäävät ongelmiensa ja traumojensa kanssa yksin.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8. LOPUKSI

 

Koko vaihtoaika oli kokonaisuudessaan, niin harjoittelun kuin kulttuuriin tutustumisen osalta lomailunkin yhteydessä, erittäin valaiseva oppimiskokonaisuus tansanialaisesta elämänmenosta. Koska vaihtoaika oli niin pitkä, ja pääsin käymään monissa eri paikoissa ja tutustumaan monenlaisiin ihmisiin, sain tästä puolivuotisesta enemmän irti kuin mistään ulkomaanmatkastani tätä ennen.

Sairaalassa toimiminen oli silmiä avaava kokonaisuus joka opetti paljon toimintatavoista eri hoitotilanteissa, mutta kehitti myös omaa luovuutta soveltaa ammattitaitoani tilanteissa, joissa kirjojen oppien mukaiset menetelmät eivät olleet mahdollisia. Vaikka jouduinkin jättämään pois osan harjoittelukokonaisuuksistani saadakseni mielenrauhan omien tavoitteitteni täyttymisestä, tunsin saaneeni kaiken irti vaihtoajastani Ilembulassa.

Sairaalan ulkopuoliseen elämään tutustumisessa opin ja näin paljon eri tilanteissa elävien ihmisten arkipäivästä. Se opetti näkemään maailmaa ja kulttuurieroja aivan uudelta kannalta, mitä kohtisohvalla dokumentteja katsellessa ei mitenkään olisi ollut mahdollista omaksua. Tämän lisäksi se opetti myös arvostamaan aivan uudella tavalla omaa onneani omasta korkeasta elintasostani ja mahdollisuuksistani matkustaa ympäri maailmaa keräämässä näitä kokemuksia.

Alkukangertelut ja ahdistus oppimistavoitteisiin pääsemisestä täällä tuntuvat näin lopuksi kaukaisilta murheilta. Arki saattoi välillä painaa päälle, kulttuurierot ja kielelliset kangertelut ahdistaa, mutta kaikki negatiiviset tunteet eivät ole mitään verrattuna siihen uskomattoman hyvään fiilikseen jonka vaihtoaikani minulle jätti. Voin koko sydämestäni suositella tätä  kaikille, vähänkin vaihto-opiskeluista kiinnostuneille, vaikkapa juuri tänne Tansanian puskaan.

 

 

 

 

 

 

 

9. LÄHTEET

 

Internet:

 

–  Rotari Doctor Bank Finland, 2004

www.ktl.fi.  (THL 2009) Terveys ja sairaudet: Infektiotaudit, HIV ja AIDS

– Lääkärikirja Duodecim (29.12.2009), Kliinisen mikrobiologian erikoislääkäri Pentti Huovinen

– http://fi.wikipedia.org/wiki/Tansania

 

Kirjalliset:

 

– David Werner (2009): Where There Is No Doctor

– Lankinen (1989): Kehitysmaiden terveys ja sairaus

– Ilembulan Luterilaisen sairaalan potilastietokannat: (Female Medical Ward, Pediatric Ward, Surgical Ward, Palleative Care, Theatre)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

(Liite 1.)

 

Oheiseen olen koonnut pitämääni työvuorolistaa Ilembulan sairaalassa. Tuntimäärät ovat keskiarvoja sillä päivien pituudet vaihtelivat paljon.

1 op. = n. 27 h töitä

Lasten ja nuorten hoitotyö = 4op. = 108 h = 10 days

Kotisairaanhoito = 2op. = 57 h = 5 days

Mielenterveys = 2op. = 57 h = 5 days

Sisätaudit = 6 op. =  162h. = 16 days

Kirurginen hoitotyö = 5.op. = 135 = 14 days

Perioperatiivinen hoitotyö= = 5.op. = 14 days

= 68 (keskiarvoltaan) 10h työpäivää

Tammikuu

 

30.1 Su Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

31.1 Ma Tutustuminen sairaalaan ja  sen toimintaan. Sisätaudit: Lastentautien osasto

 

Helmikuu

 

1.2 Ti Sisätaudit: – Lastentaudit, Orpokoti – Lasten hoito

2.2 Ke Mielenterveys: (tiimi lähikylään) – Yleisimmät mielenterveysongelmat ja niiden hoito

3.2 To Kotihoito: (palliative care) –Kuntotuttava hoitotyö. Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

4.2 Pe Lasten ja nuorten hoitotyö: Neuvolaklinikka (R.C.H-Clinic) (tiimi lähikylään) – Äitiyshoito, imeväisten hoito

5.2 La Vapaa

6.2 Su Vapaa

7.2 Ma Lasten ja nuorten hoitotyö: Neuvola – Äitiyshoito, imeväisten hoito

8.2 Ti Lasten ja nuorten hoitotyö: Neuvola – Äitiyshoito, imeväisten hoito

9.2 Ke Mielenterveys: (tiimi lähikylään) – Yleisimmät mielenterveysongelmat ja niiden hoito

10.2 To Lasten ja nuorten hoitotyö: Synnytysosasto: – lasten hoito/äitiyshoito

11.2 Pe (Lasten ja nuorten hoitotyö: Synnytysosasto: – lasten hoito/äitiyshoito) Kirurginen hoitotyö: Keisarinleikkaus, – leikkaussalityöskentely

 

12.2 La Vapaa

13.2 Su Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti: – Lasten hoito

14.2 Ma Sisätaudit: – Lastentaudit, Orpokoti: – Lasten hoito

15.2 Ti Sisätaudit: – Lastentaudit

16.2 Ke Mielenterveys: (tiimi lähikylään) – Yleisimmät mielenterveysongelmat ja niiden hoito

17.2 To Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

18.2 Pe Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito


21.2 La Vapaa

20.2 Su Vapaa

21.2 Ma Sisätaudit: Naistentaudit

22.2 Ti Sisätaudit: Naistentaudit

23.2 Ke Sisätaudit: Naistentaudit

24.2 To Sisätaudit: Naistentaudit

25.2 Pe Mielenterveyshoitotyö: (tiimi lähikylään) – Yleisimmät mielenterveysongelmat ja niiden hoito

26.2 La Vapaa

27.2 Su Vapaa

28.2 Ma Sisätaudit: Naistentaudit

 

