Innovoimaa

Innovoimaa ammattikorkeakoulujen aluevaikutukseen

Category Archives: oppiminen

Tulevaisuuden aalloilla – draivista nauttien

Tulevaisuudesta ei voi tietää mitään varmaa, mutta on hyödyllistä ajatella niin kuin tietäisimme siitä jotain.

opettajuus_tekstillä
Kuva: Jamk henkilöstön innovaatiopäivään, Anu Raulo

Tulevaisuusajattelijanakin on näin vuoden lopulla mukava vilkaista mennyttä vuotta – pysähtyä hetkeksi reflektoimaan tehtyä ja reivata purjeita taas kohti mahdollisuuksien merta ja oikeanlaisia puhureita. Jotenkin tässä hetkessä tuntuu siltä, että kaaos on järjestynyt ja oman työn ja tarkoituksen kokonaiskuva peilautuu kirkkaana – kunnes taas uutta syötettä lähtee sekoittamaan ja uudistamaan pakkaa. Kehittämistyön ihanuutta…

On ollut hienoa saada tehdä tulevaisuus- ja ennakointityötä Jamkissa ja Keski-Suomessa. Työ on saanut arvostusta. Jamkin henkilöstössä on jo mukava joukko tulevaisuusajattelijoita ja siksi tulevaisuusajattelun ja ennakoinnin systematisointia on ollut mukava vetää. Olen saanut etuoikeutetusti fasilitoida sekä henkilöstön, opiskelijoiden että työelämäkumppaneiden tulevaisuustyöpajoja. Uutena metodina lanseerattu tulevaisuuspyörä on otettu hyvin vastaan ja tutkimus on edennyt ihanan huikeesti. Vuoden aikana tuli vedettyä kymmenkunta tulevaisuuspyörätyöpajaa pääosin YAMK-opiskelijoiden kanssa. Tuloksia saatte lukea kevään aikana. Draivia on tukenut hyvin Keski-Suomen tulevaisuusryhmän työskentely Tulevaisuusfoorumeineen.

Kansallisen ennakointiverkoston tulevaisuustyöpajassa totesimme, että suunnittelemme ja pyörittelemme uusilta mielenkiintoisilta syötteiltä usein särmät silosiksi. Kuitenkin juuri noissa särmissä saattaa piillä se tekemisen juoni… Edellinen blogitekstini tässä sarjassa näyttää olevan alkuvuodesta kirjoitettu. Haastan siinä tekoihin ja kokeiluihin. Jatkan samaa linjaa – tekoja, tekoja, tekoja… Pysytään tulevaisuuden aallonharjalla kokeiluilla ja oivalluksilla.

Työ jatkuu – tulevaisuuteen!

Kiitos yhteistyökumppanit ja kanssanäkijät panoksestanne!
Oikein Ihanaa Joulunaikaa ja ensi vuoteen 🙂

Miten tulevaisuuden oppimisympäristö mahdollistaa ymmärtämisen?

Puhutaan paljon työn muutoksesta ja työelämän muutoksesta. Tulevaisuuden työelämässä tarvitaan erilaisia taitoja kuin aiemmin. Mitä tämä muutos tarkoittaa meillä oppilaitoksissa? Mitä ovatkaan työelämätaidot, mitä opiskelijoiden tulisi ainakin oppia koulutuksensa aikana?

Keskeisinä tarvittavina taitoina voidaan tunnistaa ainakin: Tiedon hakeminen, arvioiminen ja käyttäminen eri yhteyksissä. Digitaalinen lukutaito. Kommunikaatio- ja vuorovaikutusosaaminen. Verkosto-osaaminen. Syväreflektio. Huonosti määriteltyjen ongelmien ratkaisu. Luova ja kriittinen ajattelu. Arvostelukyky. Vastuullisuus ja aloitekyky. Kyky ja sitoutuminen elämänmittaiseen oppimiseen ja ammatilliseen kasvuun. Älyllinen uteliaisuus. Kulttuuriosaaminen. Proaktiivisuus. (Esim. Reeves 2006, Ruohotie 2005, Trilling&Fadel 2009, Alasoini &kumpp, 2012)

Nämä ovat taitoja, jotka omaksutaan – jos oppimisympäristö mahdollistaa sen ja palkitsee niiden omaksumista.

Tavoitteena moottoritieurat vai maisemareitti?

