Innovoimaa

Innovoimaa ammattikorkeakoulujen aluevaikutukseen

Mitä hyvää juuri minä voin tehdä paremman maailman eteen?

Näin uuden vuoden alussa muutoksesta puhutaan hyvin optimistisesti ja tulevaisuusorientoituneesti. Tehdään Uuden Vuoden lupauksia. Tulevaisuuskuvat ovat hyvin toiveikkaita. Toisaalta kuvaan voi piirtyä skeptisyyden varjoja: ei kannata luvata mitään, kun muutosta ei tapahdu kuitenkaan. Selityksiäkin löytyy – ja syyllisiä (joku Muu) muutoksen epäonnistumiseen. Minä olen mieluummin toiveikas: Uusi vuosi tuokoon runsaasti uudenlaista näkemystä ja ymmärrystä. Toivon, että osaan tehdä sosiaalisesti kestävämpiä valintoja.

Joululomaillessani selailin Talouselämä-lehteä, jossa Mika Aaltonen tarjosi mielenkiintoisesti tulevaksi uutta renessanssia. Renessanssi murtaisi vanhoja hierarkkisia rakenteita ja sääntöjä ja antaisi ihmisille tilaa nähdä ympärillään uusia mahdollisuuksia ja energiaa tarttua niihin. Vaikuttaa hyvältä – tartutaan tähän. Aaltonen kehottaa myös ottamaan henkilökohtaista vastuuta asioista, joita ei voi ulkoistaa politiikalle tai markkinavoimille tai yhteiskunnalle tai muille päättäjille. Makustellaanpa tätä – näissä ajatuksissa olisi pohjaa vaikuttaville Uuden Vuoden lupauksille.