Maaliskuu

1.3 Ti Sisätaudit: Naistentaudit

2.3 Ke Sisätaudit: Naistentaudit

3.3 To Sisätaudit: Naistentaudit

4.3 Pe Mielenterveyshoitotyö: (tiimi lähikylään) – Yleisimmät mielenterveysongelmat ja niiden hoito

5.3 La Vapaa

6.3 Su Vapaa

7.3 Ma Sisätaudit: Naistentaudit

8.3 Ti Sisätaudit: Naistentaudit

9.3 Ke Sisätaudit: Naistentaudit

 

10.3 To Kirurginen-/Peroperatiivinen hoitotyö: Naistentautien osasto (Keskenmenopotilaan hoitotyö)

11.3 Pe Kirurginen-/Peroperatiivinen hoitotyö: – Leikkaussalityöskentely (Keskenmenopotilaan hoitotyö)

12.3 La Vapaa

13.3 Su Vapaa

 

14.3 Ma Mufindi: Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

15.3 Ti Mufindi: Kotihoito

16.3 Ke Mufindi: Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

17.3 To Mufindi: Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

18.3 Pe Mufindi: Kotihoito

19.3 La Mufindi: Kotihoito

 

20.3 Su Vapaa

21.3 Ma Mufindi: Kotihoito

22.3 Ti Mufindi: Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

23.3 Ke Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

24.3 To Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto, Hammashoitolassa

25.3 Pe Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto, Fysioterapeutin mukana kiertämistä

 

26.3 La Vapaa

27.3 Su Vapaa

 

28.3 Ma Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

29.3 Ti Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

 

30.3 Ke LOMA

31.3 To LOMA

 

Huhtikuu

 

1.4 Pe LOMA

2.4 La LOMA

3.4 Su LOMA

4.4 Ma LOMA

5.4 Ti LOMA

6.4 Ke LOMA

7.4 To LOMA

8.4 Pe LOMA

9.4 La LOMA

10.4 Su LOMA

11.4 Ma LOMA

12.4 Ti LOMA

13.4 Ke LOMA

14.4 To LOMA

15.4 Pe LOMA

16.4 La LOMA

17.4 Su LOMA

 

18.4 Ma Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

19.4 Ti Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

20.4 Ke Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

21.4 To Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

22.4 Pe Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

 

23.4 La Vapaa

24.4 Su Vapaa

 

25.4 Ma Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

26.4 Ti Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

27.4 Ke Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

28.4 To Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

29.4 Pe Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

 

30.4 La Vapaa

 

Toukokuu

 

1.5 Su Vapaa

 

2.5 Ma Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: I.C.U

3.5 Ti Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: I.C.U

4.5 Ke Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Vapaa (S)

5.5 To Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Vapaa (S)

6.5 Pe Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: I.C.U

 

7.5 La Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: I.C.U

8.5 Su Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: I.C.U

 

9.5 Ma Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

10.5 Ti Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

11.5 Ke Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

12.5 To Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

13.5 Pe Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

 

14.5 La Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

15.5 Su Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

 

 

Kommentit pois päältä artikkelissa LOPPURAPORTTI

16.5-(12.6) Final words

16.5-(12.6) Final words

 

Now my time in Ilembula is (finally) finished. Time has moved so fast and now it feels like it was only yesterday when I had my long long bus-way to here from Dar es Salaam.. Working in the hospital has been very interesting and fun, but also very hard.. Even that the working days here are much more relaxed than in Finland, seeing all the rough cases makes the days very hard.

Staying in Ilembula this long, and visiting around the village and Mufindi, helped to get into African life better than I would have done only with travelling around. I’ve also got to get known local people, and with that got to see and hear things and places that I would have missed without staying and working in Ilembula. Of course there has been many many things that annoyed me while this long time here (that I wont miss) and why I it’s so nice to get finally home.. But even with all of those negative things, the positive things are staying in my mind and heart.. to miss back in a cold winter time in Finland.

 

Keeping this blog has helped to keep in my mind the things I’ve seen and learned here. (Even that using the internet here is so slow and annoying and expensive!)

It’s been bit hard to write in english, and I think I would have done better writing in my own language. Thats why I still wanted to write ”final-report” about my time here, that I’m sending to my teachers back in Finland.  It’s just my own extra thing, filled with things that I felt I couldn’t say here, to complete this blog.

 

My flight is on 12th of June, so me and my boyfriend have almost a month left to travel around. We have planned to visit Malawi again, maybe to travel to see Victoria Falls, and after that back to Finland. Even that there’s our holiday-time still left, I feel already that I’m backing my stuff and finally leaving, ’cos leaving from Ilembula feels like I’m leaving from home.

 

Oheiseen olen koonnut pitämääni työvuorolistaa Ilembulan sairaalassa. Tuntimäärät ovat keskiarvoja sillä päivien pituudet vaihtelivat paljon.

