Green Care-koulutushankkeen syysterveiset

Omenankuoressa on reikä,

jos siihen painaa korvansa kiinni

ja kuuntelee tarkasti,

voi veden ja tuulen ääniltä

erottaa astioiden helinän

  • toukka tiskaa

(Risto Rasa)

Syksyä 2016 mennään ja paljon on tapahtunut Green Care-koulutushankkeessa sitten kevään. Isoinpana asiana se, että koulutuksen pilotointi aloitettiin elokuussa. Ensimmäisellä opintojaksolla käsiteltiin Lapin Amk:n johdolla Green Care-perusteita. Jamk jatkaa siitä Green Care-toimintaympäristöt koulutuksella, joka on parhaillaan menossa, hyvässä vaudissa.

Koulutus herätti suurta kiinnostusta ja meillä oli keväällä vaikea valinta, kun hakijoita oli yhteensä 375,  joista mukaan mahtui  140 henkilöä. Jokaisellä seitsämällä lähipaikkakunnalla opiskelee näin ollen n. 20 henkilön porukka. Paljon jäi ulkopuolelle ihmisiä, joilla olisi ollut intoa ja tarvetta sekä hyvä perusteita tulla koulutukseen.  Tarkoitus onkin se, että tämä ei lopu tähän vaan koulutusta jatketaan tulevaisuudessa Green Care-verkoston kautta.

Syksyn kiinnostavin valtakunnallinen Green Care-tapahtuma koettiin allekirjoittaneen mielestä 15-16.9 Green Care päivillä Rantasalmella. Teemana oli maatila-avusteisen GC-toiminnan käytännöt, haasteet ja mahdollisuudet.  Saldona tästä: antoisat päivät, upeat puitteet ja ilo tavata muita Green Care alan toimijoita.

Muutoin hankerintamalla olemme viritelleet Jamkin ja Jyväskylän ylipiston yhteistyötä GC-koulutushankeen, LuoKse-hankkeen ja yliopiston Resurssiviisas-hankkeen kesken. Samoin olemme aloittaneet yhteistyötä metsähallituksen Rohkeasti Luontoon- hankkeen kanssa. Yhteistyö  Könkkölän Green Care-hankkeen kanssa yhteistyö jatkuu myös edelleen.

Yhtä sun toista ollaan siis kevään ja syksyn aikana hankkeen puitteissa ehditty tekemään ja kokemaan. Tässä vaiheessa on hyvä katsella ympärilleen rauhassa ja hetki myös nauttia kevään työn tuloksista eli Green Care-toimintaympäristöt opintojakson sisällön kehittämisestä ja tuottamisesta. Nyt kokeilemme miten se käytännössä toimii. Seuraavaksi Jamk mm. keskittyy 10 op:n kouluttajakoulutuksen kehittämiseen Asta Suomen johdolla.

Nauttikaamme syksyn kauniista väreistä, kirpsakoista aamuista ja tummuvista illoista!

Terveisin: Heidi

VipuvoimaaEU_2014_2020_loforgbESR_lipputunnus