Bioenergisiä tuulahduksia

Rehellisesti biokaasusta

Category Archives: turvetuotanto

Bioenergiaosaajien päätösseminaari 19.4.2013

 ”Bioenergiaosaaja -koulutus korkeakoulutetuille” -koulutuksemme alkaa olla kalkkiviivoilla Jyväskylässä viime syksynä aloittaneen ryhmän osalta.

15 täydennyskoulutettavaamme esittelee henkilökohtaisia kehittämistöitään perjantaina 19.4.2013 järjestettävässä päätösseminaarissa. Tule kuulolle JAMKin pääkampuksen auditorio Valjakkaan klo 9-16. Ohjelmassa on ajankohtaista asiaa bioenergiatoimialan laajalta kentältä. Kaikki aiheet ovat taatusti työelämälähtöisiä, yritysten tai muiden organisaatioiden tarpeista nousseista kehittämistehtäviä.

Päivän ohjelma on koottu erilaisiin teemakokonaisuuksiin. Tule koko päiväksi tai valitse itseäsi kiinnostava teema ja piipahda paikalla vaikka lyhyen aikaa! TERVETULOA kuulemaan asiantuntevia puheenvuoroja ja toki myös keskustelemaan!!

Päivän ohjelma:

8:30 Aamukahvit

9:00 Seminaarin avaus. Koulutuksen vastuuopettaja ja päivän puheenjohtaja. Hannariina Honkanen, Jyväskylän ammattikorkeakoulu

Biopolttoaineiden toimitusvarmuus ja laatu:

9:10 Dynaaminen stokastinen yleisen tasapainon mallikehikko Suomen raaka- ja energiapuun markkinoista. Hannu Koskinen

9:30 Biomateriaalin kuiva-ainetappioiden määritysmenetelmistä. Jari Martiskainen

9:50 Hukkalämmön hyödyntäminen hakkeen kuivauksessa, kannattavuustarkastelu. Pentti Kupari

10:10 Metsäpolttoaineiden toimitusraportoinnin tiedonsiirron luotettavuuden tarkastelu. Mari Vasara

10:30 Tauko

10:50 Tapaus Kummunsuo – ympäristölupaprosessi. Jonna Löfqvist

 Energiantuotanto ja ympäristö:

11:10 Selvitys lämmöntalteenottopesurin markkinoista. Vilma Moilanen

11:30 Lento- ja pohjatuhkan laadunvalvonta ja hyötykäyttö Rauhalahden ja Keljonlahden voimalaitoksissa. Niina Mattila

11:50 Bioenergialla tuotetun sähkön vihreys – alkuperätakuut ja vihreät sertifikaatit. Kari Aarnos

12:10 Lounastauko (omakustanteinen)

Kestävän liiketoiminnan edistäminen:

13:00 Vaihtoehdot lietteiden ja biojätteiden käsittelyyn ja hyötykäyttöön Saarijärven seutukunnalla. Mari Korhonen

13:20 Kestävyydestä kilpailuetua maaseutumatkailuun – KESMA II: kestävyyden analyysityökalu. Hanna Hauvala

13:40 Sähköisellä markkinoinnilla liiketoimintaa, ajatuksia oman yrityksen perustamiseksi. Mikko Palsa

Tutkimuslaitosympäristöjen kehittäminen ja demostraatiot:

14:00 Arkkitehtuurikilpailu osana Tarvaalan Biotalouskampuksen kehittämistä. Tuula Salminen

14:20 Kahvitauko

14:40 Biopolttoaineen lämpöarvon määrittäminen ja polttoaineanalyysilaboratorion toimintojen kehittäminen. Annika Manninen

15:00 JAMKin logistiikkalaboratorion Bulk-kuljetinjärjestelmä –oppimisympäristön kehittäminen liittyen biomassan materiaalikäsittelyyn. Pekka Lehtonen

15:20 Mikromittakaavan CHP-demonstraatiolaitteiston kokoonpano ja toiminta. Marko Rasi

15:40 Loppuyhteenveto ja päivän päätös, Hannariina Honkanen 

 

Ohjelman aikatauluineen löydät myös Bioenergiakeskuksen sivuilta.

Mikä mättää bioenergian edistämisessä?

