Bioenergisiä tuulahduksia

Rehellisesti biokaasusta

Monthly Archives: marraskuu 2012

Tuotteena kuuma vesi!

Ryhtyisinkö yrittäjäksi, entä rupeaisinko lämpöyrittäjäksi? Näitä teemoja pohdimme viime viikolla Bioenergiaosaaja –koulutettaviemme kanssa. Saimme kuulla käytännön näkemyksiä, aitoja kokemuksia, kun Pirkanmaan mies, pitkään puuenergianeuvojana ja lämpöyrittäjänä toiminut Veli-Matti Alanen kävi meitä asiassa herättelemässä, ravistelemassa ja ehkä – omaan persoonalliseen tyyliinsä – jopa hiukan provosoimassakin. Kukaan ei varmasti torkkunut Alasen tunnilla. 🙂 Puuwatti Oy:n kokemuksista kotimaisten bioraaka-aineiden paikallisesta hyödyntämisestä kannattaa aivan varmasti oppia ammentaa.

Kirjailin ylös Alasen teesejä lämpöyrittämisestä. Kokemusta miehelle on kertynyt niin pelletin kuin hakkeenkin polttamisesta, raaka-aineen hankinnasta puhumattakaan. Soveltaen näitä Alasen kokemuksia voi varmasti hyödyntää laajemminkin.

Ensinnäkin kenestä on lämpöyrittäjäksi eli myymään bioraaka-aineilla tuotettua lämpöä? Veli-Matti Alanen siteeraa kollegaansa Leevi Airaksista Savon mualta ja luettelee lämpöyrittäjän kriteerit: ”Pään pitää kestää velkaa. Pitää pystyä valvomaan yönsä. Pärjää ilman rahaa.”

Niinpä. Näillä ”markkinointipuheilla” saattaisi heikompihermoinen säikähtää. No, tosiasiassa Veli-Matti Alanen, Leevi Airaksinen ja kumppanit ovat niitä asiantuntijoita, joiden aktiivisuuden tuloksena tässä maassa on koko joukko kannattavia lämpöyrityksiä, paitsi oma firma niin paljon myös muita.

Lämpöyrittäjien asiakaskohteita on Suomessa viitisensataa ja kohteista huolta pitäviä lämpöyrityksiä parisensataa, joista päätoimisia on parikymmentä. Suuri osa yrittäjistä toimii sivutoimisesti esim. maatalous- ja/tai koneyrittämisen ohessa. Osuuskunnat ovat varsin tyypillinen yritysmuoto.

Ensimmäiset lämpöyritykset polkaisivat toimintansa käyntiin 1990-luvun alussa. Kyläkouluista aloitettiin ja vähitellen edettiin laajemmin kuntien muihin kiinteistöihin ja edelleen yksityiselle puolelle, teollisuuskiinteistöjen lämmitykseen.

Vaikka lämpöyrittäminen ei enää mikään uusi ja outo yrittämisen muoto olekaan, on Veli-Matti Alasen mukaan markkinoilla vielä tilaa. Myös Keski-Suomessa on edelleen joitakin kuntakeskuksia, taajamia ja asutuskeskittymiä, mutta erityisesti teollisuuskiinteistöjä, joihin 2-4 MW kokoluokan laitos sopisi mainiosti. Suuremmissa kokoluokissa ei pk-yrittäjän välttämättä kannata lähteä kisaamaan: isot energiayhtiöt alkavat tulla samoille kilpakentille.

”Pienikin yritys voi toimia kannattavasti ja tehokkaasti, kun kustannusrakenne on kohdallaan”, Veli-Matti Alanen vakuuttaa. Lämpöyrittäjän myyntituote, 90-asteinen vesi, on erinomaisen hyvä ja yksinkertainen. ”Käytännössä lämpö myydään eurolla ja luotettavuudella, mutta samalla asiakas saa kaupan päälle kotimaisuutta, paikallisuutta, työllistävyyttä ja ympäristöystävällisyyttä”, Alanen muistuttaa. Lämpöyrittämisen vahvuuksien listaan Alanen lisää vielä suorat, mutkattomat kontaktit asiakaskuntaan ja joustavat toimintatavat. Ympäristöasioistakin on pidettävä hyvää huolta.” Meillä ei ole varaa hiukkaspäästöihin”, Alanen napauttaa.

Kiitos öljyn hinnan rajun nousun viime vuosikymmenenä, on hake tätä nykyä kilpailukykyinen polttoaine. Toisaalta on myös urakoitsijan saatava leipänsä. Siksi esimerkiksi pienpuun energiatukijärjestelmän on oltava kunnossa. Nähtäväksi jää, miten asia komission käsittelyssä etenee. Toivotaan, että puuenergian edistämistyö ei saa täyttä tyrmäystä.

*****************

Tällaisten rohkeiden tekijöiden, tuumasta toimeen tarttuvien ”rukkasmiesten” tapaaminen on oikein virkistävää. On kiva kuulla tositarinoita menestyvistä yrityksistä, esimerkkejä terveestä yrittäjähengestä, rohkeudesta ja tulevaisuuteen katsomisesta. Tällaistakin tarvitaan, varsinkin kun esimerkiksi talousuutisten virta tuppaa nykyisin olevan kovin mollivoittoinen. Toimitusjohtaja Alaselle iso kiitos puhuttelevasta luennosta!

