Bioenergisiä tuulahduksia

Rehellisesti biokaasusta

Monthly Archives: tammikuu 2013

Bioenergianoviisin mietteitä

Tämän blogitekstin on laatinut JAMKin Bioenergiaosaaja -koulutuksessa opiskeleva Jonna Löfqvist, joka on juuri aloittanut koulutukseensa kuuluvan työharjoittelun turvealalla toimivassa yrityksessä.

Tässä vaiheessa bioenergiakoulutusta on hyvä vähän mietiskellä ja jäsennellä sitä kaikkea uutta tietoa, mitä tähän mennessä on päähän kertynyt. Voin myöntää, että aloittaessani Bioenergiaosaaja-koulutuksen minulla ei ollut kovin suuria odotuksia, koska en käytännössä tiennyt bioenergia-alasta mitään. Lähdin mukaan koulutukseen, koska se vaikutti kiinnostavalta, tuli sopivaan elämäntilanteeseen ja täydensi hyvin myös biologin koulutustani. Nyt tietoa ja ymmärrystä alasta on jo kertynyt paljon. Erityisesti odotan työharjoittelujaksoa – niin, että saisi sitä käytännön osaamistakin. Käytännön osaaminenhan on kuitenkin alalla kuin alalla olennaista. Mistä tahansa asiastahan voi opetella teoriaa vaikka loputtomiin, mutta mikään ei opeta niin hyvin kuin se, että itse pääsee tekemään.

Olen kokenut koulutuksen tähän mennessä hyvin antoisaksi. Käynnit yrityksissä, eri luennoitsijat ja vierailijat ovat avartaneet näkökulmia ja antaneet ajattelemisen aihetta. Jotkut aiheet ovat kiinnostaneet enemmän kuin toiset ja joskus sitä innostuu jopa luennoimaan itse kotona, jos päivän aihe on ollut todella kiinnostava ja innostava. Minulla ei aikaisemmin ollut käsitystä siitä, kuinka laajasta toimialasta on kyse ja että Keski-Suomessa ylipäänsä on näin paljon bioenergia-asiantuntemusta ja -osaamista. Nyt oikeastaan ihmetyttää se, miksei Keski-Suomen korkeaa osaamisen tasoa tällä alalla tuoda enemmän esiin. Tuntuu siltä, että myös monet tuttavani eivät ole/ ole olleet perillä siitä, että Keski-Suomessa on paljon bioenergiaosaamista. Näkisin, että bioenergia-alaa pitäisi tuoda enemmän esille erilaisissa medioissa. Alaa pitäisi tehdä tutummaksi ihan tavallisille tallaajillekin ja korostaa Keski-Suomen roolia. Positiivista julkisuutta tarvitaan enemmän.

Bioenergia-alaan liittyy tietysti myös kiistanalaisia kysymyksiä, turvetuotanto erinomaisena esimerkkinä tästä. Itse olen tässä koulutuksen aikana erityisesti kiinnostunut juuri turvetuotannosta ja olen menossa alan yritykseen työharjoitteluun. Olen kokenut hieman hämmentävänä turvetuotannon kiivaan vastustamisen. Miksi juuri turvetuotanto on niin tunteita herättävä?

Minulla ei ole ollut tilaisuutta keskustella kenenkään sellaisen henkilön kanssa, joka olisi turvetuotannon vastustaja, jotta voisin ymmärtää paremmin asian toisenkin puolen. Näkisin, että tässä asiassa negatiivisella julkisuudella on suuri merkitys, kun on pitkälti kyse ihmisten asenteista. Asiat esitetään medioissa aika tavalla yksipuoleisesti ja sääntönähän on, että negatiiviset uutiset myyvät paremmin kuin positiiviset. Kuten kaikissa kiistanalaisissa kysymyksissä, faktatietoa ja asioiden esille nostamista pitäisi olla enemmän. Ihmisillä ei ehkä ole riittävästi tietoa, jotta he voisivat itse muodostaa omat mielipiteensä, eivätkä vain niele purematta erilaisten medioiden tyrkyttämiä mielipiteitä.

Tämä koskee tietyssä mielessä koko bioenergia-alaa, ei vain turvetta. Ihmisille tulisi tarjota enemmän tietoa ja erilaisia näkökulmia, jotta kuka tahansa asiasta kiinnostunut pystyisi itse muodostamaan omat valistuneet mielipiteensä bioenergian laajasta kentästä ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Näin negatiivissävytteisen ja myynnin edistämiseen tähtäävän julkisuuden merkitys olisi vähäisempi. Terve mutta samalla rakentava kriittisyys tulisi nostaa kunniaan.