Bioenergia ry:n toimihenkilöt ovat jalkautuneet maakuntakierroksille. Hyvä niin! Kävin itsekin kuulemassa ajankohtaisinfoa yhdistyksen tilaisuudessa runsas viikko sitten. Toimitusjohtaja Jyrki Peisa muistutti ajankohtaisesta taloustilanteesta ja valtion velkaantumisesta. Bioenergia voisi kotimaisena ja paljon työllistävänä toimialana auttaa näissä haasteissa. Toimintaympäristö ei kuitenkaan ole helpoin mahdollinen.

Uusiutuvien energialähteiden edistämistyössä on viime aikoina kuultu negatiivisia uutisia, kun isot energiayhtiöt tarttuvat kivihiilikorttiin. Tällä hetkellä myös Sisä-Suomen voimalaitoksilla poltetaan yhä enemmän hiiltä, puhumattakaan kivihiilirannikostamme.

Peisan mukaan kotimaisen energian investointiolosuhteet ovat heikentyneet, tukipolitiikka on poukkoilevaa ja toimintaympäristö kaikin puolin epävarma. Tuhansia hehtaareja potentiaalisia turvetuotantoalueita seisoo lupajonoissa. Ja voiton kaiken tässä hässäkässä vie venäläinen tai kazakstanilainen kivihiili. Voi itku!

Missä muuten ovat venäläisiä hiilikaivoksia käsittelevät lehtijutut tai LYHYET-palstan kiukkuiset tai edes hiukan huolestuneet jorinat kivihiilen tuotannon ympäristö –ja sosiaalisista vaikutuksista? En ole huomannut sellaisia. NIMBY-ajattelu (not in my backyard) näyttää omalla tavallaan olevan voimissaan tässä energiakeskustelussakin. Mutta miksi ihmeessä me likaamme omaa pesäämme ja rakennamme esteitä kotimaisten raaka-aineiden hyödyntämiselle, kun tähän maahan tarvitaan ihmisille kipeästi työpaikkoja ja toimeentuloa? Turve ei toki ole ongelmaton, mutta miksi sen tuotannon ja käytön ympäristöjalanjälkeä ei reilusti verrata kilpailijan, käytännössä kivihiilen tuotantoon, kuljettamiseen tuhansia kilometrejä ja polttoon voimalaitoksissamme? Ehkä vielä hiukan valaistusta tarvitaan siitäkin, millaista on elää hiilikaivosyhteisöissä ja miten hiilikaivosten ”jälkikäyttö” hoidetaan…

********

Jyväskylän Energian toimitusjohtaja Tuomo Kantola muistutti Bioenergia ry:n tilaisuudessa siitä, että energiayhtiön on kaikissa ratkaisuissaan – samalla kertaa – huomioitava kestävyyden erilaiset elementit. Hyvä! Ekologiseen kestävyyteen liittyy mm. korkea materiaalitehokkuus, polttoaineiden käytön korkea hyötysuhde, polttoainekuljetusten minimointi ja tietysti ympäristövaikutusten hallinta niin polttoaineiden- kuin energiantuotannonkin osalta. Sosio-kulttuurista kestävyyttä mittaa mm. paikallisten ja kansallisten energiavarojen hyödyntämisen työllistävä vaikutus ja energiankuluttajien näkökulmasta kohtuulliset asuinkustannukset ja takuuvarma lämmöntuotanto. Kotimaisten energiavarojen hyödyntämisen Kantola näkee tärkeänä myös teknis-taloudellisen kestävyyden näkökulmasta. Tällä on heti suora ja positiivinen vaikutus vaihtotaseeseen – me kun olemme tässä maassa ikävän riippuvaisia energiantuonnista.

Nyt kun pahin eurokriisi lienee taakse jäänyttä elämää, toivotaan, että valtiojohtomme ehtisi viimein rivakasti tarttumaan myös sisäpoliittisiin haasteisiin. Puhtaan ja kotimaisen energiahuollon edistäminen kuuluu näihin tärkeisiin asioihin, puhumattakaan tietysti esim. sote-asioista.

”Vähähiilinen talous” on myös EU-kielessä ajankohtainen termi, oikeastaan muotisana. Entäs jos täällä Suomessa ryhdyttäisiin tosissaan konkreettisiin tekoihin vähähiiliseen biotalouteen siirtymiseksi? ”Jos mitään ei tehdä, kivihiili voittaa”, totesi eräs seminaarin kuulija varsin osuvasti. Näinkö me haluamme asioiden etenevän?

