Edistystä e-kirjarintamalla

Viime lukukautena opettajat kyselivät e-kirjojen perään, varsinkin kurssikirjahankintojen yhteydessä. Tämä on ehkä aktiivisen tiedottamisen tulosta tai aika olisi kypsä e-kirjoille, en tiedä. Kotimaisia e-kirjoja on kuitenkin edelleen varsin vähän saatavilla, siis kirjasto-oikeuksilla.

Paljon on syksystä tapahtunut, kerrottavaa olisi vaikka kuinka paljon.

♥ Viime syksynä testailtiin Editan Digitaalitekniikkaa e-kirjana.

♥ Docendon e-kirja-alustaa odotellessa…IT-Instituutti käyttää paljon Docendon kirjoja kurssikirjoina ja  Docendon irtauduttua WSOYPron verkkokirjoista, olemme ostaneet yksittäisiä e-kirjoja kirjaston omalle Anni-aineistopalvelimelle.
Vihdoin, neuvottelujen jälkeen teimme diilin Docendon e- kirjojen pilotoinnista. Jo neljättä kertaa testataan e- kirjoja yhdessä IT-Instituutin opettajien kanssa. Huvittavaa on, että osa e-kirjoista on ollut kaikissa edellisissä e-kirjatestailuissa mukana.

♥ Olen myös jo parin vuoden ajan kysellyt PS-kustannuksen e-kirjojen perään ja yhteisen e-kirjapalaverin päätöksenä myös PS-kustannus näytti vihreää valoa ja on innokas tuomaan e-kirjat myös ”kirjastomarkkinoille”.

Docendon ja PS-kustannuksen e-kirjatestailusta myöhemmin lisää.

E -kirjatestailua luokkaopetustilanteessa: Opettajan pyynnöstä ja halusta saada opetuksen tueksi e-kirja ja nimenomaan mahdollisimman helposti laboratorioluokkatilanteeseen soveltuva.

Viime syksynä IT:n lehtori kääntyi puoleeni toiveenaan saada Editan Digitaalitekniikka -kirja e-kirjaksi kurssille, nimenomaan luokkaopetustilanteessa käytettäväksi ja toiveena oli vielä mahdollisimman helppokäyttöinen versio. Meillä JAMKissa ICT:n suojatussa laboratorioympäristössä pidettävät tunnit aiheuttavat haasteita e-kirjoihin, automaattinen tunnistus (Shibboleth, EzProxy) ei toimi suoraan. Myös lukuohjelma Adobe Digital Edition, ADE, aiheuttaa ongelmia eli ei aina toimi laboratorioluokissa, joten paras vaihtoehto on kirjan lukeminen selaimella nettiyhteyden kautta.

Kirjastolla on monia kertaostoina hankittuja yksittäisiä e-kirjoja ns. Anni-aineistopalvelimella. Oikeastaan Anni on osa JAMKin omassa sisäverkossa toimivaa Citrix-palvelinta, jonka välityksellä jaellaan organisaation käyttöön esim. appseja.  Anni-palvelimella olevat e-kirjat ovat suojattuja ja usein vesileimattuja PDF-tiedostoja. Anni-palvelin toimii JAMK verkossa ja sekä tulostus, tallennus ja kopiointi voidaan estää, myös yhtäaikaisten käyttäjien määrä voidaan rajata.

Esitin toiveen e-kirjasta Editalle ja perustelut kuultuaan he ilmoittivat, että voisivat pilotoida  Digitaalitekniikka-kirjaa e-kirjana nimenomaan selainversiona. Kokeilun tarkoituksen oli oppia käytöstä ja käyttötarpeista puolin ja toisin.

Koska Digitaalitekniikka-kirjaa käytetään opetustilanteessa, tarvittiin koko luokalle yhtäaikainen lukuoikeus. Kokeilukirjojen hinnoittelu perustui tämän vuoksi kirjan kappalehintaan, ei varsinaiseen käyttölisenssihinnoitteluun. Käyttöoikeudet- ja rajoitukset määriteltiin tarkoin:

Käyttö vain JAMKin verkossa.
Rajoitus 20 yhtäaikaistä käyttäjää.
Täysin suojattu PDF: vesileimattu, ei tulostus-, tallennus- eikä kopiointioikeutta.
Vesileimattu, Editan poikkeusluvalla. Käyttöoikeus 31.8.2014 saakka.

Edita vesileimasi PDF-tiedoston, kirjasto huolehti kaikista muista suojauksista.

Kirjasto osti myös neljä kappaletta painettua kirjaa ja molemmat versiot luetteloitiin Janet-tietokantaan.

Käyttökysely ja tulokset

Kyselyn tavoitteena oli auttaa kehittämään e-kirjapalveluita yhä paremmin sekä kustantajan että JAMKin tarpeita vastaavaksi.

Taustatiedot: Opiskelijaryhmä = vastaajaryhmä koostui 1. vuoden IT-insinööriopiskelijoista. Tämä ehkä näkyy myös vastaamisessa, alan opiskelijat ovat keskimääräistä opiskelijaa valveutuneempia ja innokkaampia verkon palveluiden käyttäjiä. Myös lehtorin myönteinen asenne e- kirjojen käytössä vaikutti käyttöasteeseen.

Vastaukset ovat suoraan perusraportista täysin lyhentämättöminä.

E-kirja Digitaalitekniikka, käyttökysely – Perusraportti

Kyselyyn vastanneista (N = 26) opiskelijoista vain yksi käytti painettua kirjaa, sekä e-kirjaa että painettua kirjaa käytti viisi opiskelijaa. Lähes kaikki vastaavat käyttivät e-kirjaa.

