Bioenergisiä tuulahduksia

Rehellisesti biokaasusta

Keisarin uudet vaatteet?

”Rakkaalla lapsella on monta nimeä”, tavataan sanoa. Olen viime aikoina pohtinut ”uuden” ja trendikkään toimialan, biotalouden, vapaasti suomennettuna luonnonvaratalouden syntyjä syviä.

Onko loppujen lopuksi keksitty mitään oleellista uutta? Entä nostaako hienolta kalskahtava termi oikeasti esille jotain uudenlaisia ajatuksia, innovatiivisia avauksia? Jos hiukan googlettaa, huomaa helposti, että biotalous (bioeconomy) käsitteenä on vain muutaman vuoden vanha. Mutta ovatko biotalouteen liitetyt sisällöt yhtä lailla aivan uutta ja mullistavaa?

Uskallan sanoa napakasti: EI pidä paikkaansa! Ainakin luonnonvara-alalla, esimerkiksi maa- ja metsätaloudessa, on iän kaiken noudatettu biotalouden keskeisiä kriteerejä. Esimerkkinä kestävyyden periaate, joka sekin on joissakin piireissä nostettu ikään kuin uutena asiana esille. Itse kyllä muistan jo 80-luvulla nuorena metsäylioppilaana perehtyneeni kestävyyden eri ulottuvuuksiin heti ensimmäisestä opiskelusyksystä alkaen. Kokonaiskestävyys – sisältäen ekologisen, taloudellisen, sosiaalisen ja myös kulttuurisen kestävyyden – on ollut esimerkiksi metsävarojen hyödyntämistä, hoitoa ja käyttöä ohjaava keskeinen periaate Suomessa jo kauan. ”Metsää älköön hävitettäkö” oli keskeinen viesti pian sotien jälkeen uudistetussa metsälaissa. Uskon, että sama periaate ”viljele ja varjele maatasi” pätee myös vaikkapa maatalouden harjoittamiseen.

Biotaloutemme kunniakkaaseen historiaan kuuluu mm. tervanpolttoa, tärpätin valmistusta, myös viinanpolttoa 🙂 , maatalouden tärkkelystuotteiden jatkojalostamista, xylitolin tuotantoa, paperin, puun, sellun, kartongin ja muiden puutuotteiden lisäksi myös lukuisten metsäteollisuuden ”sivutuotteiden” valmistusta jne. jne. Sotavuosina puun kaasutukseen perustuvaa teknologiaa kehitettiin pitkälle. Vanhempi väki muistaa häkäpönttöautot.

Vaurastumisen myötä monet vanhat keksinnöt unohdettiin. Esimerkiksi puukaasulla toimivat ajoneuvot olivat köyhyyden symboli, ja sodan jälkeistä maailmaa alettiin rakentaa paljolti fossiilisten polttoaineiden varaan. Onko nyt ikään kuin nöyrrytty ja luonnonvarojen ehtyessä palattu takaisin perusasioiden äärelle?

No, tämä ehkä hiukan kyyninen ajattelu ei tietysti johda mihinkään. Nyt täytyy iloita siitä, että aiempaa laajemmissa piireissä (myös kovassa ”busineksessa”) aletaan oikeasti nähdä luonnonvarojen hyödyntämiseen liittyvät valtavat mahdollisuudet – toivottavasti kestävästi.

Luonnonvara-alan elinkeinoja on suuren yleisön joukossa jossain määrin pidetty laskevan auringon toimialoina, mutta tilanne on itse asiassa päinvastoin. TEM:n biotalousryhmän julkaisussa on mm. nostettu esille visio suomalaisesta ”fotosynteesiklusterista, joka kattaa kaikki bioraaka-ainetta jalostavat alta mukaan lukien luontoympäristöstä saatavat palvelut.” Yhtä kaikki nähdään, että ”vuonna 2040 voidaan bioraaka-aineesta valmistaa melkeinpä mitä vaan.” Insinööriosaamisen rinnalle nostetaan kuitenkin ekologinen ymmärrys ja ekosysteemitieto.

Myös SITRAn teeseissä biotalous on vahvasti esille. SITRAssa julkaisuissa korostuu ”uusiutuvien luonnonvarojen vastuullinen ja älykäs käyttö sekä kestävä hyvinvointi”. Mielenkiintoista on havaita, miten SITRAn viisaat toteavat, että ”biotalous haastaa keskittyneen yhteiskuntamallin” ja että ”kestäville biotalouden lähiratkaisuille on merkittävää kysyntää”.

Hienoja ajatuksia. Kyse on lopulta perusasioista, joiden varaan tätä maailmaa rakentaa. Metsät, suot ja pellot – siis maaseudun raaka-ainelähteet – ovat olleet, ovat nyt ja ovat myös tulevaisuudessa hyvinvointimme perustana. Pikkaisen me luonnonvara-alan toimijat voimme myös röyhistää rintaa. Olemme tainneet sittenkin olla aikaamme edellä!