Bioenergisiä tuulahduksia

Rehellisesti biokaasusta

Category Archives: biomassakuljetukset

Bioenergiaosaajien päätösseminaari 19.4.2013

 ”Bioenergiaosaaja -koulutus korkeakoulutetuille” -koulutuksemme alkaa olla kalkkiviivoilla Jyväskylässä viime syksynä aloittaneen ryhmän osalta.

15 täydennyskoulutettavaamme esittelee henkilökohtaisia kehittämistöitään perjantaina 19.4.2013 järjestettävässä päätösseminaarissa. Tule kuulolle JAMKin pääkampuksen auditorio Valjakkaan klo 9-16. Ohjelmassa on ajankohtaista asiaa bioenergiatoimialan laajalta kentältä. Kaikki aiheet ovat taatusti työelämälähtöisiä, yritysten tai muiden organisaatioiden tarpeista nousseista kehittämistehtäviä.

Päivän ohjelma on koottu erilaisiin teemakokonaisuuksiin. Tule koko päiväksi tai valitse itseäsi kiinnostava teema ja piipahda paikalla vaikka lyhyen aikaa! TERVETULOA kuulemaan asiantuntevia puheenvuoroja ja toki myös keskustelemaan!!

Päivän ohjelma:

8:30 Aamukahvit

9:00 Seminaarin avaus. Koulutuksen vastuuopettaja ja päivän puheenjohtaja. Hannariina Honkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Biopolttoaineiden toimitusvarmuus ja laatu:

9:10 Dynaaminen stokastinen yleisen tasapainon mallikehikko Suomen raaka- ja energiapuun markkinoista. Hannu Koskinen

9:30 Biomateriaalin kuiva-ainetappioiden määritysmenetelmistä. Jari Martiskainen

9:50 Hukkalämmön hyödyntäminen hakkeen kuivauksessa, kannattavuustarkastelu. Pentti Kupari

10:10 Metsäpolttoaineiden toimitusraportoinnin tiedonsiirron luotettavuuden tarkastelu. Mari Vasara

10:30 Tauko

10:50 Tapaus Kummunsuo – ympäristölupaprosessi. Jonna Löfqvist

 Energiantuotanto ja ympäristö:

11:10 Selvitys lämmöntalteenottopesurin markkinoista. Vilma Moilanen

11:30 Lento- ja pohjatuhkan laadunvalvonta ja hyötykäyttö Rauhalahden ja Keljonlahden voimalaitoksissa. Niina Mattila

11:50 Bioenergialla tuotetun sähkön vihreys – alkuperätakuut ja vihreät sertifikaatit. Kari Aarnos

12:10 Lounastauko (omakustanteinen)

Kestävän liiketoiminnan edistäminen:

13:00 Vaihtoehdot lietteiden ja biojätteiden käsittelyyn ja hyötykäyttöön Saarijärven seutukunnalla. Mari Korhonen

13:20 Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun – KESMA II: kestävyyden analyysityökalu. Hanna Hauvala

13:40 Sähköisellä markkinoinnilla liiketoimintaa, ajatuksia oman yrityksen perustamiseksi. Mikko Palsa

Tutkimuslaitosympäristöjen kehittäminen ja demostraatiot:

14:00 Arkkitehtuurikilpailu osana Tarvaalan Biotalouskampuksen kehittämistä. Tuula Salminen

14:20 Kahvitauko

14:40 Biopolttoaineen lämpöarvon määrittäminen ja polttoaineanalyysilaboratorion toimintojen kehittäminen. Annika Manninen

15:00 JAMKin logistiikkalaboratorion Bulk-kuljetinjärjestelmä –oppimisympäristön kehittäminen liittyen biomassan materiaalikäsittelyyn. Pekka Lehtonen

15:20 Mikromittakaavan CHP-demonstraatiolaitteiston kokoonpano ja toiminta. Marko Rasi

15:40 Loppuyhteenveto ja päivän päätös, Hannariina Honkanen 

 

Ohjelman aikatauluineen löydät myös Bioenergiakeskuksen sivuilta.

Sisä-Suomen Metsäpäivän antia

Kautta aikoihin ensimmäinen Sisä-Suomen Metsäpäivä on onnistuneesti takana. FinnMETKOn yhteydessä järjestetty tapahtuma tarjosi kokonaisvaltaisen paketin ajankohtaisia metsäasioita niin metsäteollisuuden, metsänomistajien, koneyrittäjien kuin luonnonsuojelunkin näkökulmasta.

