Piirtoseinän monta mahdollisuutta

Jo WAU Factory -tilojen suunnittelun alkuvaiheissa meillä oli ideana luoda tilaan seinän kokoinen piirustuspinta. Iso ala mahdollistaa useamman ryhmän samanaikaisen toiminnallisen työskentelyn ja mikä tärkeintä, laaja rajaamaton pinta ei rajoita ajattelua.  Käytössämme on myös eBeam-laite, jonka avulla saamme pinnalle piirretyn kuvion tallennettua sähköiseen muotoon. Aikaisemmin tällaista työskentelyä on toteutettu flappipapereilla, jotka on dokumentoitu esimerkiksi kännykkäkameran avulla sähköiseen muotoon.

Etäopetuksen näkökulmasta tussitaulun ja eBeam-laitteen yhdistelmä tuo opetukseen joustavuutta. Läsnäolijat (opettaja tai opiskelijat) voivat havainnollistaa asioita piirtämällä tai kirjoittamalla ja etäopiskelijat näkevät sisällön. Erillistä kameraa tai kuvaajaa piirroksen välittämiseen ei tarvita. Näin päästään askel lähemmäksi mahdollisimman luonnollista etäopetustilannetta, missä etäosallistujat eivät rajoita luokassa tapahtuvaa toimintaa ja toisaalta missä etäosallistujien osallisuus paranee.

Tällaiset olivat toiveemme ja näihin lähdimme etsimään ratkaisuja.

Vaihtoehto 1: Maali

Olin nähnyt kuvia vastaavista seinistä ja pikaisella googlauksella löysin kaksi maalivaihtoehtoa: Ideapaint ja Smart Wallpaint. Jälkimmäiselle löytyy suomesta myös maahantuoja (Routa Imports Oy). WAU Factory –tilamme sijaitsevat Dynamon kampuksellamme. Kampus on rakennettu terve talo –periaattein ja näin ollen kaikkien rakennusmateriaalien tulee olla M1-luokiteltuja. Onneksemme Smart Wallpaint on saamassa M1-luokituksen keväällä 2014 ja voimme sitä käyttää. Aikataulu vain valitettavasti hieman viivästyy mutta onneksi onnistuu. Molempien maalien sivuilta löytyy hyvät asennusohjeet videoineen ja molemmat maalit lupaavat tuotteilleen 10 vuoden takuun.

Vaihtoehto 2: Tapetti

Opti-Rite tarjoaa tapettia, jolle piirtää. Tapettia voi laittaa suoraan seinälle tai sillä voi päällystää liitutaulun tai kuluneen valkotaulun. Tussitapetin lisäksi heillä on myös tapettia, johon tarttuu magneetit. Tämäkin voisi olla monipuolinen ja käytännöllinen vaihtoehto. Opti-Riten valikoimista löytyy myös hauskoja ajatuskuplia, jotka voi kiinnittää seinään ja niihin voi kirjoittaa vaikkapa päivän ajatuksen. Sivuilta löytyy hyvät asennusohjeet videoineen.

Vaihtoehto 3: Valkotaulu

Yksi vaihtoehto piirtoseinän tekemiseen on käyttää myös perinteisiä valkotauluja. whiteboard-shop.co.uk- sivuilta saa tilattua eri kokoisia suuriakin tauluja (esim. 200x600cm) sekä myös omien mittojen mukaan. Näissä valkotauluissa on myös magneettipinta ja ovat sen verran järeää materiaalia, että soveltuvat varmasti vaativimpaankin käyttöön.

Vaihtoehto 4: Tee-se-itse

Piirtoseinän voi tehdä myös itse pienellä budjetilla. Materiaalina on tällöin käytetty melamiinilevyä tai ihan kirkasta pleksiä. Hintaa näille ratkaisuille tulee huomattavasti vähemmän kuin maalille, tapetille tai valkotaululle. Jo sadalla eurolla saa rakennettua ison piirtopinnan. Pleksiä on käytetty myös tavallisen pöytäpinnan päällä, jolloin pöytäänkin saa luotua piirtopinnan. Pleksi tosin naarmuuntuu helposti ja on nopeasti kuluneen näköinen. Kurkkaa vinkkejä ja lopputuloksia täältä: