Tag Archives: Jamk Yrityshautomo

Aivomyrsky

Nuoryrittäjyystapahtuma Aivomyrsky järjestettiin 11.4 Jyväskylän Paviljongissa.Tapahtumassa oli kolme oman alansa suomalaista menestyjää pitämässä luentoa, jonka lisäksi järjestettiin kaksi workshoppia.

Päivä alkoi Dome Karukosken luennolla. Hän kertoi oman tarinansa kuinka oli päätynyt elokuvaohjaajaksi ja heijasti tarinansa kautta erilaisia vahvuuksia, joiden avulla voi menestyä yrittäjänä. Hän puhui paljon oman pelkonsa voittamisesta ja uskalluksesta. Epäonnistumiset kasvattaa, joten sitä ei tule pelätä. Karukoski vertasi myös elokuvaohjaajan työtä autokauppiaan rooliin. Asiakkaaseen pitää luoda ensin luottamus ja saada auto myytyä, mutta on myös erittäin tärkeää lunastaa lupaukset, joita tuotteesta on annettu.

Ensimmäisessä työpajassa Juha Perälampi ja Teemu Nuutinen kertoivat Jamk Generatorin ja Sales Profit Oyn yhteistyömallista. Jamk Generator ja Yrityshautomo tarjoavat uusille yrittäjille tukea idean kehittämisestä aina yrityksen perustamiseen. Bisnesenkelimalli tarjoaa tälle jatkumon, jossa kasvupotentaalisille yritykselle tarjotaan bisnesenkelien apua. He auttavat yritystä kasvusuunnitelmassaan ja ohjaavat ne hallittuun kiitoon.

Toisena puhujana oli Tiia Vanhatapio, joka on suomalainen huippusuunnitelija. Vanhatapio on murtanut perinteisen vaatesuunnittelijan roolia tekemällä yhteistyötä muun muassa Audin kanssa. Hänen suurimpina teemoina olivat uskallus kansainvälistyä heti sekä omien valintojen tekeminen ja usko omaan visioon.

Iltapäivän työpajan keskiössä oli osuuskunnat. Paikalla oli Innomo promoamassa omaa Liekkirock–tapahtumaansa ja kertomassa osuuskuntataipaleestaan. Hamara oli kertomassa kuinka osuuskunta perustetaan ja mitä ongelmia heillä on ollut alkutaipaleella. Hamara Food pitää Ravintola Ideaa Lutakon Turbiinirakennuksessa. Osuuskunnassa on mukana ensimmäisen vuoden opiskelijoita, jotka suorittavat opintojaan ravintolan työskentelyn ympärillä. He ovat mukana kaksi vuotta, jonka jälkeen ravintolan ottaa haltuun uusi opiskelijaryhmä. Toimintamalli toimisi varmasti sovellettuna muillakin aloilla.

Viimeisenä puhujana oli Duudsoneista tuttu Jarno Laasala, joka heijasteli omaa yrittäjyysuraansa Duudsoneiden menestystarinaan. Hän kertoi kuinka Duudsonit brandi syntyi ja miten sitä kehitettiin määrätietoisesti eteenpäin maailmanlaajuiseksi tv-ohjelmaksi.

Tapahtuma tarjosi paljon hyviä vinkkejä yrittäjyyshenkeen. Kaikki päivän luennoitsijat sitoivat mielenkiintoisasti oman tarinansa heidän yrittäjyyteen ja tarinaansa. Päällimäinenä itselleni jäi mieleen kaksi asiaa: usko itseensä sekä omaan intuitioon luottaminen. Myös oman kompetenssiosaamisen kehittäminen on syytä muistaa. Mitä paremmin osaat asiat joita sinun kuuluu osata, sitä vähemmän pelkäät haasteita.

Jamk Generator ja Jamk Yrityshautomo päivystävät!

Onko sinulla liiketoimintaidea, ajatus uuden palvelun kehittämisestä tai yhteisöstä?

Jamk Generatorin ja Jamk Yrityshautomon asiantuntijat voivat auttaa sinua ideasi kanssa ja opastaa löytämään sinulle sopivin tapa idean kehittämiseen. Tule juttelemaan tai vain tutustumaan Generatoriin ja Hautomoon!

Dynamon kampuksen pulpetilla päivystää, klo 14-16:

Torstai 15.3 Jouni Huotari

Torstai 22.3 Juha Hautanen

Torstai 29.3 Laura Aineslahti

Torstai 12.4 Jouni Huotari

Maanantai 23.4 Tiimiakatemia klo 10-12 – Huomaa aika!

Innovaatiokuukauden ja Jamk Yrityshautomon promoaminen

Torstai 3.5 Tiina Häkkinen

Torstai 10.5 Jouni Houtari

Torstai 17.5 Jani Lehtinen

Rajakadun pulpetilla päivystää, klo 14-16:

Torstai 15.3 Roope Pietilä

Torstai 29.3 Juha Perälampi

Torstai 5.4 Laura Aineslahti

Torstai 12.4 Juha Hautanen

Torstai 19.4 Tiimiakatemia klo 10-12 – Huomaa aika!

Innovaatiokuukauden ja Jamk Yrityshautomon promoaminen

Tiistai 24.4 Tiimiakatemia klo 10-15 – Huomaa aika!

Innovaatiokuukauden ja Jamk Yrityshautomon promoaminen

Torstai 3.5 Riku Ojanperä

Torstai 28.6 Laura Aineslahti

Jamkon kahvilan pulpetilla päivystää, klo 14-16:

Torstai 5.4 Roope Pietilä

Torstai 12.4 Jouni Houtari

Maanantai 24.4 Tiimiakatemia klo 10-15 – Huomaa aika!

Innovaatiokuukauden ja Jamk Yrityshautomon promoaminen

Torstai 10.5 Juha Perälampi

Hyvin pulpetilla päivystää , klo 14-16:

Torstai 22.3 Jani Lehtinen

Torstai 12.4 Vesa Kuhanen

Tiistai 17.4 Tiimiakatemia klo 10-15 – Huomaa aika!

Innovaatiokuukauden ja Jamk Yrityshautomon promoaminen

Torstai 26.4 Vesa Kuhanen

Musiikin kampuksen pulpetilla päivystää, klo 14-16 :

Tiistai 17.4 Tiimiakatemia klo 10-15 – Huomaa aika!

Innovaatiokuukauden ja Jamk Yrityshautomon promoaminen

Torstai 3.5 Vesa Kuhanen

Torstai 24.5 Laura Aineslahti

Torstai 31.5 Jani Lehtinen