Bioenergianoviisin mietteitä

Tämän blogitekstin on laatinut JAMKin Bioenergiaosaaja -koulutuksessa opiskeleva Jonna Löfqvist, joka on juuri aloittanut koulutukseensa kuuluvan työharjoittelun turvealalla toimivassa yrityksessä.

Tässä vaiheessa bioenergiakoulutusta on hyvä vähän mietiskellä ja jäsennellä sitä kaikkea uutta tietoa, mitä tähän mennessä on päähän kertynyt. Voin myöntää, että aloittaessani Bioenergiaosaaja-koulutuksen minulla ei ollut kovin suuria odotuksia, koska en käytännössä tiennyt bioenergia-alasta mitään. Lähdin mukaan koulutukseen, koska se vaikutti kiinnostavalta, tuli sopivaan elämäntilanteeseen ja täydensi hyvin myös biologin koulutustani. Nyt tietoa ja ymmärrystä alasta on jo kertynyt paljon. Erityisesti odotan työharjoittelujaksoa – niin, että saisi sitä käytännön osaamistakin. Käytännön osaaminenhan on kuitenkin alalla kuin alalla olennaista. Mistä tahansa asiastahan voi opetella teoriaa vaikka loputtomiin, mutta mikään ei opeta niin hyvin kuin se, että itse pääsee tekemään.

Olen kokenut koulutuksen tähän mennessä hyvin antoisaksi. Käynnit yrityksissä, eri luennoitsijat ja vierailijat ovat avartaneet näkökulmia ja antaneet ajattelemisen aihetta. Jotkut aiheet ovat kiinnostaneet enemmän kuin toiset ja joskus sitä innostuu jopa luennoimaan itse kotona, jos päivän aihe on ollut todella kiinnostava ja innostava. Minulla ei aikaisemmin ollut käsitystä siitä, kuinka laajasta toimialasta on kyse ja että Keski-Suomessa ylipäänsä on näin paljon bioenergia-asiantuntemusta ja -osaamista. Nyt oikeastaan ihmetyttää se, miksei Keski-Suomen korkeaa osaamisen tasoa tällä alalla tuoda enemmän esiin. Tuntuu siltä, että myös monet tuttavani eivät ole/ ole olleet perillä siitä, että Keski-Suomessa on paljon bioenergiaosaamista. Näkisin, että bioenergia-alaa pitäisi tuoda enemmän esille erilaisissa medioissa. Alaa pitäisi tehdä tutummaksi ihan tavallisille tallaajillekin ja korostaa Keski-Suomen roolia. Positiivista julkisuutta tarvitaan enemmän.

Bioenergia-alaan liittyy tietysti myös kiistanalaisia kysymyksiä, turvetuotanto erinomaisena esimerkkinä tästä. Itse olen tässä koulutuksen aikana erityisesti kiinnostunut juuri turvetuotannosta ja olen menossa alan yritykseen työharjoitteluun. Olen kokenut hieman hämmentävänä turvetuotannon kiivaan vastustamisen. Miksi juuri turvetuotanto on niin tunteita herättävä?

Minulla ei ole ollut tilaisuutta keskustella kenenkään sellaisen henkilön kanssa, joka olisi turvetuotannon vastustaja, jotta voisin ymmärtää paremmin asian toisenkin puolen. Näkisin, että tässä asiassa negatiivisella julkisuudella on suuri merkitys, kun on pitkälti kyse ihmisten asenteista. Asiat esitetään medioissa aika tavalla yksipuoleisesti ja sääntönähän on, että negatiiviset uutiset myyvät paremmin kuin positiiviset. Kuten kaikissa kiistanalaisissa kysymyksissä, faktatietoa ja asioiden esille nostamista pitäisi olla enemmän. Ihmisillä ei ehkä ole riittävästi tietoa, jotta he voisivat itse muodostaa omat mielipiteensä, eivätkä vain niele purematta erilaisten medioiden tyrkyttämiä mielipiteitä.

Tämä koskee tietyssä mielessä koko bioenergia-alaa, ei vain turvetta. Ihmisille tulisi tarjota enemmän tietoa ja erilaisia näkökulmia, jotta kuka tahansa asiasta kiinnostunut pystyisi itse muodostamaan omat valistuneet mielipiteensä bioenergian laajasta kentästä ja siihen liittyvistä kysymyksistä. Näin negatiivissävytteisen ja myynnin edistämiseen tähtäävän julkisuuden merkitys olisi vähäisempi. Terve mutta samalla rakentava kriittisyys tulisi nostaa kunniaan.