Keisarin uudet vaatteet?

”Rakkaalla lapsella on monta nimeä”, tavataan sanoa. Olen viime aikoina pohtinut ”uuden” ja trendikkään toimialan, biotalouden, vapaasti suomennettuna luonnonvaratalouden syntyjä syviä.

Onko loppujen lopuksi keksitty mitään oleellista uutta? Entä nostaako hienolta kalskahtava termi oikeasti esille jotain uudenlaisia ajatuksia, innovatiivisia avauksia? Jos hiukan googlettaa, huomaa helposti, että biotalous (bioeconomy) käsitteenä on vain muutaman vuoden vanha. Mutta ovatko biotalouteen liitetyt sisällöt yhtä lailla aivan uutta ja mullistavaa?

Uskallan sanoa napakasti: EI pidä paikkaansa! Ainakin luonnonvara-alalla, esimerkiksi maa- ja metsätaloudessa, on iän kaiken noudatettu biotalouden keskeisiä kriteerejä. Esimerkkinä kestävyyden periaate, joka sekin on joissakin piireissä nostettu ikään kuin uutena asiana esille. Itse kyllä muistan jo 80-luvulla nuorena metsäylioppilaana perehtyneeni kestävyyden eri ulottuvuuksiin heti ensimmäisestä opiskelusyksystä alkaen. Kokonaiskestävyys – sisältäen ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen ja myös kulttuurisen kestävyyden – on ollut esimerkiksi metsävarojen hyödyntämistä, hoitoa ja käyttöä ohjaava keskeinen periaate Suomessa jo kauan. ”Metsää älköön hävitettäkö” oli keskeinen viesti pian sotien jälkeen uudistetussa metsälaissa. Uskon, että sama periaate ”viljele ja varjele maatasi” pätee myös vaikkapa maatalouden harjoittamiseen.

Biotaloutemme kunniakkaaseen historiaan kuuluu mm. tervanpolttoa, tärpätin valmistusta, myös viinanpolttoa 🙂 , maatalouden tärkkelystuotteiden jatkojalostamista, xylitolin tuotantoa, paperin, puun, sellun, kartongin ja muiden puutuotteiden lisäksi myös lukuisten metsäteollisuuden ”sivutuotteiden” valmistusta jne. jne. Sotavuosina puun kaasutukseen perustuvaa teknologiaa kehitettiin pitkälle. Vanhempi väki muistaa häkäpönttöautot.

Vaurastumisen myötä monet vanhat keksinnöt unohdettiin. Esimerkiksi puukaasulla toimivat ajoneuvot olivat köyhyyden symboli, ja sodan jälkeistä maailmaa alettiin rakentaa paljolti fossiilisten polttoaineiden varaan. Onko nyt ikään kuin nöyrrytty ja luonnonvarojen ehtyessä palattu takaisin perusasioiden äärelle?

No, tämä ehkä hiukan kyyninen ajattelu ei tietysti johda mihinkään. Nyt täytyy iloita siitä, että aiempaa laajemmissa piireissä (myös kovassa ”busineksessa”) aletaan oikeasti nähdä luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvät valtavat mahdollisuudet – toivottavasti kestävästi.

Luonnonvara-alan elinkeinoja on suuren yleisön joukossa jossain määrin pidetty laskevan auringon toimialoina, mutta tilanne on itse asiassa päinvastoin. TEM:n biotalousryhmän julkaisussa on mm. nostettu esille visio suomalaisesta ”fotosynteesiklusterista, joka kattaa kaikki bioraaka-ainetta jalostavat alta mukaan lukien luontoympäristöstä saatavat palvelut.” Yhtä kaikki nähdään, että ”vuonna 2040 voidaan bioraaka-aineesta valmistaa melkeinpä mitä vaan.” Insinööriosaamisen rinnalle nostetaan kuitenkin ekologinen ymmärrys ja ekosysteemitieto.

Myös SITRAn teeseissä biotalous on vahvasti esille. SITRAssa julkaisuissa korostuu ”uusiutuvien luonnonvarojen vastuullinen ja älykäs käyttö sekä kestävä hyvinvointi”. Mielenkiintoista on havaita, miten SITRAn viisaat toteavat, että ”biotalous haastaa keskittyneen yhteiskuntamallin” ja että ”kestäville biotalouden lähiratkaisuille on merkittävää kysyntää”.

Hienoja ajatuksia. Kyse on lopulta perusasioista, joiden varaan tätä maailmaa rakentaa. Metsät, suot ja pellot – siis maaseudun raaka-ainelähteet – ovat olleet, ovat nyt ja ovat myös tulevaisuudessa hyvinvointimme perustana. Pikkaisen me luonnonvara-alan toimijat voimme myös röyhistää rintaa. Olemme tainneet sittenkin olla aikaamme edellä!