1 op. = n. 27 h töitä

Lasten ja nuorten hoitotyö = 4op. = 108 h = 10 days

Kotisairaanhoito = 2op. = 57 h = 5 days

Mielenterveys = 2op. = 57 h = 5 days

Sisätaudit = 6 op. =  162h. = 16 days

Kirurginen hoitotyö = 5.op. = 135 = 14 days

Perioperatiivinen hoitotyö= = 5.op. = 14 days

= 68 (keskiarvoltaan) 10h työpäivää

Tammikuu

 

30.1 Su Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

31.1 Ma Tutustuminen sairaalaan ja  sen toimintaan. Sisätaudit: Lastentautien osasto

 

Helmikuu

 

1.2 Ti Sisätaudit: – Lastentaudit, Orpokoti – Lasten hoito

2.2 Ke Mielenterveys: (tiimi lähikylään) – Yleisimmät mielenterveysongelmat ja niiden hoito

3.2 To Kotihoito: (palliative care) –Kuntotuttava hoitotyö. Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

4.2 Pe Lasten ja nuorten hoitotyö: Neuvolaklinikka (R.C.H-Clinic) (tiimi lähikylään) – Äitiyshoito, imeväisten hoito

5.2 La Vapaa

6.2 Su Vapaa

7.2 Ma Lasten ja nuorten hoitotyö: Neuvola – Äitiyshoito, imeväisten hoito

8.2 Ti Lasten ja nuorten hoitotyö: Neuvola – Äitiyshoito, imeväisten hoito

9.2 Ke Mielenterveys: (tiimi lähikylään) – Yleisimmät mielenterveysongelmat ja niiden hoito

10.2 To Lasten ja nuorten hoitotyö: Synnytysosasto: – lasten hoito/äitiyshoito

11.2 Pe (Lasten ja nuorten hoitotyö: Synnytysosasto: – lasten hoito/äitiyshoito) Kirurginen hoitotyö: Keisarinleikkaus, – leikkaussalityöskentely

 

12.2 La Vapaa

13.2 Su Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti: – Lasten hoito

14.2 Ma Sisätaudit: – Lastentaudit, Orpokoti: – Lasten hoito

15.2 Ti Sisätaudit: – Lastentaudit

16.2 Ke Mielenterveys: (tiimi lähikylään) – Yleisimmät mielenterveysongelmat ja niiden hoito

17.2 To Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

18.2 Pe Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito


21.2 La Vapaa

20.2 Su Vapaa

21.2 Ma Sisätaudit: Naistentaudit

22.2 Ti Sisätaudit: Naistentaudit

23.2 Ke Sisätaudit: Naistentaudit

24.2 To Sisätaudit: Naistentaudit

25.2 Pe Mielenterveyshoitotyö: (tiimi lähikylään) – Yleisimmät mielenterveysongelmat ja niiden hoito

26.2 La Vapaa

27.2 Su Vapaa

28.2 Ma Sisätaudit: Naistentaudit

 

Maaliskuu

1.3 Ti Sisätaudit: Naistentaudit

2.3 Ke Sisätaudit: Naistentaudit

3.3 To Sisätaudit: Naistentaudit

4.3 Pe Mielenterveyshoitotyö: (tiimi lähikylään) – Yleisimmät mielenterveysongelmat ja niiden hoito

5.3 La Vapaa

6.3 Su Vapaa

7.3 Ma Sisätaudit: Naistentaudit

8.3 Ti Sisätaudit: Naistentaudit

9.3 Ke Sisätaudit: Naistentaudit

 

10.3 To Kirurginen-/Peroperatiivinen hoitotyö: Naistentautien osasto (Keskenmenopotilaan hoitotyö)

11.3 Pe Kirurginen-/Peroperatiivinen hoitotyö: – Leikkaussalityöskentely (Keskenmenopotilaan hoitotyö)

12.3 La Vapaa

13.3 Su Vapaa

 

14.3 Ma Mufindi: Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

15.3 Ti Mufindi: Kotihoito

16.3 Ke Mufindi: Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

17.3 To Mufindi: Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

18.3 Pe Mufindi: Kotihoito

19.3 La Mufindi: Kotihoito

 

20.3 Su Vapaa

21.3 Ma Mufindi: Kotihoito

22.3 Ti Mufindi: Lasten ja nuorten hoitotyö: Orpokoti – Lasten hoito

23.3 Ke Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

24.3 To Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto, Hammashoitolassa

25.3 Pe Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto, Fysioterapeutin mukana kiertämistä

 

26.3 La Vapaa

27.3 Su Vapaa

 

28.3 Ma Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

29.3 Ti Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

 

30.3 Ke LOMA

31.3 To LOMA

 

Huhtikuu

 

1.4 Pe LOMA

2.4 La LOMA

3.4 Su LOMA

4.4 Ma LOMA

5.4 Ti LOMA

6.4 Ke LOMA

7.4 To LOMA

8.4 Pe LOMA

9.4 La LOMA

10.4 Su LOMA

11.4 Ma LOMA

12.4 Ti LOMA

13.4 Ke LOMA

14.4 To LOMA

15.4 Pe LOMA

16.4 La LOMA

17.4 Su LOMA

 

18.4 Ma Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

19.4 Ti Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

20.4 Ke Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

21.4 To Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

22.4 Pe Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

 

23.4 La Vapaa

24.4 Su Vapaa

 

25.4 Ma Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

26.4 Ti Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

27.4 Ke Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

28.4 To Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

29.4 Pe Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Kirurginen osasto

 

30.4 La Vapaa

 

Toukokuu

 

1.5 Su Vapaa

 

2.5 Ma Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: I.C.U

3.5 Ti Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: I.C.U

4.5 Ke Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Vapaa (S)

5.5 To Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Vapaa (S)

6.5 Pe Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: I.C.U

 

7.5 La Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: I.C.U

8.5 Su Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: I.C.U

 

9.5 Ma Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

10.5 Ti Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

11.5 Ke Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

12.5 To Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

13.5 Pe Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

 

14.5 La Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

15.5 Su Kirurginen/Perioperatiivinen hoitotyö: Leikkaussalityöskentely

 

Kommentit pois päältä artikkelissa 16.5-(12.6) Final words

2.5-15.5 Theatre&I.C.U

2.5-15.5 Theatre&I.C.U

 

Last weeks I’ve mostly been working at the Theatre. I’ve got to see many different surgeries, example c-section and few eye-operations. It’s been interesting to work and help in the theatre here, ’cos the methods are so different compared to Finland.