1. Käytän:

Vastaajien määrä: 26

kuva2

Vastaajien tuli verrata e-kirjaa ja painettua kirjaa. He saivat myös vapaasti kertoa hyödyistä ja haitoista ja käytön esteistä. Myös onnistumisista toivottiin palautetta.

Vastaajien määrä: 23,

 Painettu kirja pitää pitää mukana ja se painaa. E-kirja on kätevämpi mutta sitä on rasittavampaa lukea tietokoneen näytöltä

E-kirjaa käyttäessä ei tarvitse kantaa fyysistä kopiota repussa, laukussa yms.
Mutta samalla e-kirjan käyttömahdollisuus ei ole aina 100% esim. Jos internet takkuilee tai liikaa käyttäjiä samanaikaisesti, niin ei pysty lukemaan materiaalia.

E-kirjan saa lainaksi aina siksi aikaa kun tarvitsee, eikä ole tarpeellista käydä kirjastossa. Myös palautusta on vaikea unohtaa. E-kirja on nykyisessä laitekirjossa myös lähes aina mukana, toisin kuin fyysinen, painettu kirja. Pelkkiä plussia. Tietty jos akku loppuu niin voi kyynel tirahtaa, mutta itse käytän e-kirjaa lähinnä pöytäkoneella, joten sitäkään vaaraa ei ole.

E-kirjan hienous on että sen saa kätevästi oman koneen kautta. Ilman kannettavaa laitetta en kyllä varmaan ostaisi e-kirjaa.

E-kirja helpompi käyttää ja varmemmin saatavilla

e- kirja helposti saatavilla.

Hyöty on että kirja on aina mukana ja koulureppuun ei tarvitse huolehtia kirjoja

E-kirja on vain nerokkaampi kuin painettu, koska painettu kirja vie fyysistä tilaa työskenneltäessä.

e-kirjaa pystyy käyttään vain koulussa.

E-kirja on ”aina mukana”.

e-kirja aina mukana

I have not used the printed book, only the e-book.

en ole jaksanut opetella e-kirjojen käyttöä

E kirjan käyttö on helpompaa koska sen voi lainata kun sitä tarvitsee, ja jos tarve syntyy esimerkiksi kotona tehtävien parissa niin eikun lainaamaan, ei tarvitse vaivautua koulun kirjastolle

e-kirjan käyttö on rajoitettu tiettyyn palveluun, ei saa esimerkiksi toimivaan helposti puhelimella yms.

Painettu kirja on aina saatavilla jos tietokoneelle ei pääse. Mutta se vie myös enemmän tilaa.

käyttölisenssien määrä rajoittaa.

Painettua kirjaa tulisi varmaan luettua enemmän, mutta e-kirjaa ei voi unohtaa kotiin.

ctrl+f

E-kirjasta voi hakea jotakin tiettyä asiaa paljon helpommin sanahaulla, kun taas kirjan tutkiminen on huomattavasti hitaampaa ja hankalampaa.

e-kirjaa tulee enemmän käytettyä, koska koneella tulee vietettyä aikaa, mutta kun nettiä ei ole tarjolla esimerkiksi junamatkan aikana on turvauduttava painettuun versioon.

Aina mukana, ei paina mitään, näytöllä saa tehtyä samanaikaan töitä ja katsottua kirjaa ilman hankaluuksia.
Pdf-kirja on helppokäyttöinen. Toisaalta internetyhteyden puuttuminen on ongelmana, jos kirja vaatii yhteyden.

E-kirjat rasittavat silmiä, mutta se on myös laitteesta kiinni.

Vastaajilta kysyttiin myös, paljonko he olisivat valmiita maksamaan e-kirjasta verrattuna painettuun kirjaan?

Vastaajien määrä: 27

kuva1

 

 

 

Entä mitä lisäominaisuuksia toivottiin e-kirjalla olevan verrattuna painettuun kirjaan?

Vastaajien määrä: 21

Ctrl + F

En kai mitään.

Interaktiivisia linkkejä. Esimerkiksi linkkejä tehtävien ratkaisuihin, linkkejä keskeisistä uusista käsitteistä aihe kohtaiseen sanastoon. Ja muuten vain lisää interaktiivisuutta

En toivoisi mitään lisäominaisuuksia

Samanlainen kun painettu. Tärkeää että se on helposti saatavilla

voisi ottaa tulosteita

Linkkejä aiheeseen.

ehkä linkkejä?

Ehkä jotain hyviä linkkejä.

en mitään

I only have experience with the e-book.

En osaa sanoa.

–             

lisäesimerkkejä jotka voidaan linkittää esim nettiin

En osaa sanoa.

interaktiiviset kentät harjoitteisiin

–             

Juurikin helpompaa/nopeampaa sisällön hakemista ja halvempaa hintaa.

Tulostus ja kopionti

Mukana kulkeutuvuuden esim. muistitikulla jne.

Ei tarvitse mittää! 

Kustantajan toiveesta kysyttiin myös kirjan sisällöstä. Nämä tulokset toimitettiin vain kustantajalle.

Lisätietoja Editan kyselyyn liittyen:

Suvi Palletvuori
Vastaava kustannuspäällikkö / Publishing Manager
Ammatilliset oppimateriaalit ja ammattitieto

Edita Publishing Oy
PL 700 / Porkkalankatu 22
00043 NORDIC MORNING

puh. 020 450 2391

 


 [M1]