BIT Tutkimuskeskuksen Innovation Management Institute -tutkimusryhmän DIP II (Discontinuous Innovations Project – Integrating customer and user into innovation) – projektissa on tutkittu radikaaleja innovaatioita erityisesti asiakas- ja käyttäjälähtöisyyden näkökulmasta. Projektin päätösseminaari järjestetään Dipolissa perjantaina 25.5.2012 klo 8:30 – 15:30.
Seminaarin pääpuhujana on radikaaleihin innovaatioihin erikoistunut innovaatioiden ja yrittäjyyden Professori John Bessant Exeter yliopistosta. Hän toimii lisäksi vierailevana professorina Lontoon Imperial Collegessa ja on keskeinen toimija kansainvälisessä Innovation Lab yhteisössä. Akateemisen julkaisujen lisäksi hän on kirjoittanut useita kirjoja ja toiminut neuvonantajana monille kansallisille ja kansainvälisille tahoille mukaan lukien YK, Maailmanpankki ja OECD.
Lisätietoja ja ilmoittautumiset.
Sosiaali- ja terveydenhuollossa on viime vuosina tapahtunut lukuisia uudistuksia, jotka vaikuttavat sekä palvelujen järjestämiseen että rakenteisiin. Jatkuvat muutokset ovat haastaneet sosiaali- ja terveysalan organisaatiot, niiden johdon, esimiehet ja henkilöstön. Jyväskylän ammattikorkeakoulu (JAMK) koordinoi 3 vuotista merkittävää kansallista lähes 1,2 milj euron Tekes-rahoitteista tutkimusprojektia, jossa tutkitaan osallistuvaa innovaatiotoimintaa ja sen johtamista sosiaali- ja terveydenhuollon muutostilanteissa. Tutkimus syventyy siihen, kuinka organisaation toimintaa kehitetään asiakkaan, työntekijät ja muiden palveluidentuottajien ja johdon yhteistyönä.
Toimintaympäristön muuttuessa jatkuvasti ei työhyvinvointia ole enää helppo edistää. Osallisuus on se keino, jolla työ on mahdollista nähdä ymmärrettävänä, hallittavana ja mielekkäänä. Osallistuva innovaatiotoiminta on henkilöstön ja asiakkaiden aktiivista ja aloitteellista osallistumista yhteisölliseen innovaatioprosessiin. Osallistuvan innovaatiotoiminnan johtaminen vaatii uudenlaista johtajuutta. Johdon tehtävänä on suunnitella organisaation rakenteet, käytännöt ja prosessit siten, että innovaatiotoiminnan ja sitä ohjaavien arvojen kesken on mahdollisimman hyvä toisiaan tukeva vuorovaikutussuhde. Lue lisää »
Muun muassa tällä kysymyksellä heräteltiin Matkailusta laatua koko elämään - ryhmää etsimään uusia näkökulmia Malako -yrittäjien neljännessä työpajassa.
Lue lisää »
Jyväskylän ammattikorkeakoulu sekä Leader-yhdistykset JyväsRiihi ja Maaseudun Kehittämisyhdistys VIISARI etsivät parhaita maaseudun palveluideoita Keski-Suomesta. Kuntien tiukentuva talous, pitenevät välimatkat ja maaseudun väestömuutokset tuovat haasteita palveluntuotantoon. Elinvoimainen maaseutu tarvitsee uusia ideoita.
Virallinen innovaatiotoiminta tuntuu keskittyvän kaupunkeihin ja maaseutua pidetään kovin perinteisiin sitoutuneena. Lisäksi innovaatiot ymmärretään yleensä yritysten toiminnaksi. JAMK, Maaseudun Kehittämisyhdistys Viisari ry ja JyväsRiihi ry ovat rakentamassa kansainvälistä Innovative Village –hanketta, jonka pyrkimyksenä on luoda hankekylien tarvitsemia palveluinnovaatioita yhteisöllisesti.
Innovaatiotoiminnassa pelkkä luovuus ei riitä, vaan hieno idea on kehitettävä toimivaksi tuotteeksi tai palveluksi. Hanke tarjoaa apua ideointiin, kehittämiseen ja testaamiseen.
Nyt haetaan ideoita hyvin ja kekseliäästi järjestetyistä palveluista maaseudulla. Palvelun tarjoaja voi olla yhdistys, yritys tai kunta. Lue lisää »
Euroopan komissio esitteli 30.11.2011 uuden tutkimuksen ja innovaation Horizon 2020 -puiteohjelman vuosiksi 2014–2020. Lue lisää »