Like everywhere else, most of the equipments are used many times: protective clothings and surgery-cloves are washed and autoclaved before using; almost the same way as the surgery-instruments. We’ve got to help intrument-nurse, anesthesia-nurse and to help to put the patients ready for the surgeries. I think the theatre works quite in the same way as in Finland, only the equipments and meds are different or more simple. Example the only anesthetic that is used here, is Ketamine.

 

In Ilembula hospital there is two main thetres, one smaller theatre for smaller operations and the eye-clinic. There’s also vastaanotto room for surgical patients, who come to hospital from home to get treatments, mostly to get their dressings changed or their plaster casts (kipsi?) fixed or to removed.

For example we met one of our patients from surgical ward: Woman with the snake bite in her right leg was kotiutettu while we were working at the I.C.U and now she came to the hospital to change the dressings in her leg few times a week. It was nice to see how well she was doing, after so many bad cases in the surgical ward..

 

One very interesting case was a young boy (age 10?) who had an eye-operation on my last week. He was fixing shoes at home with some sharp item and accidentally poked with it into his eye. Eye got badly infected and the boy had taken to Ilembula’s hospital. Doctor’s opinion was that the only way to treat the eye here is to remove it.

The boy was operated and discharged in the same day. Local anesthesia was used around his eye and the eye and infection was removed. Like usually, the patient was alone in the theatre. I’m just very suprised how brave the little boy was in that situation… He didn’t complain or said almost anything in the whole time he was operated.

 

Kommentit pois päältä artikkelissa 2.5-15.5 Theatre&I.C.U

18.4.-1.5. Surgical Nursing

18.4.-1.5.

After coming back from Holiday, I continued my Professional Practice 4. I’ve been working at the Surgical Ward and also visited few days at the I.C.U.

At these wards the day routine is quite same than at the children’s and the Medical Wards. Patients’ vaihtelevuus is only bigger and ”daily dressing” takes a lot of time every morning shift: All of the wounds are taken care once every day. We’ve got to do the dressings a lot of different kind of wounds: burns, snake bites, surgical wounds and so on.. Difference compared to Finland is that there is not nearly as much different kind of dressing materials as in Finland. Dressing materials are made by hand and sterilized with autoklaavi before dressing. Mostly used puhdistusaine are hydroperokside, normal saline and kentia violet (with burns specially). I’ve also helped with making kipsi for one patient who had broken his ankle, and got to remove stitches few times.

It’s been nice ward to work, because there’s happening a lot all the time and we’ve got to practice many different things. But it’s also been the most rough ward this far… I got to see and dress so bad wounds that I’ve never seen. Or none of us three have ever seen.

One woman with a ephilepsy had had a seizure and she had fell on a fire-place at her home (many people here living in a villages have a fire-places inside, middle of their houses). That was her second time coming to the ward with same accident. Last time she had only small burns in her left elbow, but this time she had burned her left hand very badly. We started dressing with hydroperokside and normal saline, and doctors said that at least three of her fingers have to be amputated when the hand gets little better.

The other very rough case was a young paralyzed man. He had had a liver-failure some time ago and he came to the hospital for the first time because of that. He also had had a small operation in his left leg that time. He was discharged that time, but he came to the hospital because of the leg. The surgery wound was infected at home. Doctors said that it was because the man was in so bad condition after the liver-failure. The leg was washed and dressed once a day with hydroperokside and dressings but it was getting worse and worse all the time. Leg was also in necrosis, and it was spreading all time, but the doctors said that man was in so bad condition that he would have died on the surgery table if the leg would have amputated… After one week we had been working in the surgical ward he was died.

Surgical Ward:

TOP TEN DESEASEN FSW & MSW (2008)

  1. INJURIES (Fractures, Dislocations, Head injuries and soft tissue injuries) = 315
  2. WOUNDS (Burn wounds, Bruises, Tramatic wounds) = 153
  3. ACUTE ABDOMEN (Intestinal obstruction, Apendicitis, Hernia, Apendicular abscesses) = 119
  4. ABSCESSES ( Cellulites, Dental abscesses, Pyomyositis, Cestomylitis) = 91
  5. PELVIS MASSES (Fibroids, Myomas, TOM) = 86
  6. NEOPLASMS ( Cancer of celvix, – breast, – abdomen, – skin) = 75
  7. PREGNANCY COMPLICATIONS (Ectopic pregnancy, MOLE, Abortion) = 71
  8. NECK SWELLING (Goitre, Hydrocelle) = 25
  9. BITES (Snake bites, Human -, Insect -) = 23

10.  FISTULA (VVF, RVF, Haemorrhoids, Ulethra, Hydrocell and stricture and fistula

TOP TEN DISEASES FSW & MSW (2009)

  1. FRACTURE/DISLOCATION = 198
  2. PREGNANCY COMPLICATIONS (Ectopic pregnancy, Abortions) = 99
  3. ABSCESSES = 65
  4. PELVIS MASSES (Fibroid, Myoma, TOM) = 52
  5. NEOPLASMS = 44
  6. AIDS
  7. THYROID (Neck swelling) = 26
  8. BITES (Snake-, Human-, Insect-) = 24
  9. BURNS

10. FISTULA VVF, RVF, ORETHRAL STRICTURE HAEMORRHOIDS = 16

At the I.C.U we mostly got to be part of basic nursing with the patients there, observe about their condition before and after surgery and putting them ready for the surgeries.

Kommentit pois päältä artikkelissa 18.4.-1.5. Surgical Nursing

23.-29.3 Days before holiday, visiting different wards

(23.-29.3)

After coming back from Mufindi, there was few days before we started our holiday. I didn’t start yet at any special ward ’cos there was so few days before leaving Ilembula again. I visited some wards, tooth-clinic and got to join also with one finnish physiotherapist who was visiting here to meet patients. There’s no physioterapists in Ilembula hospital (I’m not sure is there any in whole Tanzania?) so her job here was more to teach nurses and doctors to work with patients who need rehabilitation. She met patients who had had surgeries and few kids with different disabilities and gave them and their relatives tips for their rehabilitation.

