”Yksi keskeinen palvelu JAMKissa”

 

AMK-kirjastojen valtakunnallinen käyttäjäkysely toteutettiin keväällä 2017. JAMKin kirjaston noin 280 asiakasta vastasi kyselyyn ja antoi jälleen kerran arvokasta tietoa siitä kuinka tärkeinä palvelujamme pidetään ja miten olemme niitä onnistuneet toteuttamaan. Kyselyn vastauksia on yleisesti avattu blogikirjoituksessa Asiakkaat arvostavat kirjastopalveluja.

Kirjaston palvelu- ja viestintätiimissä olemme myös käyneet läpi kyselyn tuloksia. Tässä kirjoituksessa keskitytään asioihin, joista saimme eniten palautetta. Kirjoituksen otsikot ovat suoria lainauksia kyselyn avoimista vastauksista.

”Pidemmät aukiolo- tai omatoimiajat”
Aukioloasiat nousevat esiin joka kyselyssä, vuosi vuoden jälkeen. Pääkampuksen kirjastoon ja Lutakon kampuskirjastoon asennettiin syksyllä 2015 omatoimikirjasto, jonka myötä asiakkaat ovat päässeet kirjastoon palveluaikojen ulkopuolellakin. Kirjasto tarjoaa omatoimiajan yhteistyössä kampusten vahtimestaripalveluiden kanssa. Tavoitteena on edelleen lähitulevaisuudessa panostaa omatoimiaikaan ja sen mahdollistamaan tekniikkaan siten, että yhä useammat toiminnot olisi automatisoitu. Sen verran voimme jo paljastaa, että Tarvaalan kampuskirjastoon asennetaan loppuvuodesta myös omatoimikirjasto. Sen vaikutuksista aukioloaikoihin tiedotamme aivan pian.

”Kunnollinen hiljainen tila esim lukusali olisi iso plussa”
Tilat ovat myös kestoaihe palautteissa. Valitettavasti tilanne on edelleen se, ettei kirjastolla ole tarjota täysin hiljaista tilaa sitä kaipaaville. Myös parempien ryhmätyöskentelytilojen tarjoamista toivotaan kirjastolta. Yritämme jatkuvasti kehittää tilojamme ja pääkampuksen kirjastossa olemme ottaneet käyttöön erilaiset vyöhykkeet erilaisiin työskentelytapoihin. Myös erilaisten akustisten sisustuselementtien avulla Lutakon kampuskirjastossa on pyritty vaikuttamaan äänen tasoon. Kannattaa kuitenkin huomioida myös kampuksien muut tilat ja niiden soveltuvuus omaan tarpeeseen. Eikä tämä asia jää unholaan, heti kun osoittautuu sopiva tilaisuus kehittää kirjaston tiloja, otamme palautteet huomioon!

”Kurssikirjoja olisi hyvä olla enemmän, sillä joillain kursseilla kirjat ei yksinkertaisesti riitä kaikille ja kokeeseen mennään lottoamaan”
Kurssikirjoja ei riitä kaikille, se on totta. Muistakaa olla ajoissa liikenteessä, muistakaa hyödyntää myös muita kirjastoja sekä kurssikirjojen e-versioita, jos niitä on saatavilla. Eikä suuren massan yhtäaikainen kirjatentti ole enää onneksi se ainoa mahdollisuus suorittaa opintojakso. Kirjasto on mielellään opettajan keskustelukumppani mietittäessä erilaisia (laillisia) vaihtoehtoja kuinka saadaan opintojakson kurssimateriaali riittämään.

“the location is nice, but internet is slow”
Vastauksissa toivottiin kirjastoon enemmän tietokoneita, sekä annettiin palautetta verkon hitaudesta. Pääkampuksen kirjastoon lisättiin tietokoneita keväällä 2016, lisäksi tiedonhakupäätteitä on muutettu tavallisiksi työasemiksi opiskelutarkoituksiin. JAMKin ict-palveluille on välitetty palaute verkon hitaudesta. Opiskelijoiden kirjautumista koneille hidastaa myös se, että kirjautumistiedot eivät säily työasemilla ja jokainen kirjautuminen on ikään kuin ensimmäinen. Kirjaston koneita uusitaan muutamien vuosien sykleissä.

”Hyvä buugi!”
Kokonaistilanteen voisi hyvin tiivistää seuraavaan pääkampuksen kirjaston asiakkaan avoimeen vastaukseen: ” Tilaa voisi olla vielä enemmän, sillä nykyinen kirjasto on useimmiten täynnä ja kaikki koneet varattuina. Tulostimen käyttö aika monimutkainen aluksi. Muuten toimiva.” Näin on. Pääkampuksen kirjaston syyskuun kävijämäärä oli hulppeat 16 409. Vastaava lukema viime vuodelta oli 12 888. Hieno homma että annatte palautetta, vastaatte kyselyihin ja tykkäätte käydä JAMKin kirjastoissa!