Bioenergisiä tuulahduksia

Rehellisesti biokaasusta

Category Archives: työllisyys

Keski-Suomen Energiapäivän antia

Keski-Suomen energiaväki kokoontui taas sydäntalviseen, jo perinteiseksi käyneeseen tapahtumaansa, Keski-Suomen Energiapäivään. Tällä kertaa erityisesti energiatoimialan yritysten ääni kuului kiitettävästi. Esillä oli niin keskitettyjä kuin hajautettuja ratkaisuja, samoin kokemuksia niin täältä kotikulmilta kuin kansainvälisiltäkin markkinoilta. Kiitos tilaisuuden järjestäjille ja erityisesti mielenkiintoisten puheenvuorojen esittäjille! Päivä oli antoisa ja onnistunut! Esitykset ilmaantunevat lähiaikoina Keski-Suomen Energiatoimiston sivuille.

Päivän avasi Jyväskylän Energia Oy:n toimitusjohtaja Tuomo Kantola, joka toivoi energiapolitiikan ohjauskeinojen tasoittavan maailman turbulensseja. ”Tällä hetkellä näin ei ole”, Kantola harmitteli.

Edistystä Euroopassa

Benet Oy:n johtava asiantuntija Dan Asplund tarjosi yleisölle katsauksen uusiutuvan energian edistämistoimista Euroopan tasolla. Esimerkiksi Saksa ja Ranska porskuttavat jo hyvää vauhtia yli välitavoitteidensa. Tätä menoa nämä isot maat saavuttavat kevyesti vuoden 2020 kansalliset velvoitteensa. Taustalla on jämeriä toimia niin lainsäädännön, investointitukien, verotuksen kuin syöttötariffienkin osalta. Summa summarum: harkitut ja pitkäjänteiset ohjauskeinot (so. regulaatio) ovat osoittautuneet tehokkaiksi, eikä todennäköisesti puhtaalla markkinalähtöisellä hypetyksellä olisi tällaiselle kehityspolulle päästy.

Maailman tuulia

VTT:n teknologiapäällikkö Jouni Hämäläinen, Benet Oy:n toimitusjohtaja Asko Ojaniemi sekä KVL-Tekniikka Oy:n controller Marja-Terttu Raiskinmäki valoivat uskoa siihen, että suomalaisen osaamisen siivet kantavat myös maailmalla. Leijukattilaosaamisemme on huipputasolla, ja esimerkiksi kaukolämpöhankkeilla on valtavasti mahdollisuuksia esimerkiksi Chilessä. Pääministeri Katainenkin piipahti vast’ikään eteläisessä Amerikassa myynninedistämismatkalla, eli Suomea ja CleanTech-osaamistamme on tehty tunnetuksi ylintä valtiojohtoa myöten. Ihan niin kauas ei välttämättä tarvitse mennä: esimerkiksi KVL-Tekniikka on onnistuneesti rakentanut Viroon kaukolämpöverkostoa, mistä näimme ja kuulimme kokemuksia.

Positiivista puhetta yrityksiltä

Yrityspuheenvuorot olivat kaikessa konkreettisuudessaan energiapäivän parasta antia. Ariterm Oy:n Veijo Kilkkilä kertoili konttiratkaisuista lähilämpöliiketoiminnassa, Jyväskylän Energia Oy:n Suvi Harsunen puolestaan energiayhtiön lähitulevaisuuden suunnitelmista hajautetun lämmön toimittajana ja Propellet Oy:n Kimmo Martikainen taas pellettien hyödyntämisen ja lämpöyrittämisen mahdollisuuksista kaukolämpöverkon kupeessa, jyväskyläläisille tuttuna esimerkkinä Kaunisharjun kaupunginosa Vaajakoskella. Harri Ylikulju puolestaan valaisi Lämpöykkönen Oy:n lämpöpumppuratkaisuja, ja Benet Oy:n Asko Ojaniemi ja Suomen Metsäkeskuksen Veli-Pekka Kauppinen kertoivat Lievestuoreen taajaman uusista lämmitysratkaisuista ja öljystä luopumisesta.

Biotaloudesta puhtia kansantalouteen!

Laajempiin sfääreihin yleisöä johdatteli kehitysjohtaja Marika Ryyppö Jyväskylä Innovation Oy:stä. Termit biotalous, resurssiviisaus, vihreä talous, luonnonvaratalous, kierrätystalous, kiertotalous, kokeilukulttuuri jne. jne. ovat ajan hermolla. Bioenergialla on vahva rooli Keski-Suomen biotaloudessa. Toivotaan nyt, että myös aivan uudenlaisia avauksia ja ennen kaikkea uutta liiketoimintaa saataisiin viritettyä!

Biokaasu on teemana mielenkiintoinen esimerkki biotalouden mahdollisuuksista, Kalmarin tila ja Metener Oy puolestaan mainioita esimerkkeinä rohkeudesta ja ennakkoluulottomasta otteesta, vieläpä täällä Keski-Suomessa. Kuten Vambion Oy:n kehityspäällikkö Eeli Mykkänen totesi, biokaasu yhdistää oikeastaan kolme toimialaa: energiatuotannon, biojätehuollon ja lannoitetuotannon. ”Kyse on verkostomaisesta toiminnasta ja kokonaisuuksien hallinnasta”, Mykkänen korosti.

Entä jos vaihdetaankin näkökulmaa?

