Näin uuden vuoden alussa muutoksesta puhutaan hyvin optimistisesti ja tulevaisuusorientoituneesti. Tehdään Uuden Vuoden lupauksia. Tulevaisuuskuvat ovat hyvin toiveikkaita. Toisaalta kuvaan voi piirtyä skeptisyyden varjoja: ei kannata luvata mitään, kun muutosta ei tapahdu kuitenkaan. Selityksiäkin löytyy – ja syyllisiä (joku Muu) muutoksen epäonnistumiseen. Minä olen mieluummin toiveikas: Uusi vuosi tuokoon runsaasti uudenlaista näkemystä ja ymmärrystä. Toivon, että osaan tehdä sosiaalisesti kestävämpiä valintoja.
Joululomaillessani selailin Talouselämä-lehteä, jossa Mika Aaltonen tarjosi mielenkiintoisesti tulevaksi uutta renessanssia. Renessanssi murtaisi vanhoja hierarkkisia rakenteita ja sääntöjä ja antaisi ihmisille tilaa nähdä ympärillään uusia mahdollisuuksia ja energiaa tarttua niihin. Vaikuttaa hyvältä – tartutaan tähän. Aaltonen kehottaa myös ottamaan henkilökohtaista vastuuta asioista, joita ei voi ulkoistaa politiikalle tai markkinavoimille tai yhteiskunnalle tai muille päättäjille. Makustellaanpa tätä – näissä ajatuksissa olisi pohjaa vaikuttaville Uuden Vuoden lupauksille.