Bioenergisiä tuulahduksia

Rehellisesti biokaasusta

Metsäenergia suonsilmässä?

HUOM. Tämän blogitekstin on kirjoittanut JAMKin Bioenergiaosaaja -koulutuksessa opiskeleva Hannu Koskinen.

Mikäli julkishallinnosta peräisin olevia tiedotteita ja ohjelmajulistuksia on uskominen, metsästä peräisin olevalla bioenergialla on suuri tulevaisuus jo lähitulevaisuudessa Suomen energiahuollossa. Osittain tämän uskoo ja käytännössä huomaakin – onhan esimerkiksi Keski-Suomessa bioenergialla jo nyt merkittävä, kansalliset lähiajan tavoitteet ylittävä osuus kokonaisenergian tuotannosta.

Valtakunnallisella tasolla eräs merkittävimpiä metsäalaa ja siten metsäenergian saatavuutta koskeva linjanveto on Metsä-alan strateginen ohjelma 2011-2015 sekä siihen liittyvä Kansallinen metsäohjelma 2015. Näiden ohjelmien ylimpänä tavoitteena on metsäalan ’nostaminen suosta’ ja sen arvonmuodostuksen monipuolistaminen.

Tässä yhteydessä ilmastonmuutoksen ehkäisy ja energiahuollon turvaaminen tarjoavat suurimmalle osalle kansalaisista hyväksyttävän lähtökohdan metsäsektorin kohottamiseksi takaisin menneiden vuosikymmenten merkitykseen. Myös alueellisilla toimijoilla, maakuntaliitot etunenässä, on korkeat ja jalot tavoitteet metsäenergian suhteen. Maakuntaliitoissa pohditaan mm. ilmastonmuutoksen hillitsemistä, energiahuollon omavaraisuutta ja alueiden taloudellisia näkökohtia.

Ohjelmia ja niiden strategioita hiomaan on perustettu toinen toistaan vaikutusvaltaisemmista jäsenistä koostuvia työryhmiä ja komiteoita. Kun seuraa ruohonjuuritasolta energiahuollon toteutumista Suomessa ylipäätään ja sen maakunnissa erityisesti, ei voi kuin ihmetellä sitä ristivetoa, joka alueellisen lämpövoimalaitoksen kattilan alla vallitsee ennenkuin ensimmäistäkään megawattituntia energiaa on tuotettu. Ristiveto ilmenee mielestäni tavoitteiden asetannan ja niiden realistisuuden sekä käytännön toteutuksen välillä.

Realismia on, että tarvitsemme kylmässä ja pimeässä ilmanalassa energiaa jo lämmittämiseen sekä valaistukseen aivan eri mittakaavassa kuin eteläeurooppalaiset. Emme siis voi suoraviivaisesti verrata energian tuotantotapoja ja kulutusta, täällä kun päivä paistaa niin suopeasti kuin etelässä ainoastaan pari päivää kesäisin. Tämä mitä yksinkertaisin perusasia vaikuttaa liian usein unohtuvan.

Voimalahankkeet käyvät läpi jos jonkinlaiset kädenväännöt lupaprosesseissa eri intressiryhmien välillä alkaen itseään vihreinä luonnonystävistä pitävistä kansalaisista aina yltiöindividualistisiin kapitalismin tukipilareihin. Ja kun voimalaitos sitten vihdoin viimein on valmis, saattaakin ilmetä kuten pahimmissa komedioissa, että laitos edustaa vääränlaista tekniikkaa ’väärässä paikassa’.

Metsäenergian täysimittainen hyödyntäminen jää vain haaveeksi, kun ei sitä turvettakaan tahdo saada suosta kaivettua tukipolttoaineeksi. Seuraavaksi esitetäänkin kivihiilen polttoa ko. laitoksessa energian saannin turvaamiseksi, ikäänkuin draamassa ei vielä olisi koomisia piirteitä tarpeeksi.

Joidenkin ohjelmien pääkohdaksi valittu ”metsäenergian puunhankinnan pullonkaulojen poistaminen” on luku sinänsä, työtä riittää jos vain käytännön tekemiseen pääsisi siirtymään.

Vaikutelmani on, että kiirettä tulee pitämään, jos 2020 asetettuihin tavoitteisiin todella, käytännössä, halutaan päästä. Mahdollisia tukoksia, jotka metsäenergiaohjelmat suonsilmään ovat ajaneet, voi vain arvailla. Arvaisin taloudellisella taantumalla ja asenteilla / asennekasvatuksella olevan jonkinlaista osuutta asiaan. Taloudellisen taantuman piikkiin tilanteen voi laittaa syystä, että koetaan, ettei ole varaa kehittää ja kokeilla uusia menetelmiä. Asenteet puolestaan vaikuttavat taustalla, kun uudet toimintatavat ja teknologia koetaan hankaliksi edes kokeilla tosissaan, kun on tämä (vakavan) taantuman uhkakin.

Asennekasvatuksella on joskus kauaskantoiset siivet. Puunpolttohan on jotain muuta kuin modernia, saasteetonta tapaa tuottaa energiaa – näinhän tuo ajatuskulku näyttää käyvän valitettavan usein.