vietnam

Loppusanoja Nepalissa ja Vietnamissa

HOPE III -hanke lähestyy päätöstään ja alkaa olla loppusanojen vuoro. Niin paljon on ehditty kokea nepalilaisten, vietnamilaisten ja suomalaisten toimijoiden...

BOOST-hanke seremoniallisesti päätökseen

Tunnustuksia ja todistuksia, kutsuvieraita tuhannen kilometrin päästä, uutiskynnyksen ylitys, painotuore julkaisu sekä valtavasti huomionosoituksia ja tapaamisia. Kaikkea tätä ja paljon...

BOOST puuskuttaa kohti maalia

Vietnamin BOOST-projekti on viittä vaille finaalissa ja opittu on paljon. Koulutuksellisten kehitysaskelten lisäksi projektipäällikkömme osaa nykyään piirtää ravintolatilauksensa, eläköitynyt johtaja...

HOPE III: Opettajat vaihdossa Suomessa

Opettajat Kokkolassa Kumppaneitamme Nepalista ja Vietnamista saapui Suomeen opettajavaihtoon maaliskuussa 2014. Tulijoista neljä oli Huen yliopistosta (HUMP ja HUSC) ja...

Viisitoista Vietnam-vuotta – eikä todellakaan suotta

Kokoonnumme JAMKin ja HAMKin opettajakorkeakoulujen tutulla porukalla Vietnamiin eri puolilta maailmaa. Tällä kertaa mukana on myös johtajamme Ulla, jolla on...

HOPE III: Yhteisölähtöisyyttä koulutukseen Vietnamissa ja Nepalissa

Hope III (2013-2015) jatkaa hanketyötämme Nepalissa ja Vietnamissa sosiaalityön ja sairaanhoidon yhteisölähtöisen koulutuksen parissa. HOPE-hankkeen kolmas osa koostuu opiskelija- ja...

Vuoristokyliä ja viidakkoseikkailua Vietnamissa

Tammikuumme saa aivan uudenlaisia sävyjä, kun aloitamme Boost-hankkeen kolmannet workshopit Dong Hassa. Paikalliset opettajankouluttajat ovat käynnistäneet suunnittelemansa kehittämisprojektit. Tällä kertaa...

Kampukselta maailmalle

Vietnamissa projektityömme tavoitteet ovat korkealla, aivan kuten keisari Khai Dinhin monumentti. BOOST-projektissamme Vietamissa yksi keskeisistä tavoitteista on Quang Tri Teacher...

HOPE yhdistää nepalilaisia, vietnamilaisia ja suomalaisia

JAMKin ammatillinen opettajakorkeakoulu on ollut mukana Nepalissa ja Vietnamissa toteuttamassa HOPE-hanketta yhdessä Diakonia-ammattikorkeakoulun ja Centria ammattikorkeakoulun kanssa. Partnereina ovat St.Xavier’s...

Viimeiset workshopit Dong Hassa

Sadekausi oli jo alkanut, kun olimme pitämässä Dong Hassa opetushenkilöstön ja johdon koulutusohjelmien viimeisiä kymmentä workshoppeja. Pohjois- ja Keski-Vietnamissa oli...

Mitä kuuluu Vietnam?

Ilmassa oli suuren juhlan tuntua, kun aloitimme Dong Han periodimme TTC:n 15-vuotisjuhlilla valtavassa kulttuuritalossa. Kuuluimme kutsuvierasjoukkoon ainoina eurooppalaisina. Mukana oli...

Vietnam-projekti etenee – koulutusta, juhlahumua ja ensikertalaisten kokemuksia

Quang Trin provinssin Teacher Training Collegen koulutusohjelmat ovat nyt puolivälissä. Helmi-maaliskuun vaihteessa oli jälleen Vietnam-vierailun aika. Kolmen viikon aikana opettajille...