Lopuksi voisin vielä todeta, että hetkeäkään en ole katunut, että lähdin tähän koulutukseen mukaan. Se on omalla tavallaan avannut minulle ihan uuden maailman. Ja olen saamani tiedon pohjalta pystynyt luomaan nyt myös omia – jopa valistuneita 🙂  – mielipiteitä minulle aikaisemmin vieraista asioista.

 

Ajatuksia bioenergiapulpetista

Tämän blogitekstin on laatinut JAMKin Bioenergiaosaaja -koulutuksessa parhaillaan opiskeleva ja työharjoitteluun juuri siirtynyt Annika Manninen.

Metsätalousinsinöörinä tunsin heti suurta lukkarinrakkautta bioenergia-asioihin. Puut ja turpeet, eli monet luonnonantimet oli jo aiemmissa opinnoissani käyty perusteellisesti läpi mittayksiköinä, metsänhoidon harjoitustöinä, tuottavuuslaskelmina jne. Opiskeluajan ensimetreillä tuli jo tunne, että metsäluonto tarjoaa valtavan reservin kaikkeen ihmisten hyödyntämiin tarpeisiin, visakoivusta turvemättäisiin.

Meneillään olevassa bioenergiakoulutuksessa tunnen jalostuvani kuin haapatukki: metsätalouden perusosaaminen hioutuu kohti asiantuntijuutta. Matkalla saan mukaani laaja-alaista tietoa niin savupiipun päästöistä kuin turvesoiden värjäämistä vesistöistä. Molempien taustalla on kuitenkin kyse siitä, että tuotetaan tuhansille ja taas tuhansille ihmisille lämpöä, valoa – ja myös työtä.

Niin kuin aina uuden oppiminen, tuo tämäkin koulutus lisää ideoita kehittää tätä alaa. Ei riitä, että osaamme laskea, kuinka monta vaarallista hiukkasta sieltä savupiipusta tuprahtaa tunnin aikana. Meidän on hahmotettava ja ymmärrettävä, mitkä kaikki asiat ylimääräisiin hiukkasiin ovat vaikuttaneet. Käytännön kokemukset ovat ensiarvoisen tärkeitä uusien asioiden eteenpäin viemiseksi.

Tässä yhteydessä tuntuukin yllättävältä, miten nihkeästi esimerkiksi bioenergia-alan isot ja merkittävät toimijat ovat suhtautuneet yhteistyöhän meidän Bioenergiaosaaja –koulutuksessa olevien harjoittelupaikkojen suhteen. Säästöt, lomautukset ja kaiken kattavat supistukset tuntuvat säikäyttäneen jopa ”ilmaisen työvoiman” rekrytoinnin.

Pienemmät toimijat/ organisaatiot sen sijaan näyttävät olevan taipuisampia. Heillä päätöksenteko ei kestä seitsemää palaveria ja kuutta johtoryhmän kokousta, vaan vastauksen saa ”yön yli” miettimisen jälkeen siihen, onko heitetty idea heidän toimintaansa sopiva. Näkisin, että palaute, ideoiden kehittäminen ja toteutus onkin pienemmissä yksiköissä monta kertaa joustavaa. Uusiakin toimintamalleja voi kokeilla aivan ruohonjuuritasolla.

Harjoitteluun on osoitettu merkittävä aika koulutuksestamme. Ensi huhtikuussa olemme viisaampia, kun kokoamme yhteenvedot kaikkien uusien bioenergiaosaajien harjoittelukokemuksista. Mielenkiintoista nähdä ja kuulla kurssikavereiden terveisiä siitä, mitä kahden kuukauden intensiivinen harjoittelujakso on tarjonnut. Uskon, että alan osaajille on tarvetta ja että tulevaisuus on valoisa – vaikka harjoittelupaikkoja pitikin kivien ja kantojen takaa metsästää.

On hyvä, että esimerkiksi EU:n kautta erilaisille innovaatioille, hankkeille ja projekteille on löytynyt rahoitusta käytännön toimintoihin. Uskon, että bioenergiaosaamiselle ja alan kehitystyölle on jatkossa(kin) kova kysyntä.

Metsäenergia suonsilmässä?

HUOM. Tämän blogitekstin on kirjoittanut JAMKin Bioenergiaosaaja -koulutuksessa opiskeleva Hannu Koskinen.

Mikäli julkishallinnosta peräisin olevia tiedotteita ja ohjelmajulistuksia on uskominen, metsästä peräisin olevalla bioenergialla on suuri tulevaisuus jo lähitulevaisuudessa Suomen energiahuollossa. Osittain tämän uskoo ja käytännössä huomaakin – onhan esimerkiksi Keski-Suomessa bioenergialla jo nyt merkittävä, kansalliset lähiajan tavoitteet ylittävä osuus kokonaisenergian tuotannosta.