Lopuksi voisin vielä todeta, että hetkeäkään en ole katunut, että lähdin tähän koulutukseen mukaan. Se on omalla tavallaan avannut minulle ihan uuden maailman. Ja olen saamani tiedon pohjalta pystynyt luomaan nyt myös omia – jopa valistuneita 🙂  – mielipiteitä minulle aikaisemmin vieraista asioista.

 

Historian havinaa Turveteollisuusliiton kevätseminaarissa

69 vuoden ajan turvetuottajien etuja ajanut Turveteollisuusliitto ry järjesti eilen toistaiseksi viimeisen kevätpäivänsä. Hautajaisia ei sentään vietetty, vaikka menneitä muisteltiinkin. Edessä on uusi alku, kun myös turveväki liittyy kesällä toimintansa käynnistävään Bioenergia ry:een, bioenergia-alan uuteen yhteiseen etujärjestöön. Ainakin TTL:n hallituksen puheenjohtaja ja Vapo Oy:n toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny oli luottavainen –  haasteista huolimatta.

Avauspuheenvuorossaan Yli-Kyyny pohdiskeli Suomen hankalaa taloustilannetta ja ennen kaikkea kauppataseen historiallista alijäämäisyyttä. Samassa tilanteessa oltiin öljykriisin aikaan 1970-luvulla. Edellisellä kerralla valtiovalta reagoi ongelmallisen tilanteeseen näkyvin ja konkreettisin toimin: lanseerattiin energiansäästöohjelmia ja lähdettiin määrätietoisesti parantamaan maan energiaomavaraisuutta, mm. energiaturpeen tuotantoa kehittämällä. ”Nyt sen sijaan hallitusohjelman tavoitteena on käytännössä ajaa turvetuotanto ja turpeen käyttö kokonaan alas. Myös Luonnonsuojeluliitto on liikkeellä kovin panoksin. Toisaalta ei tässä muu auta kuin toimia mahdollisimman avoimesti esimerkiksi paikallisten ihmisten kanssa ja pitää viimeisen päälle huolta ympäristönsuojeluasioista”, Yli-Kyyny pohti.

Turvetuotannon kehittymisen vaiheita saatiin katsella videoesitysten ja kuvakavalkadien kautta. Hienoa, että aikanaan on ollut viisautta tallentaa näitä, nyt jo historiaksikin muuttuneita työvaiheita ja -koneita: laahakauhoja, ruoppauskoneita, turvemyllyjä, nauhakuljettajia, köysiratoja, lautasveitsiä, kettinkilevittimiä, kieppivaunuja, kapearaiteisia turvejunia, haravalla kääntämistä jne. jne. Turpeen korjuuseen ja kuljetukseen tarvittiin lisäksi valtava määrä ihmisiä. Naurunpyrskähdyksiä herätti arviolta 40-luvulta olleessa filmissä vakavalla naamalla esitetty toteamus siitä, että turpeen ”käsin kääntäminen on nuorukaisille, naisille ja lapsille sopivaa työtä”. Oi niitä aikoja – taitaisivat jäädä turpeet nykyihmisiltä korjaamatta!

Sittemmin on siirrytty varsin järeiden, jossain vaiheessa myös Neuvostoliitosta peräisin olleiden konevaiheiden kautta nykyiseen tuotantoteknologiaan. Suomalainen erikoisuus on hyödyntää turvekoneiden vetokoneena maataloustraktoria. Sama ”valmetti” on monessa pitäjässä palvellut isäntiään niin turveurakoinnissa kuin maataloustöissäkin. Turveruukki Oy:n toimitusjohtaja Heikki Karppimaan mukaan nimenomaan konekannan kehittyminen ja eri työvaiheiden tehostuminen on tehnyt turvetuotannosta kannattavaa ja kilpailukykyistä. ”Toisaalta samalla turpeen hintakäyrä on pitkään ollut kuin aivokuolleen käyrä”, Karppimaa naurahti lakonisesti.

