Innovoimaa

Innovoimaa ammattikorkeakoulujen aluevaikutukseen

Passivoiko toimintamallimme?

No niin – tämä blogi on levännyt ”vähän” pidemmällä kesälomalla, mutta sentään blogistin ajatus rullaa – ainakin jollain tasolla. Palautin mieleeni keväisiä keskusteluita ja ajatus jäi askartelemaan suomalaisen Jees-tyylin perustuksille.

Juurisen Anna-Liisa haki selitystä käyttäytymisellemme vallitsevasta johtamiskulttuurista. Niin. Vallalla olevat johtamistyylimme on pääosin teollisen yhteiskunnan perua. Kuitenkin olemme hyvää vauhtia siirtymässä ihmis- ja ratkaisukeskeiseen palveluyhteiskuntaan. Suosikkiluennoitsijani Mikko Kosonen osaa muotoilla tämän paradigman ymmärrettävästi: ”Tuotantoparadigmaan rakentuva teollisuuden malli on aikansa elänyt. Tässä EI siis tarkoiteta teollisuuden loppumista Suomesta, vaan kyse on toimintamallin muutoksesta. Tarvitaan arvon luomisen ja johtamistavan muutos. Toimintamalli on passivoinut ihmistä.”

Aivan! Myös koulutusjärjestelmämme on saman tyylin tuote. Passivoiko oppiaineisiin palasteltu koulutus opiskelijoitamme? Ainakin se tukee sektoroitumista ja laatikoitumista. Miten tällä toimintamallilla innostetaan uuteen yrittäjyyteen? Tai edes ottamaan vastuu omasta elämästä?

Sari Baldauf kiteyttää tämän hyvin Kauppalehti Optiossa: ”Järjestelmässämme on hyvää, että ihmisistä huolehditaan. Kääntöpuoli on se, että se passivoi jollain tavalla. Ihmisiä pitäisi auttaa ottamaan ote elämästään rakentavalla tavalla.” VAU!

Tätä kannattaa pohtia uusien Opsien suunnittelun kynnyksellä. Rakentakaamme oppijakeskeisiä opseja. Voisiko löytyä enemmän tilaa ilmiöpohjaiselle oppimiselle, joka yhdistäisi ja jäsentäisi laatikoita oppijalle mielekkäiksi kokonaisuuksiksi?

2 Comments

Anna-Liisa Juurinen
Posted 9.9.2010 at 21:19

Noita jumeja tuli pohdiskeltua alkuviikosta käyttäjälähtöisen innovaatiotoiminnan tulenkantajan Vesa Harmaakorven ja kumppaneiden kanssa. Itse sitä ajattelee valtiotieteilijänä, että jumit liittyvät hierarkioihin tai toimintatavan tuttuuteen.

Harmaakorpi nosti keskustelussa esiin yhden jumittajan edellä mainitsemieni lisäksi ja se on professiot. Mitä enemmän professio edellyttää korkean tason (tiede, teknologia) osaamista, sitä tarkemmin sen totutuista toimintamalleista pidetään ja osataan pitää kiinni. Retorisesti perinteisestä kiinni pitämistä perustellaan esim:” Missä on tutkittu ja mikä on evidenssi uuden toimintamallin paremmuudesta?” Tilanne on varmaan ainakin jossain määrin tuttu kaikille kotitohtoreille, jotka ovat olleet lääkärin vastaanotolla hakemassa reseptiä itse diagnosoituun mystiseen oireyhtymään.

Korkean tason osaamista tarvitaan totta kai, mutta uusien osaajien olisi hyvä oppia kyseenalaistamaan omaa toimintaansa myös muiden kun omaan professioon liittyvien perinteisten kriteereiden pohjalta.Meille vanhoille koirille se ei aina ole helppoa, vaikka tämä aluekehittäjän työ kovin nuori professio onkin.

Anne
Posted 10.9.2010 at 8:32

Niin – meillä on yleensä valtava kiire vakiinnuttaa tietty toimintamalli ja lukita se professioon kuuluvaksi. Kun on laatikot ojennuksessa, niin on helpompi hengittää. Miten tämä tiukkaan rajattu laatikkoajattelu (esim. linjajohtajuus)pelaa verkostopilviympäristössä? Kukkiiko luovuus, jos täytyy samanaikaisesti vartioida rajoja? Verkostossa toimiessa täytyy sietää epävarmuutta – tämä koskee myös alaisia.Voisiko ajatella, että toimintamallimme olisi oletuspohjainen, jota ohjataan strategisesti valppaalla jatkuvalla suunnitteluprosessilla? Pidetään laaja-alaista yhteyttä sidosryhmiin, tehdään kokeiluja ja opitaan ja viedään opit käytäntöön?