Olisiko sinulla antaa vinkkejä kirjallisuuskatsauksen tekemiseen?

Vastaus:

Ainahan jotain voi vetäistä hihasta 🙂

Ainakin voin vinkata julkaisuja, nettisivuja ja tietokantoja.

Aihe on siinäkin mielessä tärkeä, että kaikki opiskelijat tekevät opparissaan katsauksen valitsemansa aiheen/ilmiön kirjallisuuteen ja muihin lähteisiin. He kertovat, mitä tutkimuksissa on havaittu kyseisestä ilmiöstä ja myös, mitä muissa keskeisissä lähteissä siitä kerrotaan. Ja tiedonhankinnan on aina oltava järjestelmällistä ja johdonmukaista, joka ikisessä aiheessa!

Olen kirjoittanut aiemminkin kirjallisuuskatsauksista, taisi olla ensimmäinen postaukseni tässä blogissa, ja myös systemaattisen kirjallisuuskatsauksen lähteistä.

Lähteitä JAMKista

Ensiksi tulee mieleeni tiedonhaku JAMKin kirjaston Janet-tietokannasta, hakusanalla kirjallisuuskatsau*. Tuloslistan vierestä rajaus (rastita) kirjoihin ja lajittelu uusimmat ensin, jos haluaa opparit yms. tuloslistalta pois. Tarkemman tuloksen voit saada klikkamalla jonkun hyvältä vaikuttavan julkaisun tiedoista Aiheet: kirjallisuuskatsaukset.

Kirjallisuuskatsauksista on tietoa myös tuoreessa JAMKin sosiaali- ja terveysalan Opinnäytetyön ohjaajan käsikirjassa (Tuomi & Latvala n.d.), ks. ainakin tekstit aiheista kirjallisuuskatsaukset ja integratiivinen katsaus.

Systemaattiset (kirjallisuus)katsaukset

Jotkut katsaukset tehdään tietyllä metodilla, esim. systemaattinen kirjallisuuskatsaus.

Voit käydä tutkailemassa Käypä hoito -suositusten tapaa tehdä systemaattinen kirjallisuuskatsaus.

Yksi hyvä paikka netissä on THL:n kirjallisuushaku-sivut. THL:stä löytyy myös julkaisuja asiasanalla systemaattinen katsaus tai systemaattinen kirjallisuuskatsaus. Myös järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus tai tutkimuskatsaus nimityksiä käytetään, näköjään.

THL:n informaatikko Jaana Isojärvi, entinen kollegani täällä JAMKissa, nykyinen järjestelmällisten kirjallisuushakujen metodologian asiantuntija THL:ssä, on kirjoittanut mm. tällaisen artikkelin:

Isojärvi, Jaana & Ormstad, Sari Susanna. 2010. Information retrieval for health technology assessment: standardization of search methods. International Journal of Technology Assessment in Health Care 26, 4, 359–361.

Kyseisen lehden pitäisi olla jamkilaisille maksuttomasti kokotekstinä ABI/Inform-tietokannassa.Tietokanta takkuilee parhaillaan, joten en voi tarkistaa. Maksullinen versio löytyy netistä.

Jaana on ollut mukana tekemässä kirjallisuushakuja, esimerkiksi aiheista Rannepinteen diagnostiikka vieritestillä (2015) tai Synteettisen trijodityroniinin teho ja turvallisuus masennuksen ja ylipainoisuuden hoidossa eurtyreoottisilla potilailla. Jos olet JAMKin verkossa, saat auki myös Lääkärilehdessä julkaistun artikkelin, joka käsittelee robottiavusteista kirurgiaa nielusyövän hoidossa. Ainakin tuossa ranne-julkaisussa selitetään kuvien kera hakustrategiat, hakujen eteneminen ja lähteiden hyväksymis- ja hylkäyskriteerit. Jaana on myös pitänyt esitelmän PICO-asetelmasta.

Lisää katsauksia tietokannoista

Voit etsiä tietokannoista lisää kirjallisuutta tai esimerkkejä siitä, miten ”tavallisen” tai systemaattisen kirjallisuuskatsauksen voi tehdä. Tutki siis oman alasi tiedonhaun opasta kirjaston sivuilla.

Vieraskielisissä tietokannoissa hakusanana voi olla esim. kirjallisuuskatsaukset (aihe, asiasana) tai ”literature review”, ”systematic reviews” tai ”Systematic reviews (Medical research)”. Tietokantojen yhteydessä on oppaita, ks. esim. Cochrane-tietokannan oppaat aiheesta systematic reviews.

Myös netistä löytää matskua, esim. Google Scholarilla. Itse lueskelin jonain vuonna Ari Salmisen (2011) Vaasan yliopistossa tekemää julkaisua.

Kirjasto opettaa

Kirjaston avoimissa koulutuksissa kerrotaan myös systemaattisen kirjallisuuskatsauksen tekemisestä. Kouluttajana toimii informaatikko Arja Kunnela. Seuraava mahis on ke 16.3.16. Lisää tietoa ja linkkivinkkejä sitten sieltä! (Joskus hän neuvoi esim. Prisma-sivut, Preferred Reporting Items for Systematic Reviews and Meta-Analyses).

Jos jollakulla teistä on vinkata hyviä nettisivuja, kerrothan niistä!

Lisäys 7.3.2016, vinkki Arjalta:

Hyvä kuvaus systemaattisen kirjallisuuskatsauksen menetelmästä löytyy Hoitotiede-lehdessä:
Kääriäinen, M. & Lahtinen, M. 2006. Systemaattinen kirjallisuuskatsaus tutkimustiedon jäsentäjänä. Hoitotiede 18, 1, 37-45.

Lisäksi turkulaisilta on ilmestynyt uusi opas (hurraa!):

Kirjallisuuskatsaus hoitotieteessä. 2016. Toim. M. Stolt, A. Axelin ja R. Suhonen. 2. korj. p. Turku: Turun yliopisto. Hoitotieteen laitoksen julkaisuja A:73.