Jouluinen e-hylly

Joulunaikaan kirjastoissa asetellaan sesonkihyllyyn sopivaa kirjallisuutta. Laitellaan opusta leipomisesta, askartelusta ja joululaulujen laulamisesta. JAMKin Pääkampuksen kirjaston jouluhyllyä katsellessani tuli mieleen, voisiko samanlaista sesonkitavaraa löytää elektronisista kokoelmista. No ei sitten muuta kuin hakemaan vain, ja tietenkin ilman miellekarttoja tai asiasanastojen apua. Eli sen pitäisi olla jotain kokonaan verkossa saatavilla olevaa ja mieluiten jotain nopeasti ja helposti luettavaa… Päätin asetella e-hyllyyn artikkeleita.

Terveysportissa hakusanalla ”joulu*” tuli 664 osumaa. Valitsin jouluiseen e-hyllyyn kaksi artikkelia, joissa toisessa kerrotaan joulun terveysvaikutuksista (1)  ja toisessa  joulupukin koukkuselkäisyyden selitys (2).

Terveysvaikutusten lisäksi joululla on todistetusti mahtavat taloudelliset vaikutuksensa. Tämän vuoksi jatkoin hakua ulkomaisista talousalan tietokannoista. Emeraldista hakusanalla Christmas löytyi 954 osumaa. Päädyin siihen ihan tavalliseen ratkaisuun: kävin läpi ensimmäiset 10 tulosta. Niistä löytyi kaksi jouluiseen e-hyllyyn. Toisessa tutkitaan jouluhengen mittaamista tieteellisin keinoin (3) ja pienten lasten äitinä voisin paneutua joulun pyhinä tutkimukseen jossa analysoidaan joululahjojen merkitystä lapsille (4) ymmärtääkseni sitä hillitöntä… ööö… riemua. Ebsco Academic Search –tietokannasta tuli Christmas hakusanalla yli 33 000 hakuosumaa. Poimin tuttuun tyyliin arpoen e-hyllyyn artikkelin, joka lupaa kertoa mikä tekee iloisen joulun (5). Sen voisi lukaista joku yö ennen aattoa samalla kun paistaa laatikoita ja muistaa kenelle ei muistanut lähettää joulukorttia. Viimeiseksi, niin trendikkäästi ennakoiden, valitsin Ebsco Business Source Elite -tietokannasta e-hyllyyn joulun tulevaisuuteen tähtäävän artikkelin (6).

Hyvää joulua ja laadukkaan tiedon vuotta 2012!

Kirsi Laasasenaho

Huom! Jouluisen e-hyllyn artikkeleiden avaamiseen tarvitaan JAMKin verkkotunnuksia

1. Joulun terveysvaikutukset. 2002. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 23, 2467-2471. Viitattu 9.12.2011. Http://www.jamk.fi/kirjasto, Nelli-portaali, Terveysportti.

2. Miksi joulupukki on koukkuselkäinen – selitys II. 2007. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim 23, 2783. Viitattu 9.12.2011. Http://www.jamk.fi/kirjasto, Nelli-portaali, Terveysportti.

3. Clarke, P. 2007.  A measure for Christmas spirit. Journal of consumer marketing 1, 8-17. Viitattu 9.12.2011. Http://www.jamk.fi/kirjasto, Nelli-portaali, Emerald.

4. Halkoaho, J. & Laaksonen, P. 2009. Understanding what Christmas gifts mean to children. Young Consumers: Insight and Ideas for Responsible Marketers 3, 248-255. Viitattu 9.12.2011. Http://www.jamk.fi/kirjasto, Nelli-portaali, Emerald.

5. Kasser, T & Sheldon, K. 2002. What makes for a merry Christmas? Journal of Happiness Studies 4, 313-329. Viitattu 9.12.2011. Http://www.jamk.fi/kirjasto, Nelli-portaali, Ebsco Academic Search Elite.

6. Pearson, Ian. 2008. The ghost of xmas future. Engineering & Technology 21, 18-23. Viitattu 9.12.2011. Http://www.jamk.fi/kirjasto, Nelli-portaali, Ebsco Business Source Elite.

2 kommenttia

  1. Jep. Oikein mukava juttu. Naxoksen musiikkikirjastosta voisi löytyä jouluista kuunneltavaa, Ebraryn Music Sheet Librarystä jokunen nuotti, kenties.

Vastaa käyttäjälle Pirkko Peruuta vastaus