Unelmat ja talouslukutaito yhdisti Keski-Suomen Osuuspankin ja JAMKin taloushallinnon opiskelijat

Neljä konsultoivan taloushallinnon tradenomiopiskelijaa yhdessä Keski-Suomen Osuuspankin kanssa ovat päättäneet lähteä ottamaan selvää Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijoiden & henkilökunnan oman talouden hallinnan ja niin sanotun talouslukutaidon osaamisesta.

Talouslukutaito on ollut paljon esillä viime vuosina, ja sen merkitys on kasvanut entisestään taantuman aikana. Kasvaneet maksuhäiriömerkinnät muun muassa nuorten keskuudessa ovat herättäneet paljon keskustelua mediassa. Keski-Suomen Osuuspankki antoi liiketalouden opiskelijoille oivan mahdollisuuden osana projektiopintoja kartoittaa asenteita, oppimaan mitä nuoret asista ajattelevat ja samalla jakamaan tietoa talouslukutaidosta nuorten keskuuteen. Taloushallinnon opiskelijoille on tärkeää oppia puhumaan talousasioita ymmärrettävällä ja kiinnostavalla tavalla muiden alojen osaajille.

Osuuspankki ja JAMK haluavat yhdessä olla tukemassa vastuullisuusarvojensa mukaan sitä, että nuoret eivät joutuisi ongelmatilanteisiin rahankäytön johdosta.

Opiskelijat ja Keski-Suomen Osuuspankki päättivät lähteä lähestymään aihetta positiivisen kautta – keräämällä jamkilaisten unelmia ja haaveita talteen. Kuinka suuret ja pienet unelmat saavutetaan ja toteutetaan? Miten onnistutaan minimoimaan mahdolliset taloudelliset riskit ja välttämään sudenkuopat? Tarkoituksena on kiertää eri koulutusalojen luennoilla ja Pääkampuksella helmikuun loppupuolella herätellen tärkeään asiaan. Jokainen halukas pääsee nimettömänä jakamaan unelmia ja haaveitaan, joista  kerätään mm. graafiset kuvakollaasit.

Virallinen tapahtumapäivä, johon myös Keski-Suomen Osuuspankki osallistuu, on tarkoitus järjestää maaliskuun puolessavälissä. Tapahtumapäivänä opiskelijoilla ja henkilökunnalla on mahdollisuus tulla keskustelemaan pankin henkilökunnan kanssa  omista unelmistaan ja siitä, millaisia vinkkejä JAMKin kumppanilla eli Osuuspankilla on tarjota näiden haaveiden toteuttamiseen.

Pidä siis silmät ja korvat auki Rajakadun kampuksella ja tule juttelemaan omista näkemyksistäsi aiheessa.

Lisätietoja: Olli Poikonen, tradenomiopiskelija, f7465@student.jamk.fi

 

Projektiryhmä suunnittelemassa toteutusta Mira Liimataisen ja Timo Kalmarin kanssa Osuuspankin konttorilla.
Projektiryhmä suunnittelemassa toteutusta Mira Liimataisen ja Timo Kalmarin kanssa Osuuspankin konttorilla.

Keski-Suomen Osuuspankki on JAMKin merkittävä kumppani. Tämä opiskelijoiden toteuttama projekti on hyvä esimerkki yhteistyöstä joita kumppanien kanssa tehdään ajatuksella yhdessä saamme enemmän aikaan.