Työelämämme on murrosvaiheessa. TEM:n raportissa, Suomen työelämä vuonna 2030, nostetaan murrosta tuottaviksi voimiksi teknologian huomattava kehittyminen, talouden globalisaation nopea eteneminen, ympäristökysymysten aktualisoituminen, väestön ikääntyminen sekä yhteisöllisissä suhteissa ja arvoissa tapahtumassa olevat muutokset.  Murros haastaa toimintatapamme ja toimintakulttuurimme. Mitä ovat kokonaan uudet työt?

Uudet teknologiat ja maailman muutosnopeus haastavat perinteiset hierarkiat. Haaste näkyy ennen kaikkea sukupolvien välillä. Mm. Ilkka Halava puhuu työn muutoksesta: tuottajakansalaisjohto kohtaa kuluttajakansalaistyötä – tarvitaan mahdollistavaa johtamista ja yhteisiä tavoitteita. Kuluttajakansalainen tuo valinnan työpaikalle, työ ei enää ole niin voimakas osa identiteettiä kuin ennen tuottajakansalaisilla. Työstä ollaan yhtä kiinnostuneita kuin ennen, siis kyse ei ole laiskuudesta. Työurat ovat purskeisempia. Miten nopea valmistuminen ja äkkiä töihin -malli sopii tähän kulttuuriin?

Leimallista tälle murrokselle on myös uudenlainen yhdessä tekeminen ohi perinteisten kanavien (vrt. JAMKraati). Kollektiivinen älykkyys haastaa asiantuntijuuden roolin: tarvitaan erilaisten osaamisien tiimejä. Perinteisesti suomalainen kulttuuri ja perhe tukee yksintekemistä. Koulussa annetaan malli, jossa kaveria ei auteta, vaan palkkion saa nopeasta suoriutumisesta. Meillä oppilaitoksissa tuetaan yksintekemistä – henkilökohtaistaminen ja yksilölliset polut mielletään etuoikeudeksi edetä omaan tahtiin yksikseen. Myös arviointi tukee tätä. Miten pääsisimme paremmin jaetun asiantuntijuuden äärelle menetelmillämme?

Dialoginen ja hajautunut asiantuntijuus

Olen aiemminkin käsitellyt blogissani hajautunutta asiantuntijuutta. Palaan aiheeseen dosentti Jussi Onnismaan innoittamana. Onnismaa pohti taannoisessa Futurex-seminaarissa dialogista asiantuntijuutta, miten osaaminen ja tekeminen on yhteisöllistä – tällöin osaaminen (asiantuntijuus) kehittyykin vain dialogisessa toiminnassa! Me puhumme kuitenkin osaamisesta hyvin yksilöllisesti. Henkilökohtainen ei ole synonyymi sanalle yksilöllinen. Asioiden merkityksellisyys syntyy keskustellen.

Tulevaisuuden toimintaympäristön ongelmat ovat entistä kompleksisimpia. Looginen kausaaliajattelu ei enää toimi, vaan vaaditaan systeemistä ajattelua. Joko tai – sekä että -vaihtoehdot ovat olemassa yhtä aikaa. Paras asiantuntijuus ei asukkaan yhdessä päässä, vaan asiantuntijuus on hajautunutta, vaatii keskustelua, dialogia, on epävarmaa asiantuntijuutta. Eli asiantuntija ei tiedä suoralta kädeltä ratkaisua, vaan se vaatii keskustelua ja pohdintaa. Perinteinen asiantuntija haluaa ratkaista ongelman nopeasti (lukko ja avain). Ongelma ja ratkaisu eivät välttämättä liity toisiinsa kuin lukko ja avain, ongelmasta ei voida loogisesti johtaa ratkaisua, koska se toimii eri logiikalla. Kausaalisuus ei toimi. Vaatii ehkä ongelman erilaista asettelua, vatvontakeskustelua, jolloin ongelma on ratkaistavissa (systeeminen ajattelu, wiked problems).

Ongelma ei ole asiantila, vaan se voidaan muodostaa uudelleen keskustelemalla. Ei ole helppoa nähdä asioita uudella tavalla, ymmärtää eri näkökulmia ja tuottaa ideoita. Maailma on täynnä linkattavaa tietoa ja vastauksia. Oikea kysymys antaa oikeaa tietoa. Uusi syntyy toiminnassa ja vuorovaikutuksessa, alussa uudella ei ehkä ole edes sanoja. Ongelman voi usein ymmärtää vasta, kun se on jo ratkaistu tai se on muuttunut. Ennakoimattomuus avaa tarpeen dialogiselle verkosto- ja asiakastyölle sekä johtamistyylille. Anita Rubinin mukaan asiantuntijuus muuttuu vähitellen verkostojen ominaisuudeksi. Asiantuntijuus on siis hajautunutta.