Alumnius on avunantoa puolin ja toisin

Alumniudesta on tehty ehkä hieman liian hieno käsite. Itsekin tässä pohdin asiaa ja mietin, että ei minusta ole mihinkään intellektuellin alumniverkoston ylläpitoon, kun en edes miellä ymmärtäväni koko sellaista alumniutta. Kunnes sitten hetken elämääni ajatellen ymmärsin juuri kuluneen vuoden aikana selvinneeni monista kinkkisistä tilanteista juuri alumniverkoston avulla.

Vanhan autoni myynnissä sain apua alumnitutulta, myyntiin liittyvässä jälkiselvittelyssä (kun ostaja sai auton melko pian rikki ja syytti tietenkin minua) sain apua alumnitutulta. Asunnon myymisessä ja oikeastaan kiinteistönvälittäjän toimintaan liittyen sain apua alumnitutulta. Oman talon rakentamiseen liittyen sain apua alumnitutulta. Pankkiasioissa sain neuvoja alumnitutulta. Työnhakuun liittyen sain merkitä suosittelijaksi alumnitutun. Jopa metsästä kuuluvan äänen aiheuttajan (lehtopöllön poikanen) sain selville alumnitutun avulla, kun oma lintutietämys ei ole kovin suuri. Myös parhaimmat New Yorkin matkasuositukset tuli alumneilta, jatkuvasti vinkkejä avoimista työpaikoista satelee alumneilta ja jopa parhaimmista pizzapaikoista tiedot saa alumneilta. Kuinkas muutenkaan. Toki lienee sattumaa, että kaikkeen vastaus löytyy yleensä alumneilta, mutta kenties joku ihan pikkuinen merkityskin alumniudella on. Olemme edelleen useiden vuosien jälkeen sosiaalisen median kautta (vähintään) kontaktissa. Ja kun joku kyselee neuvoja, tulee niihin herkästi vastanneeksi. Itsekin tiedän nyt kun asiaa pohdin, saattaneeni muutaman alumnin löytämään työpaikan, olen yhdistänyt asuntoa tarjoavan ja asuntoa etsivän alumnin toisiinsa, olen toiminut suosittelijana muutaman alumnin työnhaussa, esitellyt ainakin jos nyt ei ihan kierroksella ole käyty niin suusanallisesti kotikaupunkiani tänne muuttavalle alumnille jne.

Onhan näitä, ja mikä on se merkittävin huomio kaikessa? Neuvot, apu, ohjeet ja tuki ei millään lailla suoranaisesti ole liittynyt siihen koulutukseen, jota kautta alumnius on hankittu ja mistä tunnemme, vaan nykyelämämme ajankohtaisiin asioihin, joissa toinen on asiantuntija enemmän tai vähemmän ja toinen kaipaa siltä alueelta oppia. Ei alumnius ole sitä, että kokoonnutaan yhteen vain puhumaan menneistä ja pätemään omilla saavutuksillaan, vaan pidetään kontakteja yllä, jotta myöhemmin voi hyötyä toisen osaamisesta, tai hyödyttää itse toista osaamisellaan. Ja siinä sivussa sitten muistella menneitä.

Tämän vuoksi, kun usein avun saantiin liittyy enemmänkin omat suorat kontaktit ja oma sosiaalinen toiminta ja uskallus kysyä tyhmiäkin asioita, tuntuu ehkä tyhjänpäiväiseltä pyörittää omaa alumniyhdistystä. Etenkin kun itsekin noissa edellä mainituissa tilanteissa sain apua omien alumniemme lisäksi myös SAMOKin kautta tutuksi tulleilta alumneilta. Ja vieläpä maksaa jäsenmaksua sellaisesta. Mutta siinäpä onkin se pointti. Yhdistyksen tarkoitus on saattaa yhteen uusia alumneja. Pelkästään netin kautta se harvemmin onnistuu, ja juuri siksi on välillä järjestettävä jonkinlaisia tilaisuuksia, joissa eri alumnit kohtaavat, tutustuvat ja löytävät ehkä apua tulevaisuuden haasteisiinsa. Tämän vuoksi alumniyhdistys pyrkii pitämään yllä myöskin jonkinlaista osaamisrekisteriä. Toisaiseksi harvoin mutta ehkä joskus useamminkin saattaa joku alumni tai yhteistyökumppani (JAMK, JAMKO, yritysmaailma) kysellä yhdistykseltä, tunnemmeko ketään sen ja sen alan tietäjää tai osaajaa. Ja kappas, taas välitämme yhteen kysyjän ja vastaajan ja vähintään yhden tai kahden ihmisen elämä saa uuden käänteen. Ja tämän kaiken vuoksi yhdistys tarvitsee hallinnon. Ihmisiä, jotka pyörittävät toimintaa edes jollain tasolla oman elämänsä ohessa. Joidenkin mielestä toiminta pitäisi olla vilkkaampaa ja älymyksellisempää, joillekin riittää rennot kokoontumiset isolla tai pienellä porukalla vaikka kahvimukin äärellä. Eikä niiden kokoontumisten tarvitse tapahtua Jyväskylässä, sillä suurin osahan meistä asuu jo toisaalla. Mutta mitä enemmän olisi halukkaita toteuttajia, sitä vilkkaampaa toiminta olisi ja sitä laajemmalti ympäri Suomen.

Siksi pyydänkin nyt, mieti omia alumnikontaktejasi. Oletko itse hyötynyt niistä tai oletko hyödyttänyt omalla osaamisellasi jotakuta muuta? Mitä sinä olisit valmis tekemään, jotta saisit enemmän hyötyä irti alumniverkostolta?

– Susanna, puheenjohtaja