Syötäväksi kasvatetut – Miten ruokasi eli elämänsä ja muita e-kirjoja

Kirjasto on saanut koko joukon uusia mielenkiintoisia e-tietokirjoja. Mukana on esimerkiksi vuoden 2012 Tieto-Finlandia voittaja Elina Lappalaisen Syötäväksi kasvatetut – Miten ruokasi eli elämänsä ja muita hyödyllisiä e-kirjoja kotimaisilta kustantajilta. FinElib tarjoaa nämä kirjat käyttöömme määräajaksi, kesäkuun loppuun 2013 asti.

Syötäväksi kasvatetut älykännykässä

E-kirjoista kiinnostuneille on nyt oiva hetki tutusta e-kirjamaailmaan. Kiinnostavaa tekstiä on hauska lukea miltä formaatilta tahansa. Kirjat toimivat tutussa Ellibs-palvelussa jonka käyttöä olemme päässeet helpottamaan viimeaikoina. JAMKin verkossa riittää kun klikkaat kirjan auki ja alat lukea, etäkäytössä sinun pitää ohjeiden mukaisesti kirjautua ensin JAMKin verkkotunnuksillasi. Muista että tietokoneellasi pitää olla asennettuna Adobe Digitals Editions –lukuohjelma tai vastaava (Android-,iPad-, iPhone- ja lukulaitekäyttäjät).

E-kirjoistamme ja mobiililaitteista on tässä blogissa kirjoitettu jo aikaisemmin ja ohjeita löydät myös sivuiltamme. Jos olet ensikertalainen, kannattaa sinun tutustua ensin ohjeisiin! Adoben sivuilta löytyy luettelo yhteensopivista lukulaitteista ja toki voit lukea kirjoja tietokoneellasi.

Ammattikorkeakouluilla on yhteensä 50 yhtäaikaista lukuoikeutta/lainausta kuhunkin kirjaan ja kirjan laina-aika on 10 vuorokautta.

Kirjat löytyvät kesäkuuhun asti Janetista ja tässä suorat linkit niihin:

Useimmat näistä on hankittu meille myös painettuina kirjoina.

Hauskoja lukuhetkiä!

Teemu Makkonen

Kommentit

  1. Tämä Elina Lappalaisen kirja herättää yllättävänkin paljon keskustelua. Keskusteluja mm syotavaksikasvatetut.fi, lily.fi ja readberry.fi.