Aluejohtaja Helena Reiman Suomen metsäkeskuksesta loi katsauksen Keski-Suomen metsäsektoriin. Reimanin mukaan maakunnan metsät ovat hyvässä kasvukunnossa, ja metsäluonto monipuolista. Reiman uskoo, että Keski-Suomen metsistä saadaan jatkossa yhä enemmän työtä, toimeentuloa ja hyvinvointia.

Valtiovallan näkökulmaa toivat esille ylijohtaja Juha Ojala maa- ja metsätalousministeriöstä ja strateginen johtaja Sixten Sunabacka työ- ja elinkeinoministeriöstä. Ojala on huolissaan siitä, että puuvarojamme hyödynnetään liian vähän. Hänen mukaansa Suomen metsien hakkuita voisi kasvattaa välittömästi 10-15 miljoonaa kuutiometriä vuodessa. Metsien hyvä hoito ja metsissä tehdyt mittavat investoinnit tulisi hyödyntää tehokkaammin ja samalla löytää puuraaka-aineelle uutta käyttöä. Ojala uskoo puunkäytön kasvuun mm. bioenergian tuotannossa, biokemikaalien ja biopolttoaineiden tuotannossa, pakkausmateriaaleissa sekä puurakentamisessa. Myös Sunabacka korosti sitä, että puulle tulee aktiivisesti etsiä uusia käyttömuotoja.

MTK:n metsävaltuuskunnan puheenjohtaja Mikko Tiirola peräsi lisää puun käyttöön perustuvia investointeja, lisää puunostajia sekä elinkeinolähtöistä metsänomistusta. Tiirola on huolissaan metsätilojen pirstoutumisesta ja metsänomistajien ikääntymisestä. Metsätilarakenteen kehittämiseksi Tiirola esittääkin sukupolvenvaihdoshuojennuksen ulottamista myös metsäkiinteistöihin.

Koneyrittäjien liiton puheenjohtaja Asko Piirainen puolestaan nosti esille puuhuollossa toimivien yrittäjien kokemat haasteet. Koneyrittäjät kaipaavat Piiraisen mukaan ”vapaata kasvutilaa”, osaavaa työvoimaa ja pitkäjänteistä, selkeää energiapolitiikkaa. Lisäksi yrittäjien näkökulmasta puukuljetusten logistiikka on liiaksi organisaatiosidonnaista.”Avoimemmat logistiset järjestelmät voisivat tehostaa kuljetuksia”, Piirainen uskoo.

Johtaja Ari Eini Suomen metsäkeskuksesta puolestaan kertoi metsäkeskusuudistuksesta ja metsäkeskuksen palvelutarjonnasta. 13 maakunnallista metsäkeskusta fuusioitiin 1.1.2012 yhdeksi valtakunnalliseksi toimijaksi, joka toimii MMM:n ohjauksessa.

Suomen Luonnonsuojeluliiton puheenjohtaja Risto Sulkava puolestaan toi esille metsien suojelunäkökulmaa. Sulkava kävi esityksessään läpi mm. nk. METSO-kriteerejä ja perusmetsätalouteen kytkeytyviä luonnonhoitotoimenpiteitä. Sulkava kuvaili myös näkemyksiään ilmastoystävällisestä metsätaloudesta.

Alkuiltapäivän paneelikeskustelun pääteema liittyi puumarkkinoiden toimivuuteen. Ennen varsinaisen keskustelun alkua panelistit Jorma Länsitalo (Stora Enso), Pekka S. Rajala (UPM Metsä), Kai Merivuori (Suomen Sahat), Mikko Tiirola (MTK) sekä Jussi Kumpula (Metsähallitus) kertoivat näkemyksistään puukaupan piristämiseksi. Yksityisten metsänomistajien ikääntyminen on kaikkien panelistien huoli. ”Harvaa avaintoimialaa eläkeläiset pyörittävät”, panelissa lohkaistiin. Stora Enson Jorma Länsitalo muistutti siitä, ettei ole olemassa passiivisia metsänomistajia. Ongelma on pikemminkin siinä, että metsäorganisaatiot eivät tavoita oikealla tavalla potentiaalisia puunmyyjiä. Metsähallituksen metsätalouden johtaja Jussi Kumpula korosti asiakaslähtöisyyden ja luottamuksen, mutta myös yhteiskunnan päätöksenteon merkitystä puukaupan edellytysten luojana.

