Mistä tiedän, mistä oppareista otan mallia, kun en näe niiden arviointeja? Erityisesti arvosanat 5 ja 4 kiinnostaisivat.

Vastaus:

Nostalgista muisteloa: Kun minä tein oman graduni 1990-luvun alkupuoliskolla, se laitettiin kirjaston hyllyyn. Samoihin kansiin, gradun jälkeen, liitettiin myös arviointi. Kätsyä.

Mutta joo, elämme nyt eri maailmanaikaa. Voimassa on rajoitettu julkisuus, koska internet!

Huom! Kaikki seuraavat sisennetyt sitaatit ovat tietosuojavaltuutetun oppaasta (2010).

Oppareiden julkisuus

Opparit ovat viranomaisen asiakirjoja ja siten julkisia:

Kaikissa yliopistoissa ja ammattikorkeakouluissa eli julkisissa oppilaitoksissa opiskelijoiden laatimat ja tutkintotodistuksen saamiseen johtaneet opinnäytetyöt ovat julkisuuslain nojalla viranomaisen asiakirjoja, jotka ovat julkisia ellei muutoin ole erikseen säädetty (Suomen perustuslaki 12.2 §; julkisuuslaki 1 §).

Opparit voidaan julkaista joko netissä tai kirjaston kokoelmassa. Ammattikorkeakoulujen verkko-opparit julkaistaan Theseuksessa.

Oppareiden arvioinnit – julkisia

Myös arviointi on julkinen, olipa se numero tai teksti:

Julkisia ovat pääsääntöisesti myös opinnäytetöistä annetut numeeriset sekä sanalliset arvioinnit – –

Arviointi nähtävissä JAMKin opiskelijapalveluissa

Opparin arvionnin saa JAMKin opiskelijapalvelusta. Noudatamme tätä neuvoa:

– – internetiin mahdollisesti laitettavat perustiedot opinnäytetyöstä antavat kenelle tahansa asiasta todella kiinnostuneelle mahdollisuuden erikseen pyytämällä saada myös tiedon kyseisen opinnäytetyön arvostelusta oppilaitoksen kansliasta – -.

Tällä tavoin varmistetaan sekä julkisuuden että yksityisyyden suojan toteutuminen.

Arvioinnin julkaiseminen netissä kielletty

Arviointia ei saa liittää netissä olevaan oppariin:

– – opinnäytetyön arvioinnit, sekä numeeriset että sanallisessa muodossa olevat, eivät kuitenkaan ole siinä määrin kiinteä osa opinnäytetyön julkisuutta, että niiden liittäminen internetissä käsiteltävään tietoon opinnäytetyöstä olisi automaattisesti sallittua.

Kiellon perustelu 1: Opparit eivät ole ”sen asteisia tutkimuksia”

Oppareiden ei ajatella tulevan tiedeyhteisön julkiseen käsittelyyn – jolloin niiden arvosanoista olisi tarpeen tiedottaa netissä:

– – opinnäytetöiden hyväksymisestä päättävän oppilaitoksen hallintoelimen päätökseen sisältyvistä opinnäytetöiden arvosanoista ei ole tarpeen tiedottaa internetissä, jos kyseisen tiedon ei vakiintuneen käytännön mukaisesti kyseisen asteisia tutkimuksia ajatellen ole tarkoitettu tulevan tiedeyhteisön julkiseen käsittelyyn.

Vihjataanko tässä epäsuorasti esim. väikkäreihin, jotka tulevat tiedeyhteisön käsittelyyn mm. väitöstilaisuudessa? Tosin en ole nähnyt niidenkään verkkojulkaisuissa arviointeja tai arvosanoja.

Kiellon perustelu 2: Arviointi ei ole riittävän kiinteä osa opinnäytetyön julkisuutta

Tämä suora lainaus olikin jo, mutta laitan sen uudelleen:

– – opinnäytetyön arvioinnit, sekä numeeriset että sanallisessa muodossa olevat, eivät kuitenkaan ole siinä määrin kiinteä osa opinnäytetyön julkisuutta, että niiden liittäminen internetissä käsiteltävään tietoon opinnäytetyöstä olisi automaattisesti sallittua.

Jotta automaattinen käsittely olisi sallittua, sille olisi oltava lakiperuste:

– – oppilaitoksen päättävän elimen päätökseen sisältyvät opinnäytetöiden nimet tekijä- ja arvosanatietoineen ovat verkkosivuille laitettuina henkilötietojen automaattista käsittelyä. Tällaiselle käsittelylle tulee olla henkilötietolaissa säädetty peruste.

Tiedottaminen, varsinkin lyhytaikainen, voisi olla tuollainen peruste. Tässä tapauksessa itsemääräämisoikeus ja yksityisyyden suoja menevät kuitenkin julkisuusperusteen edelle:

Tässä tilanteessa yksilön itsemääräämisoikeus ja yksityisyyden suoja tulisi asettaa arvostelutiedon rajoittamattoman julkisuuden edelle.

Lopuksi: Kirjaston kokoelmassa olevat paperiset opparit

Periaatteessa paperisen opparin yhteyteen voisi liittää arvostelun, jos opiskelija siihen suostuisi:

Jokaisen oppilaitoksen tulee arvioida itsenäisesti, onko arvostelun liittäminen kirjastossa säilytettävään opinnäytetyöhön tarkoituksenmukaista – – on hyvän tietojenkäsittelytavan mukaista pyytää opiskelijan suostumus arvosanatiedon luovuttamiselle ja tallettamiselle. Suostumuksen pyytäminen opiskelijalta olisi tässäkin tapauksessa siten linjassa muun lainsäädännön kanssa ja toteuttaisi perustuslaissa vahvistettuja yksityisyyden suojan ja itsemääräämisoikeuden periaatteita (sulkematta kuitenkaan tiedon julkisuutta pois).

Oppareiden verkkojulkaisemiseen kannustetaan ja sen osuutta hiissataan selvästi yli 90 prosenttiin vuosittaisista oppareista. Paperisten määrä kutistuu koko ajan, joten lienee niin, ettei niihin kantsi paukkuja laittaa.