Valtakunnallisella tasolla eräs merkittävimpiä metsäalaa ja siten metsäenergian saatavuutta koskeva linjanveto on Metsä-alan strateginen ohjelma 2011-2015 sekä siihen liittyvä Kansallinen metsäohjelma 2015. Näiden ohjelmien ylimpänä tavoitteena on metsäalan ’nostaminen suosta’ ja sen arvonmuodostuksen monipuolistaminen.

Tässä yhteydessä ilmastonmuutoksen ehkäisy ja energiahuollon turvaaminen tarjoavat suurimmalle osalle kansalaisista hyväksyttävän lähtökohdan metsäsektorin kohottamiseksi takaisin menneiden vuosikymmenten merkitykseen. Myös alueellisilla toimijoilla, maakuntaliitot etunenässä, on korkeat ja jalot tavoitteet metsäenergian suhteen. Maakuntaliitoissa pohditaan mm. ilmastonmuutoksen hillitsemistä, energiahuollon omavaraisuutta ja alueiden taloudellisia näkökohtia.

Ohjelmia ja niiden strategioita hiomaan on perustettu toinen toistaan vaikutusvaltaisemmista jäsenistä koostuvia työryhmiä ja komiteoita. Kun seuraa ruohonjuuritasolta energiahuollon toteutumista Suomessa ylipäätään ja sen maakunnissa erityisesti, ei voi kuin ihmetellä sitä ristivetoa, joka alueellisen lämpövoimalaitoksen kattilan alla vallitsee ennenkuin ensimmäistäkään megawattituntia energiaa on tuotettu. Ristiveto ilmenee mielestäni tavoitteiden asetannan ja niiden realistisuuden sekä käytännön toteutuksen välillä.

Realismia on, että tarvitsemme kylmässä ja pimeässä ilmanalassa energiaa jo lämmittämiseen sekä valaistukseen aivan eri mittakaavassa kuin eteläeurooppalaiset. Emme siis voi suoraviivaisesti verrata energian tuotantotapoja ja kulutusta, täällä kun päivä paistaa niin suopeasti kuin etelässä ainoastaan pari päivää kesäisin. Tämä mitä yksinkertaisin perusasia vaikuttaa liian usein unohtuvan.

Voimalahankkeet käyvät läpi jos jonkinlaiset kädenväännöt lupaprosesseissa eri intressiryhmien välillä alkaen itseään vihreinä luonnonystävistä pitävistä kansalaisista aina yltiöindividualistisiin kapitalismin tukipilareihin. Ja kun voimalaitos sitten vihdoin viimein on valmis, saattaakin ilmetä kuten pahimmissa komedioissa, että laitos edustaa vääränlaista tekniikkaa ’väärässä paikassa’.

Metsäenergian täysimittainen hyödyntäminen jää vain haaveeksi, kun ei sitä turvettakaan tahdo saada suosta kaivettua tukipolttoaineeksi. Seuraavaksi esitetäänkin kivihiilen polttoa ko. laitoksessa energian saannin turvaamiseksi, ikäänkuin draamassa ei vielä olisi koomisia piirteitä tarpeeksi.

Joidenkin ohjelmien pääkohdaksi valittu ”metsäenergian puunhankinnan pullonkaulojen poistaminen” on luku sinänsä, työtä riittää jos vain käytännön tekemiseen pääsisi siirtymään.

Vaikutelmani on, että kiirettä tulee pitämään, jos 2020 asetettuihin tavoitteisiin todella, käytännössä, halutaan päästä. Mahdollisia tukoksia, jotka metsäenergiaohjelmat suonsilmään ovat ajaneet, voi vain arvailla. Arvaisin taloudellisella taantumalla ja asenteilla / asennekasvatuksella olevan jonkinlaista osuutta asiaan. Taloudellisen taantuman piikkiin tilanteen voi laittaa syystä, että koetaan, ettei ole varaa kehittää ja kokeilla uusia menetelmiä. Asenteet puolestaan vaikuttavat taustalla, kun uudet toimintatavat ja teknologia koetaan hankaliksi edes kokeilla tosissaan, kun on tämä (vakavan) taantuman uhkakin.

Asennekasvatuksella on joskus kauaskantoiset siivet. Puunpolttohan on jotain muuta kuin modernia, saasteetonta tapaa tuottaa energiaa – näinhän tuo ajatuskulku näyttää käyvän valitettavan usein.