It’s been nice to see many different wards with different patients during this time here and it also helps to make general view about how the hospital works. After our holiday I’ll continue my practice 4 at the surgical ward.

Kommentit pois päältä artikkelissa 23.-29.3 Days before holiday, visiting different wards

30.3-17.4. HOLIDAY

30.3-17.4

Because I didn’t have a ”winter holiday” (hiihtoloma) when I would have had that in Finland and ’cos I dropped off part of my Mental Health practice, I calculated that I would have time to have a small holiday before finnishing my Professional Practice 4. Our visas with Heli were running out of time in few weeks, so we decided to have our holiday now and cross the border to Malawis side that we could get new visas when we are coming back. We could have extended our visas in Iringa and we tried to do that when we were there last time. But that time we couldn’t because some how it works there only if you are just running out of time with it.. Also Oula didn’t have that big rush starting his practice, so timing for the holiday was just perfect. Our new friend Patrik (volunteer worker from Mafingas’ orphanage) joined our group also. We left from Ilembula in 30.3 and took a dalla-dalla from Halali to Uyole, from there to the border and from there to Karonga at Malawis side. It’s only about 200km from Ilembula to Karonga, but with these busses here, travelling took the whole day. We stayed in Karonga one night and next day me and Oula continued travelling to Nkhata Bay, a small town in Malawis east side. Heli and Patrik left to visit at Sambia and Victoria Falls. We stayed in Nkahat Bay almost a week. It’s a perfect place to have a slow and lazy beach-holiday :) People are nice and the place is so beautiful with white-sand-beaches, turcose water and awesome fresh fish-food sraight from the lake. We had a very good time! 8.4 we left from Nkhata Bay and strated travelling back to Tanzanias side. My parents and little brother were coming to visit me in Ilembula, so we had to be back there at ninth of April. They spent few days in Ilembula with us, seeing how we live and work here. Next week we joined them to visit at Ruaha-national park in Iringa. We had a three-day safari in Ruaha, and got to see almost all the nice animals of the park. Only few big cats we missed that I would have loved to see.. But still, park was very beautiful and it was nice to spend time with my family again. I’ve been so lucky to have my boyfriend and my whole family to have a change to come this far to meet me! At sunday we came back from Ruaha to Iringa. Me and Oula left back to Ilembula to continue our practice next day. My family left back to Dar es Salaam, to visit at Zanzibar and from there back to Finland. We had a nice and relaxing holiday and now it’s bit over a month left with my last practices at Ilembula. After that me and Oula will have few week-holiday before we fly back to Finland on 12th of June.

Kommentit pois päältä artikkelissa 30.3-17.4. HOLIDAY

14.-22.3 Mufindi

For this week we’ve spend at the village called Mufindi with Dr. Leena. Mufindi is a small very poor village few hudred kilometers from Ilembula. Mufindi stays almost at 2000 meters from sea-level. And you can easily notice it: a small small hill you are trying to walk up, you feel so tired that you think you have some how turned into very bad shape. But they say that it’s only because of the oxygen level: This high it’s so low that your body needs time to get used to it. And it was same when I came to Ilembula: Everyone feel very tired few weeks after coming there, without a reason.

Dr. Leena spends lots of her time nowadays at Mufindi. She does lots of homebased care for the very poor people in the villages and has own clinic times few times a week at the villages’ clinics. She’s also a pediatric doctor for the children of the very big orphanage in Mufindi. After she’s gonna be half-retired, she has planned to move to Mufindi. She’s gonna stay there most of her time and come to Ilembula just to visit her ”extended family” and Ilembula hospital.

Leena goes around to meet people at their home. But even she doesen’t know all the people in help, because the village is so big. Her good friend called Mss. Winton, who has lived almost 30 years at Mufindi with her family, has taken for her lifetime-job to find and heal sick people in the village. She’s a enlish teacher, but knows about medicine more than many doctors I’ve met.. Every time Leena comes to Mufindi, Susan takes her around the village to meet the sick people that Leena haven’t found.

One great thing in Leena’s and Susan’s work is, that every month they take thousands of meds to Mufindi’s poorest people who otherwise wouln’t have change to buy them.. And everything payed with their own money. But most of the people are not willing to accept help or meds without paying.. Sometimes Leena spent most of the time just to talk to patients that they would accept our:) And from most of them we got or bought something they had made or grown: Like baskets or food. That’s how they felt better that they’ve earned the help they got.. And that is one thing that feels so so amazing for me..

One old leady with osteogenesis and her H.I.V-positive grand-doughter were one case that stayed in my mind. Leena visit’s them few times a month to see how they are doing and takes them the medicin they need.

At our visit the old lady got more bone-restorative(?) (luustoa vahvistava) medicin and also vitamin-C to help the calcium to absorbed, and her doughter got more H.I.V-medicin. Because her H.I.V-medicin had started right after she was born, when they realized that she was positive, her prognosis is very good. She’s in a very good shape and has started her school like her sisters and brothers.

The village has it’s own hospital clinics where people come to meet doctors and nurses, same as in Ilembula. And here also, when people come to visit the doctors, they are trying to make the patients to take the H.I.V-tests. And once in every year they have H.I.V-days when they are informating people about the H.I-virus and trying to make the whole village to come to be checked.

One different thing in Mufindi, compared example to Ilembula, is that there is no Malaria patients at all. This area has no Malaria at all, and all the people with it, have got it from somewhere else.

For few brain-damaged children, who came to visit Leena to the clinics, Leena had brought support-shoes (tukikengät) from Finland to help them to learn walk better. You can’t get those shoes from Tanzania at all, and for example in Finland, those shoes are thrown away after one patient has used them. So, Leena finds many almost new –support-shoes every time she visits Finland and takes them to Tanzania.