Kurkistuksia suokulttuuriin tarjosi tutkija Kirsi Laurén Itä-Suomen yliopistosta. Suolla työskentely on perinteisesti ollut keskeinen osa suomalaista kulttuuria, ja soihin on liittynyt paljon myös erilaisia mielikuvia. Esimerkkejä on lukuisia kalevalaisesta suohon laulamisesta ja polkemisesta, keskiajan kehtolauluista, virvatulista ja muista kansanuskomuksista myös nykypäivän kulttuuriin. Suomaisema esiintyy mm. ”Taru sormusten herrasta” – ja ”Näkymätön Elina”- elokuvissa. Soittavatpa maailmankuulut muusikkomme – Ville Valo, Lauri Ylönen ja Apocalyptica – Torronsuon ”myyttisissä” maisemissa.

Suokulttuuria on mielestäni syytä pohtia myös luonnonvarojen hyödyntämisen näkökulmasta. Nykyisin ihmisillä on yhä vähemmän kontakteja suoluontoon ja samalla toki myös turpeeseen. Arvot ja asenteet pohjautuvat pitkälti mielikuviin, ja samalla myös suoympäristöön liittyy yhä enemmän nostalgisoivaa ja romantisoivaa ajattelua, toisaalta myös puhtaasti ekologisten silmälasien läpi katsomista. 1940-50 –lukulainen, hyvin praktinen näkökulma leivän hankkimisesta suoluonnosta tuntuu monille vieraalta. Ehkä tästä ajattelutavan muuttumisesta löytyy eräs selittävä tekijä nykyisille turvetuotannon haasteille: ”cityihmisten” ja ”turvemiesten” ajatusmaailmat eivät kerta kaikkiaan kohtaa. Jo käsitteenä suo ymmärretään aivan eri tavoin.

 Minusta tässä on ainesta syvällisemmällekin pohdinnalle. Ehkä jonkinlainen yhteinen sävel ja ymmärrys on vielä löydettävissä, kun osapuolet aukaisevat ajatteluaan ja lisäävät keskinäistä vuorovaikutusta!

Suo siellä humusta täällä

Artikkelin kirjoittaja on projekti-insinööri Hannu Vilkkilä Bioenergiakeskuksesta

Viime aikoina julkisuudessa ollut vesistöjen tila on saanut aikaan paljon keskusteluja. Niinpä tarkastelen tässä asiaa tieteellisesti; en ota kantaa itse ongelmaan.

Ovatko yritysten maksamat tutkimukset tiedettä vai raakaa bisnestä? Tarkasteltaessa tutkimuksia tieteen etiikan näkökulmasta ovat tulokset helposti kyseenalaistettavissa ja havaittavissa oman edun tavoitteluksi. Oman näkemykseni sekä eettisesti ajatellen, nämä julkaisut eivät ole tiedettä. ”Tieteellisen tiedonhankinnan ja poliittisen päätöksenteon raja on jätetty hämäräksi” (Haaparanta Niiniluoto 1986, 88).

Vesistöihin on tullut paljon on turvetta, kun soita on ojitettu ja metsitetty tai yritetty metsittää. Työt on aloitettu pääsääntöisesti 1960 -luvulla. Tutkimuksia on tehty metsäteollisuutta ja metsän omistajia varten. Tutkimukset painottuivat metsästä saatavaan taloudelliseen hyötyyn ja tällöin unohdettiin vesistövaikutukset, jotka ovat tulleet ajankohtaiseksi vesien pilaantumisen myötä. Voidaanko moralisoida tehtyjä virheitä, jos toimintaa jatketaan tekemättä haitoista tutkimuksia? Ovatko tutkijat tai edun saaneet tahot eettisesti vastuussa?  Keskustelun kuumetessa unohtuvat helposti muut kuormittajat. Näitä ovat mm. maatalous, teollisuus, asutus, liikenne, pöly ym. laskeumat ja pistekuormittajat.

Tutkimuksen lähtökohtana on yleensä ongelma; edellä mainitussa tapauksessa kysymys vesistön tilasta. Tutkimusta suunnittelevan tutkijan eettiset ja moraaliset arvot vaikuttavat siihen, tuleeko tutkimuksesta tieteellinen tutkimus, joka käsittelee tutkimuksen lähtökohdan ongelmaa: vesistön ekologista tilaa ja kuormittajien vaikutusta vesistön ekosysteemiin. Tutkimuksen rahoittajatahon (yritys) tavoitteena on harvoin eettisiä arvoja, koska yrityksen panokset tutkimukseen pitää saada korkojen kera takaisin. ”Eettisen universalismin eli utilitarismin mukaan pitää tehdä sitä, mikä edistää suurinta yleistä hyvää.” (Haaparanta Niiniluoto 1986,84). Tutkijan harkintaan jää se, missä muodossa tutkimuksen tulokset raportoidaan ja missä yhteydessä ne julkaistaan, eli se mikä on ”suurinta yhteistä hyvää”?