Koneyrittäjien liiton varatoimitusjohtaja Simo Jaakkola valotti omassa puheenvuorossaan erityisesti metsäalan koulutuksen ja osaavan työvoiman saannin merkitystä. Kannattavan koneyrittäjyyden näkökulmasta ammattitaitoisen työvoiman saaminen on eräs alan kohtalonkysymyksistä.

Aluejohtaja Pauli Rintala Järvi-Suomen Metsänomistajien liitosta puolestaan kävi esityksessään läpi uudistuvaa puutavaran mittauslakia erityisesti energiapuun mittauksen näkökulmasta. Uudistuksen yhteydessä myös energiapuukauppa tulee lain piiriin. Uusi laki astunee voimaan 1.1.2013.

Bioenergia-asiantuntija Markku Paananen Jyväskylän ammattikorkeakoulusta loi katsauksen energiapuun käytön kehitykseen Keski-Suomessa. Maakunnassa on tehty bioenergiaan liittyvää määrätietoista kehitystyötä jo liki 20 vuotta, mutta edelleen esimerkiksi energiapuun korjuuseen ja käyttöön liittyy merkittäviä haasteita. ”Panoksia kehittämistyöhön tarvitaan edelleen, mutta alalla on suuria mahdollisuuksia”, Paananen uskoo.

Alustajien puheenvuoroihin pääsee lähiaikoina tarkemmin tutustumaan esimerkiksi Keski-Suomen Metsänhoitajat ry:n nettisivuilla. Käy kurkistamassa!

Kansainvälistä väriä

Viikko sitten oli Paviljongissa koolla iso joukko kansainvälistä bioenergiaväkeä. Suomen Bioenergiayhdistys FINBIO ry:n järjestämä bioenergiakonferenssi keräsi paikalle väkeä kaikilta mantereilta, yhteensä 32 eri maasta.

Esitelmiä ja puheenvuoroja oli taas hyvin monesta eri teemasta. Liittyyhän bioenergiaan ja biomassojen hyödyntämiseen monenlaista asiaa, erilaisia näkökulmia ja monta eri ammattia. Tärkeitä teemoja tänä vuonna olivat mm. biomassan hyödyntämiseen liittyvät kestävyyskysymykset, logistiikka ja kuljetusratkaisut sekä liikennepolttoaineet.

Monessa puheenvuorossa tuotiin esille se, että uusiutuvaa energiaa koskevassa kansainvälisessä keskustelussa bioenergia on ”unohdettu”, vaikka tosiasiassa se on selvästi merkittävin uusiutuvan energian muoto. Aurinko ja tuuli näyttävät kuitenkin olevan trendikkäämpiä ja vievät päähuomion keskustelussa. Käytännössä niiden merkitys on kuitenkin varsin marginaalinen biomassan hyödyntämismahdollisuuksiin verrattuna. Bioenergia-alalla tarvitaankin tarmokasta tiedonvälitystä ja esimerkiksi päättäjien informointia. Ala on hyvin riippuvainen poliittisesta mielipiteestä – se on vain voitettava asiallisella tiedottamisella!

Onneksi kuitenkin alaa koskeva yleinen mielipide näyttää olevan pääsääntöisesti positiivinen. Tosin jonkin verran kriittistä keskustelua on käyty esimerkiksi bioperäisten liikennepolttoaineiden ympäristövaikutuksista. Ovatko ne oikeasti ilmastoystävällisiä, entä vievätkö ne sijaa ruoantuotannolta? Useassa puheenvuorossa todettiinkin, että bioenergia-ala tarvitsee selkeät kestävyyden kriteerit. Kuluttaja haluaa tietää käyttämänsä tuotteen – esimerkiksi bioetanolin – alkuperän, tuotantomenetelmät ja ympäristövaikutukset. Yhtä lailla bioenergia-alalla yhä kasvava kansainvälinen kauppa tarvitsee pelisäännöt.

Oli mukava nähdä, miten moni suomalainen yritys oli mukana esittelemässä toimintaansa ja osaamistaan. Hienoa! Henkilökohtaisesti mieleeni jäivät esimerkiksi UPM Kymmene Oyj:n Pekka Jokelan puheenvuoro nestemäisten biopolttoaineiden kehittämisestä, St1:n Mika Ahon ”Jätteistä etanolia” –konseptin esittäminen sekä OK Yhtiöt Oy:n Asko Piiraisen kuvaus energiapuuyrittäjyydestä.