We also met few very nice volunteer people from U.S.A in Mufindi. That time we stayed in Mufindi, they were having a women-surviving-course for the women of the Mufindi: For example they had lessons about women’s rights and they tought them how to protect themselves (itsepuolustuskursseja).

Many volunteer people I’ve met in Tanzania from around the world are mostly coming here through some volunteer-organisation. Organisation has first some language courses and many lessons about the country people are planning to go to. Why don’t we have anything like that in Finland?

For me and Heli this week was very interesting. We got to see many interesting cases and got to meet many great people!

Kommentit pois päältä artikkelissa 14.-22.3 Mufindi

Patients, nurses and the hippos!

28.2-13.3

Last two weeks have been quite same than before. We’ve mostly continued at the female medical ward with Heli, and done also some different sifts at some other places and wards (example with mental health team, surgigal ward and theatre (leikkaussali), pharmacy and laboratory).

I was also bit sick and had to visit at the hospital as a patient! :D Now I have some experience about beeing in a hospital in a middle of Africa.. Nothing serious but still, something to tell back at home. But luckily the true student is mostly sick on a weekends, so I didn’t miss many work-days.

Because these weeks have been quite same at the hospital and working, I’ll tell about two patient-cases, rather than telling about every day what I’ve been doing during the sifts.

Maybe only thing I feel sorry that I missed, was one patient that Heli told me about: There was a man in a hospital who was bitten by a hippopotamus!

The man is a fisherman, living close to the Ruaha. He was fishing at the Ruaha-river the other day and got attacted by a hippo. The man was lucky and he had survived without bad traumas. He’s legs had some wounds, but nothing else. Bones didn’t even broke. So the wounds had just been cleaned and tied.

Doctors told us that there is every now and then some patients at the hospital, attacted by hippos. And mostly of them aren’t that lucky.. Last time the other man had lost his whole leg.

I’ve also read that the hippos are the most dangerous mammals in a Africa: mostly of the mammal-attacs are by the hippos. That is so hard to believe, because when you see those vegetarian fat animals sleeping in a water, they just seem so lazy and slow that you wouldn’t ever believe that they would attack you. And that is maybe the thing: people do not realize that they are agressive when they seem so chill.

Most of the hippo-attacs happen in a evening when they rise from the water to the land to eat (they don’t eat in a daytimes ’cos the sun is burning their skin). And if you happen to be so unlucky that you will be get stucked between a hippo and the water, then you have a problem.

We’ve also got to know many local nurse-students from the hospital. Students here are living in a hospital area and their school-system here is same as in many places in a Britain: they come to the school, many very far away, and they stey in Ilembula for a one period (lukukausi), going home only for the holidays.

The rules of the school and the school-guest houses (asuntola) seem for me very rough.. They have strict time-to-come-home (kotiintuloaika) each day and they can’t get out from the hospital area without having a permission. For example going to the village to shop some fruits or food, they need to have a permission each time. But even then they can’t leave from Ilembula. Once in a month they have a ”free weekend” when they can come and go out without asking a lupa.

For over twenty year old students that just feels so weird for me.. But even worse is, I think, that boys do not have the same rules.. (Boys and girls stay in different guest houses.) Boys can come and go all the time without asking permission.

This one I put here in Finnish ’cos I startet to write it in Finnish and I just felt that I can tell and learn about the case much more if I study it in my own language.

I met the woman first time when I was working at the R.C.H-Clinic and second time when she came to the hospital again and stayed for a while at the female medical ward:

Keskenmenopotilaan hoitotyö:

Ilembulan alueelta kotoisin oleva reilu kaksikymmentä vuotias nainen oli käynyt Ilembulan neuvolassa kerran aikaisemmin, todettuaan kotona tehdyllä apteekista saatavalla testillä olevansa raskaana. Edellisten kuukautisten perusteella neuvolassa laskettiin hänen olevan ensimmäisellä neuvolakäyntikerrallaan raskausviikolla 9 (Rv 8+4). Ilembulan sairaalassa raskaus varmistetaan virtsasta tehtävällä testillä, mutta verikokeita ei tehdä.

Ensimmäisellä neuvolakäynnillä naisen yleiskunto tarkistettiin ja hänelle annettiin oma neuvolakortti. Naisen paino ja pituus mitattiin, hänen rokotushistoriansa tarkistettiin ja mikä erityisen tärkeää Ilembulassa, häneltä kysyttiin onko hän käynyt H.I.V-testissä (nainen kertoi tuolloin käyneensä tarkastuksessa muutamia kuukausia aikaisemmin, jolloin testi oli todettu negatiiviseksi).

Naiselle annettiin ruokailu- ja muita elintapa-ohjeita odotusajalle. Käynnin lopuksi hänelle annettiin seuraava käyntiaika reilun kuukauden päähän, jolloin hänellä olisi halutessaan myös mahdollisuus sikiön ensimmäiseen ultra-tarkastukseen. Naista kehotettiin myös olemaan yhteydessä neuvolaan, mikäli mitään erikoista tulisi vastaan tai hänellä olisi jotain kysyttävää.

Noin kuukausi ensimmäisen käyntinsä jälkeen nainen tuli käymään neuvolassa, sillä hän oli huolestunut pienestä tiputteluvuodosta. Naisen laskettiin tuolloin olevan raskausviikolla 12, joten sikiö oli n. kymmenen viikon ikäinen. Neuvolasta annettiin hänelle aika gynekologille heti samalle päivälle.

Gynekologi teki ultra-tarkastuksen ja totesi tuolloin sikiön olevan kunnossa. Naista kehotettiin menemään kotiin, lepäämään ja välttämään ylimääräistä rasitusta ja stressiä.

Nainen tuli kuitenkin takaisin heti seuraavana päivänä ja kertoi vuodon voimistuneen jo kuukautisvuodon tapaiseksi. Lisäksi hän kertoi yöllisistä alavatsakivuista. Nainen otettiin osastolle tarkkailua varten, sillä lääkärit eivät suositelleet rasittavaa matkustusta epävarmassa tilanteessa.

