Olen matkalla Alabamaan – eikun opettamaan

Kun työkaveri kysyy loppuvuoden työhyvinvointipäivän aamuna, lähtisinkö mukavuusalueeltani projektipäällikön hommista opetuksen puolelle yhtä kurssia toteuttamaan, on helppo sanoa kyllä. Erityisesti kun samalla nappaa pari buranaa migreenikohtausta taltuttamaan. Kohtaus, se migreenikohtaus nimittäin, meni ohi aikanaan. Lupaus kurssilla opettamisesta ei mennyt.

Ja jossain vaiheessa ennen joulua kolahtikin kovasti mielensopukoista taas esiin mitä se opettaminen tarkoittaakaan. Saanko eteeni ryhmän, joka katselee kohti kattoa tai mittailee lattiaa, kun kysyn jotain? Vai onko luvassa puhelias porukka, jonka kanssa saadaan hauskoja ja innostavia hetkiä aikaan? Nämähän ovat ne homman helpoimmat pohdinnat. Sitten on ne toiset… miten teen kurssista kiinnostavan ja innostavan? Miten saan opiskelijat tulemaan paikalle enemmänkin kuin yhden kerran? Toimisivatko uhkailu, lahjonta ja kiristys? Entä miten isoja harjoitustöitä kurssilla tehdään, jonkun nimittäin ne pitäisi ehtiä tarkastamaankin ja ajallaan. Ja kurssi itsessäänkin on kohtuullisen kokoinen paketti, vaatimattomat 10 opintopistettä. ”Upsista heijaa” tulee pakostakin mieleen tässä kohti ja pako-ovea takavasemmalta tekisi mieli katsella (sieltä löytyy ikkuna). Vaan eipä mitään, taas hypätään työssä uuteen ulottuvuuteen ja palataan omille juurille kaupallisen alan osalta.

Opettaminenkaan ei ihan vierasta onneksi ole, vaan nyt kyllä tulee vaikeuskerrointa pari astetta lisää aiempiin opettamiini kursseihin. 10 op on kaksi kertaa enemmän kuin 5 op, mikä on aiemmin ollut laajin kurssi, jonka olen opettanut. Kielikin vaihtuu suomesta englanniksi. Edellisen kerran opetus-/ohjaustyötä englanniksi tehdessäni vuosi oli 1999 (siis viime vuosituhannella, olen dinosaurus…) ja edessä oli liuta lapsia, joille opetettiin ratsastusta. Tai laulettiin leirilauluja: ”This is repeat after me song, so you have to say what I say and do what I do…”. Mahtaisivatkohan nuo laulut toimia näin 2000 –luvulla ja nuorille aikuisille vai olisiko syytä lähteä hakemaan opetuskirjallisuudesta ja opettaja-kollegoilta vähän enemmän idean tynkää kurssin toteutuksiin?

Pitkin kevättä kirjoittelen muutaman kerran ajatuksia ja mielenpäällä olevia juttuja liittyen kurssin ”Biotalouden tuotteiden ja palveluiden tuotteistaminen” –sisällön rakentamiseen ja valmisteluun. Pako-oven ja ikkunan pidän suljettuna ja hyppään syvään päähän ammatillisesti haasteen vastaanottaen. Työkavereiden tuki kantaa kyllä ja samalla pääsen taas tutustumaan meidän opiskelijoihin. Se on kovin harvinaista herkkua meille projektien parissa päätoimisesti työskenteleville.

Kirjoittaja: -Susanna Lahnamäki, projektipäällikkö, Jyväskylän ammattikorkeakulu, Biotalousinstituutti