Logistiikka näyttää olevan yksi bioenergia-alan haasteista. Kuljetusmatkat kasvavat, biomassoja liikutellaan myös valtakunnan rajojen yli, kuljetusmuodot vaihtelevat jne. jne. Myös meillä suomalaisilla saattaisi olla tässä annettavaa. Muutama mielenkiintoinen puheenvuoro kuultiinkin.

Maailmantalouden epävarmuudet vaikuttavat vääjäämättä myös bioenergiatoimialaan. Nähtäväksi jää, mitä vaikutuksia heikkenevillä talousnäkyvillä on esimerkiksi investointipäätöksiin. Energia-ala on tiukasti kiinni globaalissa maailmassa, jossa kaikki vaikuttaa kaikkeen. Esimerkiksi Saksan taannoinen päätös sulkea ydinvoimalat nosti nopeasti hiilidioksiditonnin hintaa, mutta toisaalta pian Kreikan kriisin syvennyttyä kasvihuonekaasupäästöjen hinta taas laski hyvin voimakkaasti. Aaltoliikettä siis ja osaltaan epävarmuutta lisäävää tämä maailman meno.

Elämme siis mielenkiintoisia aikoja kaikkine muutoksineen. Joka tapauksessa paljon onnea 20-vuotiaalle FINBIOlle! Kuka tietää, miltä maailma näyttää seuraavan 20 vuoden päästä…

Energiapuuskahduksia ideoimaan!!

Hyvää alkanutta vuotta 2011 kaikille lukijoille!! Ei muuta kuin uuden vuoden kunniaksi hieromaan älynystyröitä ja kehittelemään uusia innovatiivisia bioenergiaratkaisuja.

TEKES nimittäin haastaa energiapuualan toimijoita ja  pellepelottomia ideoimaan uusia ratkaisuja energiapuun toimitusketjuihin. Tavoitteena on erityisesti

1. Metsäpolttoaineen toimitusvarmuden ja kuljetusketjun kehittäminen varsinkin pitkille kuljetusmatkoille

2. Harvennuspuuhakkeen tuotantoketjun tehostaminen sekä

3. Laadukkaan kantohakkeen kustannus- ja kuljetustehokkaiden tuotantoratkaisujen kehittäminen

Osallistu Energiapuuska-kisaan ja lähetä ehdotuksesi TEKESille 7.3.2011 mennessä. TEKES tulee rahoittamaan voittaneita, toteuttamiskelpoisia ideoita. Myös asiantuntija-apua varsinaisen hankkeen suunnitteluun ja projektihakemuksen laatimiseen tarjotaan.

Kilpailuun voivat osallistua yritykset ja kunnat sekä kuntien liikelaitokset. Myös eri organisaatioista koostuva ryhmä voi toimia hakijana. Julkiset tutkimuslaitokset pääsevät sen sijaan mukaan yritysten alihankkijoina.

Ei muuta kuin hyviä ideoita heittämään!!

Bioenergiaosaaja –työvoimakoulutus liikkeelle maaliskuussa

Astumme uusille urille koulutusrintamalla, ja tartumme työvoimakoulutuksen haasteisiin. Jyväskylän ammattikorkeakoulun (JAMK) Bioenergiakeskus kouluttaa uusia bioenergiaosaajia 7.3.2011 alkavassa työvoimakoulutuksessa. Puolen vuoden mittainen koulutus (120 työpäivää) on tarkoitettu ensisijaisesti korkeakoulututkinnon suorittaneille luonnonvara-alan, luonnontieteellisen, teknisen tai muun soveltuvan alan osaajille, työttömille tai työttömyysuhan alaisille ihmisille. Koulutuksen on tilannut Keski-Suomen ELY-keskus.

Koulutuksen tavoitteena on parantaa osallistujien työllistymismahdollisuuksia bioenergia-alan suunnittelun, kehittämisen, tiedottamisen, koordinoinnin, palveluyrittäjyyden tai työnjohdon parissa. Opintoihin sisältyy lähiopiskelua, etäopiskelua, laboratorioharjoituksia, yritysvierailuja, käytännön harjoituksia sekä kehittämistehtävä. Työssäoppimisjakson pituus on 40 työpäivää.

