Tulevaisuudesta ei voi tietää mitään varmaa, mutta on hyödyllistä ajatella niin kuin tietäisimme siitä jotain. Kuva: Jamk henkilöstön innovaatiopäivään, Anu Raulo Tulevaisuusajattelijanakin on näin vuoden lopulla mukava vilkaista mennyttä vuotta – pysähtyä hetkeksi reflektoimaan tehtyä ja reivata purjeita taas kohti mahdollisuuksien merta ja oikeanlaisia puhureita. Jotenkin tässä hetkessä tuntuu siltä, että kaaos on järjestynyt ja…
Jatka lukemistaLupa ajatella toisin
Näin uuden vuoden alkajaisiksi on mukava valaa positiivisia tulevaisuusajatuksia. Optimistisena tulevaisuusorientoitujana tartun innolla positiivisiin tunnelmiin ja tulevaisuuskuviin – unelmat ja toiveet saattavat toteutua -periaatteella. Tällä kertaa uskoa parempaan tulevaisuuteen valoi taannoisessa Luovien alojen ja Innovaatioverkoston seminaarissa esiintynyt Esko Valtaoja. Valtaojan sanoin meidät on vallannut valtava pessimismi. Varaudutaan ja tarjotaan vain huonoa tulevaisuutta niukkenevin resurssein. Kuitenkin…
Jatka lukemistaTutu-seminaarin antia, osa 2: Taloudellisen vallan uudet muodot
Tässä olisi ennakkoon lupaamani toinen osa elokuisen Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaarin tiimoilta. Seminaarin teemana oli siis Vallan uudet muodot ja tulevaisuuden elämäntavat. Pohdimme hyvin moniulotteisesti erilaisia vallan ilmentymiä – kenellä valta on tulevaisuudessa. Miten nopeasti kehittyvä tietoteknologia vaikuttaa vallan painopisteisiin? Onko valta uudenlaisella demokratialla ja uudenlaisilla joukkoliikkeillä vai nousevien talousmahtien autoritaarisella johdolla? Tässä muutamia ajatuksia…
Jatka lukemistaTutu-seminaarin antia, osa 1: Demokratian uudet muodot
Tulevaisuuden tutkimuksen seuran kesäseminaari pidettiin tänä vuonna elokuun lopulla täällä meillä Jyväskylässä. Seminaarin teemana oli Vallan uudet muodot ja tulevaisuuden elämäntavat. Pohdimme hyvin moniulotteisesti erilaisia vallan ilmentymiä – kenellä valta on tulevaisuudessa. Miten nopeasti kehittyvä tietoteknologia vaikuttaa vallan painopisteisiin? Onko valta uudenlaisella demokratialla ja uudenlaisilla joukkoliikkeillä vai nousevien talousmahtien autoritaarisella johdolla? Tässä muutamia ajatuksia asian…
Jatka lukemistaMiten tulevaisuuden oppimisympäristö mahdollistaa ymmärtämisen?
Puhutaan paljon työn muutoksesta ja työelämän muutoksesta. Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan erilaisia taitoja kuin aiemmin. Mitä tämä muutos tarkoittaa meillä oppilaitoksissa? Mitä ovatkaan työelämätaidot, mitä opiskelijoiden tulisi ainakin oppia koulutuksensa aikana? Keskeisinä tarvittavina taitoina voidaan tunnistaa ainakin: Tiedon hakeminen, arvioiminen ja käyttäminen eri yhteyksissä. Digitaalinen lukutaito. Kommunikaatio- ja vuorovaikutusosaaminen. Verkosto-osaaminen. Syväreflektio. Huonosti määriteltyjen ongelmien ratkaisu. Luova…
Jatka lukemista