Osallistuin opiskelijana Jamkin MEKA-hankkeen (Menestyvä keskisuomalainen nautakarjatila) opintomatkaan 28.–29.1. 2016. Matka suuntautui Etelä-Pohjanmaalle, missä ensimmäisenä päivänä vierailimme kolmella lypsykarjatilalla, osallistuimme maidontuotannon kannattavuutta käsittelevään seminaariin ja toisena päivänä osallistuimme Sarka-messuille Seinäjoki-Areenalla. Matkaseurue koostui enimmäkseen keskisuomalaisista viljelijöistä sekä lisäksi MEKA-hankkeen väestä ja muutamista opiskelijoista.

 

Tytyväinen vasikkajengi vierailutilalla
Vasikkajengi vierailutilalla

Löytyy aloja, joissa tietoa ei haluta jakaa kenellekään. Kilpailu on kovaa ja see mitä on opittu ja nähty, halutaan pitää omana tietona. Onneksi suomalainen maatalous ei kuulu näihin aloihin. Maatalousalalla on viljelijän etu, että toisetkin menestyvät. Ei haluta että porukka ympäriltä kaatuu. Tilavierailut ovat hieno mahdollisuus jakaa osaamistaan ja näkemystään ja toisaalta vierailijaosapuolelle oppia ja kokea. Tilavierailuiden ensimmäinen tila oli järkevästi ja maltilla kehittyvä paimenkoiraa eläinten siirrossa hyödyntävä parsinavettatila. Toinen tila oli suuremmassa mittakaavassa esiintynyt robottikarusellitila, jonka hahmottamiseen ei vierailuaika tosiaankaan riittänyt. Kolmas tila oli luomutila, jossa ratkaisut oli harkittu ja räätälöity sivupeileihin vilkuilematta omaa harkittua strategiaa toteuttaen. Samaa työtä voi tosiaankin tehdä hyvin monella tapaa.

testi2
Karusellirobotti

Sarka-messuilla tutustuimme tiiviissä paketissa erilaisiin alan toimijoihin. Ayrshirekasvattajat, HH Embryo, Faba ja biokaasulaitoksia valmistava BioGTS Oy jäivät positiivisesti mieleen joko mukavien esittelijöidensä tai erityisen kiinnostavan antinsa vuoksi. En todellakaan mainosta, mutta Arla Ingmanin osastolla oli tarjolla erityisen hyvää kerrosrahkaa uutuusmakuina.  Esimerkiksi Osuuspankin ja vakuutusyhtiöiden osastot taas ohitettiin reippaalla askeleella, sillä ne eivät tällä kertaa opiskelijanäkökulmasta olleet kiinnostavia. Mielenkiintoisinta omasta näkökulmastani koko messuilla oli ayrshire- talvinäyttely. Lehmät ovat kauniita eläimiä ja näyttelyssä klipattuna ja huoliteltuna lehmän ulkonäkö pääsee navettaolosuhteita paremmin oikeuksiinsa. Sanoisinpa, että lehmäkin ansaitsee olla esillä myös muualla kuin maitopurkin kyljessä. Näyttelyssä kiinnostavaa oli myös nähdä erilaisia tapoja toimia yhteistyössä lehmien kanssa.

Ay-hiehoja näytteöykehässä Sarka-messuilla
Ay-hiehoja näytteöykehässä Sarka-messuilla

Matka oli kokonaisuudessaan harvinaisen hauska ja opettavainen. Seura oli mukaansatempaavaa ja mikä huikeinta, vaikeasta taloudellisesta ajasta huolimatta löytyy asiaansa uskovia viljelijöitä, jotka haluavat auttaa ja kannustaa myös nuorempia viljelijän ammattiin. Kokeneiden asenteella ja esimerkillä on merkittävä vaikutus siihen, millaisena me tulevat toivot koemme ja näemme maatalouden mahdollisuudet. Opintomatkan pääfokus oli suunnitellussa ohjelmassa, mutta opiskelijan näkökulmasta yhtä opettavaista oli ohjelman ulkopuolella tapahtuva sosiaalinen kanssakäyminen viljelijöiden ja hankeväen kanssa. Tuntemattomien ihmisten kanssa kannattaa aina hakeutua juttusille!

 

 

Reissulla tavattiin nautojen lisäksi muitakin eläimiä
Reissulla tavattiin nautojen lisäksi muitakin eläimiä
Ensimmäisen vierailutilan paimenkoira
Ensimmäisen vierailutilan paimenkoira

 

Kuvat kertovat usein paljonkin, mutta vielä miljoonasti enemmän kertoo se, kun itse näkee ja kokee!