Tag Archives: kehittäminen

Työkaluja oppimisympäristöjen kehittämiseen

Main Badge_Future Classroom_FIN smallOsallistuin viime keväänä European Schoolnet Academyn MOOC-kurssille Future Learning  Scenarios, jossa pohdittiin tulevaisuuden osaamisvaatimuksia, ja miten opetuksen ja oppimisympäristöjen tulisi muuttua osaamisvaatimusten muuttuessa. Koulutuksen sisältö liittyy keskeisesti kansainvälisen iTEC-hankkeen tutkimuksiin ja tuotoksiin.

Future Learning Scenarios tarjosi monen uuden ajatuksen, keskustelun ja materiaalin lisäksi myös uusia työkaluja oppimisympäristöjen ja opetuksen suunnitteluun.

Edukata on työkalu oppilaitoksille ja opettajille oman opetuksen kehittämiseen. Jotta voimme varmistaa, että opiskelijamme kehittävät opintojensa aikana tulevaisuuden työelämässä tarvittavia taitoja, on meidän hyödynnettävä teknologiaa osana opetusta. Jotta teknologiaa voisi täysipainoisesti hyödyntää osana opetusta ja oppimisen tukena, opetusmenetelmien tulee muuttua. Edukata-metodi tukee innovatiivisten opetusmenetelmien suunnittelua ja helpottaa visioiden ja ideoiden käytäntöön viemistä.

ATTE-hankkeessa olemme hyödyntäneet Edukatan mallia tilojen pilotoinneissa ja toimintamallien tekemisessä.

Eduvista tarjoaa välineen oppilaitosjohdolle strategiatyön tueksi ja sen jalkauttamiseksi. Eduvista palvelee erityisesti silloin, kun oppilaitoksissa ollaan investoimassa teknologiaan, tehdään muutoksia opetussuunnitelmaan tai rakennetaan uusia oppimisympäristöjä.

Future Learning Scenarios –kurssin toinen toteutus on parhaillaan käynnissä. European Schoolnetin tuottamat videoaineistot löytyvät Youtubesta.

Tätä kokonaisuutta ja aineistoja voin lämpimästi suositella!