Jälkiä, jätöksiä vaiko perhosen siivenisku?

Olen päättämässä työuraani ja siirtymässä seniorikansalaiseksi.

Tässä elämänvaiheessani on varmaan luonnollista, että mieleeni tulee kysymys, millaisia jälkiä minusta jää työyhteisööni.  Ovatko jälkeni kauniita ja tunnistettavia? Vai jätänkö vain paperisaastetta, tuotinko pettymyksiä, miten kiva työkaveri olin? Vai onko niin, että aikani JAMKin kirjastossa olikin vain perhosen siivenisku, mitä kukaan ei kohta muista?

Tiedonhaun ja informaatiolukutaidon opettaminen oli yksi intohimoni. Toivon hartaasti, että kaikki, joita opetin, opiskelijat ja henkilöstö, saivat hyvät tiedonhakutaidot, joista heille on ollut hyötyä elämässään. Toivon myös, ettei kontaktiopetusta näivetettäisi kokonaan ja pantaisi kaikkea vain nettiin. Pelkään, että se alentaa laatua. Asiakkaalle paras toimintatapa vie usein aikaa.

Mielestäni asetin asiakkaan näkökulman etusijalle silloinkin, kun se teki hommani työlääksi. Heitä – siis teitä – vartenhan me kirjastossa olemme. Meille selkeä asia ei aina ole sitä teille. Tulin kirjastoon vasta työurani loppuvaiheessa, sitä ennen oli liiketalouden opettaja. Sen vuoksi luulen, että minulla on ollut kyky nähdä asioita monien asiakasryhmien näkökulmasta. Sanoin usein, etten ole syntyjään kirjastolainen. (Lue lisää ajatuksistani verkkolehti Kreodin artikkelista).

On ollut rikkaus, että on saanut tehdä monenlaista: opettaa tiedonhankintaa, palvella asiakkaita, luetteloida, tilata aineistoja, kaukolainata, vastaanottaa lehtiä, koota näyttelyitä, muovittaa ja korjata kirjoja, toimia opetustiimin vetäjänä, tuottaa oppimateriaaleja ja vaikka mitä muuta. Olen vakuuttunut, että jos kirjastolaisten toimenkuvat ovat sopivat laajoja – eivät liian kapeita – osaamisen jakaminen hoituu luontevasti eikä (hiljainen) tieto silloin majaile vain yhdessä päässä. Tiimit, työparit ja varahenkilöt ovat olleet mielestäni oivallisia käytänteitä.

Olen joskus saanut kiitosta työkaveriltani siitä, että minulta on voinut oppia niin paljon. Se lämmittää mieltäni vieläkin.

Minulla ei tule olemaan tekemisen puutetta seniorikansalaisenakaan. Tämä kuitenkin mietityttää näin elämäni nivelvaiheessa: Miltä tuntuu, kun kukaan ei enää kysy asiantuntijuuttani tiedonhaussa, kirjastoasioissa tai opetuksessa?  Mutta ehkä JAMKin alumnitoiminta saa nostetta, kuten on suunniteltu, ja kenties meitä ”informaatikko, emerita”-henkilöitäkin pyydetään mukaan JAMKin tilaisuuksiin yhä useammin!

Summa summarum: Toivon, että jätin jälkeeni vain vähän ”jätöksiä” ja voittopuolisesti hyviä jälkiä ja mukavia muistoja.
Kiitos kaikille mukanani kulkeneille ja kohtaamilleni Jamkilaisille.

Kristiina Åberg, informaatikko

Jätä kommentti