Coworking Learning Space – loistavia tuloksia yhteistyöllä

COWO-ryhmämme Savoniasta, TAMKista ja JAMKista kokoontui Tarja Moilasen vetämään yhteiseen työpajaan pohtimaan, mitkä ovat hankkeemme tulokset ja mitkä ovat tulosten vaikutukset opiskelijoihin, yrityksiin ja amk-verkostoon. Paljon on lyhyessä ajassa saatu aikaiseksi, mutta laajemman kokonaisuuden muodostaminen aikaansaannoksista oli hyödyllistä ja innostavaa. On selvää, että tehdessämme yksittäisiä toimenpiteitä hankkeessa, suurempi kuva katoaa näköpiiristä. Tulokset silti yllättivät: opetussuunnitelmia on uudistettu, uudenlaisia oppimisympäristöjä ja järjestelmiä on rakennettu, innovatiivisia malleja on kehitetty, tutkimusta ja julkaisuja on saatu aikaiseksi.

Kaikkea hienoa siis olemme saaneet aikaiseksi, mutta ongelmana on vielä saada tulokset näkyviksi. Syksyn 2015 ponnistuksista suurimmat liittyvät tiedottamiseen, julkituomiseen, raportointiin ja julkaisemiseen. Hyviä aikaansaannoksia ei kannata unohtaa, kun hanke loppuu. Jatkosta on huolehdittava yhdessä.

 

Anne Mäntysaari

Koulutuspäällikkö

Jatko- ja täydennyskoulutus

JAMK, Liiketoimintayksikkö

 

Jätä kommentti