Jyväskylä Game Lab (JGL) – pelipöhinää

Ensimmäisten labilaisten peli-ideat saatiin peliprotoiksi viidessä kuukaudessa. Kyseiset neljä tiimiä esittelivät peliprotonsa kaikille avoimessa tilaisuudessa Juomatehtaalla. Kaksi neljästä tiimistä kertoi jatkavansa digitaalisten peliensä devausta siten, että he saisivat ne julkaistua tämän vuoden puolella. Samaiset kaksi tiimiä myös harkitsevat vakavissaan yrityksen perustamista. Me uskomme molempien tavoitteiden toteutumiseen.

Elokuun lopussa otettiin uudet labilaiset sisään, joiden kanssa on heti alusta alkaen tehty asioita hieman toisella tavalla kuin ensimmäisten kanssa. Hankkeen aikana on tavoitteena testata erilaisia oppimismenetelmiä, joten toteutamme neljä noin viiden kuukauden kehittämisjaksoa omilla twisteillä. Kuitenkin siten, että edellisestä otetaan aina opiksemme ja sitä myöten pyritään jalostamaan ja kehittämään seuraavaa jaksoa. Samalla otetaan oppeja ja koppeja toimivista uudenlaisista ja joustavista oppimismenetelmistä korkeakoulujen pelialan opetukseen. Yhtenä esimerkkinä peli-ideakonseptipohja, mitä testataan labilaisilla ja korkeakoulujen opetuksessa.

Syksyn kohokohtana on ollut Karoliina Korppoon (Colossal Order), Cities:Skylines -pelin pääsuunnittelijan vierailu pe 11.9. IT-Dynamon auditoriossa JAMKilla. JGL:n järjestämässä päivässä Korppoo sparrasi Juomatehtaalla työskentelevää neljää tiimiä ja luennoi iltapäivällä lähes kaksisatapäiselle yleisölle. Korppoon luento käsitteli Cities:Skylines -pelin menestystarinaa ja suunnittelufilosofiaa. Korppoo avasi myös pelialan tulevaisuusnäkymiä sekä kertoi avoimesti, millaista on toimia miesvaltaisella pelialalla pienessä tamperelaisyrityksessä. Erään palautteen sanoihin on helppo yhtyä: ” Esitys oli mielestäni todella hyvä sekä sujuvaa ja mukaansatempaavaa sisältäen kevennyksiä sopivasti. Ennen kaikkea sisältö oli todella ajankohtaista ja on helppo olla samaa mieltä esitetyistä asioista.”

Alueen pelialan ammattilaisista ja JGL:n henkilökunnasta koostunut tuomaristo antoi tiimeille arvokasta palautetta ja kehittämisajatuksia ma 14.9. Gate2-tilaisuudessa, missä tiimit pitchasivat peli-ideansa. Korppoon ja tuomariston palautteella tiimit saivat suuntaa ja vahvistusta peli-ideoilleen. Nyt seuraavan noin neljän kuukauden aikana tiimit saavat JGL:n henkilöstön ja muiden pelialan ammattilaisten kautta lisää hyvää buustia ja sparrausta peliensä kehitykseen. Juomatehtaalla on hyvä pelipöhinä päällä, joten uusia huikeita peliprotoja ja joulua odotellessa, osallistukaa ja seuratkaa meitä somessa!

www.fb.com/jklgamelab               #jklgamelab

 

kaikki logot