Illalla naisen alavatsakivut yltyivät ja hän kuvaili niitä kouristeleviksi krampeiksi. Kipuihin hänelle annettiin paracetamolia, jonka on todettu olevan turvallinen kaikissa raskauden vaiheissa.

Kipujen jatkuessa seuraavanakin päivänä, gynekologi teki naiselle uuden tarkastuksen. Tuolloin hän totesi ettei enää löytänyt sikiön pulssia ja naiselle kerrottiin että valitettava keskenmeno oli käynnissä.

Hoidoksi suositeltiin raskauden näin aikaisessa vaiheessa kohdun supistuksia voimistavaa lääkettä (Ilembulassa käytetään Zytotec – nimistä lääkettä) kolmena peräkkäisenä päivänä aamuin illoin otettuina, sekä kipuihin Paracetamolia (500mg x 3) ja lisäksi Ibuprofeinia (200mg x 3), jos kivut kävisivät voimakkaammiksi. Lisäksi hänellä aloitettiin viikon mittainen antibioottikuuri ennaltaehkäisemään infektioita.

Ilembulassa käytetään paljon antibiootteja jo ennaltaehkäisevinä jo ennen bakteeri-infektioiden toteamista. Lääkärien mukaan infektiot ovat niin yleisiä ympäri vuoden (kuuma ja kostea ilma, epäpuhdas vesi jne.) että tällaisessa tilanteessa antibioottien käyttö olisi naisen tulevaisuuden kannalta paras vaihtoehto. Infektiot sisäsynnyttimien alueella lisäävät kiinnikkeiden muodostumista, jotka puolestaan voisivat vaikeuttaa myöhempää raskaaksi tulemista.

Vuodon sekä supistelujen tulisi loppua muutaman päivän sisällä. Tämän jälkeen naiselle tehtäisiin jälkitarkastus, jolla varmistettaisiin kohdun tyhjentyminen. Raskauden mennessä kesken ennen ensimmäisen kolmanneksen täyttymistä, raskausmateriaalia on niin vähän että se poistuu yleensä itsestään tai lääkkeellisin menetelmin muutamien päivien kuluessa. Näiden ohjeiden kanssa nainen kotiutettiin.

Nainen tuli kuitenkin neljän päivän jälkeen uudestaan osastolle, sillä kivuliaat supistukset eivät olleet lakanneet ja vuoto jatkui ja oli voimistunut entisestään. Ultrassa todettiin etteivät sikiöpussi ja istukka olleet kokonaan poistuneet kohdusta lääkehoidon avulla. Lääkärien mukaan kaavinta olisi tässä tilanteessa paras vaihtoehto. Raskausmateriaalia sisältävä kohtu olisi suuri infektioriski ja lisäksi voimakas vuoto vaarallinen naiselle. Naiselle varattiin aika kaavintaan seuraavaksi aamuksi ja hän jäi yöksi osastolle tarkkailtavaksi.

Kaavinta suoritettiin, kuten Suomessa, päiväkirurgisesti. Itse operaatio kesti n. puoli tuntia ja tämän jälkeen nainen oli osastolla tarkkailtavana muutaman tunnin. Operaation yhteydessä naiselle tehtiin ultra-tarkastus, jossa todettiin kaavinnan onnistuneen, joten jälkitarkastusta ei tarvittaisi ellei ongelmia ilmenisi. Vuodon tulisi loppua seuraavaan päivään mennessä jos kaavinta oli onnistunut. Jos vuoto alkaisi uudestaan se olisi merkki siitä, että istukkaa on jäänyt pieni pala jäljelle. Se poistuisi todennäköisesti itsestään seuraavan kuukautisvuodon mukana (n. neljän viikon päästä), mutta jos vuotoon liittyisi lämpöä tai alavatsakipuja, naisen tulisi olla yhteydessä gynekologiinsa. Tällöin uusintakaavintaa saatettaisiin mahdollisesti tarvita.

Tarkkailun jälkeen nainen lähetettiin näiden ohjeiden kanssa omaisten mukana kotiin.

Nukutus suoritettiin ketamin-lääkkeellä, joten kyseessä oli kevyt ”humautus”-nukutus. Kaavinta suoritettiin instrumentein sekä imulaitetta käyttäen.

Naisen tapaukseen oli mielenkiintoista ottaa osaa, sillä sain olla hänen hoidossa mukanaan niin pre-, peri- kuin postoperatiivisessa vaiheessa.

Suurin ero Suomessa hoidettavaan potilaan, kiinnitin huomiota potilaan kanssa tekemisissä olemiseen. Sillä potilailla on lähes poikkeuksetta mukanaan aina omaiset, jotka hoitavat lähes kaikki perushoidolliset menetelmät (ruokailu, vessakäynnit..) aika potilaiden kanssa on hoitajilta jää hyvin pieneksi.

Lisäksi potilaan kotiutus hoitui myös hyvin nopeasti. Hän sai hyvät ohjeet fyysistä kuntoaan varten, mutta henkistä puolta ei koko naisen sairaalaoloaikana mielestäni paljoa otettu huomioon.

Lääkärien mukaan terapiamahdollisuudet potilaille ovat hyvin huonot, eikä niitä usein edes tarjota. Kulttuuriin yleisesti kuuluu, ettei omista asioista puhuta, varsinkaan ikävistä, eikä negatiivisia tunteita näytetä. Tämän vuoksi ihmiset usein jäävät ongelmiensa ja traumojensa kanssa yksin.

There has been many visitors from Finland past two weeks in Ilembula. Patrik and Anna, volynteers from Mafinga’s orphanage, and five new rotary doctors and physiotherapists. With Patrik and Anna I’ve also been working at the orphanage on many days and afternoons.