Biokaasua voi tosiaan tarkastella useasta näkökulmasta. Entäpä, jos otammekin ”ympäristökiikarit” silmille ja mietimme asiaa ennen kaikkea ravinteiden kierrätyksen ja tehokkaan jätehuollon näkökulmasta? Avautuisiko biokaasusta tätä kautta uusia mahdollisuuksia? Kaupan päälle saadaan sitten myyntikelpoista energiaa: lämpöä, sähköä, liikennepolttoaineita. Mutta entäpä jos sivutuotteena pidetty luomukelpoinen lannoite tosiaan olisikin se päätuote?

Ehkä ajatteluamme jossain määrin rajoittaa/ on rajoittanut perinteinen toimialajaottelu. Biokaasu jos mikä rikkoo rajoja: se koskee niin energiatoimialaa, maataloutta kasvinviljelystä karjatalouteen sekä ympäristöliiketoimintaa kaikessa kirjossaan.

Mikä mättää bioenergian edistämisessä?

Bioenergia ry:n toimihenkilöt ovat jalkautuneet maakuntakierroksille. Hyvä niin! Kävin itsekin kuulemassa ajankohtaisinfoa yhdistyksen tilaisuudessa runsas viikko sitten. Toimitusjohtaja Jyrki Peisa muistutti ajankohtaisesta taloustilanteesta ja valtion velkaantumisesta. Bioenergia voisi kotimaisena ja paljon työllistävänä toimialana auttaa näissä haasteissa. Toimintaympäristö ei kuitenkaan ole helpoin mahdollinen.

Uusiutuvien energialähteiden edistämistyössä on viime aikoina kuultu negatiivisia uutisia, kun isot energiayhtiöt tarttuvat kivihiilikorttiin. Tällä hetkellä myös Sisä-Suomen voimalaitoksilla poltetaan yhä enemmän hiiltä, puhumattakaan kivihiilirannikostamme.

Peisan mukaan kotimaisen energian investointiolosuhteet ovat heikentyneet, tukipolitiikka on poukkoilevaa ja toimintaympäristö kaikin puolin epävarma. Tuhansia hehtaareja potentiaalisia turvetuotantoalueita seisoo lupajonoissa. Ja voiton kaiken tässä hässäkässä vie venäläinen tai kazakstanilainen kivihiili. Voi itku!

Missä muuten ovat venäläisiä hiilikaivoksia käsittelevät lehtijutut tai LYHYET-palstan kiukkuiset tai edes hiukan huolestuneet jorinat kivihiilen tuotannon ympäristö –ja sosiaalisista vaikutuksista? En ole huomannut sellaisia. NIMBY-ajattelu (not in my backyard) näyttää omalla tavallaan olevan voimissaan tässä energiakeskustelussakin. Mutta miksi ihmeessä me likaamme omaa pesäämme ja rakennamme esteitä kotimaisten raaka-aineiden hyödyntämiselle, kun tähän maahan tarvitaan ihmisille kipeästi työpaikkoja ja toimeentuloa? Turve ei toki ole ongelmaton, mutta miksi sen tuotannon ja käytön ympäristöjalanjälkeä ei reilusti verrata kilpailijan, käytännössä kivihiilen tuotantoon, kuljettamiseen tuhansia kilometrejä ja polttoon voimalaitoksissamme? Ehkä vielä hiukan valaistusta tarvitaan siitäkin, millaista on elää hiilikaivosyhteisöissä ja miten hiilikaivosten ”jälkikäyttö” hoidetaan…

********

Jyväskylän Energian toimitusjohtaja Tuomo Kantola muistutti Bioenergia ry:n tilaisuudessa siitä, että energiayhtiön on kaikissa ratkaisuissaan – samalla kertaa – huomioitava kestävyyden erilaiset elementit. Hyvä! Ekologiseen kestävyyteen liittyy mm. korkea materiaalitehokkuus, polttoaineiden käytön korkea hyötysuhde, polttoainekuljetusten minimointi ja tietysti ympäristövaikutusten hallinta niin polttoaineiden- kuin energiantuotannonkin osalta. Sosio-kulttuurista kestävyyttä mittaa mm. paikallisten ja kansallisten energiavarojen hyödyntämisen työllistävä vaikutus ja energiankuluttajien näkökulmasta kohtuulliset asuinkustannukset ja takuuvarma lämmöntuotanto. Kotimaisten energiavarojen hyödyntämisen Kantola näkee tärkeänä myös teknis-taloudellisen kestävyyden näkökulmasta. Tällä on heti suora ja positiivinen vaikutus vaihtotaseeseen – me kun olemme tässä maassa ikävän riippuvaisia energiantuonnista.

Nyt kun pahin eurokriisi lienee taakse jäänyttä elämää, toivotaan, että valtiojohtomme ehtisi viimein rivakasti tarttumaan myös sisäpoliittisiin haasteisiin. Puhtaan ja kotimaisen energiahuollon edistäminen kuuluu näihin tärkeisiin asioihin, puhumattakaan tietysti esim. sote-asioista.

”Vähähiilinen talous” on myös EU-kielessä ajankohtainen termi, oikeastaan muotisana. Entäs jos täällä Suomessa ryhdyttäisiin tosissaan konkreettisiin tekoihin vähähiiliseen biotalouteen siirtymiseksi? ”Jos mitään ei tehdä, kivihiili voittaa”, totesi eräs seminaarin kuulija varsin osuvasti. Näinkö me haluamme asioiden etenevän?