Bioenergisiä tuulahduksia

Rehellisesti biokaasusta

Historian havinaa Turveteollisuusliiton kevätseminaarissa

69 vuoden ajan turvetuottajien etuja ajanut Turveteollisuusliitto ry järjesti eilen toistaiseksi viimeisen kevätpäivänsä. Hautajaisia ei sentään vietetty, vaikka menneitä muisteltiinkin. Edessä on uusi alku, kun myös turveväki liittyy kesällä toimintansa käynnistävään Bioenergia ry:een, bioenergia-alan uuteen yhteiseen etujärjestöön. Ainakin TTL:n hallituksen puheenjohtaja ja Vapo Oy:n toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny oli luottavainen –  haasteista huolimatta.

Avauspuheenvuorossaan Yli-Kyyny pohdiskeli Suomen hankalaa taloustilannetta ja ennen kaikkea kauppataseen historiallista alijäämäisyyttä. Samassa tilanteessa oltiin öljykriisin aikaan 1970-luvulla. Edellisellä kerralla valtiovalta reagoi ongelmallisen tilanteeseen näkyvin ja konkreettisin toimin: lanseerattiin energiansäästöohjelmia ja lähdettiin määrätietoisesti parantamaan maan energiaomavaraisuutta, mm. energiaturpeen tuotantoa kehittämällä. ”Nyt sen sijaan hallitusohjelman tavoitteena on käytännössä ajaa turvetuotanto ja turpeen käyttö kokonaan alas. Myös Luonnonsuojeluliitto on liikkeellä kovin panoksin. Toisaalta ei tässä muu auta kuin toimia mahdollisimman avoimesti esimerkiksi paikallisten ihmisten kanssa ja pitää viimeisen päälle huolta ympäristönsuojeluasioista”, Yli-Kyyny pohti.

Turvetuotannon kehittymisen vaiheita saatiin katsella videoesitysten ja kuvakavalkadien kautta. Hienoa, että aikanaan on ollut viisautta tallentaa näitä, nyt jo historiaksikin muuttuneita työvaiheita ja -koneita: laahakauhoja, ruoppauskoneita, turvemyllyjä, nauhakuljettajia, köysiratoja, lautasveitsiä, kettinkilevittimiä, kieppivaunuja, kapearaiteisia turvejunia, haravalla kääntämistä jne. jne. Turpeen korjuuseen ja kuljetukseen tarvittiin lisäksi valtava määrä ihmisiä. Naurunpyrskähdyksiä herätti arviolta 40-luvulta olleessa filmissä vakavalla naamalla esitetty toteamus siitä, että turpeen ”käsin kääntäminen on nuorukaisille, naisille ja lapsille sopivaa työtä”. Oi niitä aikoja – taitaisivat jäädä turpeet nykyihmisiltä korjaamatta!

Sittemmin on siirrytty varsin järeiden, jossain vaiheessa myös Neuvostoliitosta peräisin olleiden konevaiheiden kautta nykyiseen tuotantoteknologiaan. Suomalainen erikoisuus on hyödyntää turvekoneiden vetokoneena maataloustraktoria. Sama ”valmetti” on monessa pitäjässä palvellut isäntiään niin turveurakoinnissa kuin maataloustöissäkin. Turveruukki Oy:n toimitusjohtaja Heikki Karppimaan mukaan nimenomaan konekannan kehittyminen ja eri työvaiheiden tehostuminen on tehnyt turvetuotannosta kannattavaa ja kilpailukykyistä. ”Toisaalta samalla turpeen hintakäyrä on pitkään ollut kuin aivokuolleen käyrä”, Karppimaa naurahti lakonisesti.

Kurkistuksia suokulttuuriin tarjosi tutkija Kirsi Laurén Itä-Suomen yliopistosta. Suolla työskentely on perinteisesti ollut keskeinen osa suomalaista kulttuuria, ja soihin on liittynyt paljon myös erilaisia mielikuvia. Esimerkkejä on lukuisia kalevalaisesta suohon laulamisesta ja polkemisesta, keskiajan kehtolauluista, virvatulista ja muista kansanuskomuksista myös nykypäivän kulttuuriin. Suomaisema esiintyy mm. ”Taru sormusten herrasta” – ja ”Näkymätön Elina”- elokuvissa. Soittavatpa maailmankuulut muusikkomme – Ville Valo, Lauri Ylönen ja Apocalyptica – Torronsuon ”myyttisissä” maisemissa.

Suokulttuuria on mielestäni syytä pohtia myös luonnonvarojen hyödyntämisen näkökulmasta. Nykyisin ihmisillä on yhä vähemmän kontakteja suoluontoon ja samalla toki myös turpeeseen. Arvot ja asenteet pohjautuvat pitkälti mielikuviin, ja samalla myös suoympäristöön liittyy yhä enemmän nostalgisoivaa ja romantisoivaa ajattelua, toisaalta myös puhtaasti ekologisten silmälasien läpi katsomista. 1940-50 –lukulainen, hyvin praktinen näkökulma leivän hankkimisesta suoluonnosta tuntuu monille vieraalta. Ehkä tästä ajattelutavan muuttumisesta löytyy eräs selittävä tekijä nykyisille turvetuotannon haasteille: ”cityihmisten” ja ”turvemiesten” ajatusmaailmat eivät kerta kaikkiaan kohtaa. Jo käsitteenä suo ymmärretään aivan eri tavoin.

 Minusta tässä on ainesta syvällisemmällekin pohdinnalle. Ehkä jonkinlainen yhteinen sävel ja ymmärrys on vielä löydettävissä, kun osapuolet aukaisevat ajatteluaan ja lisäävät keskinäistä vuorovaikutusta!