This month has started very well and I’m looking forward the next week when we will travel with Dr. Leena to Mufinga-village to do some homebased care and work at the local orphanage there! :)

Kommentit pois päältä artikkelissa Patients, nurses and the hippos!

Female Medical Ward

21.-27.2.2011

After this week I’ve felt so much better at work already!

After me and Heli wen’t to talk to Leena about the problem I’ve had and she talket to hospital’s staff about the fact that we really need to do our practical training here, things have got better and better all the time.

Monday morning we wen’t to meet the headnurse Matron (ylihoitaja). Heli introduced herself and we told that both of us would like to start with the Medical Nursing part on this week. So, she introduced us for the Female Medical Ward’s staff, and asked if they could make us a real worklists. And this week we finally got to take part of the same shifts that local students have here! :) And slowly, when nurses have been starting to trust us more and more, we’ve got to do more and more things by ourself also (and also even without asking and begging that we could do that!).

From monday to thursday we worked at the female medical ward. Mostly morning shifts and one evening shift.
Shifts are quite same than in Finland. Biggest difference, compared to Finland, seems still be the thing, that all the patients have some of their relatives with them at the hospital all the time. Relatives do most of the basic nursing (perushoitotyö) (like feeding, showering and taking patiens to the toilet). ”Basic nursing” here, is mostly cleaning the ward and making the beds every morning, because there’s no special cleaners (laitoshuoltaja) here at all.

Patients at the medical wards are usually there because of the heart failure, tuberculosis, malaria, H.I.V/AIDS, anemia or pneumonia. With the new patients, the first test we run, is a malaria-test. That’s because it’s so common in here and needs a quick parasite-treatment.

We’ve got so see many interesting and different cases. And mostly we do quite the same things than in Finland: chanylation, giving injections and giving medicine (lääkkeiden jakoa).
I’ve been thinking alot that when I go back to Finland and work there, I have to be very very careful with all the aseptic there.. Things mostly work here quite well, but that is one special part that people here should definitely concentrade more on.. But if I learn to put a chanyl here well, I’m just the best to do that in Finland! :) It’s really not a easy thing to put to patient with the dark skin..

On friday we went with the mental-healt team, when they had a round to the small local village nearby. It was same than round before: people came to the village’s clinic, where we went with the team, to meet the doctor and the nurses and get the medicine. Again we mostly met the patiens with depression or ephileptic.

I’ve been thinking my mental healt part alot during these weeks here: It is very interesting to see how things work in Tanzania, because that is one of the learning parts that I’m interested the mostly of. Six credits (opintopiste) just feels bit too much to do here: There’s no mental health clinics in Tanzania at all, and no special nurses or doctors to really meet or talk to the patients. Treatment after diagnosis is mostly done with the medicine..
So, I decided that I will leave four points to Finland, and do just the rest of two here. I think it is enought to learn and see how things work here, and then I will also learn about Mental Health Nursing in my own country.

On weekend’s two free days, we had a very nice small holiday-trip to Iringa with Heli! :) Iringa is a bigger city few hundred kilometers from Ilembula.
There we did lots of shopping, ate well at the awesome restaurants, met lots of other travellers (finns also!) and local people and did some hiking at the upland area of Iringa. In Iringa there’s also the nearest place where you can renew your travel-visa. After all we didn’t get to do that, because both of us still have too much time in our visas. So ,we have to travel back there in few weeks again to renew our visas. But I don’t feel bad because of that, ’cos we had so good time there at the weekend! :)

Kommentit pois päältä artikkelissa Female Medical Ward

Mafinga

14.2-20.2

Again one week has passed. Time goes on pretty fast..

On this week I continued my pediatric part of the practise. I also realized, that working at children-ward (lastentautien osasto), is also part of  medical nursing: Every day at these wards, we are taking care of children with the most common health problems here: H.I.V, malaria and tuberculosis.

Patients with H.I.V very often have also tuberculosis (or some other bad infections). Tuberculosis with H.I.V is bad for the patient, because treatment of H.I.V is disturbing  the treatment of tuberculosis (and the other way around).

It is also interesting to realize, that the most common healt problems in northern countries (diabetes, asthma etc.…) are very unusual here. One German doctor said, that during the five years he has been working here, he has seen only two patients (kids) with asthma (allergiaperäinen).

On thursday, I left with Leena to Mafinga (bigger city about 130km from Ilembula). In Mafinga there’s a bigger orpahange and a local school nearby. With three pediatric nurses from the hospital, we moved the five oldest kids from Ilembula’s orphanage to their new home. The oldest kids always move there and start their school there.

At Mafinga we helped kids to get started at the new place.  We stayed one night and the next day with them. On friday evening we drove back to Ilembula. Two of the pediatric nurses from Ilembula are staying in Mafinga for few weeks to help the kids to get started at the new place.

On these weeks I’ve seen and learned alot about the hospitals weekday rutin and about the most common health problems here. It’s just sometimes been fustrating, because it feels that students from other countries won’t get anything to do. If you really really try, someone tells you what is happening and why something is done. But it seems that nurses or other local students do not realize that we are here to do our practical training, not only learning by following the day. And it havent’t been because I haven’t tried: Every morning I introduce myself to the new people. And tell again why am I here and what I should learn… But no. Only doctors are the ones who really tell what is happening. But that is also a problem: we are not doctors :(

Because Leena has been away all the time I’ve been here, it’s been really hard to get help with this problem. When she came back on wednesday I told her about this and she promised to speak to people at the hospital (again). I hope that it works this time.. Because on my first week I complained about my feelings the first time. And back then she also tried to explain our real duty in hospital to them..

On weekend my classmate Heli arrived to Ilembula also. I showed her the hospital area and told about the weekday rutin and the manners of the hospital. On Sunday we also visited Mufindi, bigger city nearby. It’s nice to see the area and meet the people also from outside of Ilembula!

Kommentit pois päältä artikkelissa Mafinga

css.php