Kun tutkimukset kaikilla tutkimusalueilta on suoritettu eettisiä ja moraalisia arvoja kunnioittaen, voidaan ongelmasta ”vesistön tila” muodostaa tieteellinen teoria. Siinä tieto on avointa, julkista, toistettavissa, itseään korjaavaa ja puolueetonta. Tällaiset maksavat paljon mutta pidän niitä välttämättöminä. Virkamiehet ja päättäjät tarvitsevat työkalun, jolla he voivat ohjata ja päättää asioita mahdollisimman oikeudenmukaisesti ja demokraattisesti.

 

Puristusta ja vääntöä turpeesta

Turve on aina ajankohtainen ja tunteitakin nostattava keskustelun kirvoittaja. Joskus vaikuttaa siltä, että tunneperäiset aallonloiskeet ja parranpärinät suorastaan vyöryvät yli kaiken asiallisen ja tutkimuksiin perustuvan keskustelun. Joka tapauksessa on selvää, että vuoropuhelua, avointa keskustelua ja viestintää turpeesta ja sen hyödyntämisestä tarvitaan entistä enemmän – kaikkien osapuolten kesken.

Vapo Oy on lähtenyt aktiivisesti etsimään uusia vuorovaikutusmuotoja esimerkiksi paikallisten viranomaisten ja päättäjien välille. Täällä keskisessä Suomessa on kuluneen talven aikana järjestetty kaksi työpajaa, joissa ongelmia on porukalla aukaistu ja uusia ideoita yhdessä kehitelty. Saarijärven reitin sekä Keuruu-Jämsä-alueiden työpajoissa on ollut mukana ympäristö- ja paloviranomaisia, kunnanjohtoa ja paikallisia luottamusmiehiä – ja naisia lautakunnista, kunnanhallituksista ja –valtuustoista. Olen itse päässyt näin savolaisittain ilmaisten ”väl’vöyhkän” eli työpajanvetäjän roolissa mukaan näihin keskusteluihin.

On hyvä muistaa, että turve on aivan oleellinen osa koko energiahuoltoketjuamme – etenkin silloin kun asioita tarkastellaan huoltovarmuuden, kotimaisuuden ja myös puupolttoaineiden hyödyntämisen näkökulmasta. Turve ja puu kun kulkevat käsi kädessä ja täydentävät toisiaan. Yhtä kaikki julkisessa keskustelussa ei aina muisteta turpeen muita käyttökohteita: turve on mainio kasvualusta, imeytysturpeena se palvelee vaikkapa öljyvahinkojen torjunnassa ja kuivikkeena puolestaan hevostalleilla. Kaikki tuotettu turve ei siis suinkaan päädy polttokattiloihin.

Toisaalta on syytä ottaa hyvin vakavasti kaikki kritiikki turvetuotannon ympäristövaikutuksista, aiheellinen ja aiheetonkin. Pärinä ja purina vesistökuormituksista kertoo joka tapauksessa siitä, että keskustelua ja tiedonvaihtoa tarvitaan lisää ja että kansalaisten vaikutusmahdollisuuksia vesistöalueita koskeviin asioihin tulee parantaa. ”TURVE-työpajoissa” onkin vahvasti noussut esille se, että turvetoimialan omassa viestinnässä riittää petrattavaa.

Jo tulevana kesänä on luvassa retkiä ja tutustumiskäyntejä työmaille. Myös Vapo Akatemia avaa yleisölle ovia turvetuotantoa koskeviin koulutustilaisuuksiin. Toivottavasti näihin mahdollisuuksiin tartutaan! Omiin poteroihin jumiutuminen puolustus- ja/ tai hyökkäysasetelmissa ei tiedä hyvää.  Rakentavaan keskusteluun on kaikkien osapuolien rohjettava – silläkin uhalla, että välillä roiskuu, kun rapataan!