Kannolta kattilaan, laadusta logistiikkaan ja projektihallintaan

Koulutuksessa käydään läpi bioenergiaketjun vaiheet biomassasta biopolttoaineisiin ja energiantuotantoon. Opiskelijat tutustuvat bioenergian toimintaympäristössä toimiviin yrityksiin ja organisaatioihin sekä perehtyvät bioenergian raaka-ainelähteisiin, biopolttoaineiden tuotantoon, laatuun ja logistiikkaan sekä lämmitysjärjestelmiin ja bioenergian ympäristökysymyksiin. Opintoihin sisältyy myös mm. markkinointiin ja viestintään sekä projektihallintaan ja –johtamiseen liittyviä opintoja. Käytännön harjoitustöiden ja kehittämistehtävän avulla opiskelija voi suunnata opintojaan omien mielenkiinnonkohteidensa mukaan.

Koulutus toteutetaan valtaosin Jyväskylän ammattikorkeakoulun pääkampuksella, muutamien käytännön harjoitustöiden osalta myös Saarijärvellä Bioenergiakeskuksen uusissa tiloissa sekä yhteistyökumppanina toimivan Pohjoisen Keski-Suomen Oppimiskeskuksen (POKE) kalustoa ja asiantuntijoita hyödyntäen. JAMK tekee koulutuksen toteuttamisessa yhteistyötä myös Jyväskylän yliopiston uusiutuvan energian koulutus- ja tutkimusohjelman kanssa.

Hae koulutukseen MOL:n sivujen kautta

Koulutukseen hakeudutaan työhallinnon kotisivuilta http://www.mol.fi/ tai työ- ja elinkeinotoimistosta saatavalla hakemuslomakkeella. Hakuaika päättyy 21.1.2011. Tietoa koulutuksesta sekä koulutuksen aikaisista tuista saa työ- ja elinkeinotoimistosta, Jyväskylässä koulutusneuvonnasta, puh. 010 19 4326 sekä netistä http://www.mol.fi/toimistot/jyvaskyla/, josta voi hakea lisätietoa esimerkiksi hakusanalla ”Bioenergia”.

Jyväskylän TE-toimistossa yhteyshenkilönä toimii Sari Peitsenheimo-Viitanen (sari.peitsenheimo-viitanen(at)te-toimisto.fi. Lisätietoja saa myös työhallinnon valtakunnallisesta palvelunumerosta (Koulutuslinja), puh. 010 19 4901.

Allekirjoittanut toimii koulutuksen koordinaattorina. Ota rohkeasti yhteyttä (etunimi.sukunimi@jamk.fi) ja kysy lisää!

Mutta ensin rauhoitutaan joulun viettoon. Jääkööt arkihuolet toviksi unholaan – niin jaksetaan taas levännein mielin tarttua uuden vuoden tuomiin uusiin haasteisiin. Lämpöistä ja Rauhallista Joulun aikaa kaikille lukijoille!!

Pyörät pyörivät ja kiskot kolisevat – biomassa liikkuu!!

Jyväskylän ammattikorkeakoulun logistiikan ja luonnonvara-alan yhteistyössä laatima selvitys Keski-Suomen biomassakuljetusten logistiikasta on valmis. Bioenergiasta elinvoimaa –klusterin tilaama selvitys on tällä viikolla ladattavissa JAMKin kirjastosivuilla osana ammattikorkeakoulun julkaisusarjaa. Painettu julkaisu ilmestyy myöhemmin toukokuussa.

Suurimmat haasteet liittyvät metsähakkeen toimitusketjuihin. Mm. terminaalitoimintaa ja rautatiekuljetusten mahdollisuuksia sekä koko toiminnan ohjausta on pohdittava entistä perusteellisemmin. Eri osapuolien – biomassojen toimittajien, ostajien ja erilaisten alihankkijoiden – välisellä avoimella ja tiiviillä yhteistyöllä on mahdollista tehostaa koko ketjun toimintaa ja alentaa kustannuksia.

Tällaisen selvityksen koostamisessa oli omat haasteensa:  toimintaympäristö on valtavassa murroksessa ja eilisen päivän tiedot voivat kirjaimellisesti olla jo tänään vanhoja. Julkaisu palvelee kuitenkin paitsi bioenergiakuljetusten ajankohtaiskatsauksena, myös hyvänä alan perusopuksena vaikkapa päättäjille ja opiskelijoille. Sen verran perusteellisesti polttoaineketjuja on aukaistu…:)

Livahda logistiikan maailmaan ja kurkkaa tuoretta selvitystä!! Kantaakin saa ottaa taas kerran…:)